Ensimmäinen suhde

Reetta, 20.7.2006 10:56:
ja vieläkään en tykkää jätkistä jotka tekis mun puolesta mitä vaan (---) meitä naisia kun aina kiehtoo enemmän noi miehet ketkä on ns. renttuja.

Naisena ja renttujakin kokeilleena tiedän, että <vitsi> tahdoton orja on paras <vitsi>. Viimeksi eilen se kysyi baarissa Kalliossa, että hän lähtee baaritiskille, tuonko sullekin jotain

Viattoman puhdas lähtökohta, eräänlainen startti. Jää mieleen ja sisältää fiiliksiä, joita on vaikeampi saavuttaa mitä vanhemmaksi ja kyynisemmäksi tulee. So called ainoa tavoiteltava lähes täydellinen sinisilmäisyyden olotila mitä kenellekään voi suositella.

Ensimmäinen seurustelu kesti jotain vajaa 1.5v. En oikeen lämpene nopeille suhteille. Viimenen suhde 5.5v ja päivä päivältä tuntuu paremmalta.

niin joo, mun eka oli kasilla kaksi viikkoa erään venäläissyntyisen mallin kanssa. eipä silloin paljon syitä miettinyt, vaikka böönä oli niin palikka, että korvien välissä vetävällä ilmalla voitaisiin täyttää 78% suomen energiatarpeista.

homma loppui, kun akka tajusi tykkäävänsä vain mustasta lihasta. boo-ya, biatch!

eka suhde alko ku olin 16v. ja kesti jotai 3-4vuotta. toinen osapuoli oli mua 7v. vanhempi valmentaja, josta johtuen suhde piti pitää salassa. mä oon kuitenkin aika huono valehtelemaan, et eiköhän kaikki tienny... mut mitään ei myönnetty! edelleen hämmästelen kuin suostuin siihen niin kauan. hajottava kokemu mutta kyllähän siitä paljon tuli opittuakin!

Kon-tiki, 24.7.2006 15:17:

Naisena ja renttujakin kokeilleena tiedän, että <vitsi> tahdoton orja on paras <vitsi>. Viimeksi eilen se kysyi baarissa Kalliossa, että hän lähtee baaritiskille, tuonko sullekin jotain

Mielestäni tuo on aika kaukana tahdottomasta orjasta, normaalia huomaavaisuutta kylläkin. Kyllä mä kysyn pöydässä istuvilta kavereiltakin, ja joo, mahdolliselta poikaystävältä, josko toisin samalla heille jotain.
Vai jatkuiko tuo vitsi-osuus vielä?

Kyllä muakin se ärsyttää, kun jätkä on täystohveli ja antaisi mun päättää ja keksiä kaikki tekemiset ja menemiset. Jos kaikki on "ihasama" ja aina tekee mitä vaan keksin pyytää, niin hohhoijaa. Jotain vastusta pitää olla! :)

astaroth, 24.7.2006 15:43:
böönä oli niin palikka, että korvien välissä vetävällä ilmalla voitaisiin täyttää 78% suomen energiatarpeista.

Hajosin totaalisesti!

Aah tätä onki kiva muistella pitkäst aikaa!

Eli mun ensimmäinen "suuri rakkaus" valloitti mut kultaisella yläasteella, muistaakseni kasilla tai ysillä. Asuttiin ihan vierekkäin ja kaikki oli niin ja . Aluks sitä piti salailla ku jotenkin vähän hävetti, varsinkin ku olin vihannu sitä poikaa kaks vuotta ennen seukkailun alkua. Lopulta meistä sit tuli kuin paita ja peppu, toisen puuttuminen muusta porukasta aiheutti suurta hämminkiä ja mekastusta.

Seukkailtiin sit reilu 7kk, se oli ihan kivaa ja jostainhan ne ekat kokemukset pitää saada, mutta en kyllä voi sanoa oppineeni mitään. Paitsi sen etten pidä ripustautuvista poitsuista. Vieläkin ollaan väleissä ja hyvä niin, en halua pilata suhteitani ihmisiin jotka on tehny mut onnelliseks.

KooKie, 20.7.2006 16:58:
-- joku kemia meitä on yhdistänyt vuosi toisensa jälkeen ja aina ollaan palattu kysymykseen "meistä". -- --

Jokin siinä ensimäisessä varmastikin on. Jokin juju. Mystistä vallan.

Itse olen nyt reilun kuukauden jälleen seurustellut sen ensimmäiseni kanssa. Siitä onkin jo yli seitsemän vuotta, kun erottiin, aina välillä palailtiin vähän verestämään muistoja Muutama vuosi meni, ettei nähty ollenkaan, ja kun sitten taas törmättiin, niin kyllähän se kemia oli siinä edelleen. Tuli sellanen olo, että täytyyhän tämä nyt saada selvitettyä, että tulisiko tästä tällä kertaa jotain enemmän.. hyvältä vaikuttaa

Amokk, 27.7.2006 13:36:
---
Kon-tiki, 24.7.2006 15:17:

Naisena ja renttujakin kokeilleena tiedän, että <vitsi> tahdoton orja on paras <vitsi>. Viimeksi eilen se kysyi baarissa Kalliossa, että hän lähtee baaritiskille, tuonko sullekin jotain

---

Mielestäni tuo on aika kaukana tahdottomasta orjasta, normaalia huomaavaisuutta kylläkin.
Vai jatkuiko tuo vitsi-osuus vielä?

<offtopic>

Ei ole tahdotonta orjuutta muuten kuin verrattuna joihinkin tän topicin aiempiin viesteihin, joista ainakin muhun iski sellanen vaikutelma, että mustasukkaiset vaimonhakkaajat linnakundit olisivat jotenkin muka kaikkien naisten mieleen, olevinaan. No mutkun eivät ole.

Tuntuu myös, että tässä topicissa miehet jaettaisiin vaan joko renttuihin tai limp dick lapasiin, just niihin oikeasti tahdottomiin orjiin. Jos olisi pakko valita, niin tod.näk. ottaisin jälkimmäisen vaikka välillä raivostuttaiskin kun joutuis aina keksimään mitä tehään, mihin mennään... Onneksi olen suht kekseliäs ja onneksi oikeesti on olemassa myös kilttejä mutta ei liian tahdottomia miehiä.

Ja tervemenoa vaan elämää näkemättömät pissikset mihin tahansa Kallion kuppilaan ittellenne renttuja hakemaan, kyllä pitäis löytyä (Fairytalea en tohon tarkoitukseen suosittelis ehkä kuitenkaan)

Kon-tiki, 27.7.2006 14:34:

<offtopic>

Aaa. En ole selannut topikkia niin paljoa että oisin moisen eron huomannut (enkä usko että kukaan sillä "rentulla" ihan renttua tarkoittaakaan), kunhan tartuin tuohon. Oisit paremman esimerkin keksinyt. ;)

Ja tämä pissis on saanut ainakin tarpeekseen mustasukkaisista vaimonhakkaajakundeista, kiitos hei. :)
</offtopic>

Eka suhde oli kun täytin 15. Sain pesää ja olin tyytyväinen, muuten tossa suhteessa ei mitään hyvää ollukkaan.

POSER, 27.7.2006 16:31:
Eka suhde oli kun täytin 15. Sain pesää ja olin tyytyväinen, muuten tossa suhteessa ei mitään hyvää ollukkaan.

Ihan perussuhde ;D

mariq, 27.7.2006 14:17:
---
KooKie, 20.7.2006 16:58:
-- joku kemia meitä on yhdistänyt vuosi toisensa jälkeen ja aina ollaan palattu kysymykseen "meistä". -- --

---

... täytyyhän tämä nyt saada selvitettyä, että tulisiko tästä tällä kertaa jotain enemmän.. hyvältä vaikuttaa

Ihana kuulla, että teillä asiat ovat toimineet tämän "entiseen palaamisen" suurista paineista huolimatta.

Tosiaan, niinkuin tossa aiemmin olin jo itseäni quoteillut, niin mun oletukset meidän "historiallisuudesta" osuivat lievästi sanottuna harhaan ja edelleen tää kysymys "meistä" on pöydällä, just eilen viimeksi sitä pohdittiin. Meidän tulos oli, että meillä on ja tulee vielä pitkään olemaan keskenään niin luja side, että meidän on turha kieltää sitä toisiltamme. Lets face it, hän rakastaa mua ja mä häntä - sellaisena kuin me ymmärretään termi rakkaus. Mietittiin, että mitä luultavammin tullaan vielä tulevaisuudessa "selvittämään, tulisko tästä sillä kertaa jotain enemmän" (sua lainaten:) ja sitä odottaessa on kiva tietää, että toinen välittää. Me ollaan kuitenkin vielä suht nuoria ja sitäkin enemmän "villejä ja vapaita" luonteiltamme, niin odotetaan mielummin vakaampaa pohjaa sille "selvittelylle".

Tässä "odotellessa" mä unohdan odottavani ja keskityn olemaan onnellinen.

Ensimmäinen suhteeni oli tarhassa. Äitini mukaan minä kiinnyin ensimmäisenä tarhavuotena
kovasti neitoon nimeltä Salla. Punapää kuulema oli ja oltiin aina yhdessä, eli tunne oli ilmeisesti
molemminpuoleinen. Perheemme sitten meni ja muutti, joten se siitä suhteesta:( Mutta näin
23 vuotta myöhemmin tuo välimatka Konalaan ei tunnu enää niin pitkältä. Joten:
Oi Sallasein! jos luet tämän, niin palataan yhteen! ei noista sun seuraajista ole ollut mihinkään*nauru*

Ensimmäinen suhde, jota kesti (kestin) liki kaksi vuotta. Väkivaltaa, huumeita... Kaunis muuttui hetkessä helvetiksi. Vieläkään en ole "toipunut" tai unohtanut, vaan kannan tätä mennyttä rakkautta kai hautaan saakka. Olen siitä onnellinen, että jäin henkiin, ja pääsin siitä kaikesta fyysisesti irti. että näinkin voi käydä.

Hmm... Olihan niitä semmosia halitaan ja pussaillaan pari kk, "suhteita", jo muutamia yläasteella. Ja vaikka niistä pojista joskus puhunkin "ex:änä". Niin en kyllä kuitenkaan osaa niitä juttuja oikein suhteina pitää...

Ensimmäinen "oikea" suhde, alko kun olin 17v. Sen pojan kanssa oltiin oltu kavereita jo reilusti yli vuoden, ja kerran meillä olikin ollut jo semmonen juttu edellisenä kesänä. Sillon se jäi vaan pariin kuukauteen ihan sen takia että oma pää oli liian sekasin suhteiluun sillä hetkellä. Mutta myöhemmin siis totesin sille kundille, että olen edelleen todella ihastunut, ja voitaisko me yrittää vielä kerran. Onneks yritettiin.

Tuloksena oli, ensimmäinen kunnon suhde, ensimmäinen seksikumppani (kummallekkin), ensimmäinen rakkaus, ensimmäinen kokemus siitä että suhde voi kestää vaikka välimatkaa tuleekin hetkellisesti, eikä nää toista kun viikonloppuisin, sekä ensimmäinen yhdessä asuminen.

Yhdessä me kasvettiin teineistä "aikuisiksi", koettiin helvetin paljon hienoa. Elettiin onnellisina reilusti yli 1½v ilman riitoja, ja elämä oli ihanaa. Sillon oli vielä niin sini-silmänen ja luottavainen, eikä kaikki maailman paska ollut vielä tehnyt kyyniseksi.

Melkein 3 vuotta sitä kesti, ja tulipa tosiaan muutettua vielä yhteenkin asumaan, koska se oli "fiksumpaa muuttaa yhteen kuin kummatkin omiin kämppiin". No, melkeen heti sen jälkeen kun oltiin muutettu yhteen tää kundi lähti inttiin. Ja siitä kokemuksesta ei ookkaan juuri mitään hyvää sanottavaa. Lomat se vietti kavereiden ja harrastusten parissa, koska muahan se näki kuitenkin sitten "kotona". Ja tämän inttijakson aikana me sitten myös erottiin.

Se oli hirveetä, koska kummatkin vieläkin rakasti, ja olisi halunnut olla toisen kanssa. Mutta se ei vaan enää toiminut. Oltiin jotenkin sitten kuitenkin kasvettu erille, ja kun huomattiin ettei siitä yrityksistä huolimatta tule enää mitään, itkettiin yhdessä, kun päätös tehtiin.

No, vaikka toi loppu olikin aika raastavaa aikaa. Niin mitään en kadu. Paljon opin tona aikana sekä itestäni että suhteessa olemisesta ja elämisestä. Toista kertaa esimerkiks en ikinä enää muuta yhteen kumppanin kanssa "väärästä" syystä. Ja sen myös opin, että pienistäkin ongelmista tai asioista jotka häiritsee, pitää sanoa heti. Ja ne asiat pitää käsitellä, ennenkun ne paisuu liian isoks kokonaisuudeks ikäviä asioita, joille on jo liian myöhästä tehdä enää mitään...

Ja ennen kaikkea opin sen, että exän kanssa voi olla ystävä. Asiat voi selvittää siihen pisteeseen, että pystyy jatkamaan yhteydenpitoa. Edelleenkin me soitellaan sillon tällöin, kysellään kuulumisia ja jutellaan, joskus ehkä myös nähdään...

Loppuepeleissä mulla ei oo mitään pahaa sanottavaa koko kundista tai suhteesta, ton täydellisempää ensikokeilua ei ois voinut toivoa. Muistelen nykyään pelkällä hyvällä.

Ensimmäinen vakavampi suhteeni oli joskus 19 korvilla maailman upeimman brittimiehen kanssa. Ko. tyyppi oli kaikkea mitä teininä saatoin toivoa: syötävän hyvän näköinen, herkkä, hauska, villi, itsevarma ja vielä loistava dj:kin. Tavattiin Opera Housessa Slinkyn UV-pippaloissa Bournemouthissa ja rakastuin korviani myöten.

Samana iltana lähdin ilman passia, lompakkoa tai senttiäkään käteistä miehen mukaan Southamptoniin, jossa vietinkin loppulomani bilettäen ja hengaten miehen kavereiden kanssa. Kahden viikon loman jälkeen oli ilmeistä, että molemmilla oli kolahtanut tosi kovaa ja lähestyvä kotiinpaluu ahdisti. Eroaminen oli juuri niin vaikeaa kuin olin kuvitellutkin: mikään ero elämässäni ei ole tähän päivään mennessä ollut yhtä raastava, kuin silloinen hyvästijättö Southamptonin linja-autoasemalla.

Olin ihan vitun nuori ja naiivi ja luulin että suhteesta olisi voinut tulla jotain. Ja rehellisesti sanottuna olin todella rakastunut mieheen, en olisi ikinä uskonut voivani retkahtaa niin pahasti kehenkään. Ikäeroa oli 8 vuotta ja välimatkaa sitäkin enemmän. Lisäksi miehellä oli oma elämä vähän hukassa, mm. raha-, päihde- ja mielenterveysongelmia, mutta silti olin varma että kestäisin kaiken ja ehkä saisin hänen elämänsäkin paremmille raiteille (hän mm. vähensi dokailua ja tupakanpolttoa, koska itse en harrastanut kumpaakaan), jos vain saisin olla hänen kanssaan.

Kävin Briteissä miehen luona, mutta hän ei vakuutteluistaan huolimatta saanut koskaan saavutuksi Suomeen. Fiksuna tyttönä hain Southamptoniin opiskelemaan valtameribiologiaa ja olisin päässytkin, mutta sitten yhteydenpito miehen kanssa vähitellen harveni. Aloin aavistella että keväiset puheet siitä, että olisin miehen elämän nainen, olivat vanhentuneita, saattoipa kuvioissa olla jo uusikin tyttö.

Lopulta sitten sydän raskaana ilmoitin etten ota vastaan opiskelupaikkaa Southamptonin yliopistossa. Nyt pari vuotta vanhempana mietin että päätös oli varmaan ihan fiksu, koska tällä hetkellä elämäni on suht mallillaan. Siksi ärsyttääkin huomata yhä joskus miettivänsä ja jossittelevansa, kuinka asiat olisivat, jos olisi valinnut toisin. Paitsi suhteen takia, olisin muuttanut myös opiskelupaikan vuoksi. Kyseessä olisi ollut suht arvostettu yliopisto ja ko. koulutus olisi avannut oven unelmatyöhöni: valtamerien ja ilmastonmuutoksen tutkimiseen.

Toisaalta eräs rakas ystäväni sanoo, että elämä on valintoja ja valitsin sen, mikä pohjimmiltaan merkitsee mulle: ystävät ja perhe Suomessa. Vaikka se valinta nyt tuntuukin oikealta, on silti olemassa asioita, joita ei unohda koskaan. Olen varma, että tää suhde, se ensimmäinen jossa joku rakasti mua, kuuluu niihin. <3