Posts: 822
Tää topic on mielestäni loistava esimerkki siitä, että oma kuolevaisuus on monille liian suuri asia hyväksyttäväksi tai käsiteltäväksi. Niinkun Tres (vai kuka se nyt olikaan) sanoi, mistä te tiedätte, että teidän viimeiset 24h eivät ole menossa parhaillaan? Kun tän hyväksyy, muuttuu suhtautuminen moniin asioihin.
Miksi siihen vaaditaan tieto välittömästä kuolemasta, että voi kertoa läheisilleen, että he ovat tärkeitä? Miksei voi jokopäiväisessä elämässään toimia siten kun monet toimisivat vasta saatuaan tietää, että elinaikaa on 24h? Ja nyt en puhu rikollisesta toiminnasta, sen tuomitsen lähinnä idiotismina ja äärimmäisen itsekkyyden huipentumana.
Tuntuu, että monien elämää leimaavat suoritukset ja teot, sekä katumus em. tekemättä jättämisestä. Omalla kohdallani, teot ja suorituksen toisarvoisia, arvokkaimpana pidän itseni tuntemista, ajatusta. Kun tuntee itsensä ei kuolemassa ole juurikaan pelättävää.
Pyrin elämään siten, että tunnen itseni ja kuolemaan siten kuin olen elänyt.
Omalta kohdaltani luultavasti en mitään kovin ”radikaalia” tekisi, paitsi, että luultavasti nukkumiseen en käyttäisi aikaa.
Se olisi luultavasti sellaista katkeransuloista maistelua, tietäisi, että loppu tulee. Luultavasti maailma näyttäisi suhteellisen kauniilta siinä vaiheessa ja monet asiat saisivat aivan erilaisia painoarvoja kuin nyt.
Luultavasti puhuisin johonkin nauhalle sen hetkistä tajunnanvirtaa, yrittäisin saada muut ymmärtämään miltä minusta tuntuu juuri silloin, tai siis miltä tuntuu varmasti tietää kuolevansa kohta, täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Tarjoaisin mahdollisuuden oppia, jättäisin jotain jälkeeni kaltaisilleni itsensätutkiskelijoille. Luultavasti yrittäisin luoda jotain, musiikkia tai kuvia, jättää lisää jälkiä. En varmaankaan kertoisi kenellekkään kuin ihan viime hetkessä.
Joo, pirtsakka puheenaihe näin aamusesta
Miksi siihen vaaditaan tieto välittömästä kuolemasta, että voi kertoa läheisilleen, että he ovat tärkeitä? Miksei voi jokopäiväisessä elämässään toimia siten kun monet toimisivat vasta saatuaan tietää, että elinaikaa on 24h? Ja nyt en puhu rikollisesta toiminnasta, sen tuomitsen lähinnä idiotismina ja äärimmäisen itsekkyyden huipentumana.
Tuntuu, että monien elämää leimaavat suoritukset ja teot, sekä katumus em. tekemättä jättämisestä. Omalla kohdallani, teot ja suorituksen toisarvoisia, arvokkaimpana pidän itseni tuntemista, ajatusta. Kun tuntee itsensä ei kuolemassa ole juurikaan pelättävää.
Pyrin elämään siten, että tunnen itseni ja kuolemaan siten kuin olen elänyt.
Omalta kohdaltani luultavasti en mitään kovin ”radikaalia” tekisi, paitsi, että luultavasti nukkumiseen en käyttäisi aikaa.
Se olisi luultavasti sellaista katkeransuloista maistelua, tietäisi, että loppu tulee. Luultavasti maailma näyttäisi suhteellisen kauniilta siinä vaiheessa ja monet asiat saisivat aivan erilaisia painoarvoja kuin nyt.
Luultavasti puhuisin johonkin nauhalle sen hetkistä tajunnanvirtaa, yrittäisin saada muut ymmärtämään miltä minusta tuntuu juuri silloin, tai siis miltä tuntuu varmasti tietää kuolevansa kohta, täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Tarjoaisin mahdollisuuden oppia, jättäisin jotain jälkeeni kaltaisilleni itsensätutkiskelijoille. Luultavasti yrittäisin luoda jotain, musiikkia tai kuvia, jättää lisää jälkiä. En varmaankaan kertoisi kenellekkään kuin ihan viime hetkessä.
Joo, pirtsakka puheenaihe näin aamusesta
*muhaha*
