ninnipinni

Kun ostat pyykinpesukoneen tv:stä tutusta suomalaisesta kodinkoneketjun liikkeestä ja maksat sen matalakorkoisissa erissä ensi jouluun mennessä, niin saat kaupanpäälle suomalaisen trendibrändi-klassikkomerkin juomalaseja. Neljä.
Sitten voitkin pestä ne uudet hienot sormenjäljettömät lasisi siellä uudessa kalkkitahrattomassa ja ruosteettomassa pesukoneessasi. Äitihän on opettanut, että kaikki uudet astiat ja vaatteet pitää aina pestä ennen käyttöönottoa. Siten hyvä tulee.
Ja loputtoman onnellinen elämä.
Niin paljon lasinsiruja.
Onnea.

"Kana tietä kulkee sipsuttaa, tie on liukas jalka lipsuttaa.
Vastaan tulee jyrä suuri, kävipä kanalla huono tuuri.
Jyrän alle kana jää, pyörän alta näkyy pää.
Jyrä painaa vauhdilla hanaa, ei se huomaa pientä kanaa.
Kun kana pääsee jyrän alta, tuntuu olo mahtavalta.
Sulat pöyhii ja kuntoon laittaa, päänsä somasti kenoon taittaa.
Kun on kunnosa viimeinenkin sulkatukko, huokaa kana:
ohhoh, olipa kerrankin kunnon kukko!"

Iloisia påskia kaikille!



.ninnibunny.

u n o h t a m i n e n

Se voi tapahtua tarkoituksella tai ihan tahattomasti.. kelle vaan.. milloin vaan.. ja yleensä silloin kun sitä vähiten odotat.. Unohtaminen voi tulla kalliiksi tai sitten se voi parhaimmillaan pelastaa sun hengen.. Se voi olla vaikeaa, mutta myös helppoa, jopa ihan jokapäiväistä ja ärsyttävääkin – omasta ja muiden mielestä. Mutta miten se tapahtuu? Miten ihminen unohtaa? Tapahtuuko se silloin, kun ei enää välitä.. tai ei anna itsensä välittää tai ei anna itsensä muistaa.. Siitäkö se lähtee..? Siitä, kun on ihan sama..

Unohtaminen kuitenkin aiheuttaa mielipahaa.. Se aiheuttaa mielipahaa sille, joka unohtaa tai joka unohdetaan.. Se ei ole kiva tunne ollenkaan.. Se tuntuu siltä, kun joku olisi unohtanut sun synttärit, tai siltä, kun joku unohtaa tulla sinne minne on sovittu.. Se on turhauttavaa.. Silloin tuntee olonsa yksinäiseksi ja turhaksi, joksikin jota kukaan ei halua.

Mutta pitääkö unohtaa? Onko siitä loppujen lopuksi hyötyä vai viekö se vaan turhaan voimavaroja? Ja jos unohdetaan hetkeksi, niin asianhan voi aina kaivaa uudestaan esille aikojen päästä.. eli loppujen lopuksi emme edes unohda.. Siirrämme vain asioita kansiosta toiseen.. Myöhemmin voimme sitten taas ripotella suolaa haavoihin.. ja nuolla niitä..

Muistettavat asiat ovat kokemuksia, joita ei voi unohtaa.. eikä niitä välttämättä halua menettää.. tai unohtaa.. Mutta joskus ne vaan on hyvä haudata hetkeksi..
Joissakin tilanteissa unohtaminen voisi helpottaa oloa, mutta niissä tilanteissa myös se, että saisit unohdettua, teettää töitä, eikä se ole helppoa eikä nopeaa. Se sattuu. Ja se on pitkä prosessi.
Unohtamisen yrittäminen onkin raastavampaa kuin itse unhotaminen.. niin pirun vaikeaa!! Pää ei vaan anna rauhaa! Siellä rullaa tauottomana virtana ajatuksia, sellaisia jotka haluaisi unhotaa sillä hetkellä, kokonaan ja ikuisiksi ajoiksi..mutta ei. Pää ei anna lupaa. Joskus se lupa tarvitaan ihmiseltä.. Tekisikin mieli kysyä, että haluatko että autan sinua unohtamaan.. haluatko unohtaa? Saanko unohtaa? Pitääkö minun unohtaa? Unohdatko sinä?
Minä en.

Voihan suuttu ja vitutus!!
Jouduin tänään menemään vasten tahtoani kyttikselle.. Oon pitkittäny sinne menemistä jo ihan tarpeeks kauan enkä enää jaksanu sitä kierrellä enkä toisaalta kuunnella enää isun painostustakaan!
Joten keräsin kaikki rohkeuteni ripeet ja lähdin matkaan.. tärisevin käsin ohjasin kylmässä viimassa mustaa pikku Jopoani ja kun pääsin perille, en meinannut löytää oikeaa sisäänkäyntiä millään! Turhauduin ja silmäkulmaan hiipi ensimmäinen pisara.. soitin isulle ja kiroilin, että täällä sitä nyt ollaan, tippa linssissä ja ihan hukassa.. minne oletkaan lapsesi sysännyt.. "No mene nyt vaan sinne" ja "Pitää opetella hoitamaan asiat.." ja plaa plaa..
Niin pitääkin, mutta kun minä en halua!!! EN EN EN!
Revin itteni kuitenkin sisälle lämpimään ja harmittelin kun jätin kiltteyksissäni tupukit keittiön pöydälle..hermosauhut ois tehny poikaa! Koko saakelin laitoksessa ei näkynyt ketään.. yksi yksinäinen poliisi tepsutteli ohi joku lappu kourassa (lie ollut kimppatilauslista Arnoldsille..?) ja eläkkeeltä karannut siivooja työnteli kärryjään edes takasin.. ei ketään jolta kysyä neuvoa.. ei minkäänlaista ihmiskontaktia.. Ja sitten siinä valkoisessa seinässä ammotti musta kapea ovi, jonka taa ei nähnyt.. Ja siinä luki, että rikosilmoitukset..ja vieressä jonotuslappukoje.. enkä olisi sen kidutuksen huipennukseksi ihmetellyt jos se lipetti olisi vaikka ollut maksullinenkin! x-/

Eieiei.. päässä takoi vaan yksi ajatus.. "mä haluun helvettiin täältä ja äkkiä!!".. ja kyynelkanavissa alkoi olla ruuhkaista.. eikä se puhelu isulle auttanut kyllä yhtään.. se tuttu ja turvallinen mutta samalla vaativa ja käskevä ääni sai viimeistään tunnekuohun aikaseks! Turhautti, kun en saanut mitään tehtyä ja pakenin raukkamaisesti paikalta, mutta siinä sitä sitten kohta oltiin - Jopon selässä taas.. ja kyyneleet jääty silmäkulmiin.

Kotona turvassa. Mutta silti itketti.. ja itketti vielä tunti sen jälkeenkin kun olin kotiutunu tuolta kauheelta reissulta.. Pelkkä ajatuskin koko laitoksesta itketti. Ajattelin, että kun menen sinne uudestaan _ihan oikeasti_ hoitamaan sen asian pois alta, niin sanon sille kytälle ihan suoraan että mua ei vois vittu vähempää kiinnostaa olla siellä. Itku. Taas. Ja sitten se alkoi jo naurattaakin.. :) siis se, että itketti. Hassua. Varmaan joku hormoonihäiriö. Tai sitten multa on varastettu viimesetki järjen rippeet..
Mut itkettää silti enkä haluu mennä sinne enää ikinä. En ikinä.

ONNIMANNIMATIKKA!

Sain tänään ihanimman kämppiksen ikuna!!
Mahtavatanen!

Pelottaa.
Pelko hiljentää.
Hiljaisuus lamaannuttaa.
Lamaannus saa miettimään.
Miettiminen sekottaa pään.
Ja kun pää on sekaisin, ei saa mitään järkevää aikaseks, eikä ajattele kovin selkeesti.
Mielikuvitus saa vallan, ja ne kuvitukset vaan pahentaa oloa.
Tieto lisää tuskaa.
Tuska lisää pelkoa.
Noidankehä sulkeutuu.
Minut on kirottu.