HS: Kansankodin kuolema
"Kodin perusta on yhteisöllisyys ja myötätunto. Hyvä koti ei tunne muutamia etuoikeutettuja tai syrjittyjä, ei lellikkejä eikä lapsipuolia. Siellä kukaan ei katso toista alaspäin. Siellä kukaan ei yritä hankkia itselleen etuja toisten kustannuksella, vahva ei lannista eikä ryöstä heikkoa."
"Suureen kansan- ja kansalaiskotiin sovellettuna tämä tarkoittaa kaikkien sosiaalisten ja taloudellisten raja-aitojen hävittämistä, niiden, jotka nyt jakavat kansalaiset etuoikeutettuihin ja syrjittyihin, hallitseviin ja riippuvaisiin, ryöstäjiin ja ryöstettäviin."
Näin määritteli ruotsalaisen kansankodin isäksi tituleerattu, pitkäaikainen pääministeri ja sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Per Albin Hansson (18851946) yhteiskunnalliset tavoitteensa 1920-luvulla.
Siitä lähtien kansankotiajattelu on ohjannut ruotsalaista poliittista ajattelua, ja sen ovat demarien lisäksi omaksuneet myös porvarilliset puolueet. Sävyihin on vuosien varrella tullut eroja, mutta edelleen, 80 vuotta myöhemmin, folkhemmet liitetään Ruotsiin yhtä tiukasti kuin Ikea, hapansilakka ja snapsilaulut.
Ruotsi saattaa yhä olla monille se Hanssonin kansankoti, onnela, jossa elämä on auvoista ja yhteiskunta pitää sinusta huolen. Mutta yhä enemmän on niitä, jotka tuntevat elävänsä sellaisessa yhteiskunnassa, jonka Hansson halusi siivota historiaan.
Jos Hansson näkisi, miten kansankotiajattelu "toteutuu" Göteborgin, Malmön, Uppsalan ja monien muiden kaupunkien maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä, hän järkyttyisi. Nuorisojengit polttavat öisin autoja ja muuta irtaimistoa. Poliisin ja palokunnan kimppuun hyökätään. Rikollisjengit selvittelevät välejään asein.
Ja ikään kuin tämä ei riittäisi, helikopteria käyttävät ryöstäjät nöyryyttävät poliisia viemällä miljoonasaaliin arvokuljetusyhtiön tiloista ja aiheuttavat käteispulan Tukholmassa.
Ei tämä ole minun Ruotsini, Hansson sanoisi.
Ruotsi on perinteisesti ottanut mielellään vastaan ulkomaalaista työvoimaa, pakolaisia ja muita maahanmuuttajia. Kansankoti on halunnut tarjota heikommille mahdollisuuden päästä osalliseksi hyvinvoinnista.
Jotain on mennyt kuitenkin pieleen, ja nyt siitä maksetaan kovaa hintaa.
Haukkasiko Ruotsi sittenkin liian ison palan avoimella maahanmuuttopolitiikallaan? Valtiovalta on korostanut integroitumisen merkitystä ja panostanut siihen valtavasti. Osa on toki sopeutunut, mutta kaupunkien lähiöissä elää ja kasvaa sukupolvia, jotka ovat enemmän tai vähemmän yhteiskunnan ulkopuolella. Ja he ovat lähes poikkeuksetta EU:n ulkopuolelta tulleita tai heidän jälkeläisiään.
Vaikka kotouttamisessa ei täydellisesti ole onnistuttukaan ja monet kantaruotsalaiset suhtautuvat julkisivun takana nuivasti blatteihin (tummaihoisiin), myös maahanmuuttajayhteisöillä on syytä katsoa peiliin.
Lähiöissä rähinöivät maahanmuuttajanuoret sanovat, ettei heillä ole kunnon koulutusta, töitä eikä näin ollen tulevaisuutta. Mutta kun tästä syyttää yksin ja ainoastaan yhteiskuntaa, niin perustelu ontuu.
Maahanmuuttajien kanssa tekemisissä olevat virkamiehet, kuten poliisit ja sosiaalityöntekijät ovat turhautuneet siihen, että tietyissä piireissä suorastaan halveksitaan ruotsalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä perustoja ja vain muiden pitää joustaa ja kunnioittaa toisten kulttuuria.
Ruotsalaiset ovat joutuneet tunnustamaan sen tosiasian, että maahanmuutto on varsinkin viimeisten 20 vuoden aikana tuonut mukanaan kovan luokan rikollisuutta. Niin sanottu "jugomafia" on jo käsite. Jugoslavian hajoamissotien aikana Ruotsiin tuli Balkanilta paljon pakolaisia, ja heidän joukossaan myös pahoja rikollisia.
He ovat tunnettuja paitsi kovista otteistaan myös ammattitaidostaan. Ei ollut mikään ihme, että keskiviikkoinen röyhkeä helikopteriryöstö yhdistettiin ruotsalaisten mielissä heti Balkaniin.
Suomi voi vielä välttää Ruotsin kaltaisen tilanteen. Muistakaa äänestää oikein 2011!
