masennus...

1,167 posts, 59 pages, 673,978 views

meizi m

Posts: 398

#461 • • meizi m Jytkemeister supreme

satumetsä, 27.1.2007 14:49:
---
Jasmeister, 27.1.2007 13:25:

---snip---

..Luulin silloin aluksi, kun ahdistus ja jännittäminen katosi (joista olen kärsinyt teinistä asti), että olen oikeasti sellainen ylisosiaalinen juoppo... Se olikin sitten hypomaniaa, enkä ole oikeasti ylisosiaalinen, enkä äärettömän itsevarma, enkä myöskään alkoholisti tms.



Joo mulla ainakin päihteiden käyttö on aika tarkka (hypo)maniaindikaattori. Hieman taas mietityttää kun alkoholi on pitkästä aikaa maistunut tällä viikolla.

--
...

terraluna

Posts: 1,270

#462 • • terraluna Agentti
Paskaa tää talviaika, ei jaksa ja on harmaana sää ja mieli. :/

Mullakin määrättiin viime keväänä lääkitys, mut lopetin sen kun olo muuttui sellaseksi "kohmeloiseksi" + sen vuoksi että lääkäri, joka ko. lääkityksen mulle määräsi, ei edes harkinnut muita hoitokeinoja (hakeuduin itse/tukijoukot hakivat mulle paikkaa terapiaryhmään), eikä myöskään sopinut kanssani minkäänlaisesta pidempiaikaisesta seurannasta lääkityksen suhteen.

Oon sairastunu masennukseen joskus ala-asteen lopulla, eli lapsena jo ja siihen liittyy lievää vuodenajoista johtuvaa vireystilan vaihtelua. Esim. kesäisin mulla on lievää maanisuutta, oon ylipirtee ja -sosiaalinen eikä mua väsytä, saatan valvoa pai päivää putkeen vain koska on niin huikeen hyvä olo. Muistan yhdenkin kesän kun kahen päivän bilereissusta kotiuduttua kämppis painu suoraan sänkyyn, niin mä rupesin siivoomaan ja pyykkäämään klo 5 aamulla vain koska mua ei väsyttäny lainkaan ja oli pakko saada tehdä jotain. :D

Täytyy sanoa, et toi maniavaihe tjsp. on melkeinpä masennusta hankalampaa hallita, koska on TODELLA vaikea sanoa itselleen että pitää mennä nukkumaan ja rauhottua, koska se aktiivisuus tuntuu perkeleen hyvältä (vrt. kerran masennuksesta selvinneenä on helpompi motivoida itseään "kuntouttavaan" toimintaan, koska tietää että palkintona on parempi olo, mania taas on itsessään äärimmäisen miellyttävä olotila, josta ei mielellään luopuisi). On upee tunne, kun vaan jaksaa ja jaksaa ja kaikki naurattaa ja ilahduttaa ja yötä ei oo ollenkaan. "Mikään ei oo mahdotonta mulle", on hurja ajatus ja hurjaa on myös siten ajattelevan ihmisen seuraaminen sivusta, kun katsojana on normaali, terve ihminen.

Oon ottanu sen asenteen itseeni ja mielialan vaihteluihin, että ympäristöstä tulevat huolestumisen ilmaisut otan tosissani. Jos kaverit sanovat että menee liian lujaa, hidastan, jos taas etten tee muuta kuin nukun, otan niskasta kiinni ja teen päivärytmin, jota noudatan. Ei se aina onnistu, mutta jotenkin pidän tolkuissani pysymisen kannalta tärkeenä sitä, että edes tiedostan tilani ja muiden huolen ja koitan toimia kuten tilanteessa parasta olisi.

Vuosien mittaan oon oppinu ottamaan koko sairauden jotenkin rennommin ja onhan se lieventynytkin, tai oon vaan oppinut toimintatapoja, jotka helpottavat elämää kulloisessakin vaiheessa. Mietin yks päivä surkeena, että oon koittanu parantua masennuksesta nyt jo 6 vuotta, enkä vieläkään oo päässy eroon, vaan masennuskaudet on palannu vuosi toisensa jälkeen. Tein tärkeän havainnon kun huomasin, että vuosi toisensa jälkeen ne masennuskaudet on olleet myös helpompia. Pikkuaskelin mennään, mutta on lohduttavaa ajatella, että jotain ilmeisesti pysyvää muutosta parempaan päin on kuitenkin tapahtunut, vaikka en ole masennusta täysin selättänytkään.

--
I think you are ready
Freddie
now its time to join the party!

terraluna

Posts: 1,270

#463 • • terraluna Agentti

jarkko m
Tuosta ihmisten keskinäisestä välittämisestä.. Ensimmäistä kertaa masentuessani tajusin asian jonka moni muu masentunut on myös allekirjoittanut - juuri kukaan ei oikeasti välitä pätkän vertaa. Masentunut on paskaa seuraa joten sen kanssa ei jaksa hengata. Siinä oppii aika nopeesti olemaan jakamatta noita juttuja kavereille ja näyttelemään onnellista parhaan kykynsä mukaan.

Toisaalta ihmiset joilla jotenkin vanne kiristää päätä löytävät toisensa. Nykysin minunkin kaveripiirissä on huomattavan paljon mieleltään vähemmän terveitä ihmisiä. Ne terveet ei vaan tajuu (paitsi jotku.. kai).



Samaa mieltä ja eri mieltä. Mä en voi sanoa jääneeni täysin yksin, mua tuki mun perhe. Kaverit ei kyllä välittäny paskan vertaakaan, mut dumpattiin piireistä kun en ollut mukavaa seuraa. Sen sijaan esim. äitini edes koetti jaksaa mun synkeyttäni syyllistämättä, vaikka nyt myöhemmin on tuiskahdellutkin tyyliin "on tässä muillakin vaikeeta kuin sulla." Hassua kyllä, annan sen hänelle anteeksi, oon oppinu jo katsomaan asiaa laajemmin ja tajunnut, kuinka iso tuki hän on mulle ollut ja kuinka raskasta vakavasti masentuneen vierellä pysyttely on.

Mulla kaveripiiri on varmaan ollut eräs sairastumista edistävä tekijä ja juuri siksi että ystäväni olivat nimenomaan näitä vähemmän terveitä. Sieltä löytyy monta masentunutta ja muuta mielenterveysongelmaista, joiden taustoissa on vanhempien päihdeongelmaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, perheväkivaltaa jne. Musta tuli kiltteydessäni kaikkien roskaämpäri, olin se joka kuunteli, ymmärsi ja jaksoi. Tietynlaiset persoonat voi täysin vailla huonoa omaatuntoa imeä toisen/kaikki lähellään aivan tyhjiin ja poikkeuksena ns. normaaleihin ihmisiin tällaset ihmiset ei koskaan itse parane tai paha olo helpota, kuuntelipa heitä miten paljon tahansa. Ei kai kyseessä ole muuta kuin niin syviä persoonallisuuden vinoutumia, kipeitä ja syviä haavoja, ettei niitä ilman ammattilaisen terapiaa ja mahd. lääkitystä paranneta, mutta että kesti kauan tajuta olevansa sellaisten ihmisten ympäröimänä. Sitten oli vain pakko oman terveytensä takia laskea irti näistä ihmisistä.

--
I think you are ready
Freddie
now its time to join the party!

meizi m

Posts: 398

#464 • • meizi m Jytkemeister supreme

terraluna, 5.2.2007 20:09:
Paskaa tää talviaika, ei jaksa ja on harmaana sää ja mieli. :/

Mullakin määrättiin viime keväänä lääkitys, mut lopetin sen kun olo muuttui sellaseksi "kohmeloiseksi" + sen vuoksi että lääkäri, joka ko. lääkityksen mulle määräsi, ei edes harkinnut muita hoitokeinoja (hakeuduin itse/tukijoukot hakivat mulle paikkaa terapiaryhmään), eikä myöskään sopinut kanssani minkäänlaisesta pidempiaikaisesta seurannasta lääkityksen suhteen.

-snip-

Vuosien mittaan oon oppinu ottamaan koko sairauden jotenkin rennommin ja onhan se lieventynytkin, tai oon vaan oppinut toimintatapoja, jotka helpottavat elämää kulloisessakin vaiheessa. Mietin yks päivä surkeena, että oon koittanu parantua masennuksesta nyt jo 6 vuotta, enkä vieläkään oo päässy eroon, vaan masennuskaudet on palannu vuosi toisensa jälkeen. Tein tärkeän havainnon kun huomasin, että vuosi toisensa jälkeen ne masennuskaudet on olleet myös helpompia. Pikkuaskelin mennään, mutta on lohduttavaa ajatella, että jotain ilmeisesti pysyvää muutosta parempaan päin on kuitenkin tapahtunut, vaikka en ole masennusta täysin selättänytkään.



Lääkäriä ja lääkitystähän voi vaihtaa. Toivottavasti sinulla on tällä hetkellä ainakin ensiksi mainittu. Muistan ite litiumin sivuvaikutuksena ilmenneen turtumuksen, mutta onneksi ko. tautiin on muitakin lääkkeitä, joista on löytynyt sopivampi.

Kyseessä olevasta taudistahan ei parannuta (olettaen että kyseessä on bipolaari 2..), vaan siihen sopeudutaan. Lääkitys on tavallaan yksi (ja usein melko tehokas) sopeutumiskeino. Mikään keino ei taida olla lähtökohtaisesti muita poissulkeva. Valitettavasti koskaan ei voi täysin luottaa siihen, että seuraavaa rajua episodia ei tulisi. Itse luulin remission kestävän ikuisesti, kunnes eräs päivä huomasin, että en ollut poistunut kotoa kahteen viikkoon pois lukien viittä vaille yhdeksän kauppareissut.

Toisaalta on tavallaan helpottanut kun on tajunnut, että oikeasti terveiden kirjoihin ei enään ole asiaa - voi keskittyä muuhun kuin 'parantumiseen'.

Katkaisenpa tästä, kun hävitin sen punaisen langan..

--
...

RiD

Posts: 2,817

#465 • • Edited RiD Nukemi

terraluna, 5.2.2007 20:32:
---
jarkko m
Tuosta ihmisten keskinäisestä välittämisestä.. Ensimmäistä kertaa masentuessani tajusin asian jonka moni muu masentunut on myös allekirjoittanut - juuri kukaan ei oikeasti välitä pätkän vertaa. Masentunut on paskaa seuraa joten sen kanssa ei jaksa hengata. Siinä oppii aika nopeesti olemaan jakamatta noita juttuja kavereille ja näyttelemään onnellista parhaan kykynsä mukaan.

Toisaalta ihmiset joilla jotenkin vanne kiristää päätä löytävät toisensa. Nykysin minunkin kaveripiirissä on huomattavan paljon mieleltään vähemmän terveitä ihmisiä. Ne terveet ei vaan tajuu (paitsi jotku.. kai).

---


Mulla kaveripiiri on varmaan ollut eräs sairastumista edistävä tekijä ja juuri siksi että ystäväni olivat nimenomaan näitä vähemmän terveitä. Sieltä löytyy monta masentunutta ja muuta mielenterveysongelmaista, joiden taustoissa on vanhempien päihdeongelmaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, perheväkivaltaa jne. Musta tuli kiltteydessäni kaikkien roskaämpäri, olin se joka kuunteli, ymmärsi ja jaksoi. Tietynlaiset persoonat voi täysin vailla huonoa omaatuntoa imeä toisen/kaikki lähellään aivan tyhjiin ja poikkeuksena ns. normaaleihin ihmisiin tällaset ihmiset ei koskaan itse parane tai paha olo helpota, kuuntelipa heitä miten paljon tahansa. Ei kai kyseessä ole muuta kuin niin syviä persoonallisuuden vinoutumia, kipeitä ja syviä haavoja, ettei niitä ilman ammattilaisen terapiaa ja mahd. lääkitystä paranneta, mutta että kesti kauan tajuta olevansa sellaisten ihmisten ympäröimänä. Sitten oli vain pakko oman terveytensä takia laskea irti näistä ihmisistä.




Öööm, nää kuulostaa ehkä vähän liiankin tutulta, paitsi että mun kavereiden taustat ei oo ihan noin räikeitä ollut, mutta helvetisti kaikkea pientä löytyy kyllä, mutta suurinpiirteen just kuvailit otteita suoraan mun elämästä tältä hetkeltä, mulle ainakin pahin lävähti just siitä ku en vaan enää jaksanu, eitullu enää hyvä olo siitä että oli se joka jaksaa ja välittää, ja nyt vaikka vieläkin jaksaa välittää eijaksa sitä enää kellekkään näyttää tai osottaa koska se on aivan turhaa. Mun perhetausta on ainakin itelleni kohtuu väkevänä liipasimena tohon, mut on kasvatettu niin että musta on odotettu jotain maailmanpresidenttiaivokirurgiydinfyysikkoa koko mun elämän ajan enkä oo ikinä tuonut oikeestaan pöytään muuta kun epäonnistumisia ja pahaa mieltä, oon myöskin perheen ainut lapsi joten ehkä siks se vaan heijastuu vielä tähänki ikään vaikka en oman perheeni kanssa ole enään juurikaan ihmeemmin tekemisissä.

Toi terralunan esiin tuoma ratkaisu tossa vaan pelottaa mua eniten, mulla on helvetin monta hyvää kaveria joista välitän paljon mutta jotenkin täs on nyt lähiaikoina tuntunu siltä että tahdon vaan kaikista eroon, elikkäs just niinkun tossa kirjottelit. Mulla on tasan 1 kaveri tällähetkellä kenestä en ikipäivän mistään hinnasta luopuis enkä ikinä pystyis ajattelemaan niin että päästäisin siitä irti, se on ollut mulle jo vuosikaudet se suurin linkki mielenterveyteen. Kys. ihmisellä on itselläänkin ollut aikapaljon kaikennäkösia vaikeuksia ja ollaan aika pitkälti samassa pulkassa kaikessa, elikkä tämä henkilö ei itsekkään ole niitä helpoimpia tapauksia, elikkä ainakaan ihan täysin en terralunan ohjeesta lähtis ottamaan kiinni :). suurimmasta osasta muista kavereista oonkin näemmä jo osittain onnistunut erakoitumaan ja irtoamaan osittain vasten tahtoan/osittain omasta tahdostani oman käyttäytymiseni takia, ja jotenkin tuntuu että näin tulee jatkossakin jatkumaan. Niinkun ylhäällä sanottiin, masentunut on paskaa seuraa ja mä en ainakaan halua tuoda mun paskaa seuraa kenenkään mun ystävän näkyviin tai varsinkaan pilata niitten iltaa vollottamalla tai avautumalla jostain. (parikertaa on tahtomattaan näin tapahtunu eikä siitä oo mitään hyvää seurannut).
Kiittimoi, uneton yö saa taas avautumista aikaan

</avautum>

editz: väärinkäsitysten kirjo via privamessaget \o/

--
*super* *possu*

terraluna

Posts: 1,270

#466 • • Edited terraluna Agentti

RiD Mulla on tasan 1 kaveri tällähetkellä kenestä en ikipäivän mistään hinnasta luopuis enkä ikinä pystyis ajattelemaan niin että päästäisin siitä irti, se on ollut mulle jo vuosikaudet se suurin linkki mielenterveyteen. Kys. ihmisellä on itselläänkin ollut aikapaljon kaikennäkösia vaikeuksia ja ollaan aika pitkälti samassa pulkassa kaikessa, elikkä tämä henkilö ei itsekkään ole niitä helpoimpia tapauksia, elikkä ainakaan ihan täysin en terralunan ohjeesta lähtis ottamaan kiinni :).



Joo, en tarjookaan tota kaikille ratkaisuks, ite vaan tein noin ja nyt myöhemmin kun on uusia ystäviä, tuntuu kyllä fiksulta vedolta. Jokainen tietää mikä on itselle parasta ja paljonko jaksaa ite kantaa. Omista ystävyyssuhteistani totesin useimpien niistä perustuvan enemmän hyväksikäyttön kuin tasapuolisen arvostuksen piiriin, joten lopulta oli helppo laskea irti. Toki mietin, olisinko saanut näitä suhteita palautettua sellaisiksi, mitä ne olivat joskus olleet, ja arvioin kauan mielessäni ratkaisumahdollisuuksia. Kun tajusin että noista ajoista on vuosia ja nykyisellään ystäväni vievät minulta enemmän kuin antavat, päätin etten pidä enää aktiivisesti yhteyttä. Toki näitä kannattaa itse kunkin läheistensä kuormittaman pohtia, vaikkei päätyisikään yhtä radikaaliin ratkaisuun kuin minä.

--
I think you are ready
Freddie
now its time to join the party!

terraluna

Posts: 1,270

#467 • • terraluna Agentti

jarkko m
Lääkäriä ja lääkitystähän voi vaihtaa. Toivottavasti sinulla on tällä hetkellä ainakin ensiksi mainittu. Muistan ite litiumin sivuvaikutuksena ilmenneen turtumuksen, mutta onneksi ko. tautiin on muitakin lääkkeitä, joista on löytynyt sopivampi.

Kyseessä olevasta taudistahan ei parannuta (olettaen että kyseessä on bipolaari 2..), vaan siihen sopeudutaan. Lääkitys on tavallaan yksi (ja usein melko tehokas) sopeutumiskeino. Mikään keino ei taida olla lähtökohtaisesti muita poissulkeva. Valitettavasti koskaan ei voi täysin luottaa siihen, että seuraavaa rajua episodia ei tulisi. Itse luulin remission kestävän ikuisesti, kunnes eräs päivä huomasin, että en ollut poistunut kotoa kahteen viikkoon pois lukien viittä vaille yhdeksän kauppareissut.

Toisaalta on tavallaan helpottanut kun on tajunnut, että oikeasti terveiden kirjoihin ei enään ole asiaa - voi keskittyä muuhun kuin 'parantumiseen'.

Katkaisenpa tästä, kun hävitin sen punaisen langan..



Mulla ei oo diagnoosina muu kuin vakava masennus, hoidettu kahdesti, ekalla kerralla terapialla, tokalla lääkkein. Itse olen pohtinut, että kaksisuuntaisia vaiheita sisältyy kyllä, koska eikös noi maniaa ole noi edellä kuvaamani jaksot, joissa ei nukuta jne. Ja ihan luonnonmenetelmin aiheutuneita, päihteitä en ole käyttänyt paitsi alkoholia satunnaisesti. Ajattelin katsoa nyt, selviytyykö tän kanssa ihan itsekseen, kuitenkin mun oireet on lieventyny tasaisesti siitä, mitä ne oli pahimmillaan joskus teinivuosina.

--
I think you are ready
Freddie
now its time to join the party!

meizi m

Posts: 398

#468 • • meizi m Jytkemeister supreme

terraluna, 6.2.2007 07:30:
---
jarkko m

---


Mulla ei oo diagnoosina muu kuin vakava masennus, hoidettu kahdesti, ekalla kerralla terapialla, tokalla lääkkein. Itse olen pohtinut, että kaksisuuntaisia vaiheita sisältyy kyllä, koska eikös noi maniaa ole noi edellä kuvaamani jaksot, joissa ei nukuta jne. Ja ihan luonnonmenetelmin aiheutuneita, päihteitä en ole käyttänyt paitsi alkoholia satunnaisesti. Ajattelin katsoa nyt, selviytyykö tän kanssa ihan itsekseen, kuitenkin mun oireet on lieventyny tasaisesti siitä, mitä ne oli pahimmillaan joskus teinivuosina.



Joo no sit.. Kyllähän ne hypomanialta kuulostavat. Yksisuuntaiseen masennukseen käytetyt lääkkeet saattavat provosoida (hypo)manian päälle, joten niiden kanssa täytyy olla varovainen. En suosittelisi vain katsomaan miten tilasi kehittyy. On yleistä, että alun jälkeen oireet jossain vaiheessa helpottavat palatakseen taas. On esitetty, että bipolaarihäiriössä olisi samanlaista dynamiikkaa kuin epilepsiassa, eli jokainen episodi(vrt. kohtaus) itseasiassa voimistaa prosessia jollakin tavalla (ns. kindling teoria, jos haluat googlettaa). Tämänkin takia kannattaa selvittää, josko tällainen diagnoosi olisi syytä tehdä.

Valitettavasti hoitamaton bipolaarihäiriö voi olla hengenvaarallinen (meillä diagnosoiduilla ~6 kertainen itsemurhariski koko väestöön verrattuna) ja muutenkin lisää kaikenlaisia ikäviä riskejä.

--
...

onni3mk

Posts: 3,973

#469 • • onni3mk Onni on.
Näin sinä sit taas kävi. Psykologi päätti mun puolesta, että saikkua siks aikaa, kunnes jään "oikeelle" sairaslomalle päiväsairaalahoitojakson ajaks.

Jotenki on helpottunu (tai jollakin lailla hyvä) fiilis, vaikken mä kauheesti ton saikun kannalla edelleenkään oo.

Nyt vaan tarttis hommata jotain muita ei-pakollisia pikku projekteja, jottei rupee ahdistaa se, ettei tee mitään.

--
Onni on.

Birgie

Posts: 1,311

#470 • • Birgie Kikati
Välillä sitä toivois, että vois vaan nollata aivot tai ripustaa ne narikkaan ja olla aidosti onnellinen. Alkaa oleen aika epätoivoinen fiilis tämän elämän suhteen. Ehkei tätä ollu tarkotettu mulle tässä ja nyt tai ehkä tän kaiken jälkeen on luvassa jotain minkä takia kannattaa kärvistellä. Tekis mieli jo luovuttaa. *uuh*

Aina kun aamulla herää niin tilanne nollaantuu, mut sitten ei paljoa tarvita, että menee fiiliikset tehä yhtään mitään. Kaikki ihmiset sais pysyy musta kaukana nyt, ei tää oo muita kohtaankaan kivaa. *nyyh*

--
Elämä ei ole täydellistä, kuolema on täydellistä.

Birgie

Posts: 1,311

#471 • • Birgie Kikati
Tietääks muuten joku kauankohan kestää, että pääsee jollekkin psykiatrille juttelemaan, tuntuu ettei noi terveyskeskuksen yleislääkärit tiedä mistään mitään. *uuh*

--
Elämä ei ole täydellistä, kuolema on täydellistä.

Birgie

Posts: 1,311

#472 • • Birgie Kikati

HayD, 25.3.2007 22:18:
---
Birgie, 25.3.2007 22:14:
Tietääks muuten joku kauankohan kestää, että pääsee jollekkin psykiatrille juttelemaan, tuntuu ettei noi terveyskeskuksen yleislääkärit tiedä mistään mitään. *uuh*

---


yksityiselle pääsee melkein heti, mut se maksaakin...terveyskeskuksen kautta voi saada ajan parin viikon sisäl, tai nopeemminkin. eli suht nopeesti saa apua jos tuntuu siltä et haluu puhuu jonkun kaa...



No ei se puhuminen sinänsä, on mulla psykologi, mut mietin et jos noi lääkkeet vois vaihtaa tai ainaki jotain pitäis tehä ku tuntuu ettei mikään auta. Mietin kans, että mulle tulee monesti kans noita maanisia olotiloja ja sitten taas alkaa yhtäkkiä masentamaan, usein jopa ilman mitään syytä.

--
Elämä ei ole täydellistä, kuolema on täydellistä.

HayD

Posts: 179

#473 • • HayD pikku-h

Birgie, 25.3.2007 22:23:
---


No ei se puhuminen sinänsä, on mulla psykologi, mut mietin et jos noi lääkkeet vois vaihtaa tai ainaki jotain pitäis tehä ku tuntuu ettei mikään auta. Mietin kans, että mulle tulee monesti kans noita maanisia olotiloja ja sitten taas alkaa yhtäkkiä masentamaan, usein jopa ilman mitään syytä.



no siinä tapaukses joo...jos tollasii oloja ja tunteita on, niin kannattaa miettiä sitä lääkitystä. toi kuulostaa ihan liian tutulta jo...*uuh*
Avatar
#474 • • niomic Guest

HayD, 25.3.2007 22:18:
---
Birgie, 25.3.2007 22:14:
Tietääks muuten joku kauankohan kestää, että pääsee jollekkin psykiatrille juttelemaan, tuntuu ettei noi terveyskeskuksen yleislääkärit tiedä mistään mitään. *uuh*

---


yksityiselle pääsee melkein heti, mut se maksaakin...terveyskeskuksen kautta voi saada ajan parin viikon sisäl, tai nopeemminkin. eli suht nopeesti saa apua jos tuntuu siltä et haluu puhuu jonkun kaa...



Itselleni ainakin jäi semmonen käsitys, että julkisella puolella homma menee about näin:
Voit saada kohtuu nopeasti ajan diagnoosiin. Riippuen diagnoosista, määrätään lääkkeitä ja sovitaan kontrollista. Mikäli eivät auta, kokeillaan ehkä vielä parit muut lääkkeet ennenkuin todetaan että tarve on ennemminkin psykoterapian puolella. Toki diagnoosi voi alunperinkin olla sellainen, että katsotaan esim. kognitiivinen psykoterapia parhaaksi vaihtoehdoksi.

Suurin ongelma tämän prosessin kuvauksessa lienee se, että niin paljon riippuu ongelman tyypistä ja vaikutuksista esim. työkykyyn ja muutenkin normielämään.

Mutta suosittelen kuitenkin, että laitat pyörät pyörimään mahdollisimman nopeasti - voi olla että kohdallasi prosessi etenee tarvittaessa terapia- / lääkitysasteelle hyvinkin pian. Ei kannata myöskään masentua lisää siitä, ettei esim. eka lääke toimi, vaan valmistautua henkisesti siihen kokeiluprosessiin.
onni3mk

Posts: 3,973

#475 • • onni3mk Onni on.

Birgie, 25.3.2007 22:03:
Välillä sitä toivois, että vois vaan nollata aivot tai ripustaa ne narikkaan ja olla aidosti onnellinen. Alkaa oleen aika epätoivoinen fiilis tämän elämän suhteen. Ehkei tätä ollu tarkotettu mulle tässä ja nyt tai ehkä tän kaiken jälkeen on luvassa jotain minkä takia kannattaa kärvistellä. Tekis mieli jo luovuttaa. *uuh*

Aina kun aamulla herää niin tilanne nollaantuu, mut sitten ei paljoa tarvita, että menee fiiliikset tehä yhtään mitään. Kaikki ihmiset sais pysyy musta kaukana nyt, ei tää oo muita kohtaankaan kivaa. *nyyh*



Niin sama fiilis. Voimia *hali*

--
Onni on.

Peikkotyttö

Posts: 1,219

#476 • • Peikkotyttö
Juuri kun tuntu että diagnosoitu vaikea masennus olisi helpottamassa edes keskivaikealle tasolle,niin iski uus romahdus. Unilääkkeet loppu,nukkumisesta ei toivoakaan. Huomenna psykiatrisen sairaanhoitajan pakeille, pitäs varmaan sitä lääkitystä alkaa miettiä aika tarkkaan.

--
Groove is in the Heart

Birgie

Posts: 1,311

#477 • • Birgie Kikati

onni3mk, 25.3.2007 23:18:
---
Birgie, 25.3.2007 22:03:
Välillä sitä toivois, että vois vaan nollata aivot tai ripustaa ne narikkaan ja olla aidosti onnellinen. Alkaa oleen aika epätoivoinen fiilis tämän elämän suhteen. Ehkei tätä ollu tarkotettu mulle tässä ja nyt tai ehkä tän kaiken jälkeen on luvassa jotain minkä takia kannattaa kärvistellä. Tekis mieli jo luovuttaa. *uuh*

Aina kun aamulla herää niin tilanne nollaantuu, mut sitten ei paljoa tarvita, että menee fiiliikset tehä yhtään mitään. Kaikki ihmiset sais pysyy musta kaukana nyt, ei tää oo muita kohtaankaan kivaa. *nyyh*

---


Niin sama fiilis. Voimia *hali*



Voimia kuin myös, niitä tarvitaan. Ja uskoa huomiseen. *hali*

--
Elämä ei ole täydellistä, kuolema on täydellistä.

Unik

Posts: 4,117

#478 • • Unik
Aika yleistä näyttää olevan että juuri sunnuntai on vaikea ja paha päivä ja maailma näyttää synkältä ja tulevaisuus lohduttomalta. Vois kuvitella että ainakin joissain tapauksissa syy voi olla ainakin osaksi se, että viikonloppuna on tullut juhlittua ja sen seurauksena kaikki ongelmat ja tuntemukset tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Voimia ja jaksamista kaikille teille.
tommib

Posts: 3,204

#479 • • tommib
Joo, sunnuntait on vaikeita päiviä, mutta en edes muista millainen on helppo päivä. Olen itse potenut masennusta n.9v ja nyt vasta sitä on alettu hoitaa kunnolla. Eikä enää tässä vaiheessa mikään terapia jaksa kiinnostaa, kun sitä on yrittänyt tarpeeksi kauan saada. Aiemmin saanut vain kriisiapua, joka vain pahensi olon. Masislääkkeitä on tullut syötyä vuosi, nekin määrättiin vasta kun meinasin yrittää neljännen kerran itsemurhaa. Totuus on, ettei tässä maassa saa mitään apua, jos et itse sitä jaksa vaatimalla vaatia.

Nyt sitten olen ollut kuukauden sairaslomalla, eikä loppua näy. Osittain haluaisn kyllä töihin, jotta saisin rytmiä, mutten pysty enää palaamaan nykyiseen työpaikkaan. tiedän jo nyt, että pomo kostaa pitkän sairasloman vähentämällä työtuntejani (olen osa-aikaisena kaupassa). Tulevaisuus siis näyttää niin lupaavalta taas, että vois vetää ranteet auki...

Sunnuntai on vaikea päivä, kun ei oikein mihinkään pysty menemään. Kaupat on kiinni ja sitten vaan olet neljän seinän sisällä ajatuksinesi. Eipä sillä, että nykyään viitsin edes ihmisten ilmoille usein lähteä. Sitä tulee vältettyä ihan viimeiseen asti.

Anteeksi tämä valitus, mutta piti hieman purkaa sydäntä, kun ei taas edes saa unta.
Avatar
#480 • • Fuzzy Guest
22v.*igor* Enkä oo mitään saanu aikaseks elämässäni! *poks*
Onnee vaan mulle