masennus...

Olin sitten paska kaveri ja avauduin aiheesta, josta oon kerran jo puhunut aikoja sitten. Asiat sinänsä eivät kadonneet minnekään, mutta fiilis on aavistuksen parempi. Jos vaikka saisi soitettua lääkäriajan? hmm.. Jos vaikka maanantaina.

Ehkä.

Amokk, 11.8.2006 12:42:


Mitä pahemmalta musta tuntuu, sitä enemmän käytän energiaa siihen, ettei kukaan huomaisi. Jotenkin sitä ehkä pelkää paljastavansa oman heikkoutensa näyttämällä, ettei aina jaksa nauraa, tai ehkä en halua, että ihmiset suhtautuvat muhun kuin... kuin nyt masentuneeseen suhtautuvat. Avauduin siitä muutama kuukausi - ja sivu - takaperin.

Tuo on kyllä ihan hullua. Aina kova häslinki ja hymy päällä, mutta kun hetkeksikin pääsee yksin / luotettuun seuraan, putoaa ihan täysin. Mikä ihme siinä on että pitää esittää että kaikki on ihan hyvin?

Niin tuttua.. "Mitäs Sulle kuuluu?" "Ihan hyvää, kiitti" ja typerä hymy päälle.

satumetsä, 20.8.2006 13:15:
Nyt se taas alko ja pahasti

Viivi, 20.8.2006 13:27:
Tässä alkaa olla osittain jo pää pinnan yläpuolella, elämä ei tunnu niin raskaalta kuin aikaisemmin. Syynä on varmastikin olosuhteiden myöntäminen ja vaikeuksien kohtaaminen silmästä silmään ilman ainaista pakoon juoksemista. Aika parantaa haavat ja auttaa pääsemään yli niistä masentavista asianhaaroista, jotka vievät elämänhalun. Toivottavasti.

Ite jumittanu samas kohtaan ny muutaman vuoden ja äske päätin kans et pitää ainaki yrittää kohdata ne vaikeudet silmästä silmään, et toivottavasti tää ny johtais johonki parempaan :)

Enkeli, 11.8.2006 12:22:
-kirjoitus-

aika osuvasti kuvattu, mä tunnistin kyllä itseni tosta aika monesta kohtaa. Nää tunteet on mulle tavallaan ihan uusi juttu, en mä pari vuotta sitten voinu kuvitellakaan että ihan vakavasti ajattelisin itsemurhaa. Pahinta on noi itsemurha-ajatukset, ja niissä se että joskus se oikeesti tuntuu helpottavalta tietää että on ainakin se yksi ulospääsykeino. Ja se tavallaan joskus auttaa selviämään siitä pahasta olosta kun tietää että voi lähteä täältä sitten kun kaikki alkaa käymään liian raskaaksi. En ymmärrä mihin se elämänhalu välillä katoaa, tulee sellainen tunne että ei oo oikeesti mitään syytä miks pitäis jatkaa enää täällä, ja että olis helpottavaa kun ei tarvis enää murehtia ja surra jatkuvasti näitä juttuja ja kestää sitä kun koko ajan potkitaan päähän jostain suunnalta. Mut päivä kerrallaan täs täytyy yrittää taistella noita ajatuksia vastaan. Ja onneksi on niitä hyviäkin kausia kun tuntuu että kaikki tuntuu menevän ihan mukavasti, ja tuntuu että elämä hymyilee. Mutta yleensä ne ei kestä kauaa.

lisäyksenä viel edelliseen nii outoo et ainoastaa yhen kuvan näkeminen pystyy romauttaa takas siihe muutaman vuoden takasee kuosii

Ameeba^, 3.9.2006 22:43:
lisäyksenä viel edelliseen nii outoo et ainoastaa yhen kuvan näkeminen pystyy romauttaa takas siihe muutaman vuoden takasee kuosii

Juu, itellä on kans sama juttu. Ei tarvi ku jotain tiettyjä kuviakin vahingossa tulla silmien eteen ni jo mennään alaspäin.

Tulee aina tähän aikaan mulla vahvasti.

Just pääs puhumasta siitä kuinka jonku kuvan näkemine satuttaa ja masentaa hirveesti nii tänää kyseinen tyyppi materialisoitui. No mikäpä siinä, tuli käytyy varmaa kaikki entiset ja joukko uusia tunnetiloja läpi samanaikasesti ja olo on sen mukanen :S

Mä oon päättänyt, että en anna tänä talvena masennukselle yhtään periksi. Aion pitää asemani ja en astu askeltakaan taaksepäin, sillä sit tää homma lähtee käsistä. Aion opiskella ahkerammin kuin koskaan ja jos saan töitä, niin tehdä vielä niitäkin, joten mulla ei oo varaa masistella.

Dementation, 5.9.2006 06:51:
Mä oon päättänyt, että en anna tänä talvena masennukselle yhtään periksi. Aion pitää asemani ja en astu askeltakaan taaksepäin, sillä sit tää homma lähtee käsistä. Aion opiskella ahkerammin kuin koskaan ja jos saan töitä, niin tehdä vielä niitäkin, joten mulla ei oo varaa masistella.

Voi kun se oliskin noin helppoa että sen asian vois vaan ite päättää... Mä olin kovasti _toivonut_ että tänä syksynä alottaisin työhönvalmennuksen kuntoutussäätiöllä, ja ensi keväänä alkaisin ettiä oppisopimuspaikkaa. Mutta mutta, vaikka kuinka paljon sitä oisin halunnut ja toivonut, niin aina asiat ei vaan mene niinkun haluaa...

Lopputuloksena se, että työhönvalmennus siirtyy ainakin toistaseksi jonnekkin hamaan tulevaisuuteen. (Voitte uskoa että vituttaa, kun oli jo kelalta myöntävä päätös ja paperilla kaikki ok, ei ois tarvinu muuta ku raahaa ittensä paikalle.) Mutta kun ei. Ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että pitää arvioida onko nykyinen avohoito (psykoterapia 2 kertaa viikossa + 2 eri toimintaterapiaryhmää) riittävä, vai onko mahdollisesti syytä alottaa lääkehoito uudestaan. Yhtenä vaihtoehtona myös pidettävä se, että joutuu (pääsee?) uudestaan sairaalahoitoon.

Mä tosin tiedostin sen, että asiat ei tuu menemään jatkuvasti vaan eteenpäin ilman ongelmia ja takapakkia. Vaan olin ainakin jollain tasolla varautunut siihen että asiat ja suunnitelmat saattaa muuttua.

Vaikka onkin hyvä asia, että on tavoitteita, ja toiveita, suunnitelmia ja unelmia tulevaisuuden kannalta. Niin olisi myös tärkeää että ne suunnitelmat olis realistisia. Että ei lähe haukkaamaan liian isoa palaa kerralla.

Tarkotukseni ei tietenkään ole se että tulisin sanomaan sulle että et tule onnistumaan. Enhän mä sitä voi tietää. On hyvinkin mahollista että pystyt hoitaa noi kaikki mainitsemasi asiat, ja pitää sen masisksen loitolla vaikka väkisin. Mutta, pointtini on, että aina kaikkeen ei itse pysty vaikuttamaan, aina pelkkä tahto ei ole tarpeeks. Ja sen varalta olis parempi olla varautunut myös siihen pahempaan vaihtoehtoon, eikä sokeana uskoa vaan parempaan huomiseen. Koska silloin se tiputus tulee korkeemmalta, ja sieltä tipahtaa myös lujempaa alas. (Ja ikäväkyllä myös usein alemmas, kun mitä olisi jos olisi tilanteeseen jotenkin ollut varautunut).

No, nää nyt oli vaan tälläsiä juttuja mitä itelle tuli sekä tosta sun kirjotuksesta että omasta tilanteestani mieleen. Toivon kovasti että onnistut siinä mitä tavottelet. Ja että saat pidettyä sen masiksen loitolla...

mange, 6.9.2006 23:26:
Pää totaalisen sekasin, kavereita tai muita joille puhua niitä ei ole, tietää että tarvitsee apua, tietää että ei kerkee käydä hoidossa. Mitähän ihmettä avuksi?

Laita asiat tärkeysjärjestykseen. Eli kun sulla on paha olo jo nyt, niin mieti mitä se on jos annat tilanteen pitkittyä etkä tee mitään. Sanot ettei sulla oo aikaa käydä hoidossa, mut voin sanoa että ne asiat, mitkä ikinä sit sitä sun aikaasi viekin, jää hoitamatta jos annat masennuksesi jatkua ja pitkittyä. Mitä nopeammin tartut toimeen ja otat asiakses pitää huolta hyvinvoinnistas, sitä nopeammin pääset taas takaisin kiinni normaaliin hyvään elämään. Jos et tee mitään, masennus vaan syvenee ja voi kroonistua, eikä hoitoon menemisessa ole enää kysymys ehtimisestä vaan kykenemisestä.

Sanon tän, koska mulla on omakohtaista kokemusta vino pino. Masennus ei ole leikin asia, vaan tauti, hoitamattomana jopa tappava sellainen. Itsensä hoivaamiseen on helpompi suhtautua asian vaatimalla vakavuudella ja sitoutuneisuudella kun sisäistää sen että kyseessä on todellakin sairaus, josta voi parantua. Mutta samalla tavoin kuin vaikka syövän, tai muun fyysisen sairauden kohdalla, hoidon aloitusta ei kannata viivytellä. Onnea ja voimia, niitä toivotan ja uskon myös tulevaisuuden tuovan tullessaan. :)

bubbelgum, 5.9.2006 10:44:
klips

Fiksua tekstiä. Huomaa että oot pohtinu noita juttuja ja käyny läpi.

Caro², 23.4.2006 01:00:

Niin miekin luulin, ennenko se burnout iski ilmeisesti stressin takia päälle ja siinä mukana tuli masennus.. Onneks tajusin kertalaakista vetää liinat kiinni enkä edes yrittää tehdä töitä ja/tai harrastusjuttuja samalla.. Nopeesti kun otti "täydet" lomat ja kaikki keikkakalenteria myöten tyhjäksi sai onneks pysäytettyä masistelut noin viikossa.

..ennenko joku ehtii napisemaan, ettei kyseessä ollu kovinkaan paha masennus, niin todellakin oli kyseessä hitusen vakavamman asteen masennuksesta ku perinteinen "ahistaa tehdä jotain".. Vaikkei onneksi kuitenkaan mikään pitkä sessio - niin toivottavasti tuommosta ei koskaan tule toiste.

Usein noita kommentteja kuulee ihmisiltä, joilla ei ole itsellään kokemusta masennuksen tunteesta, koska siitä juuri on kyse: tunteesta . Kannattaakin kuunnella itseään ja totella tuntemuksiaan: kukaan muu kuin sinä itse ei voi tietää, miltä sinusta tuntuu, kuinka pahalta. Ihmiset on erilaisia, toiset kestää enemmän, toiset vähemmän vastoinkäymisiä ja se mikä yhdelle on vastoinkäyminen ei välttämättä toisen näkökulmasta tunnu miltään ja päinvastoin.

Tätä voi verrata kahteen kameliin, joiden selässä oleva oksakuorma on kasvanut valtavan suureksi. Kummankin kamelin selkään lisätään vielä yksi oksa ja toisen kamelin kuorma joutuu epätasapainoon ja kaataa sen. Miksi näin? Sitä ei voi varmuudella sanoa. Ehkä pystyssä pysyneen kamelin kuorma oli rakennettu tukevammin ja toisella oksat taas pinoutuneet miten sattuu. Ehkä kaatunut kameli sattui astumaan tiessä olevaan kuoppaan samanaikaisesti kun oksa lisättiin, vaikkei sitä kukaan tapahtumahetkellä huomioinut. Ehkä pystyssä pysyneellä oli katse eteenpäin suunnattuna, jolloin sen oli helpompi pysyä tasapainossa ylimääräisestä taakasta huolimatta. Niin tai näin, joka tapauksessa tilanteessa kaksi näennäisesti samasta tilanteesta lähtenyttä olentoa päätyy monien vaikuttavien seikkojen johdosta varsin erilaiseen lopputulokseen.

Iltasadut <3

Enkeli, 11.8.2006 12:22:
"Tekee mieli vaan olla, mikään ei kiinnosta. Ahistaa ulos lähteminen, parempi olla verhot kiinni. Tulee itkettyy monta kertaa päivässä, ruoka ei maistu. Kirjoittaa testamentin ja haluaa vaan nukkua pois ja ehkä viiltelee itseään salaa kaikilta, tuska tuntuu omalta. Elämässä ei oo mitään valoa, kaikki vaan kaatuu päälle ja on yksinkertaisesti niin paha olla. ihmiskontakteilla ei ole mitään väliä, ei vastaa puhelimeen moneen päivään. Suhde ruokaan on olematon tai jos syö niin oksentaa kaiken pihalle.
Ajattelee koko ajan olevansa paska, niin houno ihminen ettei tarvitse ketään. Ei mitään mielenkiintoo tavata ketään tärkeää, eihän kukaan voi mua rakastaa kun oon tämmönen, läski paska."

Hmm... pitäsikös huolestua, kun tuo teksti muistuttaa minua melkoisesti
En kylläkään itke montaa kertaa päivässä enkä ole "läski paska" (päinvastoin).

tää vaan pahenee.. paha olla

-lera-, 11.9.2006 21:59:
tää vaan pahenee.. paha olla

No sitte tilataan huomen aamulla aika lääkärille.

Miten ois Klubituksen PLUR-klubi. Eli vähän niinku AA-kerho kaikille masentuneisuutta poteville klubitushenkisille ihmisille. Tavoitteena mielialan kohentaminen ja elämässä eteenpäin pääseminen yhdessä tehtävien kivojen juttujen sekä asioista keskustelemisen myötä..

Mutta niin.. Voimia ja jaksamista kaikille tätä viestiketjua alakuloisin mielin lukeville. Jos on mahdollisuus jutella mieltä painavista tai sekoittavista asioista ystävälle/kaverille tai tarvittaessa lääkärille/psykologille, tehkää se mieluummin nyt eikä vasta sitten joskus.

Hmmm tuntuu et on tulossa takas taas pitkästä aikaa... hassuinta on se et mul on ihan sikausein hauskaa ja paljon kavereita eikä oikeestaan paina mikään Silti pohjimmiltaan mieli on melkeen kokoajan maassa..

Otin llääkkeen aamulla huhheijjaa lol mikä fiilis ollu kokopäivän... Pyörryttää ja ajatukset menee korvasta korvaan eikä mitään jää käteen. outo olo mut en osaa sanoo pahemmalta vai paremmalta en tunnu ainakaan omalta itteltäni.. :D