hei, nou hätä.. toivoa on aina itse olen hyvä esimerkki, vaikkakin itse olen ollut ns.torjuja kyllä se joku jossai vaihees löytyy..
---
Nii kyl mul toivoa riittää, onneks. Mut ongelma on et ku tarpeeks tulee takkiin se alkaa jossain vaihees puuduttaa
nojoo, kyl se puuduttaa.. tiedän sen.. melkeen 2 vuotta sinkkuna sekä 1 vuoden selibaatissa (omasta tahdosta) mut ei pidä luovuttaa.. kyllä niitä rakkaita löytyy.. erittäinkin yllättävistä tilanteista ja paikoista
hei, nou hätä.. toivoa on aina itse olen hyvä esimerkki, vaikkakin itse olen ollut ns.torjuja kyllä se joku jossai vaihees löytyy..
---
Nii kyl mul toivoa riittää, onneks. Mut ongelma on et ku tarpeeks tulee takkiin se alkaa jossain vaihees puuduttaa
---
nojoo, kyl se puuduttaa.. tiedän sen.. melkeen 2 vuotta sinkkuna sekä 1 vuoden selibaatissa (omasta tahdosta) mut ei pidä luovuttaa.. kyllä niitä rakkaita löytyy.. erittäinkin yllättävistä tilanteista ja paikoista
Kiitos melberi, ystävät on tuota varten et ne jaksaa antaa toivoa
sapeli, 10.1.2006 02:07:
--- MesMeRise, 10.1.2006 01:52:
Onko jotain toistakin ihmistä joka yksinkertaisesti ajattelisi; että olen paljon kokonaisempi kun minulla on joku lähelläni.
Itse koen olevani parisuhde ihminen henkeen ja vereen. Sinkkuudessa on omat hyvät puolensa ja en koe tästä mitään tuskaa mutta. Onko jotain toistakin ihmistä joka yksinkertaisesti ajattelisi; että olen paljon kokonaisempi kun minulla on joku lähelläni. Olen energisempi, asiat hoituu ja mieliala on virkeempi. Kun tuntuu; että jokainen juttu kusahtaa siihen, että vaikka olen valmis etenemään rauhassa niin silti jostain kumman syystä mulle aina sanotaan että olen liian hyväuskonen sen suhteen et juttu toimii. No saatana jos rupee aattelee et ei tästtuumitää eitästtuumitään, ni eihä sitä kannata edes yrittää.
Tiedän, että väkisin yrittäminen ei tuota tulosta; enkä koe epätoivoisesti kehenkään liimautuvankaan; mutta. Olen 19 ja sinkku kohta vuoden. Mä olisin valmis hyväksymään sellaisenkin asian et jso nyt alottais suhteen ja se ei toimis ni.. olen silti nuori. Mutta tuntuu et koko oma teiniysaikuisuusvaihe menee siihen että koen suunnatonta henkistä vajaus tilaa koska aina saan vain pettyä. Näin ollen; katson vierestä kun paras 19 vuotias ystäväni on muuttamassa yhteen poikaystävän kanssa. Toinen seurustelee 5 vuotta. En koe että minun pitäisi olla samassa tilanteessa mutta; mikä helvetti mussa on sitten vikana et mun suhteet kestää 2 viikkoa, jonka jälkeen olen oikein mukava plaaplaaplaa, mutta en nyt kykene.
Uskohan tässä alkaa loppua prkl.
Noh. Päivä ei todellakaan ole ollut mitä parhain; mutta suokaa anteeksi vuodatukseni.
Öh mulla on ollut vähän päinvastaisia ongelmia kaikenlaisen parisuhdetta läheltäkään liippaavan kanssa. Olen aina ollut kaikkea muuta kuin parisuhdeihminen; en ole koskaan etsinyt suhdetta vaan lähinnä ajautunut sellaisiin (en tahtomattani tietenkään, mutta yllättäen) vaikka jokaisen päätyttyä olen vannonut että ei enää, kun en näköjään vain ole valmis seurustelemaan. Jokainen suhteeni on päättynyt niin, että jouduttuani järjettömän ahdistuksen valtaan joudun lopettamaan sen..Mielestäni se on reilumpaa kuin jatkaa toisen ollessa umpirakastunut saamatta ansaitsemaansa vastakaikua. Minua ei ole petetty eikä kohdeltu huonosti, jokainen poikaystäväni on ollut ihana ja huomaavainen. Eikä vakuuttelut siitä että edetään ihan rauhassa, ei mitään Vakavaa Parisuhdetta jollen sitä halua, ole auttaneet yhtään. Ällöttävän kliseistä selittää jollekin että vika on täysin mussa, mutta niin se vain on. Tunteitaan kun on vähän vaikea pakottaa tottelemaan.
En ole ikinä kadehtinut seurustelevia ihmisiä, ollut vain onnellinen kun saa mennä miten itseä huvittaa..Ennen kuin nyt. Ensimmäistä kertaa elämässäni edes harkitsen tosissani Etsiväni poikaystävää. Parhaat ystävät seurustelevat ja tekevät tulevaisuuden suunnitelmia ja mä vaan...hengaan? Multa on alkanut usko loppua lähinnä itseeni.
Vuodatukseksihan tääkin meni*blush*
Noh, uus vuosi, uudet suunnitelmat, uusi suunta? Ehkä mä kohta alan aikuistumaan ja pystyn käyttäytymään ku normaalit ihmiset. Nuoriahan tässä ollaan*hihu*
Niin no niin. Onhan sinkkuilun hyväpuoli se, että voi lähteä torstaina radalle ja palata kotiin sunnuntaina ilman että kotona odottaa ristikuulustelu tai alkaa uusi kylmäsota. Toisaalta olis ehkä hyväkin, että kotona oottais joku, tai mikä parasta se joku ois mukana tuolla radalla. Vois ehkä vähän rauhottuukkin. Onneks on kavereita joita voi däydä ettei nyt ihan nitkuissa tartte kokoajan olla ja ei tuu tehtyykkään niitä huonoja "no kyllä tää nyt paremman puutteessa kelpaa" valintoja kun pahimman halailu tarpeen hoitaa kaverit.
Kiitos siis kavereille olemassa olosta Toivotaan silti et jokupäivä voi jättää teidätkin rauhaan ja alkaa halaileen sitä omaa
Tuota ihan samaa minäki kaipaan parisuhteesta. Sitä arjen jakamista. On tosi tylsää tulla kotiin, kun ei ole ketään, kenen kanssa jutella päivän tapahtumista. Eikä ole ketään, jolta vois kysyä neuvoa tai mielipidettä ihan arkisissa valinnoissa ja askareissa. Kai tämä yksineläminen opettaa sitä itsenäisyyttä, mutta välillä on tosi orpo olo, kun ei ole edes niitä kavereita samassa kaupungissa.
Sinkkuudessa on kyllä paljo hyviä puolia (tosin välillä epäilen tota suuresti), mut tänään tosi raskaan päivän jälkeen ois vaa ollu niiiiiin ihana käpertyä jonku kainaloon ja olla siinä ees pieni hetki.. mut ei, pitänee vissiin tyytyä vilttiin. Ja hommaahan pahentaa vielä se, että radiosta tulee vaa kaikkia söpistelykappaleita
Siren, 11.1.2006 19:29:
Ja hommaahan pahentaa vielä se, että radiosta tulee vaa kaikkia söpistelykappaleita
Älä helvetissä erehdy kuuntelemaan ainakaan mitään Radio Suomi-Popia <- yhtenä kesänä oli vähän sydänhuolia ja kesäduunipaikalla toi asema kokoajan päällä. Sieltä sit tuli se 8h sitä masentavaa Suomi-matskua, jossa aina kerrotaan siitä, kun sydän on murskana.
tomii, 11.1.2006 19:44:
Älä helvetissä erehdy kuuntelemaan ainakaan mitään Radio Suomi-Popia <- yhtenä kesänä oli vähän sydänhuolia ja kesäduunipaikalla toi asema kokoajan päällä. Sieltä sit tuli se 8h sitä masentavaa Suomi-matskua, jossa aina kerrotaan siitä, kun sydän on murskana.
Aahaha, ei kannata kuunella ollenkaa radioo koska jokaiselt kanavalt tulee kaikkee marinamusaa, ja sit jos sitä suomalaist shittii viel puskee nii ohho..
Bio, 11.1.2006 19:51:
No voksu kiksuissahan just yleensä lauletaan kaikest rakkaushommist.. kyl sekin hieman omal taval masentaa.. tietty melodiset biisit on eri asia
***
Itse asiassa mä en tiiä kumpi on pahempi: kiksubiisit, joissa lauletaa rakkaudesta vai täysin hiljainen talo ja sinä yksin siellä..
Siren, 11.1.2006 20:11:
Itse asiassa mä en tiiä kumpi on pahempi: kiksubiisit, joissa lauletaa rakkaudesta vai täysin hiljainen talo ja sinä yksin siellä..
Tää on mun koti. Mun maailmassa on sen koko olemassaolon ajan ollut vaan yksi jätkä, joka on pystynyt antamaan mulle toisen kodin, missä oon myös viihtynyt. En sano viihdyinkö siellä paremmin vai huonommin, on vaikea lähteä erottelees yksityiskohtia, kun kummassakin on omat hyvät puolensa, toisaalta siitä on niin pitkä aika, etten enää muistakaan kunnolla. Vaikka olenkin "sinkku", en tunne olevani yksin, enkä mitenkään vaillinainen ihmisenä ja vielä vähemmän tunnen, että mun elämässä ois joku "aukko", joka miehen tulisi täyttää. (Voi hitto näiden sun lauserakenteides ja sanavalintojes kanssa tyttö ) Mun elämä on täydellistä just näin, mutta en sano, ettei se vois olla erilailla täydellistä myös seurustellessa. Mä en vain oo aatellu kokeilla millasta se seurustelu nyt ois, koska en _uskalla_ pilaa tätä täydellisyyttä, jonka oon itseni kanssa tavoittanut. Enkä mä nyt oo törmännytkään ihmiseen kenen kanssa haluaisin "kokeilla": kaikki ahdistaa heti, kun saan selville, että ne haluais "kokeilla" ja mä otan sen varotuksena, ettei kannatakaan lähteä pelleilemään. Oon löytänyt joskus ihmisen, kenen kanssa ei ahdistanut, niin ootan, että löytyy samanmoinen, ennenkuin oon valmis luopumaan nykyisestä elämäntyylistäni. Tää on aivan liian mahtavaa pilattavaks tai ees katkastavaks jonkun piiripienipyörii -pelleilyn takia. Elämä on.
KooKie, 11.1.2006 20:41:
Mä en vain oo aatellu kokeilla millasta se seurustelu nyt ois, koska en _uskalla_ pilaa tätä täydellisyyttä, jonka oon itseni kanssa tavoittanut.
Ymmärrän hyvin tuollaista ajatusta!
Mä oon ikävä kyllä tähän mennessä aina seurustellessani kokenut, että mun elämä menee pilalle (milloin mistäkin syystä).
Silti... Sinkkuelämässäkin on vähintään yksi juttu*, jota ei saa omin voimin kuntoon. Pitää kuitenkin tarkkaan miettiä, onko se sen arvoinen, että muu elämä kannattais riskeerata vain sen takia... No, välillä tuntuu, että kannattais tai että todellakin HALUAIS riskeerata mitä vain sen takia, mutta sitten kun tulee taas järkiinsä, niin sinkkuus alkaakin tuntua yllättävän hyvältä ja terveelliseltä elämänmuodolta.
Mä uskon, että on teoriassa mahdollista löytää tyyppi, joka olis kaikin puolin sopivaa seuraa, ei pilais mitään ja antais paljon (haha, käsittäkää miten haluutte), mutta en tiedä osuuko moinen onni esimerkiksi juuri minun kohdalleni tämän elämän aikana...
itse olen hyvä esimerkki, vaikkakin itse olen ollut ns.torjuja
kyllä se joku jossai vaihees löytyy..
Multa on alkanut usko loppua lähinnä itseeni.
Tai en mä tiedä. Mutta täällä mä en kuitenkaan haluu olla kokonaan 
) Mun elämä on täydellistä just näin, mutta en sano, ettei se vois olla erilailla täydellistä myös seurustellessa. Mä en vain oo aatellu kokeilla millasta se seurustelu nyt ois, koska en _uskalla_ pilaa tätä täydellisyyttä, jonka oon itseni kanssa tavoittanut. Enkä mä nyt oo törmännytkään ihmiseen kenen kanssa haluaisin "kokeilla": kaikki ahdistaa heti, kun saan selville, että ne haluais "kokeilla" ja mä otan sen varotuksena, ettei kannatakaan lähteä pelleilemään. Oon löytänyt joskus ihmisen, kenen kanssa ei ahdistanut, niin ootan, että löytyy samanmoinen, ennenkuin oon valmis luopumaan nykyisestä elämäntyylistäni. Tää on aivan liian mahtavaa pilattavaks tai ees katkastavaks jonkun piiripienipyörii -pelleilyn takia. 
Elämä on.