Jone, 25.4.2006 09:00:
Sen puolestahan me kaikki yritetään liputtaa, mutta se erottava tekijä kahden väittelevän osapuolen välillä tuntuu nyt olevan siinä, että toinen tunnustaa sen faktan, että elämässä voi kun voikin tulla yllättäviä tilanteita, joissa toiseen joutuu kajoamaan fyysisesti vaikka ei lähtöarvoisesti haluasikaan ja toinen väittelyn osapuoli on päättänyt aivan väkisin suhtautua koko asiaan käsittämättömän naivistisesti. Täydellisessä maailmassa asiat menisivät juuri niinkuin sanot, mutta kun se maailma ei valitettavasti ole täydellinen eikä sellaiseksi muutu vaikka minäkin sitä kovasti haluaisin.
Usko pois, tiedostan hyvin, ettei maailma todellakaan ole täydellinen. Mikä kuitenkaan estää elämästä omaa elämäänsä niin, että siitä ehkä omilla valinnoillaan saa tehtyä aavistuksen paremman? Tiedän olevani monissa asioissa hyvinkin naivi ja suoraan sanottuna olen tuosta aika ylpeäkin. Se, että uskon väkivallan synnyttävän väkivaltaa ja ihmisten käyttäytyvän peilin tavoin (sitä saa, mitä tilaa jne.), ohjaa TIETENKIN mun omia toimia. Mut on kasvatettu ilman tukkapöllyjä ja ei, mä en varmasti ollut se kaikkein rauhallisin lapsi, joten miksen toistaisi tätä hyväksi havaittua mallia? (Sitä paitsi en usko, että yksikään lapsi on NIIN rauhallinen, ettei mitään ongelma tilanteita tule.. Siltikään kaikkia lapsia ei tosiaankaan ole tukistettu.)
Mä oon siis jäärä peltiämpäri (ei ollut Sun sanojas, tiedän) siksi, etten myönnä että ehkä joskus jossain tilanteessa voi olla, että oma hillintä ei pidä ja esimerkiksi napsautan lapselle luunapin? Vieläkään mä en tiedä yhtään tilannetta, jossa tuo olisi tarpeellista näin järjellä ajatellen ja jos joskus äkkipikaisuuksissani ja typeryydessäni toimin periaatteideni vastaisesti, ei se todellakaan tee siitä mun mielestä hyväksyttävää saatikka tarpeellista.
Tässä threadissä ei ole vielä löytynyt ensimmäistäkään ihmistä, joka ei haluaisi parhaansa mukaan löytää niitä muita ratkaisuja. Kukaan ei ole liputtanut lapsen fyysisen koskemattomuuden rikkomisen puolesta jokapäiväisenä kasvatusmenetelemänä.
Ja minähän tuossa juuri sanoinkin, että tämä 'erittäin joustava vastapuoli' hakkaa lapsiaan jokaisesta pikku virheestä etc.?
Ei, emme saaneet tuossa tilanteessa käsittääkseni tukkapöllyä - sen paremmin omat kuin vieraatkaan tai sen paremmin yhdessä kuin erikseen. Kuten äiti kirjoittikin, sillä vain uhkailtiin muodossa "jos ette, niin." Mun mielestäni tohonkin (kuristuksella uhkaamiseen) pitää olla oikeus juuri siksi, että se saattaa kuin saattaakin olla joskus tarpeen. Kyseisessä tilanteessa kun oli ehdottoman tärkeää ettemme ruvenneet hetkeäkään kyseinalaistamaan äitini auktoriteettia, joka ei muuteen sivumennen sanoen suurimman osan ajasta kipaissut ennen teini-ikää edes mielessä, koska kummatkin vanhempani olivat omilla tavoillaan niin voimakkaita mutta selkeästi rakastavia hahmoja.
Tukkapölly ja tukkapöllyllä uhkaaminen menevät käsikädessä. Mua esimerkiksi koskaan edes uhattu tuollaisella, mutta vastaavassa tilanteessa äitini auktoriteetti olisi varmasti ollut aivan yhtä tehokas.
Tuosta teini-iästä vielä.. Olin itse teininä melkoinen kauhukakara, mutta äitini auktoriteettiä en silloinkaan kyseenalaistanut. Toki meillä asiaan vaikutti kovasti sekin, että mun energia kotona meni yhden mätäpään kanssa tappelemiseen. Toki tällaisissa esimerkeissä puhutaan aina yksittäistapauksista, mutta sanoin tämän ihan siksi, että ei se selkäsauna/sen pelko ole tosiaankaan ainoa tapa saada toinen ruotuun.