masennus...

Alley Cat, 8.8.2006 19:11:
Viime viikonloppuna sain kuulla masennuksen olevan vain keksitty sairaus, ja kuulemma mun pitää vaan jättää mielialalääkkeet pois ja ottaa itseä niskasta kiinni. Että näin, kumma kun ne lääkäritkään ei tiedä tuota Mutta eihän kaikki voi millään ymmärtää mistä masennuksessa on kyse. Välillä kun sitä ei tajua itekään. Syöksykierteessä taas pari päivää... itkua, ahdistusta ja järjetöntä pelkoa. Mä niin vihaan tätä olotilaa! Mä vihaan, kun oma mieli pettää mut.

Tiedän tunteen liiankin hyvin. Hyvää tarkoittavat ihmiset onnistuvat syventämään sitä avuttomuuden tilaa ryhdistäytymiskehotuksillaan. Se taas masentaa entisestään, kun pitäisi olla voimia auttaa itseään ja jatkaa eteenpäin, vaikka jo hengittäminen tuntuu vaikealta.

Danskuh, 9.8.2006 07:30:

juha kulta..on mul jo parempi fiilis.. :) piti vaan selvittaa muutama asia.. oot rakas*hali*

Hyvä. Mut ain voit tulla kyl höpisee tai soittaa mulle jos tulee jotai.. ku oon muutenki aina nii yksinäinen tääl himas viikol..

Puhuakko vaiko olla hiljaa.

Jos puhuu, rasittaa läheisiään rankoilla asioilla, joita he eivät voi kuitenkaan käsittää ja saa vastaansa lähinnä "get over it, se on mennyttä" -vastauksia.

Jos puhuu ihmiselle, joka valitettavasti tietää asiat hemmetin hyvin, repii itsekkäästi auki kaikki hänen haavat, jotka ovat varmasti vähintään yhtä syviä, tosin paremmin parantuneita.

Jos menee puhumaan ammatti-ihmiselle, tulos on todennäköisesti aika mitätön, sillä en jaksa uskoa ihmisen, joka saa palkkaa kuuntelusta, auttavan mua kuuntelemalla.

Jos ei puhu kenellekään, ajatukset jatkavat rullaamista pään sisässä ja imevät hiljalleen mukaansa. Sotkevat ensin unet ja kohta valveilla olonkin.

Itse olen kyllä ammatti-ihmiseltä saanut apua omaan olotilaani, tyyliin että mitä asioita mun kannattaa tutkia jne. Toinen mikä on jollain tapaa helpottanut oloa on kirjoittaminen. Saanut vähän kasattua asioita tiettyyn järjestykseen ja päässyt tutkimaan niitä helpommin ja ettinyt sitten niitä kohtia joista ollaan ammattilaisen kanssa puhuttu. Tosin näihin asioihin kuuluu muutakin kuin masennus, mutta yleinen olotila alkaa olla jo parempi kuin esimerkiksi pari kuukautta sitten, tai vuosi sitten.

Sunflower, 9.8.2006 21:28:
Jos menee puhumaan ammatti-ihmiselle, tulos on todennäköisesti aika mitätön, sillä en jaksa uskoa ihmisen, joka saa palkkaa kuuntelusta, auttavan mua kuuntelemalla.

Ei ne ammatti-ihmiset pelkästään kuuntele. Omalla kohdallani terapeutti kysyy kysymyksiä ja antaa vaihtoehtoisia näkökulmia ongelmiin joita ei itse ole miettinyt tai tiedostanut. Tällä tavalla oivaltaa asioita itsestään ja omista ongelmistaan jotka auttavat niiden ratkaisemisessa. Terapia on itselleni ei niinkään ainoastaan ongelmian ratkaisua vaan myös ihmisenä kasvamista ja oppimista ymmärtää itseään paremmin.

Android, 9.8.2006 21:36:
---
Ei ne ammatti-ihmiset pelkästään kuuntele. Omalla kohdallani terapeutti kysyy kysymyksiä ja antaa vaihtoehtoisia näkökulmia ongelmiin joita ei itse ole miettinyt tai tiedostanut. Tällä tavalla oivaltaa asioita itsestään ja omista ongelmistaan jotka auttavat niiden ratkaisemisessa. Terapia on itselleni ei niinkään ainoastaan ongelmian ratkaisua vaan myös ihmisenä kasvamista ja oppimista ymmärtää itseään paremmin.

Allekirjoitan täysin. Itselläni kylläkin noi käynnit on melkoisen "alussa", vasta raapaistu pintaa ja astetta syvemmältä ja kun en itse oikein tiennyt mistä aloittaa, niin kysymyksiä kysymällä sekin sitten saatiin alkuun. Eli kokoaika semmoista vuorovaikutusta tossa hommassa. Itse en kyllä pitäisi semmoisesta "auttajasta", joka vaan kattoo näyttöä ja vastaa välillä "jaa..." eli heti kun on kertonut jotain ja tutkittu jotain, siitä seuraa yleensä lisää kysymyksiä ja pieniä tulkintoja jne. Ollaan kyllä sen verta edistytty, että tiedän jo jotain juttuja, joita pitäisi käsitellä enemmän, tuntuu vaan, että asioita on liikaa, joita pitäisi purkaa.

nomic, 9.8.2006 21:35:
Itse olen kyllä ammatti-ihmiseltä saanut apua omaan olotilaani, tyyliin että mitä asioita mun kannattaa tutkia jne. Toinen mikä on jollain tapaa helpottanut oloa on kirjoittaminen. Saanut vähän kasattua asioita tiettyyn järjestykseen ja päässyt tutkimaan niitä helpommin ja ettinyt sitten niitä kohtia joista ollaan ammattilaisen kanssa puhuttu. Tosin näihin asioihin kuuluu muutakin kuin masennus, mutta yleinen olotila alkaa olla jo parempi kuin esimerkiksi pari kuukautta sitten, tai vuosi sitten.

Kirjoittaminen onkin sellanen henkireikä ollut aina. Harmi vain, etten osaa tehdä sitä kuin sitten, kun arkielämä alkaa jo tuntua hankalalle. Jos vain saisi kaiken paperille ja ehkä sitten pääsisi omista demoneistaan yli. Tai saisi ne jätettyä sinne perkeleen joen pohjaan, jonne on fyysisesti hukkunut jo vuosia sitten.

Tänään tuli ostettua "terapiavihko". Ei se ainakaan pahaa tee.

Ja on tuota ammatti-ihmistäkin tullut mietittyä. Tuntuu vain kynnys korkealta, kun on tietyt ennakkoluulot ja se vaatisi niin paljon järjestelyitä.

Sunflower, 9.8.2006 21:49:
---
Kirjoittaminen onkin sellanen henkireikä ollut aina. Harmi vain, etten osaa tehdä sitä kuin sitten, kun arkielämä alkaa jo tuntua hankalalle. Jos vain saisi kaiken paperille ja ehkä sitten pääsisi omista demoneistaan yli. Tai saisi ne jätettyä sinne perkeleen joen pohjaan, jonne on fyysisesti hukkunut jo vuosia sitten.

Tänään tuli ostettua "terapiavihko". Ei se ainakaan pahaa tee.

Itse aloitin ihan vain siitä, että aluksi kirjoittelin miltä nytten tuntuu, oon ollut aina huono ilmaisemaan itseäni, mutta kyllä mä omaa tekstiä jälkeenpäin osaan lukea. Myöhemmin sitten alkaa miettimään koko elämäänsä ja kirjoittelee kaikenlaisia tapahtumia vaan ja koittaa saada ne järjestykseen. Itselläni on tuo kirjoittaminen vieläkin kesken, en saa enään päivässä kuin ehkä enintään viisi riviä kirjoitettua, on alla aika vaikea kohta, mutta ei se pahaa taida tehdä, kunhan edes jotain saa kirjoitettua. :)

Ja on tuota ammatti-ihmistäkin tullut mietittyä. Tuntuu vain kynnys korkealta, kun on tietyt ennakkoluulot ja se vaatisi niin paljon järjestelyitä.

En tiedä mikä on Kotkassa tilanne, itse kävin rohtorin luona, joka lykkäs käteen lapun johon soitin ja heti sain varattua ajan seuraavalle viikolle. Minulla ei kyllä ole mitään menoja, niin ei tarvinnut oikein mitään järjestelyjä hoitaa. Mut sitten kun löytyy terapeutti, jonka kanssa kemiat pelaa, kyl se on suositeltavaa IMO.

nomic, 9.8.2006 21:54:
En tiedä mikä on Kotkassa tilanne, itse kävin rohtorin luona, joka lykkäs käteen lapun johon soitin ja heti sain varattua ajan seuraavalle viikolle. Minulla ei kyllä ole mitään menoja, niin ei tarvinnut oikein mitään järjestelyjä hoitaa. Mut sitten kun löytyy terapeutti, jonka kanssa kemiat pelaa, kyl se on suositeltavaa IMO.

Täällä Helsingissä jonot ovat todella pitkät ja terapiaan pääsy vaatii ensinnäkin psykiatrien lausuntoja yms seurantaa, jonka jälkeen joutuu odottaa monta kuukautta (siis jos haluaa kuntoutusrahaa Kelalta). Itse jouduin odottamaan melkein vuoden. Tähän vielä lisänä paperisota Kelan kanssa ja ne lukemattomat lääkärintodistukset jotka pitää toimittaa sinne sun tänne jottaa saa osan terapian kuluista katettua. Itse olen tosin siinä mielessä hyvässä asemassa, että Valo-projektisäätiö auttaa kustannusten kanssa joka mahdollistaa terapian kolme kertaa viikossa (Kela korvaa kaksi).

Tieysti jos on rahaa maksaa kaikki itse niin päässee terapiaan nopeasti, mutta harvalla opiskelijalla on varaa maksaa 60-100 / kerta. Korvausten saaminen tosiaan vaatii pitkää pinnaa, jonotusta ja odottelua, paperisotaa yms mutta loppujen lopuksi omalla kohdallani se on pieni hinta siitä että saa apua.

Android, 9.8.2006 22:06:
---
klippendaaleni

oho. :O Aika kummaa, että Vantaalla itse pääsin suht nopeasti terapiaan, en sitten tiedä, että auttoiko tähän myös se, että oma lääkäri on aktiivisesti yhteydessä terapeuttiini, että näin olisi hommat hoitunut jotenkin nopeammin. En oikein tiedä mistään mitään. Olen tainnut olla onnekas, harmittaa vain muiden puolesta, jos joutuu odottamaan moisia aikoja.
Itsellä on vasta tulossa noi taistelut kelan kanssa, saa nähdä miten käy. Olen tästä kyllä puhunut jo tohtorin että terapeutin kanssa ja he ovat luvanneet auttaa minua noissa asioissa. Tuntuuhan se jotenkin hölmöltä, ettei osaa omia asioita hoitaa, mutta tähän taas liittyy toinen mt-ongelma, mikä ei suoranaisesti liity tähän topikkiin. :)

nomic, 9.8.2006 22:12:
oho. :O Aika kummaa, että Vantaalla itse pääsin suht nopeasti terapiaan, en sitten tiedä, että auttoiko tähän myös se, että oma lääkäri on aktiivisesti yhteydessä terapeuttiini, että näin olisi hommat hoitunut jotenkin nopeammin. En oikein tiedä mistään mitään. Olen tainnut olla onnekas, harmittaa vain muiden puolesta, jos joutuu odottamaan moisia aikoja.
Itsellä on vasta tulossa noi taistelut kelan kanssa, saa nähdä miten käy. Olen tästä kyllä puhunut jo tohtorin että terapeutin kanssa ja he ovat luvanneet auttaa minua noissa asioissa. Tuntuuhan se jotenkin hölmöltä, ettei osaa omia asioita hoitaa, mutta tähän taas liittyy toinen mt-ongelma, mikä ei suoranaisesti liity tähän topikkiin. :)

vantaa vs. helsinki. nää ois taas näitä juttuja missä hki + s-poo + vantaa -kuntaliitos vois jeesaa. mun lääkäri nauro mulle ku kysyin lähetettä terapiaan. kävin sit yksityisellä pari kertaa, 110e/30min.

Ihme säätöä. Luulisi, että jos ihminen tarvitsee apua, että sitä olisi saatavilla, jos omalta alueella on liian pitkät jonot, miksei toiset alueet pysty jeesiä tässä? vähän kummia nää tilanteet, ehkä mun ei pidäkkään ymmärtää, harmittaa vain ihmisten puolesta, jotka oikeasti tarvitsevat apua. Vai pitääkö sitä eka yrittää kymmeniä kertoja itsaria, ennen kuin alkaa tulla toimintaa?

Masennus... hmm onhan siitä tullut kärsittyä, mutta en jaksa alkaa nyt omista jutuista hölisemään. Oon viime aikoina usein miettinyt näitä juttuja ja ihmetellyt, että miks niin monilla tuntuu olevan (tai on ollut) kaikki asiat päin persettä? Lähinnä puhun nyt suurinpiirtein oman ikäisistäni ihmisistä. Tässä viimeisen vuoden parin aikana, kun olen tutustunut uusiin ihmisiin ja kun ollaan alettu puhumaan asioista enemmän, niin todella monilla tuntuu olevan taustalla masennusta tms syystä tai toisesta... Huonoja ihmissuhteita, perheen sisäisiä ongelmia jne jne...

Mistäköhän moinen mahtaa johtua? Ollaankohan me 80 luvulla syntyneet nuoret jotenkin poikkeuksellinen sukupolvi tän asian suhteen, vai eikö ennen asioista ole vaan puhuttu niin paljon? Noh, lähinnä veikkaan tuota jälkinmäistä. Ennen vanhaan oli moni asia toisin, eikä varmasti sanaa "masennus" ole vielä edes tunnettu kovin pitkään... Mutta miksi nuorilla menee niin huonosti*täh*

Ja usein kun on tutustunut näihin "uusiin ihmisiin" niin heistä ei olisi koskaan voinut uskoa, että mitä iloisen ulkokuoren takaa löytyy. Mutta toi nyt on kyllä ihan ymmärrettävää. Itselläkin jos on paska fiilis, niin harvemmin sitä huomaa ulkoapäin. Yleensä olen aika iloinen persoona ja en välttämättä huonoa oloani ihan heti pyri edes tuomaan esiin.

Hmmm.. Mitäköhän mä nyt edes ajoin takaa tällä jutulla? No tulipahan kirjoteltua! Mut joo, pointti oli kai se, että valitettavan usein törmää ihmisiin, kenellä vaan menee huonosti ja yleensä näistä ihmisistä ei ulkoa päin sitä ikinä uskoisi... Kukaan muu huomannut samaa?

nomic, 9.8.2006 22:28:
Ihme säätöä. Luulisi, että jos ihminen tarvitsee apua, että sitä olisi saatavilla, jos omalta alueella on liian pitkät jonot, miksei toiset alueet pysty jeesiä tässä? vähän kummia nää tilanteet, ehkä mun ei pidäkkään ymmärtää, harmittaa vain ihmisten puolesta, jotka oikeasti tarvitsevat apua. Vai pitääkö sitä eka yrittää kymmeniä kertoja itsaria, ennen kuin alkaa tulla toimintaa?

Niinpä. Ja tiedän tapauksia joissa psykoosissa olevaa ihmistä ei ole millään meinattu saada hoitoon.

SyndroDome, 9.8.2006 22:41:
Mistäköhän moinen mahtaa johtua? Ollaankohan me 80 luvulla syntyneet nuoret jotenkin poikkeuksellinen sukupolvi tän asian suhteen, vai eikö ennen asioista ole vaan puhuttu niin paljon? Noh, lähinnä veikkaan tuota jälkinmäistä. Ennen vanhaan oli moni asia toisin, eikä varmasti sanaa "masennus" ole vielä edes tunnettu kovin pitkään... Mutta miksi nuorilla menee niin huonosti*täh*

On jännää ajatella miks kasarilapset ois jotenkin poikkeuksellinen sukupolvi. Kysehän on ehkä enemmänkin se, että me eletään aika kiireisessä, pinnallisessa ja suorituspainotteisessa kilpailuyhteiskunnassa jonka markkinatalouden ja viihdeteollisuuden räätälöimässä arvomaailmassa hyvinvointia ja tyytyväisyyttä etsitään ensisijaisesti parisuhteista ja hyödykkeistä/mukavuuksista. Tämä luo aika haastavan asetelman mielenterveydelle, onnellisuudesta puhumattakaan. Mun mielestä tää sukupolvi ei oo mitenkään heikompaa laatua kuin aiemmat, yhteiskunnalliset olosuhteet ovat vain muuttuneet pari astetta rankemmiksi. Ei ole mitenkään yllättävää että ihmiset kokee elämän tyhjäksi ja merkityksettömäksi vallitsevassa ilmapiirissä. Kulutusyhteiskunnassa eläminen on kuluttavaa, siitä se nimikin tulee :)

"Tekee mieli vaan olla, mikään ei kiinnosta. Ahistaa ulos lähteminen, parempi olla verhot kiinni. Tulee itkettyy monta kertaa päivässä, ruoka ei maistu. Kirjoittaa testamentin ja haluaa vaan nukkua pois ja ehkä viiltelee itseään salaa kaikilta, tuska tuntuu omalta. Elämässä ei oo mitään valoa, kaikki vaan kaatuu päälle ja on yksinkertaisesti niin paha olla. ihmiskontakteilla ei ole mitään väliä, ei vastaa puhelimeen moneen päivään. Suhde ruokaan on olematon tai jos syö niin oksentaa kaiken pihalle.
Ajattelee koko ajan olevansa paska, niin houno ihminen ettei tarvitse ketään. Ei mitään mielenkiintoo tavata ketään tärkeää, eihän kukaan voi mua rakastaa kun oon tämmönen, läski paska."
Masennus -joo tiedän sen olevan helvettiä. Tuli tossa kolme vuotta oltuu paskana. Nyt tosin onnellinen ja tasapainoinen ihminen mutta kyllä toi jättää jälkensä, niin henkisesti kuin fyysisestikkin..

SyndroDome, 9.8.2006 22:41:
Mut joo, pointti oli kai se, että valitettavan usein törmää ihmisiin, kenellä vaan menee huonosti ja yleensä näistä ihmisistä ei ulkoa päin sitä ikinä uskoisi... Kukaan muu huomannut samaa?

Mitä pahemmalta musta tuntuu, sitä enemmän käytän energiaa siihen, ettei kukaan huomaisi. Jotenkin sitä ehkä pelkää paljastavansa oman heikkoutensa näyttämällä, ettei aina jaksa nauraa, tai ehkä en halua, että ihmiset suhtautuvat muhun kuin... kuin nyt masentuneeseen suhtautuvat. Avauduin siitä muutama kuukausi - ja sivu - takaperin.

Tuo on kyllä ihan hullua. Aina kova häslinki ja hymy päällä, mutta kun hetkeksikin pääsee yksin / luotettuun seuraan, putoaa ihan täysin. Mikä ihme siinä on että pitää esittää että kaikki on ihan hyvin?


En muuten vieläkään ole saanut siirrettyä papereita Turkuun, munhan pitäisi tehdä se jotta saisin täältä ajan ammattiauttajalle. Paskaa. Yritin soittaa lääkärille että vaihdetaan nää lääkkeet, mutta koko terveysasema näyttää olevan lomalla, ja lähin lääkäri uusi mulle reseptin.

Enkeli, 11.8.2006 12:22:
"Tekee mieli vaan olla, mikään ei kiinnosta. Ahistaa ulos lähteminen, parempi olla verhot kiinni. Tulee itkettyy monta kertaa päivässä, ruoka ei maistu. Kirjoittaa testamentin ja haluaa vaan nukkua pois ja ehkä viiltelee itseään salaa kaikilta, tuska tuntuu omalta. Elämässä ei oo mitään valoa, kaikki vaan kaatuu päälle ja on yksinkertaisesti niin paha olla. ihmiskontakteilla ei ole mitään väliä, ei vastaa puhelimeen moneen päivään. Suhde ruokaan on olematon tai jos syö niin oksentaa kaiken pihalle.
Ajattelee koko ajan olevansa paska, niin houno ihminen ettei tarvitse ketään. Ei mitään mielenkiintoo tavata ketään tärkeää, eihän kukaan voi mua rakastaa kun oon tämmönen, läski paska."
Masennus -joo tiedän sen olevan helvettiä. Tuli tossa kolme vuotta oltuu paskana. Nyt tosin onnellinen ja tasapainoinen ihminen mutta kyllä toi jättää jälkensä, niin henkisesti kuin fyysisestikkin..