24h elinaikaa, mitä tekisit?

Kirjottaisin kirjeet perheelle ja lähimmille.
Kertoisin kaikille niille ihmisille joille olen halunnu sanoa että rakastan sinua, kuinka tärkeitä he ovat olleet.
Leikkisin pojan kanssa junaradalla, veisin sen heselle ja ostaisin lastenaterian kun se siitä kovasti pitää, ottaisin viereen nukkumaan ja neuvoisin ajattelemaan muita ihmisiä

Kokeilisin ecstasyä. Ja ehkä tappaisin jonkun.

Molemmat noista olisi kiva kokea, joskus, ehkä, tai sitten ei.

Jaa, ensin pitäs varmaan koota kaikki ihanat rakkaat ihmiset ympärille.
Tehdä ja muistella kaikkia ihania asiota elämästä heidän kanssaan.
...ja kun tuo olis tehty, ja vielä pystyis fiilisteleen, niin sitten menis kyllä niin överi ihqilu sekoilu hullutteluks että

....ja jos ei sitte kuoliskaan, upz...

siihen asti eletään täysillä

patis:
Kokeilisin ecstasyä. Ja ehkä tappaisin jonkun.

Molemmat noista olisi kiva kokea, joskus, ehkä, tai sitten ei.

patis:
Kokeilisin ecstasyä. Ja ehkä tappaisin jonkun.

Sun pitäs varmaan ensin tappaa se joku koska en usko et essopäissäs tekisit muuta kuin menisit halaamaan sit uhrias

Oikeesti Jos ei ole sitä Elämää Kuolemanjälkeen niin Elämisellä on ainoastaan merkitystä.. SIlloin minä ainakin haluaisin että minut muistetaan.. EDES sinä hirmutekiänä.. itsekästä mutta silti..

Voisi kokeilla aikaansaada kaikenlaiset olotilat esille hyvin voimakkaasti itsessään.

Ensimmäiseksi varmaan hakkaisin jonkun täysin random ihmisen totaalipaskaksi tunteakseni sen vastenmielisyyden tai vaihtoehtoisen ilon tunteen mitä muut siitä saavat.

Jotain aistiharhoja aiheuttavaa nappais ainakin.

Itsemurhan tekisin viimeisen 5minuutin aikana ja todennäköisesti ”Ihmistuulikello” mallilla

Nukkuisin etten olisi kuolemanväsynyt kun pitäis kuolla.

jaaá...noh ainaski varmaan testailisin muutamia aseita :)..vaihataisin nimee.. laittaisin iha seko huhuja liikkeelle..ehk hieman ”jauhixii” testailisin..ja sit vois lopux vaik räjäyttää ittensä maxullisessa tapahtumassa...tai lähteä sotimaan tai tutkia omaa ruumista leipäveizellä tai tai...

Tossa olis kiva kokeilla kaikkee mitä ei jostain syystä ole ennen uskaltanut. Eli tyyliin joku ihan hullu beisjump tai vastaavaa. Lopuks voiski kiivetä korkeelle ja hyppää sielt alas. Ilman varjoo.
Tai sit vaan olis, miettis ja hiljentyis. Kuolis kun aika tulis.

[muokattu 8.3.2004 23:54]

-söisin itteni kipeeks
-hankkiutuisin eroon neitsyydestäni
-yrittäisin saada välit kuntoon mutsin kanssa
- kokoaisin kaikki rakkaat ystävät ja läheiset koolle ja kertoisin kuin tärkeitä ne mulle on
- menisin kadulle huutamaan et \”Jeesus pelastaa!\”

Lähtisin Ibizalle ja tanssisin auringonlaskuun (tai vaihtoehtosesti -nousuun) asti rannalla kuunnellen Jose Amnesiaa. Sitte ku ei enää jaksais ni vois vaan heittäytyä tyytyväisenä makoilemaan rantahietikolle ja nukahtaa........

Kun tätä miettii niin tulee vaan lähinnä mieleen, että enpä tosiaan haluaisi kuolla 24 tunnin päästä.

Ei niin, että haluaisin itse kokea elämässäni enää mitään erityisen mullistavaa tai että haluaisin saavuttaa jotain, vaan lähinnä siksi, että minun poismenoni olisi todennäköisesti varsin kivuliasta monelle ihmiselle - erityisesti sellaisille ihmisille, joista minä välitän ja joiden kipu sattuu myös minuun - en todellakaan voisi olla tuntematta sympatiaa siitä kivusta tämän 24 tunnin ajanjakson aikana.. Eikä se kipu todennäköisesti olisi erityisen pientä..

Todennäköisesti haluaisin viettää viimeiset 24 tuntiani yhdessä rakkaimpani kanssa kotiaskareita yhdessä touhuten ja sängyssä toisiamme viimeisiä kertoja halaillen, valmistautuen siihen, että hanen elämänsä vielä jatkuisi mahdollisimman onnellisena vielä minunkin poismenoni jälkeen..

todennäköisesti en ehtisi tuossa ajassa kuin ehkä juuri hyväksyä että on lähdön paikka. Eli se niistä suunnitelmista.

Mut, jos tuota aikaa todellakin olisi 24h ja tasan se (alkaen jostain syystä illasta), ja olisin koko sen ajan toimintakunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikkin, voisin vaikka:

lainata auton, ajella sillä pois kaupungin melskeestä kuunnellen jotain hyvää levyä ja mennä vaikka katsomaan tähtiä jonnekkin missä kaupungin valot ei sumenna tähtiä - nauttia yksinäisyydestä, yrittää hyväksyä kohtalo ja sanoa hyvästit maailmalle. Kun siihen väsyis vois mennä aikasin nukkumaan, että olisi viimeisen päivän virkeä. Viimeisen päivän vois yrittää olla hyvällä tuulella, käydä vaikka jossain keskustassa kahvilla, katsella ihmisiä kadulla, tavata niitä ystäviä jotka ehtivät nähdä ja lähettää lyhyen hyvästiviestin lopuille. Lopulta takas kotiin perheen luo vaan olemaan ja syömään päivällinen..aika rupeaa oikeastaan jo käymään vähiin.

Näin kun ajattelee, sitä oikeastaan toivoo että sais mahdollisimman nopean lopun, ni jäis lähtemisen tuska pois. Uskallan toivoa, että hyvät ystävät, perhe ym. kuitenkin tietävät jo sen mitä heille sanoisin. En oikeastaan haluaisi edes heittää hyvästejä kenellekkään, vaan sanoa vaan kuinka paljon välitän, ehkä muistella yhdessä jotain vanhoja hyviä muistoja tai sitten olla vaan hiljaa.

siveys:
Kun tätä miettii niin tulee vaan lähinnä mieleen, että enpä tosiaan haluaisi kuolla 24 tunnin päästä.

Ei niin, että haluaisin itse kokea elämässäni enää mitään erityisen mullistavaa tai että haluaisin saavuttaa jotain, vaan lähinnä siksi, että minun poismenoni olisi todennäköisesti varsin kivuliasta monelle ihmiselle - erityisesti sellaisille ihmisille, joista minä välitän ja joiden kipu sattuu myös minuun - en todellakaan voisi olla tuntematta sympatiaa siitä kivusta tämän 24 tunnin ajanjakson aikana.. Eikä se kipu todennäköisesti olisi erityisen pientä..

Todennäköisesti haluaisin viettää viimeiset 24 tuntiani yhdessä rakkaimpani kanssa kotiaskareita yhdessä touhuten ja sängyssä toisiamme viimeisiä kertoja halaillen, valmistautuen siihen, että hanen elämänsä vielä jatkuisi mahdollisimman onnellisena vielä minunkin poismenoni jälkeen..

Huoh Tavattoman kaunista!

en ees uskalla laittaa tahan sita mita tekisin... ainakaa tassa mielentilassa...

kai sita yrittas pohtia et mika meni vikaan ku joutuu kuoleen... toisaalta eiks sellanen sanonta oo et kuolema helpottaa.. kuittaa velat jne... en tie... sita vois ehka menna jonnekki korkeeseen paikkaan mist nakis kauas ja kattelis auringon nousun/laskun... selvinpain... ilman mitaan erikois efekteja... yksin... luulen etta laheisimmat ihmiset mun ymparilla tietaa mita niille sanoisin.. rupee melkeen itkee ku ajattelee tilannetta jos ois todellinen... hirveeta... ma en mitenkaan vois elaa sita paivaa elaen sen tuskan kanssa minka mun kuolema tois mun laheisille... .. .. paskaa rupesin sit itkee..

se olis hienoo jos vois viettää aikaansa ystävien ja perheen kanssa, ja rakastella sen viimeisen kerran. Mennä vaikka kävelylle ja kylpyyn.. mut sen tietää että ei se oikeesti menis noin

(sanotaan nyt että tämä kuoleman ajankohta olisi kesällä) niin viimeiset rauhalliset hetket tahtoisin viettää auringon alla mummolan järvenrannalla laiturilla ottamassa aurinkoa (tai jossain vastaavassa paikassa) Toki en unohtais rakkaimpia ihmisiä, mutta en myöskään ilmottaisi niille kuolevani koska se ois mielestäni itsekästä laittaa muutkin kärsimään.
Uskon elämään kuoleman jälkeen eli eläisin varmasta aika 'hyvän' viimeisen päivän, ja jättäisin kaikki syntiset teot pois.
Miks tahtoisin pahaa muille? väkivaltaa en haluisin ikinä kokee, ja huumeet on jo kokeiltu.
Lopuksi varmaan jättäisin jonkunlaisen kirjeen kaikille.
Haluisin et ihmiset muistaisivat mut semmosena ihmisenä joka eli hyvän elämän, ja arvosti sitä ja rakasti muita, en sinä ihmisenä joka tappo 50 ihmistä, ryösti pankin ja sit kuoli huume övereihin ekan 10 tunnin sisällä.

[muokattu 9.3.2004 10:56]