Opiskelijan elämä ja toimeentulo

225 posts, 12 pages, 51,121 views

Hansu

Posts: 481

#21 • • Hansu

siveys:
Jos valtio kustantaa sulle ilmaisen koulutuksen ja maksaa sulle 400+ euroa kuukaudessa vaan siitä hyvästä, että sä koulutat itseäsi. Tämän lisäksi tarjotaan vielä mahdollisuus nostaa halpakorkoista lainaa.
...
täällä ihmiset valittaa kun valtio ei tarjoa teille kuin 400+ euroa kuukaudessa ja ilmaisen koulutuksen peruskoulusta tohtoriksi.

Tässä on kyllä sellainen pointti jota ei tule juuri koskaan ajatelleeksi, onhan se paljon helpompaa valittaa kuin vähän pohtia tilannetta monissa muissa kolkissa maapalloa. Toisaalta kaikki on suhteellista, esim. Suomessa hintataso on aivan toista kuin siellä savimajojen maassa. Suomalainen köyhä (siis ihan oikeasti köyhä) olisi monessa kehitysmaassa todella varakas, mutta Suomessa se on silti auttamattoman köyhä, kun kaikki maksaa niin paljon enemmän.
Veroista jaksetaan aina valittaa, mutta silti kukaan ei ole valmis purkamaan nykyisenkaltaista ilmaista koulutusjärjestelmää, vaikka niillä veroilla sitäkin kustannetaan. Siveyksellä oli tossa kyllä todella huomionarvoinen pointti.

Monissa korkeakouluissa lukukausi päättyy jo toukokuun alussa ja alkaa vasta syyskuun puolella, joten siihen jää reippaasti aikaa hankkia kesätöitä (niiden löytyminen ei ole tietysti aina itsestäänselvyys). Työskentelemällä koko kesän saa ihan kivasti rahaa kasaan, tosin kesällä hiukkasen v*tuttaa kun ei makseta asumislisää, vaan vuokra lankeaa kokonaisena omalle kontolle. Kesäsäästöillä voi parhaimmillaan elää ihan kohtalaisesti vuodenvaihteen yli, riippuu tietysti kulutustottumuksista ja vuokran suurudesta sekä muista tuista. Ja vaikka opintolaina kuinka ahdistaisi, kannattaa sitä mieluummin ottaa ainakin hieman kuin elää tuhkaan ja säkkiin pukeutuneena puutostautien armoilla.

Soluasumista kaihtaville... Ei se nyt mikään maanpäällinen helvetti ole (paitsi ehkä niissä harvoissa tapauksissa kun kämppikseksi sattuu joku _ihan oikeasti_ sekopäinen tyyppi). Asuminen on ihan siedettävän hintaista, ja muutaman vuoden solussa asuttuaan on usein mahdollisuus päästä suht' edulliseen yksiöön. Solussakin on mahdollista viettää melko itsenäistä elämää, eihän kukaan pakota kaveeraamaan kämppisten kanssa tervetimistä syvällisemmin. Itse asuin 3 vuotta solussa (vuokra oli silloin n. 800 mk / kk), josta pääsin tilavaan (32 m2) yksiöön (olisiko ollut n. 240 / kk, harvinaisen edulllinen kylläkin). Nykyisin asustelen kaupungin vuokra-asunnossa avokkini kanssa, mutta valitettavasti ainakaan Helsingissä opiskelijoilla ei ole mahdollista hakea kaupungin edullisia asuntoja.
Lost-Soul

Posts: 3,107

#22 • • Lost-Soul los pallos
En nyt ihan jokaista juttua lukenut, mutta kuitenkin....

Itse teen työtä duunin ohella noin 1-2 krt viikossa. Jos tienistit jatkuvat samanlaisena, niin joudun palauttamaan noita tukia takaisin, joka tietenkin otaa vähän päähän. Omasta mielestäni en vielä tienaa edes mitään suuria summia, mutta rajat on vedetty niin alas, ettei oikeasti juuri kukaan voi tehdä työtä, mistä (jopa voisi) tykäkä, vaan jokaisen opiskelijan pitäisi olla 4e/h palkkauksella siivoomassa jotain toimisto keskellä yötä...

--
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis

siveys

Posts: 2,492

#23 • • siveys lovely

Iso-Lauri:
Missä vaiheessa työttömältä on kielletty tämä ilmainen opiskelu tukineen? Tuli vain noin

En tiedä mihin tämä liityy, mutta näin on esimerkiksi siinä vaiheessa kun ihminen on jo suorittanut yhden korkeakoulututkinnon. Tällöin ei penniä enää heru opiskeluun juuri lainkaan.

Opinnot maksaa ehkä hetkellisesti (4-10v) valtiolle enemmän, mutta vertaappa akateemisesti koulutettujen maksamaa verotuloa seuraavat 40 vuotta siihen, mitä esim. pitkäaikaistyöttömät maksavat.

Tämä logiikka päti vielä ehkä 20 vuotta vanhalla maailmankatsomuksella siinä määrin, että sillä kyettiin perustelemaan ilmainen koulutus:
[ul]
[li]Nykyään maailma globalisoituu, eikä voida enää olettaa, että monikieliseksi tietotyöläiseksi koulutettu henkilö pysyy koko elämänsä Suomessa.[/li]
[li]Olemme jo nyt siinä pisteessä, että korkeasti koulutettuja ihmisiä valmistuu aivan liikaa suhteessa kotimaisten työmarkkinoiden tarpeisiin[/li]
[li]Varsinkaan nykyisessä pätkätyökulttuurissa ei ole takuita siitä, että koulutettu ihminen löytäisi jatkuvaa koulutustaan vastaavaa työtä.[/li]
[li]Työmarkkinat ovat jatkuvassa muutoksessa ja peruskoulutus ei anna niitä taitoja, joita ihminen tarvitsee työssään kymmenen vuoden kuluttua - se ei anna välttämättä edes niitä taitoja, joita ihminen tarvitsee tänä päivänä työssään.[/li]
[/ul]En sano, etteikö tässä logiikassa olisi mitään pohjaa - luonnollisesti 40 vutota tunnollisesti työssä käyvä korkeakoulutettu henkilö tuottaa enemmän verotuloja kuin pitkäaikaistyötön, mutta maailma ei ole näin mustavalkoinen. Ensinnäkään koulutus ei ole suoraan sidonnainen ihmisen elinkaaren palkkakehitykseen, ja toiseksi ihmsiet eivät jakaannu joko "korkeakoulutetuiksi hyvin ansaitseviksi" ja "pitkäaikaistyöttömiksi". Tähän välille mahtuu runsaasti ammatteja, joiden palkkataso vaihtelee rajusti.
Avatar
#24 • • astaroth Guest
Valintani tulee olemaan ehdottomasti työssäkäynti opiskelun ohella. Fuck laina!

Itselleni on siunautunut harvinainen tilaisuus päästä omaan asuntoon kouluun lähtiessäni, mikä tulee tapahtumaan todennäköisesti vuonna 2007, asepalveluksen takia. Vanhemmat ovat pitäneet minulle säästötiliä syntymästäni lähtien ja vähän ennen lukion alkamista mentyäni vakituiseen duuniin minulla oli myös mahdollisuus kasvattaa tätä pesämunaa. Tämä kylläkin vaati sen, että lukio meni totaallisesti päin persettä, työstäessäni 3-5 vuoroa viikossa kolmen vuoden ajan - eikä ollut loppuunpalaminenkaan kaukana kahden vuoden jälkeen.
Mutta kuitenkin tähän halusin tähdätä, koska oman yksiö jo 21-vuotiaana tulee olemaan sellainen ylellisyys, mistä en halua päästää irti.
Tuo tuloraja työtä tekevälle on kyllä minusta ihan hanurista, mutta pääsenpähän progemahasta eroon, kun ei ole varaa ruokaan.
siveys

Posts: 2,492

#25 • • siveys lovely

siveys:
400+ euroa kuukaudessa
---
Jone:
Jaa, en mä vaan kyllä saa kuin puolet tosta.

opintotuki + asumislisä.
Chatte

Posts: 4,085

#26 • • Chatte Team Teknolipat :)

Iso-Lauri:
Missä vaiheessa työttömältä on kielletty tämä ilmainen opiskelu tukineen? Tuli vain noin offtopicina mieleen...

Kun on työttömänä ja saa työttömyyspäivärahaa (ainakin ansiosidonnaista) ei saa opiskella täysipäiväisesti, koska pitää olla täysipäiväisesti työtön saadakseen täydet työttömyystuet. Täysipäiväinen opiskelija ei siis voi olla virallisesti työtön. Eli on asetettu joku opintoviikkoraja, jota en nyt lonkalta muista, joka ei saa täyttyä, tai työtön katsotaan opiskelijaksi ja päivärahat tyrehtyvät.

--
Ainoa kuolema, jonka kuolemme, tulee joka päivä, jos kieltäydymme elämästä.
-Zorbas

Avatar
#27 • • Dorka Guest
...jaahas, tätä samaa paskaa mitä aikasemminkin on käyty läpi muissa topikeissa. Hyvä siveys, muilta oikeasti aina unohtuvat nämä pointit aina ja sit haukutaan et suomi on perseestä. Sit mennään onnenperässä ulkomaille ja tullaan monesti häntäkoipienvälissä takaisin et ei suomessa sittenkään asiat niin huonosti ole... *nauru*

ai niin, japanissa yksityinen lääkärikoulu makso noin 1,000,000e 6.lta vuodelta. ne joutuu sinne jotka ei muuten mahtu valtion kouluihin - jonne oikeasti pääsee vain kaikista parhaimmat lukunörtit paljon kovemmilla kriteereillä, kun mikään vastaavalaitos suomessa. eikä siellä ole tukiaisia, ei yhtään mitään.

suomessa on koulutuksen suhteen varmaan yksi parhaimmista maista eli valinnanvaraa on paljon ja jos oikeasti haluaa jotain niin se on kyllä saatavilla kohtuullisin ponnisteluin ja vielä ilmaseks perheen "luokkaan" katsomatta. sit vielä kaikenkukkuraksi annetaan vielä rahaa käteen sekä ziljoona muut etuudet. mitä valittamisen aihetta tässä enää voi olla? kaikkialla on aina parannettavaa, sitä en kiistä ja ei suomikaan pysy kilpailukykyisenä ellei sen pieniä puutteita korjattaisi kokoajan ja keskusteltaisi - joskin tässä nyt siitä ei ole kyse, kun koko yhteiskunnan rakenteeseen ei olla tyytyväisiä - joskin selvästi näkee et kirjoittajilla ei ole selvää vertailukohtaa mihin verrata vaan enemmänkin fiilist et "mikään ei riitä" menttaliteetti.
Avatar
#28 • • astaroth Guest

Chatte:
Eli on asetettu joku opintoviikkoraja, jota en nyt lonkalta muista, joka ei saa täyttyä, tai työtön katsotaan opiskelijaksi ja päivärahat tyrehtyvät.

kid bionic:
Ainoana ns. porsaanreikänä tuntuisi olevan opintojen tahallinen vetkuttaminen, jotta tulisi alle 30ov vuodessa jota ei lasketa täysipäiväiseksi opiskeluksi, jolloin saattaisin ehkä saada työttömyystukea, joka olisikin niukinnaukin riittävä rahamäärä toimeentuloon...

JustinSan

Posts: 822

#29 • • Edited JustinSan Nullius in verba

Dorka:
...jaahas, tätä samaa paskaa mitä aikasemminkin on käyty läpi muissa topikeissa. Hyvä siveys, muilta oikeasti aina unohtuvat nämä pointit aina ja sit haukutaan et suomi on perseestä. Sit mennään onnenperässä ulkomaille ja tullaan monesti häntäkoipienvälissä takaisin et ei suomessa sittenkään asiat niin huonosti ole... *nauru*

ai niin, japanissa yksityinen lääkärikoulu makso noin 1,000,000e 6.lta vuodelta. ne joutuu sinne jotka ei muuten mahtu valtion kouluihin - jonne oikeasti pääsee vain kaikista parhaimmat lukunörtit paljon kovemmilla kriteereillä, kun mikään vastaavalaitos suomessa. eikä siellä ole tukiaisia, ei yhtään mitään.

suomessa on koulutuksen suhteen varmaan yksi parhaimmista maista eli valinnanvaraa on paljon ja jos oikeasti haluaa jotain niin se on kyllä saatavilla kohtuullisin ponnisteluin ja vielä ilmaseks perheen "luokkaan" katsomatta. sit vielä kaikenkukkuraksi annetaan vielä rahaa käteen sekä ziljoona muut etuudet. mitä valittamisen aihetta tässä enää voi olla? kaikkialla on aina parannettavaa, sitä en kiistä ja ei suomikaan pysy kilpailukykyisenä ellei sen pieniä puutteita korjattaisi kokoajan ja keskusteltaisi - joskin tässä nyt siitä ei ole kyse, kun koko yhteiskunnan rakenteeseen ei olla tyytyväisiä - joskin selvästi näkee et kirjoittajilla ei ole selvää vertailukohtaa mihin verrata vaan enemmänkin fiilist et "mikään ei riitä" menttaliteetti.

Mä oon aina perinpohjin oudoksunut tätä logiikkaa *ding*

Eli, se, että Suomessa asiat ovat verrattain hyvin verrattuna muihin maihin tarkoittaa sitä, että sitä ei kannata / voi enää parantaa? Tai koska Afrikassa kuolee paljon enemmän ihmisiä AIDSiin kuin Suomessa, täällä ei oikeastaan kannata edes panostaa sen vastaiseen työhön? Koska joku sarjamurhaaja tappoi 20 ihmistä, niin se, että mä tapan yhden ei oo oikeen mitään siihen verrattuna?

Tietysti on hyvä jos on vertailukohtia ja tulee verrata, mutta en mä nyt ihan ensimmäisenä lähtis leimaamaan sitä, että opiskelijat ei halua elää täällä Suomessa näin rajoitetettujen vaihtoehtojen alaisuudessa, pelkäksi kitinäksi malliin "mikään ei riitä".

--
"Brevior saltare cum deformibus mulieribus est vita."

Avatar
#30 • • Dorka Guest

JustinSan:
Eli, se, että Suomessa asiat ovat verrattain hyvin verrattuna muihin maihin tarkoittaa sitä, että sitä ei kannata / voi enää parantaa?

...minä mielestäni sanoin selkeesti tähän asiaan omassa postauksessani... tai sit mä ymmärsin aivan väärin sun postauksen *nauru*
Peikkotyttö

Posts: 1,219

#31 • • Edited Peikkotyttö
Itse opiskelen ja käyn 3-4 iltana viikossa töissä.Korkean veroprosenttini takia käteen ei silti tunnu jäävän juuri mitään ja opinto/asumistukeni ovat naurettavan pienet.Opiskelumenestykseni on kärsinyt huomattavasti työssäkäynnistä,kun aika ja energia ei riitä enää lukemiseen kotona.Yöunet jäävät poikkeuksetta 5-6 tuntiin vuorokaudessa,kun aamulla herään 6.30 kouluun ja illalla tulen töistä 23.30.Onneksi alkava lukuloma helpottaa tahtia hieman,vaikka joudun töissä käymään ahkerasti myös silloin.

--
Groove is in the Heart

Chatte

Posts: 4,085

#32 • • Chatte Team Teknolipat :)

siveys:
Opintotuki ei ole nimestään huolimatta "palkkio opiskelusta" vaan toimeentulotuen muoto, jonka suuruus ja ehdot ovat suhteutettuja siihen, että opiskelujalle tarjotaan ilmainen koulutus.

Jos opiskelija tulee toimeen rahoilla, jotka ansaitsee työtä tekemällä niin miksi ihmeessä hänelle silti pitäisi maksaa täysimittaista toimeentulotukea?

Aivan, se ei ole palkkio opiskelusta. Ja onhan siinä jo toki kerrakseen, että opiskelu on ilmaista. Haluaisin kuitenkin ajatella asian myös niin, että aktiivisuudesta palkittaisiin jollain tavalla. Ihminen joka tekee tunnollisesti opintonsa ja työnsä, voisi mielestäni ihan hyvin saada opintotuen ns. "palkkiona". Nyt vaan tuntuu, että aktiivisuudesta kärsii. Toki opintoaikanansa työkokemusta hankkinut on vahvoilla sitten valmistuttuaan, vaikka opintotukia olisikin saanut vähemmän.

Kuten jokin aika sitten oli julkisessa keskustelussakin, voisin mahdollisesti kannattaa opintotuen maksua tehtyjen opintoviikkojen perusteella. Tavallaanhan systeemi on jo nyt hiukan sen suuntainen, kun opintotuki tyrehtyy, jos opintoviikkoja kertyy liian vähän tietyn ajan sisällä.

Mutta mielestäni tämä voisi siis kenties toimia toiseenkin suuntaan. Eli jos opiskelisi tiukkaan tahtiin töiden ohella tai kokopäiväisesti, voisi saada opintotukensa opintoviikkoperusteisena. Opintotuen saisi yksinkertaisesti opintoviikkoja vastaan. Tässä systeemissä olisi takuulla omat ongelmansa, kuten esim. se, että miten käytännössä järjestettäisiin, ettei opintoviikkoperusteisen opintotuen maksaminen olisi takautuvaa, yms. Tällainen järjestelmä voisi kannustaa valmistumaan lyhyemmässä ajassa, kun nyt koko ajan puhutaan opistojen pitkittymisestäkin.

Uskoisin, että voisin itse pitää tällaisestä käytännöstä.... ja ainakin kokisin, ettei aktiivisuudesta olisi haittaa.

--
Ainoa kuolema, jonka kuolemme, tulee joka päivä, jos kieltäydymme elämästä.
-Zorbas

JustinSan

Posts: 822

#33 • • Edited JustinSan Nullius in verba

Dorka:
---

...minä mielestäni sanoin selkeesti tähän asiaan omassa postauksessani... tai sit mä ymmärsin aivan väärin sun postauksen *nauru*

Mä selkeesti ymmärsin sun postauksestas pääasiallisesti niin, että tää on vaan paskanjauhantaa kultalusikka suussa syntyneiden hemmoteltujen kakaroiden toimesta ja, että nyt pitää lopettaa vikinä kun meillä on kaikki niin hyvin.

Toki sun postauksessas oli joku ohimenevä huomautus asioiden kehittämisestä mutta pääasiallisesti ymmärsin sun viestisi tyylin ja sävyn lähinnä dissauksena turhasta vikinästä.

Anteeksi jos ymmärsin täysin väärin.

--
"Brevior saltare cum deformibus mulieribus est vita."

Avatar
#34 • • Dorka Guest

JustinSan:
Anteeksi jos ymmärsin täysin väärin.

No vähän väärin ymmärsit, tottakait oli se yhteiskunta tai yritys niin kilpailukyvyn säilyttämiseksi pitää käytä keskuteluja ja tehdä isojakin muutoksia että pysytään jatkossakin kilpailukykyisenä (mieleen tulee nyt esim. nokia ja sen simpukkapuhelimet) - jota minusta chaten postaukset ajavat takaa. Mut siinävaiheessa, kun kitistää pienistä tuista sen enempää miettimättä asioita niin voivat minusta katsoa peiliin ja jäädä tuijottamaan itseään *nauru*
Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#35 • • Aziz Combat Fighter

JustinSan:
---
Dorka:
---

...minä mielestäni sanoin selkeesti tähän asiaan omassa postauksessani... tai sit mä ymmärsin aivan väärin sun postauksen *nauru*

---

Mä selkeesti ymmärsin sun postauksestas pääasiallisesti niin, että tää on vaan paskanjauhantaa kultalusikka suussa syntyneiden hemmoteltujen kakaroiden toimesta ja, että nyt pitää lopettaa vikinä kun meillä on kaikki niin hyvin.

Toki sun postauksessas oli joku ohimenevä huomautus asioiden kehittämisestä mutta pääasiallisesti ymmärsin sun viestisi tyylin ja sävyn lähinnä dissauksena turhasta vikinästä.

Anteeksi jos ymmärsin täysin väärin.

No, mä oon itte osittain Dorkan kanssa samaa mieltä - puitteet opiskella haluamansa ammatti suomessa on erittäin, erittäin hyvät. Se ei toki tarkoita sitä, ettei asioita voitais kehittää, mut niinhän niitä kehitetäänkin. En mä ihan usko sellasiin salaliittoihin että opiskelijoita tieten tahtoen syrjitään. Tällä hetkellä on kuitenkin mahdollista opiskella, elää ja asua täysin pennittömänä, siis siinä mielessä ettei omaa rahaa tai omaisuutta ole ollenkaan. Suomen kansalaisuus riittää, ja kyky tehdä muutamia kompromisseja. Kaikki mitä tähän haetaan päälle, on plussaa. 400 + 500 eur kuussa on about saman verran mitä mulle jäi koko viime vuoden ajan täyspäiväsestä työstä käteen, ja siitä meni puolet vuokraan. Toi on siis verojen jälkeen. (Okei, siinä oli omaakin vikaa kun kämmin verosuunnitteluni, mut silti.)

Ei toi mikään köyhyysrajan alla olevan raha ole, vaan oikeasti ihan iso raha. Se on sit eri asia, et luksuksesta joutuu tinkimään. Jos haluaa käydä bileissä ja kaljalla ja ostaa levyjä ja uusia vaatteita ja kenkiä diiseliltä ja armanilta, ni sit syödään vähemmän ja ostetaan käytettyjä koulukirjoja. Tai sit nöyrrytään ja asutaan kotona, tai solussa.
Jone

Posts: 8,258

#36 • • Jone Archibald Haddock

Ana-5000:

Meillä on varmaan hilppasen eri käsitys isosta rahasta, mutta haluatko kertoa miten saat ison rahan siitä parista huntista, jonka esim. mä saan? Siitä menee kuussa webbiyhteyden maksamiseen ~60e, kännylaskuun ~20-30e, sähkölaskuun karkeasti arvioiden parikymppiä ja vakuutuksiin saman verran. Ihan pakollisia menoja mulla on siis n. 120e kuussa, jolloin handuun jää 80e. Se jaettuna 30:llä päivällä taas tekee huimat 2,67e päivässä.

Meenpä tässä varomaan ettei tarttis tukehtua kalliisiin vaatteisiini ja hanhenmaksaan.
Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#37 • • Edited Aziz Combat Fighter

No, iso raha ja iso raha. Jos saa sen 400 euroa tukia ja tekee töitä niin, että saa vielä sen 500 euroa nettona, niin se tekee jo 900 euroa netto, joka on mun mielestä ihan riittävä raha perustoimeentuloon. Tietenkin tässä on yksilökohtaisia variaatioita.

edit: Ja jos tuet jotain hanhenmaksan valmistusta ni mun puolesta saatkiin tukehtua siihen! *vink*
JustinSan

Posts: 822

#38 • • JustinSan Nullius in verba

Ana-5000:
---

No, mä oon itte osittain Dorkan kanssa samaa mieltä - puitteet opiskella haluamansa ammatti suomessa on erittäin, erittäin hyvät. Se ei toki tarkoita sitä, ettei asioita voitais kehittää, mut niinhän niitä kehitetäänkin. En mä ihan usko sellasiin salaliittoihin että opiskelijoita tieten tahtoen syrjitään. Tällä hetkellä on kuitenkin mahdollista opiskella, elää ja asua täysin pennittömänä, siis siinä mielessä ettei omaa rahaa tai omaisuutta ole ollenkaan. Suomen kansalaisuus riittää, ja kyky tehdä muutamia kompromisseja. Kaikki mitä tähän haetaan päälle, on plussaa. 400 + 500 eur kuussa on about saman verran mitä mulle jäi koko viime vuoden ajan täyspäiväsestä työstä käteen, ja siitä meni puolet vuokraan. Toi on siis verojen jälkeen. (Okei, siinä oli omaakin vikaa kun kämmin verosuunnitteluni, mut silti.)

Ei toi mikään köyhyysrajan alla olevan raha ole, vaan oikeasti ihan iso raha. Se on sit eri asia, et luksuksesta joutuu tinkimään. Jos haluaa käydä bileissä ja kaljalla ja ostaa levyjä ja uusia vaatteita ja kenkiä diiseliltä ja armanilta, ni sit syödään vähemmän ja ostetaan käytettyjä koulukirjoja. Tai sit nöyrrytään ja asutaan kotona, tai solussa.

Aivan totta, ymmärrän kyllä molempien pointit sinänsä, mutta kertokaahan nyt ihan rehellisesti kuulostaako eduskunnan puheet opiskeluajan rajoittamisesta eli käytännössä lähestulkoon työnteon estäminen (eli paipai sekin viissatanen, olen nimittäin melko varma, että työnteko opiskelujen ohessa lykkää valmistumista ihan väistämättä) siltä, että nyt tuetaan opiskelijoita?

Itse melko varmasti tulen päätymään tuohon työntekoon opiskelun ohella, enkä usko, että se mitään aivan ylitsepääsemättömiä rahavaikeuksia minulle tuottaa, mutta en kuitenkaan voi olla ajattelematta tällaisen ratkaisun negatiivisia vaikutuksia itse opiskeluun.

Toisaalta, aina on helppo kitistä lisää rahaa, tätä harrastetaan ihan ylemmissä poliittisissa piireissäkin, mutta harvoinpa kenelläkään on mitään järin rakentavia ehdotuksia, että mistä ne rahat revitään. Mutta kuitenkin, jotenkin vain sellainen tunne mulla pärisee tuolla perskarvoissa, että nää hommat vois hoitaa fiksumminkin, tälle fiilikselle en näin äkkiseltään mitään mahda.

Tarkoituksenani ei muutenkaan ollut tehdä tästä threadistä pelkkää väittelyä Suomen tukijärjestelmästä joka kieltämättä toimii ainakin jossain määrin, joka vuosi valmistuvat ja työelämään siirtyvät sadat (vai tuhannet? *ding* ) opiskelijat lienevät tästä elävä todiste. Pääasiallisesti kuitenkin halusin vain kuulla muiden kokemuksia aiheesta, "selvitymistarinoita" *nauru*

--
"Brevior saltare cum deformibus mulieribus est vita."

Jone

Posts: 8,258

#39 • • Edited Jone Archibald Haddock

Ana-5000:
No, iso raha ja iso raha. Jos saa sen 400 euroa tukia ja tekee töitä niin, että saa vielä sen 500 euroa nettona, niin se tekee jo 900 euroa netto, joka on mun mielestä ihan riittävä raha perustoimeentuloon. Tietenkin tässä on yksilökohtaisia variaatioita.

Henkilökohtaisesti teen niska limassa töitä opiskeluideni lisäksi - itseasiassa jopa siinä määrin, että mun opiskeluni kärsivät siitä rutkasti. Tietenkin on mun ihan oma valintani, että teen duunikseni näitä "skenehommia" (tm), joista tunnetusti maksetaan todella huonosti ja joista ei välttämättä edes koskaan saa liksojaan. Voisinhan mä tosiaan haistattaa niille promoottorin köyhimyksille perseen ja pyytää tulemaan takaisin kun on oikeasti paalua maksaa työstä kunnon palkka.Kuitenkin on sanottava, että jos mulla jäis kuussa handuun 900e - vuokra (...jota en nyt maksa, koska onnekkaana paskiaisena asun vanhempieni omistamassa kämpässä - johon ei tukea saa, eli vanhempani ottavat takkiinsa monta hunttia kuussa mun täällä hengaamisestani), niin hyppisin kyl riemusta.

Ana-5000:
edit: Ja jos tuet jotain hanhenmaksan valmistusta ni mun puolesta saatkiin tukehtua siihen! *vink*

En ole eläessäni edes maistanut, enkä tule maistamaankaan. Mut kaviaaria voisin vähän ottaa kyl. *hihu*
Juhgu

Posts: 7,921

#40 • • Edited Juhgu Virnistelijä
Tuolla 400 eurolla ei tosiaan elä, paitsi jos ei osta ikinä ~mitään, tonkii ruokansa roskiksista eikä ikinä käy missään. Jyväskylässä halvin KOASin soluvuokra on jotain 230 euron luokkaa, yliopistolla (täysi ateria 2,35) syöminen vie viitisen kymppiä kuukaudessa ja elämiseen jää satanen. Tuntuu se kai paljolta kun sen saa ilmaiseksi, mutta ei se vaan riitä kun niitä pakollisia menoja on. Ja vähemmän pakollisetkin on ihan kivoja ajoittain. Pääkaupunkiseudulla ei taida olla edes teoriassa mitään toivoa.

Itse nostelen rahastoista mihin olen säästellyt "pahan päivän varalle", ja vanhemmat/sukulaiset avustavat. Riittänevät tämän kevään, jos kesätöitä ei löydy niin ensi lukuvuonna ollaankin sitten tosi pahasti kusessa. Jepjep. Mutta ei tästä tilanteesta jaksa nurista, kun tosiaan ulkomailla käytäntö on maksaa pelkästä opiskelun riemusta tuhansia euroja vuodessa.

--
Mitään juuri kirjoittamaani ei ole sellaiseksi tarkoitettu.

Byproduct (live)