En ole fyysisesti, emotionaalisesti enkä henkisesti likimainkaan siinä kunnossa, että voisin ajatella selkeästi.. Lisäksi tämä ENSIMMÄINEN päivä luo omia paineitaan kaikkeen tekemiseen..
Heräsin yhtenä kappaleena siihen, että rakko ja pää olivat halkeamaisillaan. Ylösnousemusta ja ENSIMMÄISIÄ askeleita piti harkita muutamaan otteeseen. Riskinotto kannatti - taju pysyi tallella ja vessan laattamääräkin samana kuin viime vuonna. ENSIMMÄINEN krapula ei siis poikennut edellisistä.
ENSIMMÄISEN kahvin odotin maistuvan paremmalta kuin viime vuonna, olihan se sentään ENSIMMÄINEN.. Kahvin kanssa nauttimani pulla, pipari ja suolakeksi eivät nekään yllättäneet.. Yhdistelmä ei ehkä ollut paras mahdollinen..myönnettäköön, mutta silti..
ENSIMMÄISELLÄ hampaiden pesukerralla tulos ei poikennut totutusta - leegot eivät tulleet yhtään valkoisemmiksi, sama millä niitä hankaa.
ENSIMMÄINEN tortilla maistui samalta kuin eilenkin.. Noh, toisaalta tämän selittää se, että olen syönyt tortilloja jo kolme päivää.

ENSIMMÄINEN on se, johon kohdistuu kaikista eniten odotuksia, toiveita ja haluja.. Paineet ovat valtavat, kädet tärisee, vesipannu viheltää, herrrrrmostuttaa, kylmät ja kuumat aallot vellovat sisällä, päässä vain yksi ajatus.. Uuuuaaahh!

Ja kun ENSIMMÄINEN on ohi, on se aina pettymys.