Tähän päivään ei ole kyllä mitään kovin jännittävää mahtunut, aikataulu on ollut sen verran tiukka..
Samoin ne parit farkut mitä ehdin käydä sovittamassa tänään..
En ole hirmu tiukkojen farkkujen ystävä.. ollut oikeastaan ikinä..Veren pitää kiertää ja housujen mennä jalkaan ilman vaaka-asentoon kallistumista ja puolen minuutin hengen pidätystä (periaate).
No, tänään sitten rohkaisin mieleni ja astelin pieneen pukukoppiin syli täynnä erilaisia tiukkisfarkkuja.
Jännitys tiivistyy. Pukukopissa oli taas ajateltu pitkiä ihmisiä.. Verhon alareuna ylsi minua noin polveen asti ja ylhäältä näinkin leukaa nostamalla myymälän puolelle. Siellä sitten kumartelin häpeissäni puolialastomana.
Entiset farkut solahti jalasta, venyneet ja vanuneet kun ovat, mutta entäs sitten nämä uudet..
Juu ei solahtanu ei.. ei jalkaan eikä varsinkaan jalasta.
Pukiessa jalka luisti lahkeessa suht´ hyvin aina reiteen asti, missä sitten mentiinkin jo käsijarru päällä, mikä ei tietääkseni ole meillä naisilla mitenkään harvinaista tuossa kohtaa. Muutama tuskastuttava minuutti ja hikikarpalo, ja TADAA! farkut on jalassa. Mmm..lopputulos ei ilahduttanut. :) Että reidet voikin näyttää niin eripareilta säärien ja perseen kanssa!.. tai toisin päin.. No ihan sama, mut ei näyttäny hyvältä ei.. Entäs saappaat jalassa sitten? Pakko oli kokeilla kaikkea mahdollista. Mut ei. Reidet pysyi paksun näköisinä ja farkut tiukkoina.
Hiki. Ja ylipirteä myyjä verhon toisella puolella kyselemässä; "onko ne hyvät?" ja "joko ne on jalassa?" ja "onko sopiva koko?". Ääh. Tuska ja ahdistus. Meinasin kuolla ahdistukseen ja häpeään viimeistään siinä vaiheessa kun huomasin, että tiukkisfarkkuja alas kiskoessa myös pikkarit lähtevät mukaan. Jaiks.
Lievä paniikki alkoi saada vallan. Farkut ja pikkarit oli juuttuneet reisiin ja persvako vilkkui.. ja sinnikäs myyjä edelleen verhon takana. Kävi jo ajatus, että se tulee kohta sen verhon läpi ja tietysti juuri kriittisellä hetkellä. Tilannetta ei kyllä hirveästi helpottanut myöskään se, että samassa kun päätin kiskaista farkkuja oikein kunnolla, tapahtui mitä tapahtui, joku ihmeen hälytyspilli alkoi huutaa! KAUHUSKENAARIO! Koppiin on asennettu jokin tunnistin esim. itsensäpaljastelijoita varten -heti kun alkaa näkyä liikaa paljasta ihoa, niin pilli viheltää ja sit on securitaksen ukot raahaamassa mua perse paljaana liikkeestä pihalle. Vedäppä siinä sitten farkut jalasta. PRKL!
Kuvitelkaa, tai älkää ehkä sittenkään..
;)
Comments