Heh, ikuisuuskysymyksiä. Pakko vastata jotakin ;)
Mielestäni kauneus sinänsä muodostuu kahdesta tekijästä, ulkoisista muodoista ja sisäisistä ominaisuuksista. Kumpikin yksin ei mielestäni herätä täydellistä kauneuden ajatusta kenenkään mielessä. Joku voi olla ulkoisesti kaunis, mutta ei herätä silti kokonaisvaltaista kauneuden tunnetta, samoin mikäli ulkoa ruma ihminen on jonkin mielestä ominaisuuksiltaan kaunis. Mielestäni vasta näiden molempien tekijöiden yhdistyessä sopusointuisesti voidaan puhua oikeasta kauneudesta. Tiikeri on kaunis, mutta ilman tiikerinluontoa se kauneus vähenee. Sisäisien ominaisuuksien merkitystä ei mielestäni voi poissulkea kauneutta tarkastellessa. En halua sanoa vanhaa kliseetä, että \sisäinen kauneus\ on tärkeintä, tms. koska se ei ole. Usein hyvin pinnallisenakin ihmisenä kiinnitän paljon huomiota juuri ulkoisiin muotoihin, mutta kauniimmalta näyttää henkilö jossa molemmat tekijät yhdistyvät kauniisti. Mistä sen sitten tietää? Mielestäni sen enneminki kokee, kyseessä ei ole irrelevantit pikkuseikat joiden tietäminen edellyttää henkilön tuntemista, vaan pikemminkin sisäiset ominaisuudet jotka heijastuvat henkilöstä ja jotka pystymme havainnoimaan. Siksi subjektiivinen kauneuden ihanne korostoo entisestään, sillä siinä missä ihmiset näkevät erilaisia ulkoisia muotoja kauniina, sisäisissä ominaisuuksissa ihanteet vaihtelevat myös. Olisi hauska uskoa johonkin universaaliin kauneuden ideaan, mutta pahasti näyttää kaikki olevan niin subjektiivista. Enkä osaa paremmin selittää, mutta ainakin omalla kohdallani olen joskus kohdannut ihan kadullakin, sellaista kauneutta mitä muut eivät ole pystyneet ymmärtämään, sellaista kauneutta joka vetoaa havainnoitsijaansa aivan eri tavalla kuin jos se olisi tyhjää ja kuitenkin silmää miellyttävällä tavalla. Koska kauneus on suhteellista, voisin väittää että näinollen \oikeasti kauniita\ ihmisiä tai mitään muutakaan ei ole kuin omassa subjektiivisessa tajunnassamme. Ja sama pätee kaikkeen kauneuteen, ei vain ihmisiin.
Olen niin luonnonkaunis, jooo 
