koo, 24.4.2006 08:15:
Eikö kasvatuksen ideana ole saada lapsi ymmärtämään, miksi jotain asiaa ei saa tehdä? Lapsen pitäisi ymmärtää, miksi isin kukkarosta ei saa varastaa, eikä ajatella niin, että varastan nyt kun en voi jäädä kiinni. "Toisen kukkarosta ei saa varastaa, koska silloin saa selkään." vai "Toisen kukkarosta ei saa varastaa, koska se on väärin, toisen omaa ei saa ottaa." Mikä moraali siinä oikein kehittyy ihmiselle, kun hän elää rangaistuksen pelossa?
Arvon neiti voikin tähän väliin selostaa miten saa lapsen ymmärtämään
miksi jokin asia on väärin. Jos lapsi kokee olevansa väittelyissä samalla tasolla aikuisen kanssa, niin mikään "koska isi / äiti sanoo niin" ei enää tepsi. Niin karulta kuin se kuulostaakin, niin lapsuus on sitä aikaa, jolloin lapsi aivopestään noudattamaan yhteiskunnan sääntöjä. Rangaistuksen pelko on yksi mahdollinen (joskaan ei välttämättä se suurin) osa tätä kasvatusta. Jos varhaislapsuudessa onnistuu tuossa aivopesussa tarpeeksi hyvin, ei fyysiseen kasvatukseen tarvitse välttämättä edes turvautua - riittää että antaa lapsen tietää tämän tehneen väärin ja että siitä on aiheutunut mielipahaa toisille, jolloin omatunto hoitaa osan rangaistuksesta. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että tuossa varhaislapsuuden kasvatuksessa ei kaikkien kohdalla pelkkä puhe aina riitä.
Muuten: Lapsena hyvin herkästi kyseenalaistaa vanhempien sanomiset ja jos jokin asia ei lapsesta itsestään tunnu väärältä, niin miten esimerkiksi sinä lapselle puhumalla selität asian kuitenkin olevan niin (vaikka se siis ei oikeasti ole - lapsi on ihan oikeassa kokiessaan moraalin subjektiivisena sääntörakennelmana)?
sunflower:
Lapsi ei saa mielihyvää kurituksesta, sen sijaan vanhempi saa purettua turhautumistaan. Lapsen hyvinvoinnilla tätä tietysti perustellaan usein, mutta yhä edelleen haluaisin esimerkin siitä, millaisessa tilanteessa tällaisella käytöksellä saadaan oikeasti jotain hyvää aikaiseksi. Luunapista ei ehkä tullut mitään pahaa, mutta mitä ihmeen hyvääkään Sä sillä saavutit? Nautitko tuosta napautuksesta? Ehkäpä kouluissakin pitäisi ruveta käyttämään kipua opetuksen tukena. Jokaisesta väärästä vastauksesta sähköisku ja voimakkuutta nostettaisiin koko ajan. Varmasti tulisi tehokkaita tuloksia...
Eihän lapsen ole tarkoituskaan saada kurituksesta mielihyvää. Kurituksen kuuluukin tuntua pahalta, jotta lapsi ymmärtäisi tilanteen vakavuuden ja muistaisi sen jatkossakin. Oikein ajoitettu kipu vie opin huomattavasti paremmin perille kuin pelkkä sanominen, jolle lapsi saattaa mielessään viitata kintaalla. Näin oli ainakin omalla kohdallani. En muista kovinkaan montaa niistä lukuisista kerroista kun vanhemmat ovat kieltäneet tekemästä jotain, mutta muutama fyysinen kurinpalautus on kyllä jäänyt mieleen. Olen lisäksi sitä mieltä, että ne tulivat aivan aiheesta, olivat sopivassa hengessä annettuja ja vaikka yksittäisten kurituksien syyt ovat painuneetkin vuosien saatossa unholaan, muistan olleeni varsin nöyrää poikaa niiden jälkeen. En myöskään nauttinut rangaistuksista yhtään. Jos olisin, niin mikä kannustin se muka olisi minulle ollut toimia toisin jatkossa?
Nykyisin itse asiassa toivoo, että vanhemmat olisivat olleet vähän anteliaampia fyysisen kurituksen suhteen. Silloin kun itse piti itseään maailman napana, kuten lapsen psykologiseen kehitykseen kuuluu, ei pelkkä sanallinen palaute omannut samaa arvoa kuin vaikkapa nuorelle aikuiselle puhuttaessa. Pieni niskavilloista tarttuminen olisi muutamassa tilanteessa varmasti osoittanut kuka perheessä päättää.
Mitä opetukseen koulussa tulee, niin minun mielestäni on ihan järjetöntä, ettei opettaja saa suurin piirtein edes koskea riehuvaan oppilaaseen. On tietenkin tärkeää ehkäistä voiman väärinkäyttöä, mutta jos kotikasvatus on epäonnistunut, niin opettaja on ihan aseeton riehuvan oppilaan kanssa kun pelkkä puhe ei tepsikään, vaan pahimmillaan antaa vain aiheen ylimääräiseen haistatteluun. Yritä siinä nyt sitten pitää tunteja tahi pitää auktoriteettia yllä muun luokan silmissä. Kyllä opettajan pitää mielestäni tarvittaessa saada vaikka ihan niskavilloista pitäen taluttaa hankala oppilas rehtorin puhutteluun. Ihminen on kaiken kulttuurievoluutionkin jälkeen eläin ja lapset saattavat ajoittain tarvita osoituksen aikuisen fyysisestä ylivertaisuudesta ymmärtääkseen asemansa. Niin ja ei, en tarkoita lyömistä, vaikka siitä terminä tunnut pitävänkin. Niskavilloista tarttumista kovempia otteita en opettajille sallisi, mutta mielestäni jo se olisi huomattava askel parempaan suuntaan. Onko sinulla käsitystäkään kuinka suuri ase riehuvalle oppilaalle nykykäytäntö on? Oppilas saa tehdä mitä vain ilman kummempaa sanktion pelkoa ja mikä parempaa, oppilaalla on valta rangaista _opettajaa_, jos tämä erehtyy esim. väkisin taluttamaan oppilaan rehtorin puhutteluun.
Fyysinen kurinpito ei mielestäni ole mitenkään suositeltavaa tai erityisen hyvä tapa päästä auktoriteettiasemaan lapsen silmissä etenkään opettajista puhuttaessa. Ongelmatapausten kohdalla ja joissain poikkeustilanteissa se saattaa kuitenkin olla ainoa tapa saada viesti perille ja opettaa lapselle nöyryyttä.
Pitää muuten anekdoottina tähän väliin kertoa tarina tässä topicissa jo ohimennen mainitusta kuumasta hellasta: Nuorna poikana katselin kiinnostuneena kuumia hellanlevyjä. Hoitotätini kielsi minua koskemasta niihin ja kuin aikuiselle puhuen selitti, että hellan levyt ovat tulikuumia ja että niihin koskemalla satutan itseni. Uskoinko? No en helvetissä. Oli pakko kokeilla itse ja vieläpä ihan kaksin käsin. Kipu kyllä vei opetuksen perille varsin nopeasti ja jatkossa saatoin jopa uskoa hoitotätiäni vähän herkemmin. Tilanne ei tietenkään ole mitenkään suoraan verrannollinen kasvatustilanteeseen, jossa olisi tarkoitus opettaa jonkin teon olevan väärin (vaikka se ei sitä oikeasti ja absoluuttisesti olisikaan). Kivun tuottaminen ei tuolloin kerro mistään todellisesta kausaliteetista teon ja seurauksen välillä, sillä lapsi kyllä tajuaa ettei vääryyksien tekeminen itsessään tuota kipua, vaan että kipu on rangaistus perseilystä (ihana termi, muuten). Lapselle ei kuitenkaan se, että joku asia on väärin, aina riitä, vaan joskus rangaistuksen pelko on ainoa asia, mikä estää tekemästä vääryyksiä. Esimerkiksi koulukiusatut tietävät tämän varsin hyvin. Muistan itse jääneeni välillä rauhaan koulun pihalla ainoastaan sen takia, että muu toiminta toisi opettajalta lapun kotiin ja siitä taas seuraisi jokin rangaistus (ei toki välttämättä fyysinen).
Edit: Niin ja ennen kuin kukaan ehtii syyttää hoitotätiäni huonosta työstä lapsen vahtimisessa, niin hänen puolustuksekseen sanottakoon, että hoidettavia lapsia oli tuossa vaiheessa nelisen kappaletta, joista yksi oli kehitysvammainen. Kaikkea huomiota ei voinut siis jatkuvasti kiinnittää minuun. Jos jonkun asian haluaa virheeksi laskea, niin ehkä sen, että hän antoi lapsenomaiselle mielenkiinnolleni periksi ja antoi minun seurata ruoanlaittoa keittiössä tai jopa auttaa siinä (en muista tarkempia yksityiskohtia) - tosin itse en henno tällaisestakaan toiminnasta hoitotätiäni moittia.