Posts: 2,256
Posts: 2,256
Posts: 3,187
Mun mielestä viattomat kaveripusut on ihan hyvä juttu,mut en kyl haluis et ihan tuntemattomia pussataan ja jos se viel menee siihen nuoleskeluun sit ni ei ole hyvä juttu! miksi seurustella jos kuitenkin tahtoo käydä vieraissa..mikä seurustelun merkitys ois jos vaan petettäis*täh* pettäminen on mun mielestä toisen osapuolen alentamista...ikävää että pettäminen on aika yleistä
murrr...
Posts: 1,195
Mietin pitkään työnnänkö lusikkani soppaan tämän topicin alla - en tiedä onko tarinallani arvoa, tai mitään annettavaa tähän keskusteluun, jonka tosimmat sanat tähän mennessä ovat löytyneet Jonen ja pHazen kirjoituksista, noiden asioiden soveltuvuutta tosielämään yritän ehkä havainnollistaa. Samalla toimikoon tämä foorumi synninpäästönä itselleni - osittain se on sitä jo tehnyt kun tippa linssissä olen lukenut Jonen ja Rikun sanoja, olen tuntenut olevani sen anteeksiannon arvoinen (noin yleisesti, että sen arvoinen voi tosiaan olla), minkä olen saanut. Se asia ei ole ollut viime kuukausina aina itsestäänselvyys. Kiitos.
Kuten varmaan jo arvasitte, olen ollut pettävä osapuoli. Ja saanut anteeksi. Yhteiselo jatkuu saman katon alla edelleen.
Kerroin tapahtuneesta heti kun sain tilaisuuden. Ensimmäinen reaktio oli ovesta ulos paineleminen. Muutaman tunnin itkemisen ja parkumisen jälkeen avain kääntyi lukossa ja tuttu hahmo seisoi eteisessä. Keskusteluyhteyden avaamiseen meni vielä jokunen hetki. Yhdessä päädyimme siihen, että suhteessamme on nii paljon arvokasta ja hyvää, että luottamusta kannattaa alkaa rakentamaan uudelleen (tämä päätös syntyi vasta parin päivän keskustelun jälkeen, siihen mahtui itkua, raivoa, murjottamista ja kaikkea mahdollista väliin)
Vastauksena niille, joiden mielestä suhteessa on alunperinkin ollut jotain vikaa, jos toinen pettää: Ei ainakaan omassa tapauksessani. Suhteemme oli mielestäni alusta alkaen paras mahdollinen suhde, luottamus oli paikallaan, kumpikin halusi kehittyä oikeaan suuntaan ihmisenä, jotta suhde onnistuisi ja mikä tärkeintä - aivan kaikesta pystyi puhumaan. Nämä perusasiat eivät ole muuttuneet koko sähellyksen aikana, jos luottamuksen notkahtamista ei lasketa. Asiat, jotka johtivat pettämiseen olivat pääni sisällä ja niiden täydelliseen selvittelyyn tarvittaisiin elämäkerta, kaikkia en itsekään voi/osaa nähdä. Tällä hetkellä (tämäkin johtopäätös saattaa muuttua tulevaisuudessa, jos kykenen ajattelemaan selvemmin) uskon, että suurin tekijä oli eräänlainen tunneriippuvaisuus. Olen aina tuntenut valtavasti ja alkurakkauden päätähuimaavan olotilan jälkeen olin valmis lähes mihin vaan tunteakseni edes jotain pakahduttavaa - oli se sitten hyvää tai pahaa - tiesinhän kuitenkin kokoajan minkälaista pahaa oloa teoistani seuraa. Juuri sitä jotain pakahduttavaa se oli - kyyneleitä, ulvomista ja lohduttomuutta. Noina aikoina olin hyvin altis ihastumaan muihin ja pettämisepisodinkin takana oli ihastus, jonka kautta halusin koea enemmän sitä jotain. Tässä vastausta myös niille, jotka eivät ymmärrä mitä eroa saattaa olla seksissä oman rakkaan ja jonkun muun kanssa.
Näistä tapahtumista on tuskin kulunut puolta vuotta ja luottamuksen palauttaminen on alkumetreillään, vaikkakin edistyy hurjaa vauhtia. Ymmärrän varsin hyvin, millaisia tunteita poikaystäväni on joutunut käymään lävitse. Olen itse ollut myös petetty osapuoli. (Silloin annoin anteeksi. Jälkeenpäin ajateltuna se poika olisi kannattanut jättää jo muidenkin syiden takia pikaisemmin...) Sohvapsykologivaroitus: Omalla pettämiselläni ei ollut mitään tekemistä tämän petetyksi tulemisen kanssa. Unohtakaa alitajuiset kostot ja muu hölynpöly samantien.
Tiedän sen suunnattoman pahan olon, minkä olen aiheuttanut ja itseeni sattuu joka kerta kun muistan aiheuttaneeni sen ihmiselle, joka on elämäni tärkein asia.
Kuitenkin kolikolla on molemmat puolensa: Pettämisen seurauksena olen väkisinkin joutunut pohtimaan mitä haluan elämältäni ja voiko siihen tässä vaiheessa kuulua tällainen parisuhde. Olen joutunut kehittymään ihmisenä ja etsimään uusia tapoja toteuttaa itseäni ja saada aikaan hyvä olo. lisäksi tunnen, että olen kuin elämäni velkaa poikaystävälleni, joka halusi pitää minut - ei ahdistavalla tavalla velkaa, vaan niin, että on suunnaton ilo tietää, että vierelläni on ihminen, joka välittää ja luottaa pohjimmiltaan - kaikesta huolimatta - minuun niin paljon, että uskoo minusta vielä kasvavan hyvän ihmisen. Se luo itsellenikin luottavaisen olon, että pystyn tähän ja tätä haluan elämältäni. Siinä on varsin hyvä pohja lähteä rakentamaan suhdetta. Luottamuksen palautuminen kokonaan kestää varmasti pitkään, mutta ei se mitään - meillä ei ole kiire mihinkään ja koko elämä edessä rakentaa entistä ehompaa suhdetta.
Loppukaneetti: Don't try this at home. Vaikka tässä tapauksessa kaikki on kääntynyt jo positiiviselle puolelle, ei sama toiminta päde joka suhteeseen, ja pettäminen ei missään tapauksessa ole suositeltava vaihtoehto ratkaista ongelmia suhteessa... Kehoitan kuitenkin keskusteluun ja anteeksiantoonkin, jos se vaikuttaa järkevältä vaihtoehdolta.
[muokattu 28.6.2003 15:21]
[muokattu 28.6.2003 15:37]
Kuten varmaan jo arvasitte, olen ollut pettävä osapuoli. Ja saanut anteeksi. Yhteiselo jatkuu saman katon alla edelleen.
Kerroin tapahtuneesta heti kun sain tilaisuuden. Ensimmäinen reaktio oli ovesta ulos paineleminen. Muutaman tunnin itkemisen ja parkumisen jälkeen avain kääntyi lukossa ja tuttu hahmo seisoi eteisessä. Keskusteluyhteyden avaamiseen meni vielä jokunen hetki. Yhdessä päädyimme siihen, että suhteessamme on nii paljon arvokasta ja hyvää, että luottamusta kannattaa alkaa rakentamaan uudelleen (tämä päätös syntyi vasta parin päivän keskustelun jälkeen, siihen mahtui itkua, raivoa, murjottamista ja kaikkea mahdollista väliin)
Vastauksena niille, joiden mielestä suhteessa on alunperinkin ollut jotain vikaa, jos toinen pettää: Ei ainakaan omassa tapauksessani. Suhteemme oli mielestäni alusta alkaen paras mahdollinen suhde, luottamus oli paikallaan, kumpikin halusi kehittyä oikeaan suuntaan ihmisenä, jotta suhde onnistuisi ja mikä tärkeintä - aivan kaikesta pystyi puhumaan. Nämä perusasiat eivät ole muuttuneet koko sähellyksen aikana, jos luottamuksen notkahtamista ei lasketa. Asiat, jotka johtivat pettämiseen olivat pääni sisällä ja niiden täydelliseen selvittelyyn tarvittaisiin elämäkerta, kaikkia en itsekään voi/osaa nähdä. Tällä hetkellä (tämäkin johtopäätös saattaa muuttua tulevaisuudessa, jos kykenen ajattelemaan selvemmin) uskon, että suurin tekijä oli eräänlainen tunneriippuvaisuus. Olen aina tuntenut valtavasti ja alkurakkauden päätähuimaavan olotilan jälkeen olin valmis lähes mihin vaan tunteakseni edes jotain pakahduttavaa - oli se sitten hyvää tai pahaa - tiesinhän kuitenkin kokoajan minkälaista pahaa oloa teoistani seuraa. Juuri sitä jotain pakahduttavaa se oli - kyyneleitä, ulvomista ja lohduttomuutta. Noina aikoina olin hyvin altis ihastumaan muihin ja pettämisepisodinkin takana oli ihastus, jonka kautta halusin koea enemmän sitä jotain. Tässä vastausta myös niille, jotka eivät ymmärrä mitä eroa saattaa olla seksissä oman rakkaan ja jonkun muun kanssa.
Näistä tapahtumista on tuskin kulunut puolta vuotta ja luottamuksen palauttaminen on alkumetreillään, vaikkakin edistyy hurjaa vauhtia. Ymmärrän varsin hyvin, millaisia tunteita poikaystäväni on joutunut käymään lävitse. Olen itse ollut myös petetty osapuoli. (Silloin annoin anteeksi. Jälkeenpäin ajateltuna se poika olisi kannattanut jättää jo muidenkin syiden takia pikaisemmin...) Sohvapsykologivaroitus: Omalla pettämiselläni ei ollut mitään tekemistä tämän petetyksi tulemisen kanssa. Unohtakaa alitajuiset kostot ja muu hölynpöly samantien.
Tiedän sen suunnattoman pahan olon, minkä olen aiheuttanut ja itseeni sattuu joka kerta kun muistan aiheuttaneeni sen ihmiselle, joka on elämäni tärkein asia.
Kuitenkin kolikolla on molemmat puolensa: Pettämisen seurauksena olen väkisinkin joutunut pohtimaan mitä haluan elämältäni ja voiko siihen tässä vaiheessa kuulua tällainen parisuhde. Olen joutunut kehittymään ihmisenä ja etsimään uusia tapoja toteuttaa itseäni ja saada aikaan hyvä olo. lisäksi tunnen, että olen kuin elämäni velkaa poikaystävälleni, joka halusi pitää minut - ei ahdistavalla tavalla velkaa, vaan niin, että on suunnaton ilo tietää, että vierelläni on ihminen, joka välittää ja luottaa pohjimmiltaan - kaikesta huolimatta - minuun niin paljon, että uskoo minusta vielä kasvavan hyvän ihmisen. Se luo itsellenikin luottavaisen olon, että pystyn tähän ja tätä haluan elämältäni. Siinä on varsin hyvä pohja lähteä rakentamaan suhdetta. Luottamuksen palautuminen kokonaan kestää varmasti pitkään, mutta ei se mitään - meillä ei ole kiire mihinkään ja koko elämä edessä rakentaa entistä ehompaa suhdetta.
Loppukaneetti: Don't try this at home. Vaikka tässä tapauksessa kaikki on kääntynyt jo positiiviselle puolelle, ei sama toiminta päde joka suhteeseen, ja pettäminen ei missään tapauksessa ole suositeltava vaihtoehto ratkaista ongelmia suhteessa... Kehoitan kuitenkin keskusteluun ja anteeksiantoonkin, jos se vaikuttaa järkevältä vaihtoehdolta.
[muokattu 28.6.2003 15:21]
[muokattu 28.6.2003 15:37]
Posts: 3,187
Nyt kun minulla on kerrankin aikaa syventyä tähän, niin... Pakina nykyrakkaudesta, sen puutteista ja siitä mitä rakkauden mielestäni kuuluisi olla.
Part 1 (jatkan jos/kun jaksan):
Mitä meille opetetaan? Että rakastumisen tunnetta tulee vaalia, pitää pyhänä. Sitä, että jos sen joskus kadottaa, jokin on pielessä. Moniko meistä olisi pitänyt romanttisena jos Leonardo olisi Titanicissa joskus aamulla herännyt hytistään siihen että Kate pyytää tätä hakemaan aamiaista laivan ravintolasta siivoten itse pyykkejä lattialta? Jos Romeo ja Julia olisivatkin säilyneet elossa ja joutuneet vuoden ajan heräämään joka yö koliikkivauvan itkuun tunnin unien jälkeen keskellä yötä? Jonka jälkeen Romeo olisi raahautunut töihin autokorjaamoon ja Julia Siwan kassalle? Olisiko tämä romuttanut sen kauniin unelman mitä suurimmalla osalla on todellisesta rakkaudesta? Pelkään pahoin että olen oikeassa kun vastaan luultavasti.
Meille myydään ja syötetään unelmia. Unelmia, jotka ehkä ovat niin kauniita että niihin haluaa uskoa. Ihmiset odottavat vielä joskus löytävänsä sen, jota meille täydellisyytenä tuputetaan. Miksipä ei, kaikkihan sen kokevat joskus. Rakastuminen. Tunne on täydellinen, toinen on täydellinen, tulevaisuus on täynnä toivoa, nykyhetki ihanaa... Kaikki on täydellistä. Täydellinen unelma. Mutta kuinka moni tajuaa, että tuo unelma on vain lainaa, hetkellistä todellisuuden huijausta ja itsepetosta? Ja vielä tärkeämpää, kuinka moni on valmis siihen mitä tulee sen jälkeen? Kuinka moni teistä hyppää seuraavalle pilvelle siinä vaiheessa kun huomaa että edellinen pilvi alkaa olla liian lähellä maata? Vain pudotakseen jälleen.
Tätä minä kutsun Hollywood-rakkaudeksi. Se on meille kirjoissa, elokuvissa, tv-sarjoissa sun muissa syötetty malli siitä millaista rakkaus on, tai millaista sen pitäisi olla. Excuse me when I say... What a load of crap. Kuinka moni joutuu pettymään uskoessaan tuohon kuplaan? Arvaako kukaan...? Niin, jokainen. Mitä tapahtuu kun pettyy kuplaan jota oli elätellyt? Aika yleinen reaktio on alkaa uskoa että ei tämä ollutkaan sitä, ei tämä ollutkaan Se Oikea, ei se toinen ollutkaan niin täydellinen kuin kuvittelin... Niinpä. Ei varmasti ollut. Kukaan ei ole.
Joskus vuosia sitten olen kuullut sanonnan jota arvostan vielä tähänkin päivään asti vaikka se viittaakin suhteiden solmimismuotoon jota en itsekään pysty arvostamaan. Länsimainen rakkaus on kuin ottaisi kiehuvan kattilan pois liedeltä, itämainen rakkaus on kuin pistäisi kylmän kattilan hiljalleen lämpenemään kuumalle levylle. Tuo viittaa ymmärtääkseni lähinnä siihen, että länsimaissa nykyinen romanttinen rakkaus pääsi valloille aiemmin siinä missä aasiassa avioliitot solmittiin lähinnä sukujen kesken aviopuolisoilta juuri kysymättä. Silti, kumpi kestää? Se, että täydellisyys murtuu vähitellen ja jokatapauksessa petyt siihen mitä saat, vai se, että vähitellen alat (vaikka käytännön pakostakin) rakastamaan sitä mitä olet saanut? Tiedän jo etten voita paljoa ihmisiä puolelleni sanoessani tämän, mutta silti: Suhteen rakentaminen pelkän rakastumisen tunteen perusteella on täyttä lottoamista. Selventääkseni: Niin kauan kuin rakastuneena pidät toista maailman ihanimpana ja täydellisimpänä ihmisenä, et näe todellisuutta. Seuraus: Tulet pettymään kumppaniisi ja rakkautesi ei kovin helposti tule enää olemaan yhtä hienoa kuin se oli rakastumisen aikana.
Rakastuminen on kemiallinen häiriö aivoissa. Tieteellisesti todistettua on, että rakastumisen tunne johtuu lisääntyneestä serotoniinin erityksestä aivoissa. Tämä tila lakkaa normaalisti 0,5-2v sisällä sen alkamisesta. Jotkut toki rakastuvat toisiinsa aina uudelleen ja uudelleen. Mutta väittäisin että näillä ihmisillä on sekä syytä, että nämä myös oikeasti RAKASTAVAT toisiaan.
Rakastumisella ja rakastamisella on eroa. Rakastuminen rakastaa toista ihmistä täydellisenä, rakastuminen on sokea. Rakastaminen kehittyy hiljalleen. Se ei ehkä ole alkuun yhtä hienoa ja räjäytä tajuntaasi. Mutta se on paljon todellisempaa, se on jotain pysyvää. Se, että näet ja hyväksyt rakkaasi viat, pystyt nimeämään mitkä tämän piirteet erottavat tämän kaikista muista, pystyt pistämään tämän oman onnellisuutesi edelle välittämättä juurikaan siitä miltä itsestäsi tuntuu, rakastat tätä juuri sellaisena kuin tämä on tiedostaen silti toisen viat, jopa rakastaen juuri niitä... Se ei täysin katoa koskaan vaikka mitä tapahtuisi. Koska se perustuu johonkin todelliseen, ei pelkkiin kuvitelmiin.
Part 1 (jatkan jos/kun jaksan):
Mitä meille opetetaan? Että rakastumisen tunnetta tulee vaalia, pitää pyhänä. Sitä, että jos sen joskus kadottaa, jokin on pielessä. Moniko meistä olisi pitänyt romanttisena jos Leonardo olisi Titanicissa joskus aamulla herännyt hytistään siihen että Kate pyytää tätä hakemaan aamiaista laivan ravintolasta siivoten itse pyykkejä lattialta? Jos Romeo ja Julia olisivatkin säilyneet elossa ja joutuneet vuoden ajan heräämään joka yö koliikkivauvan itkuun tunnin unien jälkeen keskellä yötä? Jonka jälkeen Romeo olisi raahautunut töihin autokorjaamoon ja Julia Siwan kassalle? Olisiko tämä romuttanut sen kauniin unelman mitä suurimmalla osalla on todellisesta rakkaudesta? Pelkään pahoin että olen oikeassa kun vastaan luultavasti.
Meille myydään ja syötetään unelmia. Unelmia, jotka ehkä ovat niin kauniita että niihin haluaa uskoa. Ihmiset odottavat vielä joskus löytävänsä sen, jota meille täydellisyytenä tuputetaan. Miksipä ei, kaikkihan sen kokevat joskus. Rakastuminen. Tunne on täydellinen, toinen on täydellinen, tulevaisuus on täynnä toivoa, nykyhetki ihanaa... Kaikki on täydellistä. Täydellinen unelma. Mutta kuinka moni tajuaa, että tuo unelma on vain lainaa, hetkellistä todellisuuden huijausta ja itsepetosta? Ja vielä tärkeämpää, kuinka moni on valmis siihen mitä tulee sen jälkeen? Kuinka moni teistä hyppää seuraavalle pilvelle siinä vaiheessa kun huomaa että edellinen pilvi alkaa olla liian lähellä maata? Vain pudotakseen jälleen.
Tätä minä kutsun Hollywood-rakkaudeksi. Se on meille kirjoissa, elokuvissa, tv-sarjoissa sun muissa syötetty malli siitä millaista rakkaus on, tai millaista sen pitäisi olla. Excuse me when I say... What a load of crap. Kuinka moni joutuu pettymään uskoessaan tuohon kuplaan? Arvaako kukaan...? Niin, jokainen. Mitä tapahtuu kun pettyy kuplaan jota oli elätellyt? Aika yleinen reaktio on alkaa uskoa että ei tämä ollutkaan sitä, ei tämä ollutkaan Se Oikea, ei se toinen ollutkaan niin täydellinen kuin kuvittelin... Niinpä. Ei varmasti ollut. Kukaan ei ole.
Joskus vuosia sitten olen kuullut sanonnan jota arvostan vielä tähänkin päivään asti vaikka se viittaakin suhteiden solmimismuotoon jota en itsekään pysty arvostamaan. Länsimainen rakkaus on kuin ottaisi kiehuvan kattilan pois liedeltä, itämainen rakkaus on kuin pistäisi kylmän kattilan hiljalleen lämpenemään kuumalle levylle. Tuo viittaa ymmärtääkseni lähinnä siihen, että länsimaissa nykyinen romanttinen rakkaus pääsi valloille aiemmin siinä missä aasiassa avioliitot solmittiin lähinnä sukujen kesken aviopuolisoilta juuri kysymättä. Silti, kumpi kestää? Se, että täydellisyys murtuu vähitellen ja jokatapauksessa petyt siihen mitä saat, vai se, että vähitellen alat (vaikka käytännön pakostakin) rakastamaan sitä mitä olet saanut? Tiedän jo etten voita paljoa ihmisiä puolelleni sanoessani tämän, mutta silti: Suhteen rakentaminen pelkän rakastumisen tunteen perusteella on täyttä lottoamista. Selventääkseni: Niin kauan kuin rakastuneena pidät toista maailman ihanimpana ja täydellisimpänä ihmisenä, et näe todellisuutta. Seuraus: Tulet pettymään kumppaniisi ja rakkautesi ei kovin helposti tule enää olemaan yhtä hienoa kuin se oli rakastumisen aikana.
Rakastuminen on kemiallinen häiriö aivoissa. Tieteellisesti todistettua on, että rakastumisen tunne johtuu lisääntyneestä serotoniinin erityksestä aivoissa. Tämä tila lakkaa normaalisti 0,5-2v sisällä sen alkamisesta. Jotkut toki rakastuvat toisiinsa aina uudelleen ja uudelleen. Mutta väittäisin että näillä ihmisillä on sekä syytä, että nämä myös oikeasti RAKASTAVAT toisiaan.
Rakastumisella ja rakastamisella on eroa. Rakastuminen rakastaa toista ihmistä täydellisenä, rakastuminen on sokea. Rakastaminen kehittyy hiljalleen. Se ei ehkä ole alkuun yhtä hienoa ja räjäytä tajuntaasi. Mutta se on paljon todellisempaa, se on jotain pysyvää. Se, että näet ja hyväksyt rakkaasi viat, pystyt nimeämään mitkä tämän piirteet erottavat tämän kaikista muista, pystyt pistämään tämän oman onnellisuutesi edelle välittämättä juurikaan siitä miltä itsestäsi tuntuu, rakastat tätä juuri sellaisena kuin tämä on tiedostaen silti toisen viat, jopa rakastaen juuri niitä... Se ei täysin katoa koskaan vaikka mitä tapahtuisi. Koska se perustuu johonkin todelliseen, ei pelkkiin kuvitelmiin.
Posts: 844
Posts: 3,187
Posts: 5,855
pHaze:
Ja en usko mihinkään Siihen Oikeaan, Hollywood-purkan paskaa koko ajatus.
I agree. Monet elävät uskossa, että löytävät \täydellisen\ kumppanin jonka kanssa ei ole vastoinkäymisiä ja täten virheet (esim. pettäminen) ovat anteeksiantamattomia. Rakastaminen edellyttää toisen virheiden hyväksymistä, anteeksiantamista (eipä taida olla ees yhdyssana
). Jokainen meistä tekee elämässään virheitä, myös kumppaniaan kohtaan. Kun toinen tekee virheen, niin tärkeintä mun mielest on siitä kahdestaan avoimesti keskusteleminen, ei vaikeneminen ja toivominen, ettei toinen koskaan saa kuulla jutusta. Silloin kun siitä yht\' äkkiä jotain kautta kuulee, niin silloin on luottamus todellakin koetuksella. Itse arvostan toisen rehellisyyttä ja avoimuutta, asiasta kuin asiasta on pystyttävä keskustelemaan ja sitten vain punnittava kuinka raskaita asiat ovat ja onko suhdetta vielä järkevää jatkaa.Mun mielestä helpompaa antaa joskus toiselle anteeksi kuin alkaa rakentamaan kaikkea alusta asti jonkun toisen kanssa...
Posts: 1,195
pHaze, aika osuvasti kuvasit sitä ongelmaa, joka mulla on. Tiedän, kaiken mitä selitit ja haluaisin kovasti hyväksyä sen, mutta sisällä jokin haluaa tuntea enemmän, nykyään sanoisin enemmän sijasta jotain muuta. Ainakin pyrin siihen, että tästä eteenpäin voisin saada nautintoni muunlaisista tunteista, kuin ihastumisesta. Vaikkapa turvallisuudesta ja luottamuksesta.
Mielenkiintoinen detalji muuten, että päivällä kirjoittaessani postaustani, mietin tuon asian havainnollistamista juuri samoin esimerkein, Romeo ja Julia, Titanic, Hollywood-rakkaus, kuin itse käytit
Jätin sen kappaleen kirjoituksestani pois, koska siitä olisi tullut pitkähkö....
Mielenkiintoinen detalji muuten, että päivällä kirjoittaessani postaustani, mietin tuon asian havainnollistamista juuri samoin esimerkein, Romeo ja Julia, Titanic, Hollywood-rakkaus, kuin itse käytit
Jätin sen kappaleen kirjoituksestani pois, koska siitä olisi tullut pitkähkö....
Posts: 140
just niin,jos mies pettää naista siihen löytyy tasan yx syy;nykyinen ei tyydytä.jos nainen petää miestä siihen löytyy kans tasan yx syy;nykyinen ei tyydytä!!!!!!!ei se asia sen kummosempi oo,mun luottamus naisiin on melkeen jo menny(btw ei liity pettämiseen,ei oo koskaan ollu tarvetta siihen,ja jos joskus tulee niin suhde menee kyl poikki ennen sitä)nii monet on puhunu yhtä ja silti tehny toista,en sano etteikö maailmassa olis 10+ naisia mut niit on vaan pirun vaikee löytää,tosin sama varmaan pätee miestenkin suhteen...
Posts: 1,195
Posts: 8,258
MonkeyMan:
just niin,jos mies pettää naista siihen löytyy tasan yx syy;nykyinen ei tyydytä.jos nainen petää miestä siihen löytyy kans tasan yx syy;nykyinen ei tyydytä!!!!!!!ei se asia sen kummosempi oo,mun luottamus naisiin on melkeen jo menny(btw ei liity pettämiseen,ei oo koskaan ollu tarvetta siihen,ja jos joskus tulee niin suhde menee kyl poikki ennen sitä)nii monet on puhunu yhtä ja silti tehny toista,en sano etteikö maailmassa olis 10+ naisia mut niit on vaan pirun vaikee löytää,tosin sama varmaan pätee miestenkin suhteen...
Ihan vaan yksi kysymys:
Oletko yhtään lukenut mitä muut ovat kirjoittaneet vai oletko vain puusilmä?
Jos olet kiinnostunut siitä miksi moisen kysymyksen esitän niin syynä on se että noin täydellisen yksinkertaiset ja suorastaan Jumalan totuutena kirjoitetut lausahdukset ovat tässä vaiheessa keskustelua niin uskomattoman naurettavan kuulloisia ettei juuri paremmasta väliä.
[muokattu 29.6.2003 03:42]
tänne ei kyl pysty avautuu mitään. gaad
[muokattu 29.6.2003 07:00]
[muokattu 29.6.2003 07:00]
Posts: 3,107
Posts: 1,377
Lost-Soul:
Rikulle pikkunen kysymys, joka heräs ku luin tota pidempää juttuu tossa.. Jotenkin vaan tuli mieleen kun selitit rakastumista, niin mikä sitten on sinulla ihastuminen?? Kuitenkin ihastuminen kuuluu näihin samoihin piireihin, jos nyt niin voi edes sanoa.
Minä käsitän ihastumisen hetkellisenä hyvän olon tunteena, joka on verrattavissa vaikka siihen tunteeseen kun kuulin ensimmäisen kerran PVD:n For an Angel kappaleen. Oli auvoinen olo jokusen viikon ja sitten sen voima haalentui.
Posts: 7,311
jUSSi:
---
Lost-Soul:
Rikulle pikkunen kysymys, joka heräs ku luin tota pidempää juttuu tossa.. Jotenkin vaan tuli mieleen kun selitit rakastumista, niin mikä sitten on sinulla ihastuminen?? Kuitenkin ihastuminen kuuluu näihin samoihin piireihin, jos nyt niin voi edes sanoa.
---
Minä käsitän ihastumisen hetkellisenä hyvän olon tunteena, joka on verrattavissa vaikka siihen tunteeseen kun kuulin ensimmäisen kerran PVD:n For an Angel kappaleen. Oli auvoinen olo jokusen viikon ja sitten sen voima haalentui.
OT: mitämitä, puristiteknojussilla oli auvoinen olo kun kuuli KIKSUA?
oho, joka pvä oppii jotain uutta..-M
Posts: 1,377
Mark:
OT: mitämitä, puristiteknojussilla oli auvoinen olo kun kuuli KIKSUA?
Maasta se pienikin ponnistaa
Kyllä vuosina 92 -96 kuuntelin trancea, teknon, goan ja junkan ohella. On minulla edelleen noin 100 vinyyliä vuosien 95-96 goaa/psykeä, puhumattakaan trancesta.
tjeu: http://www.iki.fi/deep/index.php?id=records ja käytä vaikka seuraavia hakusanoja:
platipus
superstition
harthouse
mfs
dragonfly
transient
blue room
tip
[muokattu 30.6.2003 09:43]
Posts: 176