niomic, 26.1.2009 01:48:
Mitä tulee tuohon mielikuvitukseen, ni ei ainakaan mulla vaikuttanut pätkääkään se et joku Joulupukki ei ollutkaan for real (en tosin muista uskoinko koskaan siihen, meillä kun kävi fyysinen Joulupukki hyvin harvoin). Mielikuvitus kukki siitä kun sai legot, piirtokamat tai transformerit käteen ja sai olla yksin :P (lälläslää, tätä on ihan tutkittukin ja todettu, että passiiviset paskat kuten TV ja muut "lasten kasvattajat" ovat ennemminkin niitä mielikuvituksen tappajia. Mielikuvitus kun kehittyy juuri osittain kyllästymisestä ja kyllä lapsi yleensä löytää keinot sen lopettamiseksi, vaikka ei ois ku keppi leluna jos sitäkään :)
Lapsille on toki hyvä pyrkiä puhumaan heidän ymmärtämällään kielellä ja myös osittain heidän tasollaan asioista, en advokoi tässä mitenkään full-on faktat tiskiin kaikessa raakuudessaan meininkiä. Totuudestakin voi saada hyvin erilaisen kokemuksen lapselle yksinkertaisesti esitystavan muutoksella. Näin voit myös rakentaa lapsellesi alusta lähtien positiivisemman mielleyhtymän totuuteen. Whiii!
Niin, siis tiedän itse kyllä nämä asiat. Olisi aika huolestuttavaa, jos en tietäisi. :P Jenkeissähän on kehitelty vauvoillekin videopelejä, jotka mukamas kehittävät lasta. Bullshit. Kaikenmoinen ruudun toljottaminen passivoi ja syö mielikuvitusta lapsuudessa. Läheisyys, hyvä vuorovaikutus ja perustarpeiden tyydyttäminen on se, mitä vauva tarvitsee. Mitä vähemmän ruudun tuijottamista lapsuudessa ylipäänsä, sen parempi.
Itse törmäsin n. 5 vuotta sitten eka- ja tokaluokkalaisten kerhoa vetäessäni konkreettisesti siihen, että lapsilla ei enää ole samanlaista mielikuvitusta kuin omana lapsuusaikanani. Itse sain upean lahjan, pitkän lapsuuden täynnä mielikuvitusta. Lapsuuden, jossa kivistä ja kävyistä keksi vaikka mitä. Oli huolestuttavaa, kun ohjaamani kerhon lapsista useampi kyseli, miksei kerhossa ole pleikkaria tai tietsikkaa, vaikka tarjolla oli ties mitä muita mahdollisuuksia toiminnalle ja leikille. ''Tääl ei oo mitään tekemistä ku ei oo pleikkarii.'' Onneksi sain kaivettua esiin luovuutta ja mielikuvitusta kovimmistakin pleikkarifanikundeista oman mielikuvitukseni avulla - hyödyn siis itse suunnattomasti lapsuudestani myös valitsemallani alalla. :)
Mulle on suotu mahdollisuus nauttia joulusta maagisena aikana. Uskoin tonttuihin, uskoin joulupukkiin - kyllä, minulle valehdeltiin niistä, kuten useimmille lapsille. Tämä teki joulusta jotakin todella jännittävää ja odottamisen arvoista. Jokainen lapsi joutuu kuitenkin jossakin vaiheessa luopumaan tietystä fantasiamaailmasta. Tämä tulee luonnollisesti kasvun myötä (tosin ympäristöhän siihen kasvuun vaikuttaa, kouluineen päivineen). Lapsi oppii kyseenalaistamaan asioita enemmän. Tieto lisää tuskaa. ;) En ole itse kokenut mitään suurta romahdusta joulupukin suhteen, vaikka pienenä lapsena uskoinkin sen olemassaoloon. En myöskään esimerkissäni viitannut seuraavalla lauseella nimenomaan joulupukista valehtelemiseen:
Lapselle ei voi kertoa sellaisia asioita, joita hänen toistaiseksi kehittymätön mielensä ei pysty käsittelemään. Ihan näin selvennökseksi. Tällä lauseella tarkoitin ylipäänsä sitä, että lapselle ei voi kertoa kaikkia asioita juuri niin kuin aikuiset tietävät niiden olevan, vaan asioista on puhuttava lapsen tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että joitakin asioita jää kertomatta. (Miettikää vaikkapa sellaista aihetta kuin ihmisen lisääntyminen :P.)
Joulupukista vielä: Mä koen, että mun vanhemmat ovat halunneet suoda mulle ja systerille ikimuistoisia jouluja täynnä tunnelmaa ruokkimalla meidän mielikuvitusta näillä joulupukki- ja tonttuteemoilla. (Toki nämä olivat myös hyvä konsti ULK-menetelmän, eli Uhkailu Lahjonta Kiristys -kolmikon käytössä. :D) Mä en koe mun vanhempia ilkeiksi, tekopyhiksi valehtelijoiksi, vaikka he ovat ruokkineet mun mielikuvitustani joulupukilla ja samalla kasvattaneet mua rehelliseksi. Mun mielestä sä teet tässä kohtaa kärpäsestä härkäsen. :) Mun joulut tuskin olisivat olleet yhtä ikimuistoisia ja maagisia, jos mun vanhemmat olisivat alusta alkaen tyrmänneet mun mielikuvitusleikkini kertomalla, että joulupukkia ei ole, iskä ja äiti ostaa lahjat ja piilottelee niitä kaapin päällä. Mieleeni tulee tähän liittyen heti yksi pieni lapsi, joka istahti viime jouluna pukin polvelle ja sanoi: ''Mun äiti sanoo, ettei joulupukkia ole olemassa, mutta mä tiedän että sä olet olemassa, koska tässä mä istun sun polvella.'' Lapsi oli onnesta soikeena. Onneksi aina rehellisyydelläkään ei siis pystytä viemään lapsen halua uskoa johonkin ja iloita siitä. :) Lapset tarvitsevat mielikuvitusmaailmansa, kunnes ovat valmiita kohtaamaan todellisen maailman.
Kirjoitit näin:
Imo toi on kyllä hyvinkin tuplastandardi. Eihän moni aikuinenkaan ole kovin hyvä käsittelemään sitä että kaikki tulee rehdisti päin näköä, koska yhteiskuntamme ja toimintatapamme perustuvat monessa mielessä kertomatta jättämiseen, valkeisiin valheisiin, uskotteluihin, uskoon ja suoranaiseen valehtelemiseen. Tähän haluan sanoa, että mielestäni lapsen ja aikuisen mieltä ei voi verrata näin suoraan toisiinsa. Lapsi on aikuisen vastuulla. Lapsen kohdalla kyseessä olisi usein lapsen kasvun ja kehityksen mukaisen toiminnan laiminlyöminen, mikäli lapselle kerrottaisiin / näytettäisiin jotakin sellaista, jota hän ei vielä pysty käsittelemään. Aikuinen ihminen puolestaan on vastuussa itsestään, ajatuksistaan ja omasta toiminnastaan - tämä pätee myös siihen ihmiseen, joka läväyttelee asioita rehdisti. Senkin kun voi tosiaan tehdä niin monella eri tavalla. Voidaan myös pohtia, että kuinka me aikuiset ihmiset sitten ikinä oppisimmekaan ottamaan vastaan rehellistä tietoa, ellemme joskus joutuisi kamppailemaan ja kipuilemaan itsemme kanssa saadessamme sitä? Itse olen ainakin kiitollinen siitä, että myös minulle on läväytelty päin näköä, koska tätä kautta olen oppinut paremmin antamaan ja ottamaan vastaan palautetta sekä hallitsemaan tunteitani tarvittaessa ja silloin kun sen tarpeelliseksi näen.
En nyt myöskään ole tässä poissulkemassa sitä, etteikö lapselle voisi olla rehellinen. Pitää vain osata olla rehellinen lapsen tasolla ja miettiä, mitä milloinkin on tarpeellista kertoa lapsen kehitysvaihetta ajatellen. Joulupukki on sellainen asia, josta vanhemmat valehtelevat rakkaudesta lapseensa; eivät vähentääkseen omantunnon taakkaansa, eivät vähätelläkseen lapsen laiminlyömistä tai varmistaakseen, ettei lapsi ala vihaamaan heitä. Ei mitään tällaista, mitä myöskin tapahtuu, ja minkä lapset kyllä tajuavat valheiden läpi. ''Miksi äiti / isä sanoo, että sillä oli taas hammaslääkäri, eikä se siksi tullut hakemaan. Ei sillä voi olla kokoajan hammaslääkäri.'' Tällaisessa tilanteessa lapsi oikeasti tarvitsee rehellisyyttä, lapsen tasolla. Tyyliin: ''Äiti / isä rakastaa sinua, mutta äidin / isän tilanne on nyt sellainen, ettei pysty sinusta tarpeeksi hyvin huolehtimaan.''
Että semmottii. Vatun äijät, hitto mihin OT suohon te mua vedätte - ja mähän seuraan ilman talutushihnaakin. :D