pettämisestä..

pHaze:
Voi kuule pikkuinen.

Haista nyt paska pikkuisiesi kanssa. Yritin vain olla ystävällinen. Tietysti toivon, että jokainen löytäisi onnensa. Sinäkin.

pHaze:
Odotat heiltä että he elävät kunniallisesti sinua kohtaan? Kenen säännöillä? Omillasiko?

Jokainen luo moraalisäännöstönsä. Omani on kertynyt elämän varrella. Uskon hyvään tahtoon ja järjestykseen. Kaikesta voi olla eri mieltä ja varmasti monien mielestä olen toisissa asioissa tarkka, mutta ainakin omassa kaveripiirissäni pettäminen on yksinkertaisesti tuomittava teko.

Lost-Soul:

Ihanaa kun takerrutaan yhteen sanaan ja väännetään sitä pikkuisen..

Just making a point ettei jää epäselvää.

Ja kun kerran kaikki pitää vääntää rautalangasta ni *huoh*... Jos sinua inhottaa jokin asia, oli se sitten vaikka varpaat, jokin tapa tai ihan mikä tahansa ja tiedät ihan hyvin, että se tulee inhottamaan aina, niin miksi sitten alkaisi seurustelemaan juuri sellaisen kanssa???

A) koska kukaan ei koskaan ole täydellinen
B) koska se ihminen voi yhdestä huonosta puolestaan huolimatta olla muuten suurelta osin aivan ihana

Onhan se selvää jos vaikka esimerkiksi (varmaan taas huono sellainen kun enhän minä osaa mitään kunnollisiakaan sanoa) pitäisit mielettömästi koirista ja tietäisit et jokin henkilö rääkkää koirat hengiltä ja syö ne sitten (kuten jossain tehdään), niin varmaan alkaisit seurustelemaan ja olisit vaan lallatellen vieressä kattomassa ja kestäisit sen iloisesti. Ja eihän tuollainen voi olla kynnyskysymys mitenkään.. (Jälleen varmaan huono vertaus yms...)

Kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäiset tavat. Nuff said.

Okei, hypähtää.. Tarkoitin täysin tuossa yhtä kertaa.. Mutta missä menee raja useammalle kerralle.. Onko kerran kahteen vuoteen useasti pettämistä.. Hänhän vaan hairahti muutaman vuoden jälkeen uudelleen.. Eihän siitäkään ketään voi syyttää, tai ehkä itseäsi..

Edelleen, jokaiselle sallittakoon virheensä. On omasta sietokyvystäsi, suhteen tärkeydestä sinulle jne kiinni kuinka paljon olet valmis sietämään sen toisen tekemiä virheitä.

Luulisi, että jos tosiaan jokin menee huonosti, ni siitä voisi puhua...

Yksittäinen pettäminen ei välttämättä ole mikään merkki siitä että jokin menee huonosti.

Jos sängyssä ei kaikki oo kohdallaan ja tarvii siihen vaihteluu, niin siitäkin voi vihjaista.. Jos oot tosiaan kaiken jo kokeillut, niin sulla on huono mielikuvitus... Kyllä aina pystyy jotain kivaa ja mukavaa kahdestaan keksii jota voi sitten niiden vällyjen välissä tehdä..

Ja toisaalta mikään mitä kahdestaan voi saman partnerin kanssa tehdä, ei voi täysin korvata sitä että hyppää jonkun muun kanssa sänkyyn.

Sanotko nyt tuossa silleen, että oikei kultsi kävit pettää lallalaa...

En. Olisin vihainen, loukkaantunut ja pettynyt. Mutten ensinnäkään rupeaisi automaattisesti kostamaan jättämällä toisen siihen paikkaan jos tämä on pahoillaan, enkä myöskään luovuttaisi heti edes yrittämättä ymmärtää ja antaa anteeksi.

Suurin osa tuskin jaksaisi jatkaa, kun kuitenkin varjot seuraa aina mukana ja silleen...

Edelleen, mielestäni suurin faktori tässä on, että uskotko sen toisen yhä välittävän sinusta enemmän kuin kestään muusta ja olevan pahoillaan.

Jos parisuhde toimii kunnolla, niin siinä on sovittu yhteiset sävelet ja niitä rikkomalla varmasti uhkaat itse sen parisuhteen kuihtumista..

Loukkaamalla toista millään tavalla uhkaat parisuhdettasi ja sen kestävyyttä. Silti ihmiset loukkaavat toisiaan vähän väliä. Mitä ihmeen järkeä on tehdä yhdestä nimenomaisesta loukkauksesta automaattinen kynnyskysymys suhteen jatkamiselle ottamatta mitään muita asioita huomioon?

Hieno, että tiedät mitä rakkaus on oikesti..

Mielestäni myös.

Eihän se ole kenellekkään yksilöllistä, vaan kaikille rakkaus on täysin samanlaista.

On rakkautta, ”rakkautta” ja Rakkautta. I've been in your side on the fence, I've evolved.

Enhän minä olekkaan yhtään rakastunut, kun olen vähänkin itsekäs ja joskus JOPA ajattelen omaa napaani..

Rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi täysin eri asiaa.

Mutta on tämä hienoa aikaa kun joku pystyy kertoo mitä eri tunteet oikeasti ovat... jihaa =)

Enkös juuri sanonut ettei rakastaminen ole tunne... Jos et sitä tiedä ja käsitä, niin todistit minun juuri olevan oikeassa suhteesi.

Wintermute:
Haista nyt paska pikkuisiesi kanssa. Yritin vain olla ystävällinen. Tietysti toivon, että jokainen löytäisi onnensa. Sinäkin.

Alentava sävy on aika jännä tapa osoittaa ystävällisyyttä. FYI, olen tällä hetkellä varsin onnellinen.

Jokainen luo moraalisäännöstönsä. Omani on kertynyt elämän varrella. Uskon hyvään tahtoon ja järjestykseen. Kaikesta voi olla eri mieltä ja varmasti monien mielestä olen toisissa asioissa tarkka, mutta ainakin omassa kaveripiirissäni pettäminen on yksinkertaisesti tuomittava teko.

Minun moraalini mukaan tuomitseminen on yksi pahimpia syntejä. Ja pettäminen taas on kyllä väärin, mutta myös anteeksiannettavissa. Itse pyrin jättämään tuomitsemisen niille, jotka ovat niin täydellisiä että näillä on siihen varaa.

pHaze:
Mikä vitun logiikka siinä on että loukkausta automaattisesti seuraa kosto? Haloo? Et ole ikinä kuullut anteeksipyytämisestä ja -antamisesta? Ja muuten, on myös olemassa ihmisiä jotka kuvittelet moraalin olevan niin mustavalkoinen asia, että omalla ehdottomuudellaan aiheuttavat paljon pahaa kuvitellessaan toimivansa oikein ja pitäessään itsekkästi kiinni omasta moraalistaan.

Tämä ei oikeastaan enää liity pettämiseen, mutta näin sen näen:

1. lyödään kaveria nassuun
2. kaveri lyö takaisin ja vaatii selitystä, miksei löisi uudestaan
3. lyöjä pyytää anteeksi ja pyritään selvittämään tilanne

Lopputulos: Molempia on sattunut ja lyöty voi olla varma, ettei lyöjä jää fiilistelemään päästyään lyömään.

Vaihtoehto kaksi:

1. lyödään kaveria nassuun
2. kaveri menee kotiin itkemään
3. lyöjä kehuskelee kiskalla ja kaikki hänen kaverinsakin käyvät huitaisemassa

Varoittava esimerkki siis puuttuu. Olen sitä mieltä, että lyödyn kannattaisi hyökkäyksestä toivuttuaan iskeä takaisin kaikella mitä löytyy, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, mitä lyöjille vastaisuudessa tapahtuu. Vaikka tämä sitten tarkoitaisikin ylimitoitettua voimankäyttöä.

Anteeksipyyntö on ihan kiva juttu, mutta on paljon ihmisiä, jotka pyytelevät sujuvasti anteeksi, sen kummemmin tarkoittamatta yhtään mitään: \”Anteeks et mä hässin sun vaimoas ja kusin sun sukkaas. Mä oon tosi pahoillani. Ollaaks kavereita?\”

pHaze:
---
Just making a point ettei jää epäselvää.

Ihan hyvä että otat selvää!

A) koska kukaan ei koskaan ole täydellinen
B) koska se ihminen voi yhdestä huonosta puolestaan huolimatta olla muuten suurelta osin aivan ihana

A) en ole koskaan väittänytkään
B) voi olla, mutta esim haluako loputtoman päänsäryn joka voi aiheutua jostain tietystä hajusta. Ehkä haluat, mutta elämä on lyhyt ja siitä kannattaa nauttia, eikä pikkumaisesti vaan olla.. (älä vaivaudu takertumaan noihin sanoihin)

---

Kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäiset tavat. Nuff said.

Jälleen totaa, mutta ymmärrät jälleen vähän väärin hakeman asia.. Lue uudelleen ajattele, jos et keksi niin et.. en mahda asialle sitten mitään...

Yksittäinen pettäminen ei välttämättä ole mikään merkki siitä että jokin menee huonosti.

Yleensä se kyllä merkitsee juuri sitä.. Miksi muutenkaan menisi toisen kanssa sänkyyn, ku voi saada sitä samaa omalta rakkaalta??

Ja toisaalta mikään mitä kahdestaan voi saman partnerin kanssa tehdä, ei voi täysin korvata sitä että hyppää jonkun muun kanssa sänkyyn.

Eli nykyisin kannatetaan olemaan heikkona muihin.. Turhaa taistella suhteesta jos ei aluksikaan jaksa siitä taistella. Sitäpaitsi jos kerran jotain ei voi täysin korvata oman kultsin kanssa, niin mikä sitten estää tuon toistuvan... Jos tosiaan olet halunnut aikasemmin jotain muuta, niin luulisi että haluaisit joskus myöhemmin.. No ei vättämättä, mutta tässäkin on taas tämä ihmisestä riippuva tahto yms.

En. Olisin vihainen, loukkaantunut ja pettynyt. Mutten ensinnäkään rupeaisi automaattisesti kostamaan jättämällä toisen siihen paikkaan jos tämä on pahoillaan, enkä myöskään luovuttaisi heti edes yrittämättä ymmärtää ja antaa anteeksi.

Onko se vai kostamista, että ensiksi haluaa miettiä rauhassa omat tunteessa läpi.. Tuskimpa!
Ja vaikka ymmärtäisit ja antaisit anteeksi ni uskoisin ettei se suhde ole enään niin ihana.. Olen väärässä sinun kohdallasi, tiedän täysin hyvin, mutta en omallani.. Ja oma suhteenihan on se tärkein..

Edelleen, mielestäni suurin faktori tässä on, että uskotko sen toisen yhä välittävän sinusta enemmän kuin kestään muusta ja olevan pahoillaan.

Kokonaisuushan oli se tärkein.. Uskottomuus kun alkaa rakoilemaan niin se sitten rakoilee kokoajan, jolloin kokonaisuus kärsii.. Jos se on sen arvoinen niin sitten siitä vaan, mutta jos kerran ei voi edes luottaa toiseen täysin, niin tuskin se silloin on sen arvoinen.

Loukkaamalla toista millään tavalla uhkaat parisuhdettasi ja sen kestävyyttä. Silti ihmiset loukkaavat toisiaan vähän väliä. Mitä ihmeen järkeä on tehdä yhdestä nimenomaisesta loukkauksesta automaattinen kynnyskysymys suhteen jatkamiselle ottamatta mitään muita asioita huomioon?

En missään vaiheessa sanonut, että kaikki loukkaukset uhkaavat parisuhdetta.. Mielestäni osa noista loukkauksista voi parantaa sitä. Mutta mauton on aina mautonta. Järki tuossa yhdessä nimenomaisessa loukkauksessa on sen pahuus. Maailma on paha, muuta pitääkö se oma kultakin olla paha. Ainakin itse haluan sellaisen ihmisen itselleni, joka ei ole paha minua kohtaa tuolla tasolla. Miksi rakastat jos haluat satuttaa???

On rakkautta, ”rakkautta” ja Rakkautta. I've been in your side on the fence, I've evolved.

Mistä tiedät, mitä noista rakkauksista sinä koet oikeasti... Luulet vaan olevasi kehittyny, mutta ehkä et olekkaan...
---

Rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi täysin eri asiaa.

Ilman rakastumista ei ole rakastamista... Jos ei ole rakastunut et voi rakastaa siis.. Ymmärsitö??

Enkös juuri sanonut ettei rakastaminen ole tunne... Jos et sitä tiedä ja käsitä, niin todistit minun juuri olevan oikeassa suhteesi.

Toki sanoit niin, mutta voinhan minäkin sano vaikka mitä, ja todistella sitä itselleni vaikka mitenkä.. Eihän oikeasti varmaan meillä ole mitään tunteita kuten viha, rakkaus, kateus, suru yms..
Edelleenkään, missään ei ole mitään määritelmää rakkaudesta ja siitä miten pitää rakastaa. Kukaan ei voi tulla sanomaan sinulle tai muille, että näin on oikeatapa rakastaa ja tätä se on oikeasti. Jos joku todella luulee, että rakakus on kaikille sama, niin silloin hän on todella ulalla asiasta, mutta ainakin minä suon sen hänelle. Kuitenkaan ei kannata uskoa sitä, vaan tunne itse itsesi ja tiedä miltä sinusta tuntuu... Omalla kohdallani tunnen rakkautta yhteen henkilöön, mutta se ei jää ainoastaan tuohon tunteeseen.

Tääkin vääntö nyt loppujen lopuksi on aika turhaa. Toisen mielestä maksalaatikko on hyvää ja toinen ei voi sietää sitä. Eli jos hieno vertauskuvani nyt jollekin vielä jäi epäselväksi, niin toisen moraalikäsitykseen pettäminen käy ja toinen voi sen anteeksi antaa. Jostain se vaan on niin suuri ”synti” ettei voi sitä anteeksi antaa, vaikka kuinka toista rakastaisi. Turha väittää ettei se toinen voinut rakastaa ”oikeasti” kun nyt ei uutta mahdollisuutta antanut pettäjälle, jos sydän särkyy kuitenkin.

Lost-Soul:
B) voi olla, mutta esim haluako loputtoman päänsäryn joka voi aiheutua jostain tietystä hajusta. Ehkä haluat, mutta elämä on lyhyt ja siitä kannattaa nauttia, eikä pikkumaisesti vaan olla.. (älä vaivaudu takertumaan noihin sanoihin)

Eeh =) Niitä päänsärkyjä tulee jokatapauksessa jostakin. So? Itse rakastan toista ihmistä jotta tämä voisi olla onnellinen, se mitä saan itse ehkä takaisin, on vain bonusta. En ”hae” ihmistä, joka tekisi minut onnelliseksi, vaan ihmistä jonka minä voisin tehdä onnelliseksi. Siis lähtökohtaisesti. Joskus nämä kaksi asiaa onneksi kohtaavatkin.

Yleensä se kyllä merkitsee juuri sitä.. Miksi muutenkaan menisi toisen kanssa sänkyyn, ku voi saada sitä samaa omalta rakkaalta??

Yleensä, eli ei aina. Joten miksi pettämisen pitäisi silloin aina automaattisesti merkitä suhteen katkeisemista? Tätä logiikkaa vastaanhan tässä juuri olen väitellyt. Se voi johtaa suhteen katkeamiseen, mutta miksi sen aina pitäisi?

Eli nykyisin kannatetaan olemaan heikkona muihin..

Se, ettei toinen ihminen pysy loputtomiin yhtä jännittävänä ja yllätyksellisenä, ei ole mitään yllyttämistä. Se on yksinkertainen fakta. Tykkäsit tai et, petät tai et.

Turhaa taistella suhteesta jos ei aluksikaan jaksa siitä taistella.

Jos häviää yhden taistelun, ei kannata jatkaa koko sotaakaan?

Sitäpaitsi jos kerran jotain ei voi täysin korvata oman kultsin kanssa, niin mikä sitten estää tuon toistuvan...

Ei mikään muu kuin se että se toinen ehkä oppii siitä jotain. Itse ainakin haluaisin uskoa siihen että toinen voi ymmärtää ja oppia jotain tuollaisesta. Mutta kuten sanottu, jos pettäminen on jatkuvaa, asia on taas aivan eri.

{q]Jos tosiaan olet halunnut aikasemmin jotain muuta, niin luulisi että haluaisit joskus myöhemmin..[/quote]
Kuka meistä ei koskaan haluaisi? Yksi virhe ei silti ole tae siitä että tulee mokaamaan uudestaan.

Onko se vai kostamista, että ensiksi haluaa miettiä rauhassa omat tunteessa läpi..

Kyllä se mielestäni hieman siihen kategoriaan menee jos se täytyy tehdä niin että satuttaa toista turhaan pistämällä suhteen poikki vaikka samat asiat voisi hyvin miettiä rauhassa tekemättä moista.

Ja vaikka ymmärtäisit ja antaisit anteeksi ni uskoisin ettei se suhde ole enään niin ihana..

Tietysti se suhde on hetken aikaa hyvin vaikea. Mutta asiat voi korjata. Turha alunperinkään aloittaa mitään vakavaa suhdetta jos ei ole valmis tekemään työtä sen eteen myös vaikeuksien aikana.

Kokonaisuushan oli se tärkein.. Uskottomuus kun alkaa rakoilemaan niin se sitten rakoilee kokoajan, jolloin kokonaisuus kärsii.. Jos se on sen arvoinen niin sitten siitä vaan, mutta jos kerran ei voi edes luottaa toiseen täysin, niin tuskin se silloin on sen arvoinen.

Minulle riittää se, että luotan siihen että toinen rakastaa ja välittää eikä tarkoita pahaa vaikka loukkaisikin. Toki rajansa kaikella. Tuon ensimmäisen kerran antaa ”helposti” anteeksi jos toinen ei ole täysin tajunnut miten paljon loukkaa ja miten paljon pahaa tekee. Mutta jos asia on jo kerran setvitty niin, että toinen todella ymmärtää mitä tekee loukatessaan, katson sen jo paljon enemmän tahalliseksi satuttamiseksi ja silloin ei juuri ole enää syytä antaa anteeksi. Pätee myös muussa kuin pettämisessä.

En missään vaiheessa sanonut, että kaikki loukkaukset uhkaavat parisuhdetta.. Mielestäni osa noista loukkauksista voi parantaa sitä.

Minä sanon. Mutta tuota en kiistä että kipu kasvattaa. Uskoisitko sinä, että kerran pettäminen voi jopa parantaa parisuhdetta ajan kanssa jos siitä selviää ja jaksaa taistella?

Maailma on paha, muuta pitääkö se oma kultakin olla paha.

Se, että tekee yhden virheen ajattelemattomuudesta tai ymmärryksen puutteesta, tekee ihmisestä pahan? Hitto, olan varmasti aivan kamala ihminen vaikken ole koskaan pettänyt ketään.

Miksi rakastat jos haluat satuttaa???

Kerran hairahdus on sama asia kuin että haluaa satuttaa?? Tuota en kyllä allekirjoita.

Mistä tiedät, mitä noista rakkauksista sinä koet oikeasti... Luulet vaan olevasi kehittyny, mutta ehkä et olekkaan...

Olen ainakin kehittynyt siitä mitä joskus nuorempana kuvittelin rakkauden olevan. Mutta tätä minun on turha täällä ruveta sanoin selittämään, enkä odota sinun tuota uskovan kuitenkaan. Those who know, know.

Ilman rakastumista ei ole rakastamista... Jos ei ole rakastunut et voi rakastaa siis.. Ymmärsitö??

Väärin. Rakastamisella asiana ei ole mitään tekemistä rakastumisen kanssa. Rakastuminen menee ohi. Se ei ole välttämätön askel siihen että oppii rakastamaan toista. Rakastaminen on tahdosta kiinni, rakastuminen välttämättä ei.

Toki sanoit niin, mutta voinhan minäkin sano vaikka mitä, ja todistella sitä itselleni vaikka mitenkä.. Eihän oikeasti varmaan meillä ole mitään tunteita kuten viha, rakkaus, kateus, suru yms..

Jos todella rajaat rakastamisen käsitteen pelkkään tunteeseen, olet vielä kaukana siitä mitä se voi olla. Muuhun tuosta sarkasmista en jaksa edes kommentoida.

Edelleenkään, missään ei ole mitään määritelmää rakkaudesta ja siitä miten pitää rakastaa. Kukaan ei voi tulla sanomaan sinulle tai muille, että näin on oikeatapa rakastaa ja tätä se on oikeasti. Jos joku todella luulee, että rakakus on kaikille sama, niin silloin hän on todella ulalla asiasta, mutta ainakin minä suon sen hänelle. Kuitenkaan ei kannata uskoa sitä, vaan tunne itse itsesi ja tiedä miltä sinusta tuntuu... Omalla kohdallani tunnen rakkautta yhteen henkilöön, mutta se ei jää ainoastaan tuohon tunteeseen.

Heh, minä taisin jo pistää tänne aiemmin oman määritelmäni siitä mitä rakastaminen on, sanojen sanelemissa rajoissa tosin. Ja ei, rakkaus ei ole kaikille sama, koska kaikilla se ei ole (vielä) kehittynyt samalle tasolle, mutta myöskään kenelläkään ei ole mitään yhtä pysyvää tapaa rakastaa, vaan ihmisen tapa rakastaa kehittyy jatkuvasti sitä mukaa kun oppia ja kokemusta tulee lisää. Ymmärtää mitä viimeksi teki väärin ja kehittyy. Joten älä väitä että ”ihmiset vain rakastavat eri tavoilla”, ihmiset eivät vain ole kehittyneet ja oppineet samoilla osa-alueilla yhtä pitkälle tavassaan rakastaa.

POSER:
Jostain se vaan on niin suuri ”synti” ettei voi sitä anteeksi antaa, vaikka kuinka toista rakastaisi.

Niin. Mielestäni jos ihmisenä omaa moraalikäsityksessään asioita, joita ei missään olosuhteissa voi antaa anteeksi, on tällä vielä jonkin verran kypsymistä ja kasvamista ihmisenä edessä.

Lost-Soul:
Kuten voit huomata, jos joku lähtee lyömään sinua, niin lähdet pois ja vasta myöhemmin alat selvitellä. Tuohan on aikuismaista käytöstä. Mutta kun parisuhteessa joku pettää ja petetty lähtee pois (ja todennäköisesti selvittelee tunteitaan joskus myöhemmin) niin se on teinimäistä.. hmm.. Varmaan olen jotain ymmärtänyt väärin tai sitten vaan olen todellakin teinimäinen.

Kyllä, lähden ensin pois, koska olettavissa että ystäväni lyötyä minua emme ole kumpikaan saman tien niin rauhallisia että pystyisimme tapahtunutta rationaalisesti keskenämme selvittämään. Ystäväni ei kuitenkaan tekonsa jälkeen lakkaa minun puolestani olemasta minulle juuri sitä (ystävä siis) ennenkuin asia on selvitetty ja asian selvittäminen suoritetaan verbaalisesti (en usko primitiivireaktioiden tasoittavan peliä). Käydyn keskustelun tai useamman sellaisen jälkeen ystävyytemme joko jatkuu tai on jatkumatta ja varmasti kuluu hetki ennenkuin pystyn häneen suhtautumaan täysin yhtä varauksetta kuin ennen tapahtunutta, mutta kuten kuulin TV:ssä eilen sanottavan ”I have relatively short memory of pain.” En jää siis myöskään mähertimään menneitä iäisyyksiin koska se ei palvele sen paremmin omia kuin kenenkään muunkaan tarkoitusperiä.

Jos sama siirretään pettämiseen, niin pois lähteminen saattaa ollakin ihan hyvä juttu kunnes kummatkin osapuolet ovat selvinneet tapahtuneen aiheuttamasta ensimmäisestä tunnekuohusta. Se että lähtee pois tai lähettää toisen pois kokonaan ilman että kokee asiassa olevan mitään puhuttavaa tai selvitettävää on mielestäni kakaramaista.

Ollaanko nyt ton suhteen samalla kiskalla?

Lost-Soul:
Aloin vaan ihmetellä, miten rakastamisesta voi olla ulapalla. Tientenkin jos tuossa tarkoitetaan sitä, että jokin tietty ihminen tuo sinulle sellaisen ihanan olon, niin mikä ettei. Mutta jotenkin tuosta saa sellaisen kuvan, ettei monikaan tiedä mitä rakastaminen on tai jotain sinnepäin.. Voin kyllä suoraan myöntään, etten tosiaan tiedä mitään yleistä määritelmää rakkaudelle, mutta kyllä jokaisella pitäisi olla täysin omat määritelmät (jotka kyllä täysin tunnen omallakohdallani)...

Rakastamisesta voi olla aivan helvetin ulapalla ja tarkoitan tolla nimenomaan juuri sitä että olen sitä mieltä että monet ihmiset eivät todellakaan tiedä mitä on rakastaa toista ihmistä vaikka kuinka toisin väittävät. Monet ihmiset uskovat rakastumisen olevan rakastamista ja hokevat tällöin kumppanilleen korvat täyteen niitä kolmea sanaa joita itse panttaa aika perkeleen pitkälle koska katson tietäväni niiden tarkoituksen.

Wintermute:
Kenen yläpuolelle olen asettunut? Mikään ei pakota minua kaveeraamaan henkilöiden kanssa, joita en kunnioita. Niin et tee sinäkään, joten älä valita.

”Älä valita?” *LOL!*

Jo tässä vaiheessa saan ilokseni huomata että viestini oli mielestäni niin ärsyttävä että vaivauduit jopa vetämään pinnat siitä. Pinnojen suorana seurauksena kirjoittamasi teksti on sellaista etten voinut ihan hymyilemättä sitä lukea vaikka kuinka ylitin. Juttujasi oli ns. hieman vaikea ottaa tosissaan.

Wintermute:
Se missä kantimissa moraalini on, on toki jokaisen itsensä arvioitavissa. Sinun mielipidettäsi en juuri nyt tämän teinari-amis-leijumisviestin jälkeen pidä kummoisessakaan arvossa. pHaze on sentään puhunut asiaa, tästä viimeisintä viestiäsi ei voi syyttää.

Kyllä, niin on. Oman arvioni olenkin jo tehnyt.

Uskotko jos sanon etten menetä yöuniani sen takia jos _sinä_ et pidä mielipidettäni kummoisessakaan arvossa? Edellisen viestini asiapitoisuudenkin voit kiistää kaikessa rauhassa, koska vaikka maailman sivun ihmiset ovat koittaneet osoittaa toisiensa sanomisia ties miksi käyttämälläsi ”just 'cause I say so”-perustelulla, se ei ole toistaiseksi fuulannut kuin niitä kaikkein yksinkertaisimpia pallinnuolijoita.

Wintermute:
Tilanne mikä hyvänsä. Joopa joo.

Ok, tässä myönnän kirjoittaneeni niin että kirjoittamani on helppo ymmärtää väärin. Sitä sattuu kun kirjoittelee aamutuimaan. ;)

Tarkoitin lähinnä sitä että sinä tunnut kokevan väkivallan oikeutetuksi mielestäni sangen pässinpäisissä tilanteissa. Minä taas en koe sitä oikeutetuksi juuri koskaan. Nyrkkejään käyttävä henkilö alentaa itsensä silmissäni joksikin muuksi kuin ihmiseksi.

Wintermute:
Tuossa mistään kunniasta ole kyse. Loukkausta seuraa kosto: Syyn ja seurauksen laki. Tiedän, että joidenkin mielestä kaikki voiman käyttö on väärin, mutta tässä on taas uusi vedenjakaja. On ihmisiä, joiden moraalitaju on niin heikko, että he toimivat sääntöjen mukaan vain rangaistuksen pelosta. Toinen syy on ihan itsekäs. Ehkä olen sitten yksioikoisempi, mutta jos minua lyödään, lyön takaisin. Oli se sitten kaverini tai ei.

”Loukkausta seuraa kosto?” Hohohohhoh! :D

Oikeasti, millä vuosisadalla elät ja mikä antaa sinulle oikeutuksen ottaa oikeus omiin käsiisi? Yksioikoisen sijaan pidän tapaasi puhua nyrkkien heilauttelemisesta suorastaan yksinkertaisen ihmisen puheena. Ai niin, mut eihän sua kiinnosta mitä mä olen susta mieltä?

Avernian:
”Emme ole täydellisiä, älkäämme siis yrittäkökään”, vai?

”Joku pettää/satuttaa kuitenkin, kärsikäämme siis hiljaisuudessa”, vai?

”Sinun moraalikäsitykseni ei ole sama kuin minun, olet siis lapsellinen ja aivan ulapallakin”, vai?

- Ei, juuri tieto siitä että kukaan meistä ei ole täydellinen kertoo myöskin sen että kukin meistä voi kehittyä ja tähän tulee mielestäni pyrkiäkin. Kehittymistä tulisi kuitenkin ehkä rohkaista jotenkin muuten kuin rankaisemalla?

- Vitut. Kyllä siitä voi nostaa juuri niin suuren älämölön kumppanilleen kun haluaa, mutta älämölöämisen laannuttua edes jollain tasolla intellektuellit yksilöt kykenevät kyllä selvittämään asiansa muutenkin kuin välittömästi ovia paiskomalla ja toisen tavaroita ikkunasta ulos heittelemällä.

- Olen teinivuosinani itsekin ajatellut juuri niinkuin täällä nyt muutama taho julistaa (”pettämisestä välitön ero koska ei enää voi luottaa ja toinen ei silloin ole koskaan rakastanutkaan ja blaa-blaa”) mutta asioita nähtyäni ja koettuani haluaisin kuvitella että käsitys- ja käsittelykyvyssäni on tapahtunut edes jonkinasteista progressiota. Olettaen että näin on ja pitäen faktana sitä että pidän monia omia ajatusmallejani niiltä ajoilta hyvinkin lapsellisina suon itselleni oikeuden kutsua vastaavia ajatusmalleja muidenkin esittäminä lapsellisiksi. Tietysti mahdollista on myöskin että progression sijaan on tapahtunut taantumista syystä tai toisesta, tiedä häntä. Olen kuitenkin verrattain varma että näen paremminkin useampia harmaan sävyjä mustan ja valkoisen välillä kuin aikaisemmin sen sijaan että asia olisi päinvastoin. Mut juu, ei ulapalla olemisessa ole mitään pahaa ja purjehtiminen on käsittääkseni esim. suomenruotsalaispiireissä aika kovassakin huudossa?

Avernian:
---
elisak:
Kaikki ei ole mustavalkoista. Kaikki eivät voi palata yhteen ongelmien jälkeen, mutta toiset voivat.

---


No niin!
Vihdoinkin jotain mihin voin yhtyä ihan täysin.

Itsestäänselvyyksiin on helppo yhtyä, mutta moni ei saa siitä suurtakaan nautintoa.

Wintermute:
Tämä ei oikeastaan enää liity pettämiseen, mutta näin sen näen:

1. lyödään kaveria nassuun
2. kaveri lyö takaisin ja vaatii selitystä, miksei löisi uudestaan
3. lyöjä pyytää anteeksi ja pyritään selvittämään tilanne

Lopputulos: Molempia on sattunut ja lyöty voi olla varma, ettei lyöjä jää fiilistelemään päästyään lyömään.

Vaihtoehto kaksi:

1. lyödään kaveria nassuun
2. kaveri menee kotiin itkemään
3. lyöjä kehuskelee kiskalla ja kaikki hänen kaverinsakin käyvät huitaisemassa

Varoittava esimerkki siis puuttuu. Olen sitä mieltä, että lyödyn kannattaisi hyökkäyksestä toivuttuaan iskeä takaisin kaikella mitä löytyy, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, mitä lyöjille vastaisuudessa tapahtuu. Vaikka tämä sitten tarkoitaisikin ylimitoitettua voimankäyttöä.

Anteeksipyyntö on ihan kiva juttu, mutta on paljon ihmisiä, jotka pyytelevät sujuvasti anteeksi, sen kummemmin tarkoittamatta yhtään mitään: ”Anteeks et mä hässin sun vaimoas ja kusin sun sukkaas. Mä oon tosi pahoillani. Ollaaks kavereita?”

Tämä viesti kokonaisuudessaan vahvisti käsitykseni sinusta; Olet barbaari ja mielestäni barbaarit ovat melko berberistä.

Lost-Soul:
Yleensä se kyllä merkitsee juuri sitä.. Miksi muutenkaan menisi toisen kanssa sänkyyn, ku voi saada sitä samaa omalta rakkaalta??

Öhs, ei ja ei? Eli ei välttämättä merkitse ja ei, omalta rakkaalta ei saa samaa kuin toiselta, ihmiset kun tuppaavat olemaan yksilöitä. Mutta se on sitten juttu erikseen.

Lost-Soul:
Eli nykyisin kannatetaan olemaan heikkona muihin.. Turhaa taistella suhteesta jos ei aluksikaan jaksa siitä taistella. Sitäpaitsi jos kerran jotain ei voi täysin korvata oman kultsin kanssa, niin mikä sitten estää tuon toistuvan... Jos tosiaan olet halunnut aikasemmin jotain muuta, niin luulisi että haluaisit joskus myöhemmin.. No ei vättämättä, mutta tässäkin on taas tämä ihmisestä riippuva tahto yms.

Missä kannatetaan ja kuka kannattaa? Sen toteaminen että eri ihmisiltä saa erilaisia kokemuksia ei ole kehoitus siihen että sellaisia kokemuksia pitää lähteä metsästämään varsinkaan jos on muutenkin onnellinen.

Lost-Soul:
En missään vaiheessa sanonut, että kaikki loukkaukset uhkaavat parisuhdetta.. Mielestäni osa noista loukkauksista voi parantaa sitä. Mutta mauton on aina mautonta. Järki tuossa yhdessä nimenomaisessa loukkauksessa on sen pahuus. Maailma on paha, muuta pitääkö se oma kultakin olla paha. Ainakin itse haluan sellaisen ihmisen itselleni, joka ei ole paha minua kohtaa tuolla tasolla. Miksi rakastat jos haluat satuttaa???

No mutta minä sanon: ”Kaikki loukkaukset uhkaavat parisuhdetta.” Näin nimittäin on. Mikään loukkaus ei suoraan ilman sen prosessointia itsessään varmaankaan auta ihmisten muuttumista toisilleen läheisimmiksi. Käsitellyt ja läpikäydyt vaikeudet (pettäminen mukaanlukien) taasen saattavat sen hyvinkin tehdä usein eri tavoin, ne esimerkiksi saattavat viedä keskinäisen ymmärtämyksen aivan uudelle tasolla. Tällä en kuitenkaan _tietenkään_ tarkoita sitä että pettäminen ja sen anteeksiantaminen automaattisesti auttaisivat ketään ja täten olisi toimintamallina suositeltava minkään parisuhteen kannalta. Vaikeuksia tulee siis mielestäni välttää mutta siinä vaiheessa kun sellaisiin törmätään niistä tulee pyrkiä yli eikä luovuttaa samantien. Luovuttajalle ei jää kuin luu käteen, taistelijoille toivottavasti enemmän.

-

Mut joo, ”arguing over the internet is like competing in special Olympics; Even if you win, you're still a retard.” (...ja kenenkään ei nyt tarvitse rynnätä puolustamaan vammaisia, ton olis vähän niinkuin tarkoitus olla loppukevennys kaikessa vanhuudessaan.)

Jone:
---


Kyllä, lähden ensin pois, koska olettavissa että ystäväni lyötyä minua emme ole kumpikaan saman tien niin rauhallisia että pystyisimme tapahtunutta rationaalisesti keskenämme selvittämään. Ystäväni ei kuitenkaan tekonsa jälkeen lakkaa minun puolestani olemasta minulle juuri sitä (ystävä siis) ennenkuin asia on selvitetty ja asian selvittäminen suoritetaan verbaalisesti (en usko primitiivireaktioiden tasoittavan peliä). Käydyn keskustelun tai useamman sellaisen jälkeen ystävyytemme joko jatkuu tai on jatkumatta ja varmasti kuluu hetki ennenkuin pystyn häneen suhtautumaan täysin yhtä varauksetta kuin ennen tapahtunutta, mutta kuten kuulin TV:ssä eilen sanottavan ”I have relatively short memory of pain.” En jää siis myöskään mähertimään menneitä iäisyyksiin koska se ei palvele sen paremmin omia kuin kenenkään muunkaan tarkoitusperiä.

Jos sama siirretään pettämiseen, niin pois lähteminen saattaa ollakin ihan hyvä juttu kunnes kummatkin osapuolet ovat selvinneet tapahtuneen aiheuttamasta ensimmäisestä tunnekuohusta. Se että lähtee pois tai lähettää toisen pois kokonaan ilman että kokee asiassa olevan mitään puhuttavaa tai selvitettävää on mielestäni kakaramaista.

Ollaanko nyt ton suhteen samalla kiskalla?

Dodih, vai miten se joskus menikään.. Tossa on nyt jo järkeä ja juuri tuota koitin jotenkin hakea.. Mutta sanallinen arkkuni ei suostunut aukemanaa juuri tuon ilmaisuun nähtävästi tarpeeksi hyvin. Jos tuon miettimisen ja selvittelyn jälkeen tuntuu, ettei se siitä enään mihinkään mene ja tuntuu vaan kokoajan pahalta, niin miksi lähteä sotaan joka hyvinkin voi joillekkin henkilöillä kestää 10 vuotta.. Enkä voi todellakaan sanoa, että tuon sodan väliin jättäminen on lapsellisuuden merkki ja sen henkilön pitäisi kasvaa siitä.. Jos jonkun mielestä pitää, niin silloinhan jopa nuo 12 horoskooppiakin voi ihan hyvin pitää paikkansa.. tai hekä jopa yksi horoskooppi sopii kaikille sen jälkeen... Oppikaa jostain se, että ihmiset on erilaisii, eikä siinä ole kasvamisella mitään tekemistä.

btw. muutkin nuo Jonen kommentit tuossa oli melkein kokonaisuudessa kelpo tekstiä. Tietenkin tuollakin oli joitain asioita, mitä ei taaskaan ymmärretty juuri silleen kun olin tarkoittanut, mutta tuskin tällaisella sivustolla sitä tulee koskaan tapahtumaan.. Jos joskus tulisi aiheesta juteltua ihan vaan kaksisteen, niin varmasti tulisi paljonkin asioita tavallaan selvemmin sanottua ja toinen voisi ymmärtää nuo ideat.. Kasvamista tapahtuu varmasti kaikilla, mutta se määränpää mihin sitä kasvetaan on toivottavasti hyvinkin erilainen muiden kanssa.. Näissä asioissa ei kuitenkaan ole mitään täysin väärää ja täysin oikeaa, on vaan erillaisia mielipiteitä..

No eiköhän joku nyt pääse kommentoimaan jotenkin (ehkä jopa pilkkaavasti) noitakin sanoja, ja kaivamaan sieltä juuri sen mitä en olisi onnistunut arvelemaan, kun tässä kirjottelin tuota..

Wintermute:
Tämä ei oikeastaan enää liity pettämiseen, mutta näin sen näen:

1. lyödään kaveria nassuun
2. kaveri lyö takaisin ja vaatii selitystä, miksei löisi uudestaan
3. lyöjä pyytää anteeksi ja pyritään selvittämään tilanne

Lopputulos: Molempia on sattunut ja lyöty voi olla varma, ettei lyöjä jää fiilistelemään päästyään lyömään.

Vaihtoehto kaksi:

1. lyödään kaveria nassuun
2. kaveri menee kotiin itkemään
3. lyöjä kehuskelee kiskalla ja kaikki hänen kaverinsakin käyvät huitaisemassa

Varoittava esimerkki siis puuttuu. Olen sitä mieltä, että lyödyn kannattaisi hyökkäyksestä toivuttuaan iskeä takaisin kaikella mitä löytyy, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, mitä lyöjille vastaisuudessa tapahtuu. Vaikka tämä sitten tarkoitaisikin ylimitoitettua voimankäyttöä.

Anteeksipyyntö on ihan kiva juttu, mutta on paljon ihmisiä, jotka pyytelevät sujuvasti anteeksi, sen kummemmin tarkoittamatta yhtään mitään: ”Anteeks et mä hässin sun vaimoas ja kusin sun sukkaas. Mä oon tosi pahoillani. Ollaaks kavereita?”

Tässä vaiheessa kyllä täytyy sanoa, että sä et todellakaan taida tietää anteeksiantamisesta vittuakaan. Tuollainen käytös kuuluu suurinpiirtein yläasteiden pihoille ja testosteroiinihöyryissä riehuvien junttien ördäämiseen. Sillä ei ole mitään tekemistä järkevien aikuisten kanssakäymisen kanssa. Tuostahan pitäisi käsittää suurinpiirtein että jos toinen ei lyö takaisin, häntä pidetään nynnynä ja kiusataan sitten jatkossakin? Meidän kaveriporukoissa tuollaisesta käytöksestä on päästy eroon siinä n. 15 ikävuoden kohdalla. Kyllä minäkin voin takaisin paukauttaa jos toinen tekee kaiken vain vittuillakseen eikä tajua edes katua, mutta kyllä varsinkin kaverille tai ystävällä pitää antaa mahdollisuus selittää tekonsa ennenkuin mätetään päihin kostoksi. Itsepuolustus on tietty jälleen kerran asia erikseen.

Vaihtoehto 3:
1. lyödään kaveria nassuun
2. Tajutaan että ollaan toimittu tyhmästi ja pyydetään kaverilta anteeksi
3. Kaveri tajuaa että olet pahoillasi, laskee kymmeneen, nielee testonsa ja miehisen ylpeytensä ja antaa anteeksi

Lost-Soul:
Jos tuon miettimisen ja selvittelyn jälkeen tuntuu, ettei se siitä enään mihinkään mene ja tuntuu vaan kokoajan pahalta, niin miksi lähteä sotaan joka hyvinkin voi joillekkin henkilöillä kestää 10 vuotta.. Enkä voi todellakaan sanoa, että tuon sodan väliin jättäminen on lapsellisuuden merkki ja sen henkilön pitäisi kasvaa siitä..

Ei kai kukaan ole väittänytkään että pitää, aina ja ehdoitta? Edelleen, olen väittänyt ainoastaan, että on typerä tehdä mitä automaattisia ”ylitä raja kerran ja kaikki on ohi mistään muista seikoista huolimatta”-sääntöjä. Ymmärrän tuon vielä ehkä jossain teinisuhteessa tai jos suhde on kestänyt vasta hyvin lyhyen aikaa, mutta yhtään vakavampaa, tärkeämpää ja pidempiaikaista suhdetta on aika tyhmää mennä katkaisemaan suoralta kädeltä ilman että edes yrittää selvittää asioita.

Oppikaa jostain se, että ihmiset on erilaisii, eikä siinä ole kasvamisella mitään tekemistä.
Kasvamista tapahtuu varmasti kaikilla, mutta se määränpää mihin sitä kasvetaan on toivottavasti hyvinkin erilainen muiden kanssa.. .

Tota... psssst... Kasvaminen erilaisilla tavoilla on yksi niistä asioista jotka tekevät meistä erilaisia. On myös olemassa asioita joiden oppiminen ja joissa kasvaminen tekisi varmasti hyvää kaikille. En myöskään näe itseisarvona sitä että kaikkien pitäisi tai kannattaisi kasvaa hyvinkin erilaisiin suuntiin.

Näissä asioissa ei kuitenkaan ole mitään täysin väärää ja täysin oikeaa, on vaan erillaisia mielipiteitä..

On silti olemassa suurempaan kokemuspohjaan perustuvia ja paremmin perusteltuja mielipiteitä vaikkei absoluuttista oikeaa tai väärää olisikaan. Vaikkei kukaan olisikaan oikeassa, on silti mahdollista että joku on vähemmän väärässä kuin toinen

Jone:
Jo tässä vaiheessa saan ilokseni huomata että viestini oli mielestäni niin ärsyttävä että vaivauduit jopa vetämään pinnat siitä.

Jotenkin tuntuu, että sitä on tässä sivujuonena yritetty jo muutamaan otteeseen...

Jone:
Ok, tässä myönnän kirjoittaneeni niin että kirjoittamani on helppo ymmärtää väärin. Sitä sattuu kun kirjoittelee aamutuimaan. ;)

Tarkoitin lähinnä sitä että sinä tunnut kokevan väkivallan oikeutetuksi mielestäni sangen pässinpäisissä tilanteissa. Minä taas en koe sitä oikeutetuksi juuri koskaan. Nyrkkejään käyttävä henkilö alentaa itsensä silmissäni joksikin muuksi kuin ihmiseksi.

Olette nyt saaneet minusta jokseenkin väärän kuvan: En minä kierrä hakkaamassa ihmisiä. Ja toivon, ettei siihen tule tarvettakaan. En ole mikään portsari. Puolisen tuntia sitten löin ihmisiä, mutta kontrolloidusti salilla.

Jone:
Ai niin, mut eihän sua kiinnosta mitä mä olen susta mieltä?

No ei kovin paljoa, koska en tunne sinua. Et ilmeisestikään ole pahantahtoinen ihminen, joten tulisin kanssasi varmaankin oikeassa elämässä suht\' hyvin toimeen. Vaikea sanoa. Tämä tahallinen ärsyttäminen on kyllä omituinen harrastus.

kysymys lähinnä rikulle: Kovasti puhut rakastamisen olevan järjellistä, ajateltavissa olevaa toimintaa. Olet mitä ilmeisimmin kokenut myöskin rakastumisen, mikä on tunnepohjainen hetkellinen olotila? Eli siis kun rakastat järkevästi (näin ainakin käsitin), mitä tilaa tunteille jää suhteessasi? Pyrit tottakai aina ratkaisemaan kaiken järjellä, mutta etkä anna koskaan mennä ns. fiilispohjalta? Jos joku asia vituttaa, etkö raivoa? Jos joku asia saa sinussa hetkellisesti helvetin hyvän tunteen aikaiseksi, etkö osoita sitä mitenkään vaikkapa eleellä tai sanoilla?

Ja taisit aikaisemmin sanoa jotain tyyliin että ”jokainen ihminen on toista parempi jossain, ja toiset ovat sitä ihmistä parempia jossain muussa” Jees, mutta siinä olen lost soulin kanssa samaa mieltä, että voiko joku toinen tosiaan tulla sanomaan että osaan rakastaa paremmin kuin sinä? Vaikka nostatkin nyt itsesi jalustalle siinä suhteessa että ”osaat” rakastaa erilailla (=paremmin) kuin muut, niin oletko todellakin sitä mieltä että kaikkia asioita mitä ihmiset tekevätr voidaan mitata ja vertailla tyyliin good, better, best?

niin joo, ja tietty muutkin voivat vastata jos tuntuu että liippaa läheltä..

-M

[muokattu 27.6.2003 08:07]

Uhuu:
kaverillinen kainaloiminen ja satunnaiset viattomat frendipusut ovat asia erikseen. kyllä sitä ulkopuolisetkin heti ilmapiiristä huomaavat, onko kahden ihmisen välillä sähköä vai ainoastaan ystävällistä luottamusta.

pettäminen voi olla myös henkistä. ei aina tarvita kiihkeitä kosketuksia tai varsinaista koiramaista aktia. mielestäni pettämistä on kaikki, mikä tehdään salaa toisen tietämättä. eli kaikki sellainen, mitä ei tekisi kumppaninsa silmien alla. sanoinko nyt varmasti asian oikeinpäin... =)

olen pettänyt kerran... kertonut sen heti ja katunut järjettömästi sitä tuskaa, minkä ihmiselle aiheutin. suhde oli huono jo muutenkin, joten kai se pitää paikkansa että jos suhde on kunnossa, niin pettämistä ei esiinny. nykyään kuitenkaan en koe oikeutetuksi pettää, vaikka suhde olisi kuinka karikolla. edellisestä on ensin tehtävä loppu.... viimekädessä kyse on kunnioittamisesta. olen saanut myöhemmin itse kokea, miltä tuntuu tulla petetyksi.. ja oikein rankemman kaavan mukaan.... nykyään en sitten ihmissuhteisiin uskokaan.

olen huomannut, että pettäminen ja huono itsetunto kävelevät usein käsikädessä. kun ihminen luottaa itseensä ei ainakaan tarvitse panojen määrällä todistella miehisyyttään tai naisellista vetovoimaa. minusta kaikkein antoisinta ja samalla myös vaikeinta on pitää yksi ihminen tyytyväisenä ja onnellisena vuodesta toiseen... vanheta yhdessä... =)

-4metoouhuu

Aika paljon asiaa ... sanoisin ...

jokaisella ihmisellä on erilainen maailmankatsomus ja arvomaailma. suvaitsevaisuus vaikuttaa hienolta asialta, mutta usein olen huomannut sen olevan kuitenkin vain ns. takaportti omille tekemisille. olemalla suvaitsevainen ja hyväksymällä kaikki toimintamallit niin suhteessa kuin elämässä yleensä, olettaa saavansa samanlaisen hyväksynnän omille toimilleen.

ensimmäisessä kirjoituksessani valotin lähinnä sitä, miten ole itse ihmissuhdemaailmaani kokenut pettämisen suhteen. itseltäni pettämistä en enää hyväksy. keneltäkään muulta en uskollisuutta ja kunnioitusta voi vaatiakaan. ei ole minun tehtäväni puristaa suhdetta tiukasti nyrkissä ja asettaa ehtoja, jotka kuitenkin joskus saattavat romuttuessaan kaataa koko korttitalon. vahtimalla ja vaatimalla teen itselleni ja toiselle pahan olon...

olen elänyt avoimessa suhteessa, joka kuitenkaan ei ottanut onnistuakseen molemminpuolisen surun vuoksi. keskustelimme asioista ja toistemme tekemisistä, mutta emme niitä lopulta kestäneet. olen elänyt tiukassa suhteessa, jossa mies epäili ja arvosteli tekemisiäni jatkuvasti. lopulta paljastui, että tämä epäilijä oli itse pettänyt minua koko seurustelumme ajan (n.puoli vuotta).

yksittäisen pettämisen ehkä kykenisin ajan kanssa antamaan anteeksi. ongelmalliseksi asian tekee se, että tuollaisessa tilanteessa en enää tuntisi riittäväni. pohtisin pitkään, mikä minussa on vikana kun kumppanini etsii jotakin muuta. ehkä teistä joku ymmärtää, mitä tarkoitan. asialla ei ole mitään tekemistä huonon itsetunnon kanssa. hyvälläkään itsetunnolla varustettu ihminen ei kykene välttämään tunnetta puutteellisuudestaan. siksi pettäminen sattuu ja loukkaa niin saatanasti. vihaan valehtelemista muutenkin...

lukiessani näitä viimeisten sivujen vastauksia syvenee minussa edelleen vastenmielisyys seurustelusuhteita kohtaan. edellinen suhde loukkasi sisintäni niin syvältä juuri pettämisellä ja valehtelulla, että en usko enää mihinkään. ja se ehkä nykyajan ihmissuhteille onkin niin leimaa antavaa... ihmiset ovat tavallaan turtuneet hyppäämään suhteesta toiseen ja saaneet liikaa paskaa niskaan... myrkyttäneet suhteitaan ja myrkyttyneet toisten tekemisistä....

mutta mistä minä löydän ihmisen, jonka voin tuntea turvalliseksi, kun elämä tuntuu olevan niin epävakaata ja ihmissuhteet vain selviytymispeli??

-uhuufeelingblue

Uhuu:
yksittäisen pettämisen ehkä kykenisin ajan kanssa antamaan anteeksi. ongelmalliseksi asian tekee se, että tuollaisessa tilanteessa en enää tuntisi riittäväni. pohtisin pitkään, mikä minussa on vikana kun kumppanini etsii jotakin muuta. ehkä teistä joku ymmärtää, mitä tarkoitan. asialla ei ole mitään tekemistä huonon itsetunnon kanssa. hyvälläkään itsetunnolla varustettu ihminen ei kykene välttämään tunnetta puutteellisuudestaan. siksi pettäminen sattuu ja loukkaa niin saatanasti. vihaan valehtelemista muutenkin...

_o/

sama vika. Minustakin varmasti tuntuisi jotenkin riittämättömältä ja pieneltä. Heräisi kysymys, enkö enää ole se ihminen, jonka (pHazen sanoin) elämän pettäjä tahtoo tehdä onnelliseksi.

[muokattu 27.6.2003 08:37]

Uhuu:
jokaisella ihmisellä on erilainen maailmankatsomus ja arvomaailma. suvaitsevaisuus vaikuttaa hienolta asialta, mutta usein olen huomannut sen olevan kuitenkin vain ns. takaportti omille tekemisille. olemalla suvaitsevainen ja hyväksymällä kaikki toimintamallit niin suhteessa kuin elämässä yleensä, olettaa saavansa samanlaisen hyväksynnän omille toimilleen.

ensimmäisessä kirjoituksessani valotin lähinnä sitä, miten ole itse ihmissuhdemaailmaani kokenut pettämisen suhteen. itseltäni pettämistä en enää hyväksy. keneltäkään muulta en uskollisuutta ja kunnioitusta voi vaatiakaan. ei ole minun tehtäväni puristaa suhdetta tiukasti nyrkissä ja asettaa ehtoja, jotka kuitenkin joskus saattavat romuttuessaan kaataa koko korttitalon. vahtimalla ja vaatimalla teen itselleni ja toiselle pahan olon...

olen elänyt avoimessa suhteessa, joka kuitenkaan ei ottanut onnistuakseen molemminpuolisen surun vuoksi. keskustelimme asioista ja toistemme tekemisistä, mutta emme niitä lopulta kestäneet. olen elänyt tiukassa suhteessa, jossa mies epäili ja arvosteli tekemisiäni jatkuvasti. lopulta paljastui, että tämä epäilijä oli itse pettänyt minua koko seurustelumme ajan (n.puoli vuotta).

yksittäisen pettämisen ehkä kykenisin ajan kanssa antamaan anteeksi. ongelmalliseksi asian tekee se, että tuollaisessa tilanteessa en enää tuntisi riittäväni. pohtisin pitkään, mikä minussa on vikana kun kumppanini etsii jotakin muuta. ehkä teistä joku ymmärtää, mitä tarkoitan. asialla ei ole mitään tekemistä huonon itsetunnon kanssa. hyvälläkään itsetunnolla varustettu ihminen ei kykene välttämään tunnetta puutteellisuudestaan. siksi pettäminen sattuu ja loukkaa niin saatanasti. vihaan valehtelemista muutenkin...

lukiessani näitä viimeisten sivujen vastauksia syvenee minussa edelleen vastenmielisyys seurustelusuhteita kohtaan. edellinen suhde loukkasi sisintäni niin syvältä juuri pettämisellä ja valehtelulla, että en usko enää mihinkään. ja se ehkä nykyajan ihmissuhteille onkin niin leimaa antavaa... ihmiset ovat tavallaan turtuneet hyppäämään suhteesta toiseen ja saaneet liikaa paskaa niskaan... myrkyttäneet suhteitaan ja myrkyttyneet toisten tekemisistä....

mutta mistä minä löydän ihmisen, jonka voin tuntea turvalliseksi, kun elämä tuntuu olevan niin epävakaata ja ihmissuhteet vain selviytymispeli??

-uhuufeelingblue

Kirjoituksesi oli koskettavaa luettavaa. Luulen, että ihmisen on vaikeina hetkinä hankalaa nähdä omaa tilannettaan muutoin kuin kärjistetyn negativisesti, perspektiivi on kapea, kun sitten kuuntelee vaikka ystävän suusta tilannettaan niin ei se välttämättä niin yksipuolisen kamala olekaan, tietysti on mahdotonta sanoa miltä toisesta tuntuu, mutta juuri niihin tuntumisiin voi muutosta saada, jos pystyy tarkastelemaan tilannetta ”ulkoapäin” . En usko että ihmiset nykyään olisivat sen pinnallisempia parisuhteiden saralla kuin ”vanhoina hyvinä aikoinakaan”, ehkä tilanne on vain muuttunut niin että pinnan alla kuohuu; tunnemme, mutta emme paljasta sitä ulospäin. Tämä varmasti lisää vain tuskaa loppupeleissä, ihmiset eivät saa näyttää heikkouttaan, ja kohta ollaankin sitten emotionaalisessa kriisissä. Kyllä ihmiset edelleen tuntevat, minä ainakin haluan uskoa niin, ja toivon että sinäkin voisit vaikka harkita asiaa. Kun 2 ihmistä kohtaa, jotka uskaltavat todella paljastaa toiselle sisimpänsä, on se edelleen niin kaunista kuin vain mikään olla voi, ja tulee aina olemaan, always.

Toivon kaikkea hyvää sinulle, ja olen varma että myös sinä löydät ihmisen johon voit luottaa*sydän*

Minulta myös meni usko ihmissuhteisiin pettämisen takia. Seurustelin aikoinaan melkein kolme vuotta ja suhteen loppumetreillä on-off vaiheessa sain tietää hänen pettäneen minua melkein koko ajan..tähän kaikkeen liittyy muutakin todella vaikeita asioita jotka teki musta ihan eri ihmisen! Ainakin vahvemman ja myös tavallaan heikomman ja kyynisemmän jos ei muuta. Sen opin, että minä en ikinä pystyisi pettämään ketään minulle tärkeetä ihmistä, koska tiedän miltä tuntuu tulla loukatuksi.
Nooh..sitoutuminen ei onnistunut millään tasolla yli vuoteen tapahtuneen jälkeen ja luottaminen on vieläkin vaikeeta...mutta nyt jopa pystyn puhumaan vaikeista asioista, eli koko ajan parempaan päin! Haudoin kaikkea paskaa pään sisällä liian kauan mutta suht.tervejärkisenä vielä olen..kai!?! Nyt seurustelen ja tuntuu oikeasti hyvältä luottaa toiseen ja uskon nyt että ihmissuhteista seuraa jotain hyvääkin eikä pelkkiä sydänsuruja, itkua ja riitaa.

Mark:
kysymys lähinnä rikulle: Kovasti puhut rakastamisen olevan järjellistä, ajateltavissa olevaa toimintaa. Olet mitä ilmeisimmin kokenut myöskin rakastumisen, mikä on tunnepohjainen hetkellinen olotila?

Kyllä. Useasti.

Eli siis kun rakastat järkevästi (näin ainakin käsitin), mitä tilaa tunteille jää suhteessasi?

Järjellisesti rakastaminen ei välttämättä sulje pois muuta. Mutta kuten sanoin, rakastamistapoja on erilaisia. Ei äitikään ole romanttisesti rakastunut lapseensa, mutta yleensä tekisi silti ihan mitä vain tämän eteen, koska välittää ja rakastaa. Mutta pitäisin itseäni edellisten kokemusteni perusteella aika kakarana jos rupeaisin vannomaan ikuista rakkautta tai mitään muutakaan siihen suuntaan vain ”koska minusta tuntuu siltä”.

Pyrit tottakai aina ratkaisemaan kaiken järjellä, mutta etkä anna koskaan mennä ns. fiilispohjalta? Jos joku asia vituttaa, etkö raivoa? Jos joku asia saa sinussa hetkellisesti helvetin hyvän tunteen aikaiseksi, etkö osoita sitä mitenkään vaikkapa eleellä tai sanoilla?

Kyllä, kyllä ja kyllä. Mutta siinä vaiheessa, jos rupean sanomaan hetkellistä hyvää tunnetta rakkaudeksi ja sanon toiselle rakastavani tätä hetkellisen ja katoavan tunteen vuoksi, olen tehnyt virheen. Trust me, tunteeni ovat paljon voimakkaampi osapuoli minussa kuin järkeni. Mutta jos aina menisin vain fiilispohjan mukaan, satuttaisin turhaan ihmisiä jotka eivät sitä ole ansainneet.

Ja taisit aikaisemmin sanoa jotain tyyliin että ”jokainen ihminen on toista parempi jossain, ja toiset ovat sitä ihmistä parempia jossain muussa” Jees, mutta siinä olen lost soulin kanssa samaa mieltä, että voiko joku toinen tosiaan tulla sanomaan että osaan rakastaa paremmin kuin sinä?

Kuten Jone tuossa aiemmin sanoi, jos on jo kokenut samat asiat aiemmin kuin toinen, ottanut niistä opikseen ja päässyt eteenpäin, niin mielestäni voi perustellusti sanoa tietävänsä asiasta enemmän. Toki on mahdotonta sanoa kuka rakastaa parhaiten aivan kuten on mahdotonta koskaan sanoa että kukaan olisi koskaan täysin oikeassa. Silti, jos joku sanoo minulle että rakkaus ja rakastaminen on vain tunne, väitän voivani suoralta kädeltä sanoa että tällä on vielä paljon opittavaa.

Vaikka nostatkin nyt itsesi jalustalle siinä suhteessa että ”osaat” rakastaa erilailla (=paremmin) kuin muut, niin oletko todellakin sitä mieltä että kaikkia asioita mitä ihmiset tekevätr voidaan mitata ja vertailla tyyliin good, better, best?

En toki paremmin kuin kaikki muut, varmasti jopa huonommin kuin monet muut, en pidä itseäni täydellisenä enkä myöskään usko että tulen koskaan olemaan ”valmis”. Mutta jos näen toisten tekevän täsmälleen samoja virheitä joita olen itse tehnyt, ja joista olen toivottavasti jo jotain oppinut, niin en kyllä jaksa sitä keskustelussa turhaan ruveta peittämäänkään. Turha vaatimattomuus on aivan yhtä typerää kuin perusteeton suunsoittokin. Judge me as you will, this is what I think and I'm not afraid to say it. Prove me wrong if you can.