Tästä tulee nyt vähän blogimainen yksinpuhelu.
Mä haluaisin olla rakastava isä, joka osoittaa kiinnostusta lapsiensa tekemisiä kohtaan positiivisessa hengessä pyrkimättä ohjaamaan lapsiani jotain tiettyä muottia kohti. Mä en halua tehdä mahdollisista tulevista lapsistani sen paremmin itseni kuin kenenkään muun kopiota vaan haluan lapsien lopulta tekevän itse itsestään juuri sitä mikä niistä tuntuu parhaalta. Haluaisin olla se faija, joka ottaa kopin kun skidien kehittämien projektien alta joskus maa pettää tai muuten vaan elämä tuntuu raskaalta.
Jos jotain haluan ennen tota myöhempää vaihetta niille ihan pienille lapsille tuputtaa, niin se on kuvataiteiden ja muun itseilmaisun harrastaminen. Tai no, paremminkin rohkaista sellaiseen antamalla siihen hyvät edellytykset.
Omista vanhemmistani mulla on pääsääntöisesti erittäin positiivisia kokemuksia ja hyvä fiilis.
Erityisesti mutsini kanssa koen olevani hyvin läheinen ja mun mutsini on juuri sellainen mutsi kuin millainen mä haluan faijana olla. Mutsi on ottanut kopin jo monta kertaa enemmän kuin siltä olis kohtuullista vaatia ja se on niin rehellisesti kiinnostunut mun joskus omituistakin jutuistani ja projekteistani ettei mun tarvitse edes itsekseni epäillä sitä. Mutsin kanssa on myöskin hyvä puhua ja sillä on suurimman osan asioista suhteen kiitettävän avara ja todella harvoin erilaisuutta tuomitseva maailmankatsomus. Much love.
Faijan kanssa en ole samalla tavalla läheinen, mutta läheinen kuitenkin. Meillä ei niin usein ole pitkiä pätkiä höpötettävää keskenämme, koska faija on sellainen aika perussuomalainen käytännönläheinen ja harvasanainen mies. Tärkeintä on kuitenkin ollut, että faijankaan rakkautta lapsiinsa mun ei ole koskaan tarvinnut kyseenalaistaa ja että faijalta oon oppinut paljon asioita elämästä. Kuten sen ettei miehenkään aina tarvii olla pahaperseinen macho vaan niitä pehmeitä puoliaankin voi ja pitää näyttää. Faija auttaa mua tälläkin hetkellä ihan konkreettisesti keittiörempassa ja silloin kun duunataan yhdessä jotain meillä on ehkä eniten yhteistä vaikka kummallakin on kyllä niin kova pää, että joskus meinaa pärähtää hermo. Faija on joskus jäärä, mutta en vaihtais sitä kenenkään. Much love siihenkin suuntaan.
Kaiken kaikkiaan mulla ei ole mitään kitistävää vanhemmistani. Mulla ja pikkubroidilla on mun mielestä käynyt tosi hyvä munkki kun vanhempia on jaettu.
Mä en siis koe vanhempieni tehneen suoranaisia virheitä, joiden toistamista mun pitäisi osata varoa. Totta kai kaikki joskus mokaa, mutta jotain yksittäisiä nyt ei lasketa, koska ne tekee meistä vaan ihmisiä. Paljon enemmän mä niitä mokia olen kuitenkin tehnyt kuin ne.
Se, sovinko omasta mielestäni vanhemmaksi onkin jo vähän kinkkisempi kysymys, jota olisi varmaan joku muu parempi arvioimaan. Roolimalliksi en katso sopivani ja tällä hetkellä voisin olla isähahmona aika kaukana siitä mitä mahdollisille tuleville lapsilleni toivoisin. Sitten kun osaan ihan oikeasti huolehtia itsestänikin tämä kysymys kannattaa kysyä uudelleen ja toivottavasti siihen ei kulu vuosia, koska olen itsekin väsynyt tilanteeseen, joka saa mut ajattelemaan itsestäni näin.
Lapset, tie onneen? No, en mä nyt lapsia ihan sellaisenakaan näe. Suurimman osan elämästäni mä olen hylkinyt ja suorastaan vastustanut ajatusta lisääntymisestä ja vasta viimeisen muutaman vuoden aikana olen alkanut nähdä sen asiana, jonka kummallekin puolelle kannattaa antaa ajatusta. Mä en usko että lapset tekesivät musta yhtään kokonaisemman ihmisen ja en myöskään näe sitä lapsien funktiona. Jos lapsia joskus tulee, niin ainakaan niitä ei pidä tulla siksi, että mulla olis parempi fiilis. Ei lapset voi olla mua varten vaan mun pitää olla lapsia varten vaikka en usko silloinkaan määritteleväni itseäni pelkästään isyyden pohjalta.
Näkisin että elämäntilanne, jossa lapsien hankkimista voi ruveta pohtimaan on sellainen, jossa jälkikasvun tulolle maailmaan on olemassa järkevä emotionaalinen pohja. Lapsen tulee olla haluttu ja mieluiten myös suunniteltu (vaikka esim. itse en sitä ollutkaan). Jos puhutaan siitä, että mä olisin toisen vanhemman roolissa, niin haluaisin myöskin kokea itseni ehdottoman varmaksi tunteistani lapsen äitiä kohtaan ja tietää hänen tuntevan samoin - en nimittäin halua päätyä viikonloppuisäksi kenellekkään, koska se olisi hanurista mun näkökulmasta sekä lapselle että itselleni. Taloudellisia asioita mä en näe niin suunnattoman olennaisina, vaikka toki vakaa taloudellinen tilanne varmaan asioita helpottaisikin.
Vanhemmuuden säätely on vähän monimutkainen juttu. No, ainakaan mä en halua toimia sensorina siinä kuka vanhemmaksi sopii ja kuka ei vaikka kieltämättä joskus tekisi mieli. Mun mielestäni vanhemmuuden valtiojohtoisen säätelyn sijaan kukin meistä voisi istua alas ihan itsekseen aina silloin tällöin kelaamaan tota koko vanhemmuusasiaa ennenkuin siihen lähtee mukaan. Sitä vois kysellä itseltään kysymyksiä ja vaatia niihin vastauksia. Kysymisen voisi aloittaa omista motiiveistaan, omista kyvyistään ja edetä siitä vaikkapa siihen mitä hyvä vanhemmuus itselle edustaa. Jos havaitsee että motiivit ovat itsekkäitä, omat skillit ja tilanne sillä hetkellä huonot tai vajavaiset tai ettei edes osaa vastata itselleen näihin kysymyksiin, niin pitäisi tajuta ainakin viivyttää niiden lapsien hankkimista.
Yksinhuoltajuudesta en osaa sanoa yhtään mitään ja musta hyvä vanhemmuus ei ole mitenkään sukupuolisidonnainen juttu. Kannatan homo- ja lesboparien adoptio-oikeutta ja koen jotenkin omituiseksi että se on asia, josta tarvitsee edes joutua keskustelemaan. On se nyt piru jos seksuaalinen orientaatio on tässä maailmassa noin iso asia.
Lapsen adoptoiminen ei mun mielestäni ole sen parempi tai huonompi vaihtoehto kuin luonnollinen lisääntyminen, mutta se on varteenotettava vaihtoehto.
Lapsia pitäisi mun mielestäni saada kurittaa myös fyysisesti maalaisjärjen rajoissa. Lasta ei saa pahoinpidellä, mutta tukkapöllyä, selkäsaunaa ja luunappia en koe pahoinpitelyksi. Mua on skidinä kuritettu fyysisesti idioottimaisista tempauksista ja on ollut ainoastaan hyväksi. Sillä tavalla meni perille monta sellaista viestiä, jotka eivät olisi muuten menneet perille joko ollenkaan tai niiden omaksumisessa olisi mennyt tarpeettoman pitkä aika.
Sellaista.
