Huomasin tänään, että olen alkanut armahdella itseäni. Hirveän raatamisputken jälkeen olen ruennut katsomaan tekemisiäni ja varsinkin syömisiäni läpi sormien..tai itseasiassa voin kyllä ihan hyvin katsoa niiden välistä - on nimittäin sen verran kierot sormet. Lapsenakin kaikki aina arvasi kuka on selän takana kun laitoin kädet silmille. Kai sen nyt tunnistaa kun jää nimettömän ja keskarin väliin puolen sentin rakonen ;)

Niin, mutta niitä armahduksia.. Olen antanut itselleni luvan syödä oikein kunnolla ja monta kertaa päivässä menetettyjen kilojen kiinni saamiseksi. Syön tavalllista juustoa 17%:n sijaan, ladon leivälle myös meetwurstia kalkkuna siivujen sijaan ja lipasen noiden alle vähän reippaammin rasvaa kuin normaalisti. No, tämä osittain siksi, että jäkikseen jäi hulluna ilmaista ruokaa ja kuka nyt hyvää roskiinkaan heittäisi. Syötävähän ne on.. Ja loppuupahan heikotus ja hutera olo. Jep.

Armahdin itseni myös rappusista ja kuljenkin nykyään säännöllisesti hissillä kuudenteen kerrokseen ja takaisin.
Olen myös saanut syödä kamalasti karkkia ja muutaman palan suklaata nyt kun ei tarvitse enää pelätä finnejäkään - niitä kun tupsahti tulla purkautuvan stressin myötä muutenkin. Tänäänkin työnsin yhden kielellä pihalle. Tiedän, tuo kuulosti pahalle, mutta itseasiassa se oli vaan hyvä juttu.. eikä sattunut yhtään! Kieli vaan poskeen ja voit sanoa hyvästit klerasiileille ja hammastahnoille.

Ja nyt.. nyt minä armahdan teidät eli lopetan tämän tähän..
Ja lupaan, etten kerro enää ikinä, enkä ainakaan vähään aikaan, satuja enkä inhottavia juttuja.