masennus...

Replying to masennus...:

Ikävä kyllä ei ole vaihtoehtoja kun on 3 koiraa jotka tarvivat mua. Muuta syytä elämiseen ei enää ole. Omaa lastani en näe, kun ei tuetut tapaamiset onnistu hinnan takia, joten en saa luotua välejä toiseen. Olen suoraan sanottuna äärimmäisen pettynyt itseeni isänä ja ihmisenä. Enkä mielestäni anstaitse enää elää, enkä jaksa elää, mutta noiden kolmen turrin takia se on vaan pakko pitää itsetuhoisuus kurissa rauhoittavilla. Onneksi ne on keksitty ja tunnistan nuo oireet. Siinä mielessä olen vielä jotenkuten turvassa itseltäni. Ei ole kuitenkaan päivää etten miettisi itsemurhaa, mutta ajatusten liikaa voimistuessa tajuan ottaa nappia naamaan. Ja joka päivä vaan tulee itkettyä.

Eikö lapsesi anna syytä elämiseesi?? Miltä hänestä tuntuisi jos kuolisit?

Replying to masennus...:

---
Ikävä kyllä ei ole vaihtoehtoja kun on 3 koiraa jotka tarvivat mua. Muuta syytä elämiseen ei enää ole. Omaa lastani en näe, kun ei tuetut tapaamiset onnistu hinnan takia, joten en saa luotua välejä toiseen. Olen suoraan sanottuna äärimmäisen pettynyt itseeni isänä ja ihmisenä. Enkä mielestäni anstaitse enää elää, enkä jaksa elää, mutta noiden kolmen turrin takia se on vaan pakko pitää itsetuhoisuus kurissa rauhoittavilla. Onneksi ne on keksitty ja tunnistan nuo oireet. Siinä mielessä olen vielä jotenkuten turvassa itseltäni. Ei ole kuitenkaan päivää etten miettisi itsemurhaa, mutta ajatusten liikaa voimistuessa tajuan ottaa nappia naamaan. Ja joka päivä vaan tulee itkettyä.
---

Eikö lapsesi anna syytä elämiseesi?? Miltä hänestä tuntuisi jos kuolisit?

Hän on vuoden eikä tajuaisi asiasta mitään. Muutenkaan en häntä näe avioeron takia, joten se olisi aika sama.

Replying to masennus...:

---

---
Ikävä kyllä ei ole vaihtoehtoja kun on 3 koiraa jotka tarvivat mua. Muuta syytä elämiseen ei enää ole. Omaa lastani en näe, kun ei tuetut tapaamiset onnistu hinnan takia, joten en saa luotua välejä toiseen. Olen suoraan sanottuna äärimmäisen pettynyt itseeni isänä ja ihmisenä. Enkä mielestäni anstaitse enää elää, enkä jaksa elää, mutta noiden kolmen turrin takia se on vaan pakko pitää itsetuhoisuus kurissa rauhoittavilla. Onneksi ne on keksitty ja tunnistan nuo oireet. Siinä mielessä olen vielä jotenkuten turvassa itseltäni. Ei ole kuitenkaan päivää etten miettisi itsemurhaa, mutta ajatusten liikaa voimistuessa tajuan ottaa nappia naamaan. Ja joka päivä vaan tulee itkettyä.
---

Eikö lapsesi anna syytä elämiseesi?? Miltä hänestä tuntuisi jos kuolisit?
---


Hän on vuoden eikä tajuaisi asiasta mitään. Muutenkaan en häntä näe avioeron takia, joten se olisi aika sama.

Ei ole sama asia. Jahka lapsi tuosta varttuu, oon "aika" varma että hän haluaa löytää/tutustua isäänsä.

Yritä jaksaa. Toi vaihe oikeesti menee ohi, vaikkei siltä juuri nyt tuntuisikaan. Yritä keskittyä esim siihen että löytäisit joka päivästä jotain positiivista, vaikka kuinkakin pientä. Kuuntele musiikkia (esimerkiksi), ja itke rauhassa. Se oikeasti helpottaa kun voi purkaa tunteitaan. Mutta älä kuitenkaan henkeäs itseltäsi riistä.

Replying to masennus...:

Olen suoraan sanottuna äärimmäisen pettynyt itseeni isänä ja ihmisenä. Enkä mielestäni anstaitse enää elää, enkä jaksa elää, mutta noiden kolmen turrin takia se on vaan pakko pitää itsetuhoisuus kurissa rauhoittavilla. Onneksi ne on keksitty ja tunnistan nuo oireet. Siinä mielessä olen vielä jotenkuten turvassa itseltäni. Ei ole kuitenkaan päivää etten miettisi itsemurhaa, mutta ajatusten liikaa voimistuessa tajuan ottaa nappia naamaan. Ja joka päivä vaan tulee itkettyä.

Vaikka olisit kuinka pettynyt itseesi isänä ja ihmisenä, ja vaikka kuinka yhteiskunta ja sen tukijärjestelmät näyttäisivät huonoja puoliansa, niin et ole arvoton etkä ainoa tilanteessa jossa kuolema tuntuu monesti ainoalta vapautukselta.

Minulla aamut alkavat usein elämäntilanteen epävarmuuden tuomilla pelkotiloilla ja illat päättyvät usein itsemurha-ajatuksiin. Luontaista sosiaalisuutta ei ole paljoa ja vähiä ihmissuhteita on tullut hoidettua välillä kelvollisesti ja välillä todella huonosti. Taustalla on niin traumaattinen lapsuus ettei perheonnen toteutuminen omalla kohdalla tunnu realistiselta. Maailmanmenosta syrjäytynyt eläminen on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus ja useimmat toiveet siitä missä aikuisena piti onnistua ovat karisseet vuosien mittaan tehokkaasti pois. Kehossa on epämuodostumia, käsivarsissa viiltojälkiä, itsemurhan rajoilla tullut käytyä muutaman kerran ja syömishäiriöllä tullut aikoinaan pilattua elimistöä ja mielenterveyttä niin, että palautuminen on kestänyt vuosia. Toimeentulo ja asunnon pitäminen ovat lähes aina hiuskarvan varassa.

Vaikka kuinka haluaisi monina iltoina poistaa itsensä tukipalvelujen listoilta niin auttaa kun muistaa, että aikanaan kuolema vapauttaa väistämättä. Sillä välin voi etsiä itsestä ja tästä maailmasta kauniita asioita, sulkien mielestään pois sen mikä on liian negatiivista siedettäväksi. On tullut löydettyä muutamia aikaansaavia ajanviettotapoja jotka usein vievät mukanaan ja antavat energiaa sekä uskoa siihen että kannattaa olla hengissä. Kun on ajoittain tullut elettyä vain ajanvietteen antaman syyn takia, on pystynyt panostamaan siihen niin paljon että tekemisen lopputulokset ovat tuoneet tunnustusta sellaisten ihmisten joukossa jotka samanlaisia tuotoksia tekevät ja kuluttavat.

Menneet ja tulevat huonot päivät eivät koskaan unohdu, pahimpina hetkinä ei usko itseensä ollenkaan, mutta kun uppoutuu mielekkääseen tekemiseen ja itsepäisesti selvittää sen haasteet niin helpottaa ja omanarvontunne palaa. Milloinkaan ei häviä tieto siitä ettei tässä elämässä pysty siihen mikä monelle muulle on helppoa ja jokapäiväistä, mutta ne muutamat mielekkäät asiat joita saa kokea ja luoda saavat tuntemaan että eläminen kannattaa.

Ehkä tuosta on sinulle apua, ehkä ei, mutta tässä ainakin vielä yksi ihminen joka huomaa sinut ja toivoo että jaksat.

Mä en oikein enää tiedä mistä olisi apua. Olin aiemmin jo tänä vuonna sairaalassa, josta mut kotiutettiin parin päivän varoitusajalla. Kuulemma olin tarpeeksi hyvässä kunnossa ja jatkohoidoksi riitti terapia ja psykiatrin käynnit satunnaisesti, koska kukaan ei jaksanut Helsingin puolelta selvittää olisiko minulla mahdollista Vantaalla saada jotain jatkohoitoa. Ja joo, olin hyvässä kunnossa. Tarvittavia lääkkeitä meni päivittäin ja sanoin joka päivä olevan itsetuhoinen olo. Lääkäri kirjoitti loppulausuntoon vielä itsetuhoisuuden vähentyneen. Ja lekuri näki minua kuukauden aikana 2-3krt. Eli usko sairaalahoitoon meni. Muutenkin on ala-arvoiset kokemukset kunnalliselta puolelta.

Tukijärjestelmät ihan suoraan sanottuna näyttävät jo keskisormea. Avioeron myötä tuli pankkilaina, jonka lyhennys on 300€/kk. Tätä ei huomioida missään. Tuli opintolainan lyhennys, saman verran, sossu ei suostu auttamaan eikä Kela. Asumistukea saan 60€, koska asuntoni on kuulemma liian iso ja hinta on alle puolet pienemmän yksiön, koska tämä on kaupungin asunto. Sossu ei suostu auttamaan, koska tuloni kuulemma ovat liian suuret (1070€/kk minä & 3 koiraa). Vielä vähemmän auttavat, kun vanhemmat maksavat ihanasti lainanlyhennykseni kuukausierän. Heillä on omiakin huolia, kun äidillä on rintasyöpä ja lääkkeet/lääkärit ovat kalliita. Eli ei heiltäkään kehtaa oikein pyytää apua. Eli aikasen umpikujassa tilanne on.

Mulla aamut ei ala pelkotiloilla vaan onneksi rutiinilla koirat ulos ja heille ruokaa. Siitä selviän edes vielä jotenkuten. Itsestäni ei mitään merkitystä missä kunnossa olen, kunhan koirilla kaikki hyvin. Kotona en saa mitään aloitettua, allas on täynnä tiskiä ja pöydät ovat todella likaiset. Keneenkään en pidä yhteyttä, koska en jaksa enkä halua, vielä vähemmän näen ketään. Terapiaan/kaupungille meno vaatii rauhoittavia, muuten ei pysty. Sama pätee muutenkin ulos lähtemistä. Eli olen kodin vankina. Vielä vähemmän mihinkään viitsii lähteä, kun ei ole rahaa.

Mitä jälkiin tulee, ei ole kuin käsissä viiltojälkiä. Syömishäiriötä minulla ei kai ole, tosin en meinaa saada ruokaa joka päivä edes alas, jäätelö kyllä menee. Painon kanssa on sitten taas ongelma ja paha ulkonäkö kompleksi. Tästä osin johtuen olen päättänyt elää loppuelämäni yksin ja haaveilen eristäytymisestä jonnekin keskelle ei mitään. En usko enää rakkauteen. Minut on masennuksen takia jätetty kahdesti, kerran katkaisin suhteen kun toinen ei välittänyt minusta ja toisella kertaa toinen läimäs mustan silmän pari kertaa. Masentunut, ruma, ylipainoinen biseksuaali on hälytysmerkki sinkkumarkkinoilla.

Oma lapsuus taas ei ollut lasinen, mutta yksinäinen se sen sijaan oli. Aina kun tuli joku pyhä, joulua ei lasketa, tiesin vanhempien olevan töissä ja minun olevan yksin kotona tappamassa aikaa. Itsetunto ei ole koskaan rakentunut ja jonkin verran taustalla on koulukiusaamista. En sitten tiedä onko noi masennukseni syitä vai ei. Vaihdoin terapeuttia taannoin, kun edellinen ei tiennyt mitä tehdä minulle enää viimeiset pari kuukautta. Se oli ihan hukkaan heitettyä aikaa. Nyt uudella terapeutilla alkaa kanssa neuvot loppua, eli olen toivoton tapaus.

Anteeksi vuodatukseni, lupaan ettei toistu.

Replying to masennus...:

Anteeksi vuodatukseni, lupaan ettei toistu.

Vuodatus on joskus paikallaan. Itsellä ollut useita psykologeilla ja psykiatreilla käymisen jaksoja mutta tuli huomattua että ei-lääkärille kertominen auttaa joskus inhimillisesti enemmän.

Tuo uloslähtemisvaikeus tuntuu tosi tutulta, usein tulee oltua sellaisessa mielentilassa ettei vaan halua pois omasta maailmasta vaikka olisi kuinka paha olla siellä. Tykkään kyllä olla ulkotiloissa ainakin kesäisin, muutama tunti ulkona ja yleensä mieliala nousee kun näkee luontoa ja elämää, vaikkei ihmisille puhuisikaan. Talvet sitten melkoista kitumista kun ulkona ei kestä olla pitkään.

Kela- ja sossukäynnit asiansa erikseen, etenkin jos edellisellä käynnillä virkailijat ovat vihjanneet ettei apua kannattaisi hakea enempää. Käyntiä saa tuskailla muutama päivä ennen ja muutama päivä jälkeen, kun tuntuu ettei itsellä ole ihmisarvoa vaan kerjäläisen status. Tieto siitä että ensi kuussa taas sama edessä pitää masennuksen päällä, mutta toisaalta kun katselee kadulla päihderiippuvaisia joilla ei ole muuta jäljellä kuin riippuvuus niin oma tilanne ei tunnu ihan niin pahalta.

Jos ylipaino on ongelma niin syömishäiriö sekin. Omani alkoi ylipainosta ja itseinhosta. Söin lohturuokana vain yksipuolista teollista roskaravintoa sulkien silmät siltä mitä se tekee elimistölle. Kun yksi lisäaineilla maustettu sokerirasvaläjä oli syöty niin tuli haettua seuraava. Sitten kun se meno riitti, niin itseinho ja kehosta välittämättömyys jatkui mutta häiriö muuttui anoreksiaksi. Järki palasi vasta kun ruoansulatuselimistön toiminta oli niin sekaisin ettei mikään mennyt sen läpi vaan kaikki tuli takaisin suusta. Silloin meni viimein jakeluun että seuraava vaihe olisi joko elinten pettäminen ja eläminen letkuissa tai palaaminen itsestään välittämiseen.

En tiedä auttaako siinä tilassa jossa olet, mutta neuvoisin ottamaan selvää eri ravintoaineiden vaikutuksista kehoon. Sitä kautta pääsee hallitsemaan syömistään ja ylipainon vähetessä ulkonäkökompleksikin saattaa lieventyä. Ehkä oikeanlaisen ruokavalion kehittäminen ja kehon kunnon kohentaminen kelpaa jopa harrastukseksi joksikin aikaa, minulla ainakin toimivat ajanvietteenä kun palauduin syömishäiriöstä normaalikuntoon. Samalla kauppareissut tulivat paljon yksinkertaisimmiksi kun tiesi mitä sieltä tarvitsee ja mitä ei.

Tuli mieleen, että jos tosiaan haluat päästä paikkaan jonne voi erakoitua, niin pienehkö kaupunki kaukana pääkaupunkiseudusta voisi olla sopiva asuinpaikka. Vuokrat halvempia ja yhteiskunnan turvaverkkopalveluissa voi saada yksilöllisempää ja empaattisempaa suhtautumista kun avunhakijoita on vähemmän ja henkilökunnalla ei ole niin kiire. Koirillekin todennäköisesti enemmän luonnollista ulkoilutilaa. Jos sinulla ei ole ihmissuhteita nykyisessä asuinpaikassa ja koirat on jaksamisen ankkuri, niin voi olla ihan toimiva ratkaisu.

Rahatilanteesta sen verran, että vaikka nykytilanteesi onkin kiduttava niin kyllä ne lainat on aikanaan maksettu tavalla tai toisella. Sitten taas vapaampi olo. Perheessäni on ollut samantapaisia vaikeuksia, lainojen takia pitänyt luopua omakotitalosta, elää halvimmilla puuroilla ja makaroneilla mitä kaupasta sai, harjoittaa vuositolkulla sossukerjäämistä ja tehdä kaikkia hanttihommia mitä vain sai. Itsellä on vielä opintolainan lainanlyhennyksiä jäljellä, mutta kun on laskettuna kuinka kauan takaisinmaksun vaatimaa elintasoa pitää kestää niin tilannetta jaksaa sietää.

Olet ihan oikeassa tuossa ruoka-aine puolessa. Aikoinaan kun painoa tiputin yli 20kg se tapahtui juuri ottamalla selvää siitä, mitä kannattaa syödä. Pahin ongelma tällä hetkellä on lohtusyönti, joka ruokkii itseinhoa ja tuo noidankehä on tällä hetkellä todella hankala rikkoa.

Ja mitä lainoihin tulee, minulle on ihan kunnia-asia hoitaa ne kunnolla pois keinolla tai toisella. Kun vointi kohenee, meinaan mennä kouluun ja hankkia kunnon ammatin. Jo ihan sen takia, että saan lainat ja elatusmaksut maksettua itse enkä yhteiskunnan/vanhempien rahoilla. Tuokin asia käy itsetunnon päälle. Enkä ole tyytyväinen nykyiseen työhön edes, joten sekin pahentaa tilaa.

Replying to masennus...:

Sossu ei suostu auttamaan, koska tuloni kuulemma ovat liian suuret (1070€/kk minä & 3 koiraa). Vielä vähemmän auttavat, kun vanhemmat maksavat ihanasti lainanlyhennykseni kuukausierän. Heillä on omiakin huolia, kun äidillä on rintasyöpä ja lääkkeet/lääkärit ovat kalliita. Eli ei heiltäkään kehtaa oikein pyytää apua.

Vähän ot, mut mulla on samat tulot ja elätän 2 lasta, ja maksan 450e vuokraa asumistuen jälkeen.

Ja tietääkseni syöpähoidot ei Suomessa maksa juuri mitään, ja lääkkeet korvataan lähes täysin.

Replying to masennus...:

---


Sossu ei suostu auttamaan, koska tuloni kuulemma ovat liian suuret (1070€/kk minä & 3 koiraa). Vielä vähemmän auttavat, kun vanhemmat maksavat ihanasti lainanlyhennykseni kuukausierän. Heillä on omiakin huolia, kun äidillä on rintasyöpä ja lääkkeet/lääkärit ovat kalliita. Eli ei heiltäkään kehtaa oikein pyytää apua.


---


Vähän ot, mut mulla on samat tulot ja elätän 2 lasta, ja maksan 450e vuokraa asumistuen jälkeen.

Ja tietääkseni syöpähoidot ei Suomessa maksa juuri mitään, ja lääkkeet korvataan lähes täysin.

Ehken osittain ot, mutta liittyy tilanteeseeni. Oma vuokra 595€. Lisäksi on 3 koiraa ja elatusmaksut kohta edessä kahdesta lapsesta. Sun tilanteessa sossu varmaan auttaa, minulle sano suoraan etteivät auta. Lääkärit ovat vanhempieni mukaan kalliita samaten lääkkeet, en osaa asiasta tarkemmin sanoa, kun en tiedä.

Nykyjään ainoa keino selvitä päivästä on vetää rauhoittavia, ei vaan kestä muuten. Elämä lipuu ohi tälleen pienessä pilleripöhnässä ja pistää miettimään onko tää sen arvoista.

Replying to masennus...:

Nykyjään ainoa keino selvitä päivästä on vetää rauhoittavia, ei vaan kestä muuten. Elämä lipuu ohi tälleen pienessä pilleripöhnässä ja pistää miettimään onko tää sen arvoista.

Niin siis ei, sossu ei auta, koska tulot on liian isot

Mä toivon että sulle löytyy apua, itellä epäillään nyt ihan muuta kuin "perusmasennusta", ihan yks hailee mikä on, kunhan sais olon pysymään tasasena. Tai jos vaikka sais nukuttua. Ois aika jees.

Tsemppiä tommib

Replying to masennus...:

---

Nykyjään ainoa keino selvitä päivästä on vetää rauhoittavia, ei vaan kestä muuten. Elämä lipuu ohi tälleen pienessä pilleripöhnässä ja pistää miettimään onko tää sen arvoista.
---


Niin siis ei, sossu ei auta, koska tulot on liian isot

Mä toivon että sulle löytyy apua, itellä epäillään nyt ihan muuta kuin "perusmasennusta", ihan yks hailee mikä on, kunhan sais olon pysymään tasasena. Tai jos vaikka sais nukuttua. Ois aika jees.

Tsemppiä tommib

Siis sossu ei auta sinuakaan? Ex-vaimolla kuulemma asumismenot oli liian pienet, jotta olis saanut apua. Ihme laitos tuo sossu...

Toivottavasti saat apua ja diagnoosin. Jotenkin sekin tieto helpottaa omaa oloa. En vieläkään tiedä mikä minulla on. Yksi sanoo uusiutuva syvä/keskisyvä masennus, yhdestä epävakaa tunnepersoonallisuus ja kaikki epäilee bipolaaria. Ota tässä sit selkoa ja oikeaa apua, kun ei edes tiedä mikä vaivaa enää tai mistä lähteä purkamaan koko omaa pahaa oloa.

Haleja ja kaikkea hyvää sinulle Kinderi!!!

Mun tän hetkiset tuloni asumistukineen on sellaset 850€/kk ja sossun mielestä on liian suuret tulot, ei tipu mitään...

Replying to masennus...:

Mun tän hetkiset tuloni asumistukineen on sellaset 850€/kk ja sossun mielestä on liian suuret tulot, ei tipu mitään...

Hitto mikä vuokra! Sossun mukaan yksinelävällä toimeentulo kuulemma on 411€ kertoi sossun täti. Sossu on ihan syvältä koko laitos. Eivät edes opintolainaa huomioi menoissa, eivät bussilippua (tarvin terapiakäynteihin), puhelinta, nettiä. Ainoastaan sähkö huomioidaan.

Jos ei muu tässä maassa rupea noiden lisäksi masentamaan niin masennuslääkkeiden hinnat viimeistään. Kävin apteekissa hakemassa lääkkeet ja niihin meni 215€

Replying to masennus...:

---
Mun tän hetkiset tuloni asumistukineen on sellaset 850€/kk ja sossun mielestä on liian suuret tulot, ei tipu mitään...
---


Hitto mikä vuokra! Sossun mukaan yksinelävällä toimeentulo kuulemma on 411€ kertoi sossun täti. Sossu on ihan syvältä koko laitos. Eivät edes opintolainaa huomioi menoissa, eivät bussilippua (tarvin terapiakäynteihin), puhelinta, nettiä. Ainoastaan sähkö huomioidaan.

Jos ei muu tässä maassa rupea noiden lisäksi masentamaan niin masennuslääkkeiden hinnat viimeistään. Kävin apteekissa hakemassa lääkkeet ja niihin meni 215€

Koska sun lääkitystä on muuten tarkastettu edellis kerran? Ei oikein vaikuttais siltä että noi lääkkeet toimis kunnolla...

Replying to masennus...:

---

---
Mun tän hetkiset tuloni asumistukineen on sellaset 850€/kk ja sossun mielestä on liian suuret tulot, ei tipu mitään...
---


Hitto mikä vuokra! Sossun mukaan yksinelävällä toimeentulo kuulemma on 411€ kertoi sossun täti. Sossu on ihan syvältä koko laitos. Eivät edes opintolainaa huomioi menoissa, eivät bussilippua (tarvin terapiakäynteihin), puhelinta, nettiä. Ainoastaan sähkö huomioidaan.

Jos ei muu tässä maassa rupea noiden lisäksi masentamaan niin masennuslääkkeiden hinnat viimeistään. Kävin apteekissa hakemassa lääkkeet ja niihin meni 215€
---


Koska sun lääkitystä on muuten tarkastettu edellis kerran? Ei oikein vaikuttais siltä että noi lääkkeet toimis kunnolla...

Viimeksi talvella ja sairaalassa samoihin aikoihin. Tarkoitus on tarkistaa ne, kun psykiatrini palaa lomilta, jotta hän voi tarkkailla tilannetta koko ajan.

Replying to masennus...:

---

---

---
Mun tän hetkiset tuloni asumistukineen on sellaset 850€/kk ja sossun mielestä on liian suuret tulot, ei tipu mitään...
---


Hitto mikä vuokra! Sossun mukaan yksinelävällä toimeentulo kuulemma on 411€ kertoi sossun täti. Sossu on ihan syvältä koko laitos. Eivät edes opintolainaa huomioi menoissa, eivät bussilippua (tarvin terapiakäynteihin), puhelinta, nettiä. Ainoastaan sähkö huomioidaan.

Jos ei muu tässä maassa rupea noiden lisäksi masentamaan niin masennuslääkkeiden hinnat viimeistään. Kävin apteekissa hakemassa lääkkeet ja niihin meni 215€
---


Koska sun lääkitystä on muuten tarkastettu edellis kerran? Ei oikein vaikuttais siltä että noi lääkkeet toimis kunnolla...
---


Viimeksi talvella ja sairaalassa samoihin aikoihin. Tarkoitus on tarkistaa ne, kun psykiatrini palaa lomilta, jotta hän voi tarkkailla tilannetta koko ajan.

Mulla on ruvettu fiksaamaan lääkitystä paljon pienempienkin oireiden takia, joten eiköhän sulla jotain muutosta tohon tule.

Tulee ihan varmana heti elokuussa. Ei tää voi jatkua näinkään. Tulee sit varmaan neljännet lääkkeet kokeiluun. Nyt menee 3 eri nappia + rauhoittavat

koitin korjata sellaisella 1,5 viikon rännillä....ei muuten onnistunut....

Replying to masennus...:

Elämä lipuu ohi tälleen pienessä pilleripöhnässä ja pistää miettimään onko tää sen arvoista.

Kuulostaa pelottavalta. Käytin muutama vuosi sitten lääkkeitä mutta päätin lopettaa kun saivat aikaan sellaisen tilan ettei juuri välittänyt mistään tunnetasolla. Masennus väheni mutta samalla vähenivät myös ne pienet ilon kokemukset. Vuosi sitten olin aikeissa aloittaa taas mutta julkisten terveyspalvelujen kiireisyyden ja oman muuton takia en lääkkeitä saanut. Tuli pärjättyä yksi tähänastisen elämän vaikeimmista jaksoista pitkälti vain tiedolla siitä, että vaikeus ei kestä ikuisesti. Tilanne helpottikin sitten pikkuhiljaa, vaikka edelleen on lähes joka päivä haaste jaksaa eikä toimeentulosta ole varmuutta.



Tullut ajateltua usein, että mikä tässä yhteiskunnassa mättää kun olot ovat kuitenkin materiaalisesti suhteellisen hyvät jos verrataan köyhempiin maihin. Periaatteessa kaikille riittää asuntoja ja ruokaa etenkin jos tyytyy vähempään, fyysiset perustarpeet täyttyy ja elämässä on aikaa itsensä toteuttamiseen. Käytännössä taas pahoinvointia esiintyy paljon ja mielialalääkkeet ovat ilmeisesti suurbisnes täälläkin. Pakostakin tulee mieleen, että jos niin moni ihminen ei kelpaa sellaisena kuin on vaan tarvitsee mielialalääkkeitä pärjätäkseen, niin osa ongelmasta piilee yhteiskunnan todellisessa arvomaailmassa ja järjestyksessä.

Ehkä osasyy pahaan oloon on se, että viihdemedian syöttämän arvomaailman vaikutuksessa moni toivoo elämältään epärealistisia asioita, etenkin siihen nähden mihin sosiaaliluokkaan kuuluu. Jatkuvasti tuskaista mutta realistista elämää ei haluaisi omalla kohdallaan hyväksyä, kun tekisi mieli elää kuten he joille sattuma on jakanut paremmat (tai nykyään paremmiksi arvotetut) pelikortit.

Taas alkaa olla se olo, ettei jaksa mitään. Ex-vaimon kanssa välit on poikki, eli lasta en näe ellen maksa 25€/h siitä ilosta, eikä tuohon ole rahaa. Uuteen pienokaiseen hän vaatii yksinhuoltajuuden tai kuulemma hankkii sen oikeusteitse. Eli ihan sama antaa periksi suosiolla, tässä maassa kun äiti on jumalasta seuraava. Onhan se niin ihanaa että toinen haukkuu sekoksi ja että valitan köyhyyttä, vaikka itse soittaa ja itkee, että painoa on tullut, ei kelpaa enää kenellekään, rahat ei riitä jne. Itse kun sanot jotain asiasta, olet heti kusipää. Ja auta armias, jos sanot olon olevan itsetuhoinen, niin uhkailet itsemurhalla. Ts. haistatan pitkät kaikelle ja eristäydyn lopullisesti. Parisuhteet saa olla, en kelpaa kenellekään. Lasta en sit näe, etsiköön paremman isän molemmille kun toinen syntyy. Ihan sama, viekää vittu kaikki...