Katsoin eilen illalla leffan ”Minä olen Sam”.. Joo, ja mä oon Ninni.
Mut toi leffa pisti aattelemaan asioita..
Tulin miettineeksi mm. sitä, millaista olisi elämä jos ihmiset itkisivät samalla tavalla kuin lapsena. Mitä meidän itkullemme tapahtuu vuosien varrella? Opetetaanko meidät itkemään `hyväksyttävämmin` ja `aikuismaisemmin`? Hiljempaa ainakin.. tai ainakin yleensä.
Vai tapahtuuko tuo muutos itsestään? Onko se kirjoitettu geeneihimme? Mene ja tiedä..

Mutta ajatelkaapas, millaista olisi mennä vaikka yökerhon naistenhuoneeseen aamuyön pikkutunteina..
Siellä olisi yksi istumassa wc-kopin lattialla omassa oksennuksessaan, jalat kopin alta vilkkuen, vähän niinkuin iso ihminen lasten syöttötuoliin ahdettuna. Sit se parkuisi siellä, kun joku poika on jättänyt sen liian vähälle huomiolle.. tai kokonaan. Elämä on paskaa ja kaikki menee ihan vituralleen ja, jotta dramatiikkaa olisi tarpeeksi, se ilmoittaa myös haluavansa kuolla. Juu juu.. humalaisten tuttuja puheita.
Hms.. tuohan kuulostaa melko tutulta eikä tarvitse omata kovinkaan kummoista mielikuvitusta kuvitellaakseen tuon tilanteen, ja joillakin voi olla ihan omakohtaisia kokemuksiakin.
Mut kuvitelkaapa, että se itkisi siellä kopissaan kuin pikkulapsi!! Suoraa huutoa, niin että kitarisat vaan heiluu ja niin suureen ääneen, että koko naistenhuone raikaa. Ja erittäin vuolaasti, naama punaisena ja turvoksissa ja kyyneleet ja räkä pitkin poskia.
Sit sen ystävät olisivat kopin oven takana naama punaisena ja vaivautuneena.. ja kun katse muilta ihmisiltä hetkeksi välttäisi, niin ne suhauttaisivat suupielestään että ”nyt olet perkeleen pentu hiljaa!!” tai ”jos vielä itket niin et saa viinaa enää ikinä!!”
Ja kuten moni tietää, uhoaminen ei auta, vaan pahentaa tilannetta.. Eli se alkaisi huutaa vielä kovemmin ja takoisi nyrkeillä vessan ovea. Myös ”kanssamatkustajille” tulisi hyvin vaivautunut ja ehkä hieman sääliväkin olo.. Eli loppupeleissä kellään ei ois kivaa.

Mites sit, jos vaikka naisen ja miehen erotessa pitkäaikaisesta suhteestaan, mies herkistyy vetistelemään.. Tilanne on jo sinälläänkin kamala, ja miehen itkeminen aina jotenkin `sykähdyttävä` kokemus.. Mutta kuvitelkaapa, jos miekkonen sitten alkasikin parkumaan kuin pikkulapsi!! Heittäytyisi mahalleen lattialle ja takoisi maata nyrkeillä – ja huutaisi niin maan perkuleesti! Mitäpä siinä sitten tekisit, lähtisit ovet paukkuen vai menisit tarjottelemaan tikkaria?
Mietippä sitä.