JustinSan:
Aivan totta, ymmärrän kyllä molempien pointit sinänsä, mutta kertokaahan nyt ihan rehellisesti kuulostaako eduskunnan puheet opiskeluajan rajoittamisesta eli käytännössä lähestulkoon työnteon estäminen (eli paipai sekin viissatanen, olen nimittäin melko varma, että työnteko opiskelujen ohessa lykkää valmistumista ihan väistämättä) siltä, että nyt tuetaan opiskelijoita?
-clips-
Tarkoituksenani ei muutenkaan ollut tehdä tästä threadistä pelkkää väittelyä Suomen tukijärjestelmästä joka kieltämättä toimii ainakin jossain määrin, joka vuosi valmistuvat ja työelämään siirtyvät sadat (vai tuhannet?) opiskelijat lienevät tästä elävä todiste. Pääasiallisesti kuitenkin halusin vain kuulla muiden kokemuksia aiheesta, "selvitymistarinoita"
Joo, oot kyllä siinä ihan oikeessa että tällä hetkellä noi puheet opintotuen takasinmaksamisesta ja opiskeluajan tiukasta rajoittamisesta kuulostavat pahalta, ja maksaisin itsekin mieluusti vaikka prosentin enemmän veroja siitä hyvästä, että opiskelijoiden tukia nostettaisiin. Mä en vaan hirveesti kannata sellasta elämänmallia, että valtion pitää kantaa kaikki leipä pöytään siksi, että opiskelu on työtä. Opiskelu on toki raskasta, mutta itselleen siinä kerää lähtöpisteitä uraskabaan. Sen eteen saakin tehdä töitä.
) opiskelijat lienevät tästä elävä todiste. Pääasiallisesti kuitenkin halusin vain kuulla muiden kokemuksia aiheesta, "selvitymistarinoita" 
Eihän tämä työssä käyvän opiskelijan elo mitään herkkua ole, mutta tällä tavalla on joskus varaa jopa käydä ulkona ja shoppailemassa.
Aika on tosin välillä todella kortilla ja stressii painaa päälle. Opintolainaa olen nostanut joka vuosin. Joidenkin mielestä täysiin turhiin asioihin, mutta minulle laina on ikäänkuin rentoutumisväline. Lainalla olen käynyt matkoilla, ostanut tietokoneen ja kissan.. ja osan on varmasti mennyt bilettämiseenkin.

) ja vielä jotenkin selviät sillä hengissä. Tämä, kun on se minusta yksi pääasioista näistä asioista puhuessa.
*iihhih*