Pelkäätkö sinä että lama tulee?

233 posts, 12 pages, 51,782 views

vaavu

Posts: 1,324

#61 • • vaavu vara-vana
Kyllä tästä taantumasta Suomessakin voi tulla pahempi kuin mitä vielä syksyllä uumoiltiin. Monet asiat antavat viitettä siitä, että yritysten tilanne on heikentymässä: pörssikurssit ovat laskeneet, tulosvaroituksia on tullut, konkurssien määrä on kasvanut, työttömyys toukokuussa kääntyi kasvuun vuoden takaiseen verrattuna... Pitänee katsoa, mitkä Q2:n tulokset ovat, mutta ihan mahdollista on, että monissa firmoissa käynnistetään yt-neuvottelut vuoden loppupuolella.

Pahin skenaario voisi olla stagflaatio yhdistettynä varallisuuden deflaatioon. Ts. olisi taloudessa taantuma, joidenkin perustuotteiden (kuten öljyn ja ruoan) hinnat nousisivat, ja esimerksi asuntojen ja osakkeiden hinnat laskisivat. Itse asiassa Jenkeissä taidetaan olla aika lähellä tätä tilannetta, ja monet Euroopan maatkin ovat menossa samaan suuntaan. Toivotaan kuitenkin, että EKP:n tiukempi korkopolitiikka tässä vähän auttaisi Eurooppaa.

Pieni taantuma on kuitenkin siinä mielessä tervetullut, että se puhdistaa vähän pöytää. Loppuu se kulutusjuhla ja tavaroilla pröystäily ja tulee tilalle vähän pehmeämpiä arvoja. ;)
..no such user..

Posts: 1,106

#62 • • ..no such user..

tbo, 27.6.2008 03:18:
Tuleeko jollekkin muka yllätyksenä että talous ei kasvakkaan ikuisesti?

Tossa sellanen pätkä joka olis syytä katsoa jos kuvittelee että lama tai taantuma on joku maanjäristyksen kaltanen ennalta arvaamaton luonnonkatastrofi tai että sun rahas olis jonkun arvosta.

Varoituksen sana, leffa on 3 ja puol tuntia pitkä, mut asiaa sitte juurikin sen mukasesti.

http://video.google.com/videoplay?docid=-515319560256183936&q=money+masters&ei=mzBkSKWvMZyijQK0yqSFCg



aform, 25.6.2008 22:53:
Dokkari joka jokaisen itseään kunnioittavan tulisi katsoa.
http://video.google.com/videoplay?docid=-515319560256183936&q=the+money+masters&ei=saBiSNXjMYT22gLR1uCpBw



Samaa dokkaria suosittelen minäkin. Tossa käydään aika hyvin läpi syyt ja seuraukset oikeestaan koko ihmiskunnan tän hetkiseen henkiseen ahdinkoonkin.

Jännä juttu et siitä joutuu kaivaan tietoa että kaikki pankit on vaan parin heebon omistuksessa, kaikki pankit painaa rahaa tyhjästä ilmasta (vailla mitään todellista vakuutta) ja että siitä peritään vielä korkoa.

Toisinsanoen systeemi on rigattu silleen, et jokaista painettua rahaa kohden valtiot maksaa korkoa pankille. Tää näkyy sit veroina mitkä tavallisten talliaisten pitää maksaa ja kaiken lisäks systeemi on itseään ruokkiva. -> Enemmän korkoa = tarvitaan enemmän rahaa sen koron maksamiseen -> painetaan lisää rahaa -> josta aiheutuu lisää korkoa mikä pitää maksaa yksityishenkilöille.

Jos kukaan väittää et maailman eliitti ei hallitse maailmaa - niin kannattaa tutustua aiheeseen. Yllättävän karu totuus kyllä kieltämättä.

Suosittelen tsekkaamaan. Tää vaikuttaa kuitenkin ihan tänne Suomeen asti.

Oli muuten siinäkin valossa jännä dokkari et harvemmin näkee noita paljastuksia siitä miten tää on pidetty ihmisiltä salassa. Aika hyvä vaikkakin pitkä dokumentti.
Avatar
#63 • • opmdevil Guest

Jone, 1.7.2008 16:08:
---
Norb, 1.7.2008 15:54:
Lama karsii ns. huonosti tuottavat yritykset pois pelistä. Näin ollen hyvät kestää ja pääsevät kehittymään niin että huonot yritykset ei ole niiden "hidasteena"..

---


Voisitko vähän purkaa tätä ajatusta auki sellaiseen muotoon, jotta mullekin tyhmälle menisi jakeluun se mitä tarkoitat?




Tietynlaisen loogisen päättelyn tulosta (omasta päästä vedin):

Tavallaan noususuhdanteessa jokainen pärjää jos on jotenkin elinkelpoinen yritysidea koska irtorahaa on liikenteessä. Laman aikana pärjää vain periaatteessa ne, joilla on hyvä yritysidea ja sitten helkutisti tuuria ja/tai taitoa ja/tai suhteita. Kun kilpailu alalla kuin alalla pienenee, niin sitten nämä "menestyvät" voivat hinnoitella ja myydä miten lystäävät kun nämä pienet eivät yritä osingoille?
Juhgu

Posts: 7,921

#64 • • Edited Juhgu Virnistelijä

mku, 2.7.2008 00:56:
Jos tosiaan on niin, että nykyinen systeemi pysyy pystyssä just niin kauan kuin ihmiset ottavat lisää lainoja (viitaten tohon yhteen videoon) niin.. - -
Ja onhan kulutusluotot pankeille ilmeiseti kaikista isoin bisnes?


En katsonut kyseistä pätkää, mutta ymmärtääkseni "nykyinen systeemi" ei ole riippuvainen lainanannosta vaikka se tuottoisaa onkin. Suurin bisnes suomalaisille rahoitusyhtiöille ovat asuntolainat, kulutusluottojen ollessa varsin pieni osa kaikesta lainanannosta.

Vai puhuttiinko tässä nyt siis jostain maailmanlaajuisesta "systeemistä"? Jos, niin mistä tämä "systeemi" koostuu?



mku, 2.7.2008 00:56:
Onko eurokin siinä mielessä samanlainen kuin dollari nykyään, ettei se mittaa mitään oikeaa konkreettista arvoa kuten kultaa/hopeaa, vaan pelkästään velkaa?


Ei maailmassa mikään valuutta ole nykyisin sidoksissa kultaan, hopeaan tai muuhunkaan metalliin.



vaavu, 1.7.2008 16:09:
Kyllä tästä taantumasta Suomessakin voi tulla pahempi kuin mitä vielä syksyllä uumoiltiin. Monet asiat antavat viitettä siitä, että yritysten tilanne on heikentymässä: pörssikurssit ovat laskeneet, tulosvaroituksia on tullut, konkurssien määrä on kasvanut


No joo, tosin eihän tämä "taantuma" ja pörssikurssien lasku minään yllätyksenä tullut, eikä nykyisen tilanteen perusteella ennusteta Suomeen mitään lamaa tms. Mutta jottei nyt mene hyvät pessimismivibat maailmanloppua ennustavalta kansalta pieleen, niin sanotaan että eihän sitä koskaan varmuudella tiedä mitä tulee tapahtumaan!

--
Mitään juuri kirjoittamaani ei ole sellaiseksi tarkoitettu.

Byproduct (live)

Juhgu

Posts: 7,921

#65 • • Edited Juhgu Virnistelijä

029, 1.7.2008 19:03:
---
Jännä juttu et siitä joutuu kaivaan tietoa että kaikki pankit on vaan parin heebon omistuksessa

Jos kukaan väittää et maailman eliitti ei hallitse maailmaa - niin kannattaa tutustua aiheeseen. Yllättävän karu totuus kyllä kieltämättä.


En nyt ehdi katsoa tuota dokkaria, joten pystyisitkö jotenkin lyhyesti selittämään keitä nämä kaikki pankit omistavat pari heeboa ovat? (Luulin pankkien olevan osakeyhtiöitä.) Entä kenestä tämä maailmaa hallitseva eliitti koostuu?

--
Mitään juuri kirjoittamaani ei ole sellaiseksi tarkoitettu.

Byproduct (live)

Ozie

Posts: 1,389

#66 • • Edited Ozie

Juhgu, 2.7.2008 02:22:

En katsonut kyseistä pätkää, mutta ymmärtääkseni "nykyinen systeemi" ei ole riippuvainen lainanannosta vaikka se tuottoisaa onkin. Suurin bisnes suomalaisille rahoitusyhtiöille ovat asuntolainat, kulutusluottojen ollessa varsin pieni osa kaikesta lainanannosta.



Suurin bisnes pankeille taitaa olla olla tilit, joista pankit maksaa naurettavia korkoja (0,10-0,25 %). Saavat näin erittäin halvalla rahaa itselleen. Suomessa makaa vielä tileillä paljon enemmän rahaa verrattuna esim. muihin Euroopan maihin (suhteutettuna asukaslukuun).
Chadonna

Posts: 152

#67 • • Chadonna maksettu (avo)hoito.
Täytyy myöntää, että kyllä pelottaa.

Koska: Olen lukion käynyt tällä hetkellä määräaikaisessa työssä oleva henkilö. (ei siis ammattitutkintoa! jee!)

Tosin en ajattele moista joka päivä ja menetä yöuniani moisen takia. Silti kyllä se vähän kirpaisee ajatuksena, että markkinatalous ei olisikaan niin vankalla pohjalla kuin sitä toivoisi. Pakko on kuitenkin luottaa, että lama tulee vasta sitten, kun olen saanut asiani sellaiseen kuntoon, että voisi jopa vähän hengähtää.

--
I make love to music, and believe me, i can go all night!

Avatar
#68 • • Vihta Guest

vaavu, 1.7.2008 16:09:
Pieni taantuma on kuitenkin siinä mielessä tervetullut, että se puhdistaa vähän pöytää. Loppuu se kulutusjuhla ja tavaroilla pröystäily ja tulee tilalle vähän pehmeämpiä arvoja. ;)



*nauru*
Greed

Posts: 178

#69 • • Greed Esp`03
En pelkää. Uskon että suomessa ei nähdä kovinkaan suurta "lamaa", pientä taantumaa kylläkin. Ainahan pientä suhdannevaihtelua on ollut, tällähetkellä vain USA:n talouden takia hieman enemmän mennään alaspäin. Johan se öljyn hintakin on tullut alas huipuista ( muistaakseni 147 dollaria / tynnyri ) tuohon ~124dollariin. Tosin tämäkin voi kertoa kahdesta asiasta, yritykset säästävät tai sitten kysyntä on hiipunut. Kuitenkin kansa on ottanut uutisen hyvällä mielellä.

Ruuan verokevennyksiähän on luvattu seuraavalle vuodelle ? , tämähän helpottaa taas kansaa. Toisaalta sähkö on noussut, halpamaiden palkat ovat nousseet mikä väkisinkin taas vaikuttaa tuotteiden hintaan. Toisaalta venäjän paraneva talous vetää meitä mukanaan. Hinnat jatkavat nousuaan, mutta eiköhän sekin tule rauhoittumaan ensivuoden puolella. Hinnat tuskin laskevat vaan pysyvät huippulukemissaan, mikä toisaalta taas kertoo siitä että maailmantaloudella menee hyvin.

Asuntojen hinnat laskevat, korot nousevat. Johan ne povaavat että prime-lainojen tappiot kolminkertaistuvan. Kohta maksetaan lainaa reilusti enemmän, mitä asunnon arvo.

Eiköhän täällä vielä hetki tiputa. Asunnot ja osakkeet laskevat, peruskulustuotteet nousevat. Veikkaisin että osakkeet tippuvat tuonne 6k pojoon, mistä niitä on sitten hyvä lähteä taas hakemaan.
Tämä siis vain minun mielipiteeni. Paha tätä on lähteä ennustamaan sen tarkemmin, aika näyttää.

--
Jos aina olisi onnellinen, mistä tietäisi olevansa onnellinen!

$

Posts: 1,802

#70 • • $ Destination weekend!

Greed, 6.8.2008 15:38:


Ruuan verokevennyksiähän on luvattu seuraavalle vuodelle ? , tämähän helpottaa taas kansaa.



Mä taas olen varma, että ne kevennykset menevät kauppiaan kukkaroon lyhyehkön hintojen notkahduksen jälkeen.

Laskivatko hinnat parturikampaamoissa tai pyöräkorjaamoissa?
Dementation

Posts: 2,892

#71 • • Dementation wednesday?
Duuni ei tästä maasta ole ihan heti loppumassa kun vanhempi väki siirtyy eläkkeelle ja nytkin parhaimmillaan neljä työpaikkaa omistaneena tiedän että tarvittaessa pystyn tienamaan tarpeeksi rahaa elämiseen ja reilusti enemmänkin.

En usko että palkkataso ihan hirveästi laskee, toki tavaroiden ja palvelujen hinta on nousussa, mutta sen verran paljon on vielä karsia turhia menoja, etten usko että tulee ongelmia elämisen tai edes asuntolainan kanssa. Maltillisesti kun olen sen ottanut ja ostanut asunnon järkevästä paikasta, niin uskallan jatkaa hymyilemistä.

Sen lisäksi mä uskon että lamaa ei tule niin kauan kun ihmiset ei tunge rahaa patjan alle ja pihistele. Eli niin kauan kun jengi käyttää rahaa, tarvitaan palveluntuottajia ja lamaa ei tule. Toki siis talouden tasaantumiseen uskon, koska kuten joku jo totesi, ikuisesti talous ei voi olla kasvussa.

--
Verba volant, scripta manent {Sanat lentävät, kirjoitettu pysyy}
Quod scripsi, scripsi {Minkä kirjoitin, sen kirjoitin}
Dixi, et animam levavi {Olen puhunut ja huojentanut mieleni}

whispering

Posts: 871

#72 • • Edited whispering Super Juusto

Chadonna, 2.7.2008 09:05:
Täytyy myöntää, että kyllä pelottaa.

Koska: Olen lukion käynyt tällä hetkellä määräaikaisessa työssä oleva henkilö. (ei siis ammattitutkintoa! jee!)



Suomeen on povattu työvoimapulaa jo ties kuinka kauan, ja nyttenkin tänne roudataan muista maista todella paljon porukkaa töihin. En usko että töitä ei löytyisi, jos lama tulee. Voi olla ettei valinnan varaa ole niin paljoa, mut jos ei ole ammattitutkintoa niin senhän ei pitäisi haitata *nauru*
Greed

Posts: 178

#73 • • Greed Esp`03

$, 6.8.2008 16:24:
---
Greed, 6.8.2008 15:38:


Ruuan verokevennyksiähän on luvattu seuraavalle vuodelle ? , tämähän helpottaa taas kansaa.

---


Mä taas olen varma, että ne kevennykset menevät kauppiaan kukkaroon lyhyehkön hintojen notkahduksen jälkeen.

Laskivatko hinnat parturikampaamoissa tai pyöräkorjaamoissa?



Juuh, näinkin voi käydä tosissaan. Kyllä ne kauppiaat yleensä jonkin keinon keksivät "vetää välistä". Käsittääkseni puhetta oli vain ruoan arvonlisäveron alentamisesta. Korjatkaa jos olen väärässä.

--
Jos aina olisi onnellinen, mistä tietäisi olevansa onnellinen!

jUSSi

Posts: 1,377

#74 • • jUSSi äkäinen vanhus
En pelkää. Taloudessa ylä- ja alamäkiä tulee ja menee. Luotan kykyyni työllistää itseni.

Ainoa mikä saattaisi tuoda mustia pilivä oman talouden ylle olisi erittäin jyrkkä ja nopea asuntojen hinnan lasku, silloin saattaisi asuntolainan vakuudet olla tiukilla asunnon arvon laskiessa alle lainapääoman. Oma asunto on tosin mielestäni sijoitus ja jossain sitä on aina asuttava.

Tarvittaessa sitten kämppä lihoiksi ja takaisin vuokralle, mutta se on kyllä viimeinen vaihtoehto.
Chadonna

Posts: 152

#75 • • Chadonna maksettu (avo)hoito.
laamaa tosin voisi pelätä enemmän :)

--
I make love to music, and believe me, i can go all night!

phear

Posts: 804

#76 • • phear <X>
Näin viime yönä unta, että Paavo Lipponen julisti telkkarissa Turun raatihuoneen partsilta laman alkaneeksi. *nauru*

Lama pelottaa hieman. Olen ns. All-in-tilanteessa. Toki saatan poistua pöydästä voittajana, seuraavat kuukaudet ratkaisee.
Avatar
#77 • • Equalizer Guest
ei oo näkyvissä ainakaa meiän firmassa muuta ku hirveetä kasvua
tomii

Posts: 3,594

#78 • • tomii kallion herttua

Equalizer, 21.8.2008 11:04:
ei oo näkyvissä ainakaa meiän firmassa muuta ku hirveetä kasvua



Mun alalla puoolestaan tuntuisi, että nyt ollaan tosi varovaisia uusien palkkaamisen suhteen (joka on näin vastavalmistuneen ja juuri työmarkkinoille astuneen kannalta aika tosi paska juttu), että mene ja tiedä sitten.

--
reivaan kunnes kuolen

Avatar
#79 • • niomic Guest

029, 1.7.2008 19:03:
---
tbo, 27.6.2008 03:18:
Tuleeko jollekkin muka yllätyksenä että talous ei kasvakkaan ikuisesti?

Tossa sellanen pätkä joka olis syytä katsoa jos kuvittelee että lama tai taantuma on joku maanjäristyksen kaltanen ennalta arvaamaton luonnonkatastrofi tai että sun rahas olis jonkun arvosta.

Varoituksen sana, leffa on 3 ja puol tuntia pitkä, mut asiaa sitte juurikin sen mukasesti.

http://video.google.com/videoplay?docid=-515319560256183936&q=money+masters&ei=mzBkSKWvMZyijQK0yqSFCg

---



---
aform, 25.6.2008 22:53:
Dokkari joka jokaisen itseään kunnioittavan tulisi katsoa.
http://video.google.com/videoplay?docid=-515319560256183936&q=the+money+masters&ei=saBiSNXjMYT22gLR1uCpBw

---


Samaa dokkaria suosittelen minäkin. Tossa käydään aika hyvin läpi syyt ja seuraukset oikeestaan koko ihmiskunnan tän hetkiseen henkiseen ahdinkoonkin.

Jännä juttu et siitä joutuu kaivaan tietoa että kaikki pankit on vaan parin heebon omistuksessa, kaikki pankit painaa rahaa tyhjästä ilmasta (vailla mitään todellista vakuutta) ja että siitä peritään vielä korkoa.

Toisinsanoen systeemi on rigattu silleen, et jokaista painettua rahaa kohden valtiot maksaa korkoa pankille. Tää näkyy sit veroina mitkä tavallisten talliaisten pitää maksaa ja kaiken lisäks systeemi on itseään ruokkiva. -> Enemmän korkoa = tarvitaan enemmän rahaa sen koron maksamiseen -> painetaan lisää rahaa -> josta aiheutuu lisää korkoa mikä pitää maksaa yksityishenkilöille.

Jos kukaan väittää et maailman eliitti ei hallitse maailmaa - niin kannattaa tutustua aiheeseen. Yllättävän karu totuus kyllä kieltämättä.

Suosittelen tsekkaamaan. Tää vaikuttaa kuitenkin ihan tänne Suomeen asti.

Oli muuten siinäkin valossa jännä dokkari et harvemmin näkee noita paljastuksia siitä miten tää on pidetty ihmisiltä salassa. Aika hyvä vaikkakin pitkä dokumentti.



Aikoinaan ko. dokkarin katsoneena pitää kyllä todeta, että hyvin ovat laittaneet tiedot vakuuttavaan pakettiin. Dokkari on tyyliltään ja suoritukseltaan sen verran eheä, että sitä on helppo uskoa ja sitä haluaa uskoa. Katsomisen jälkeen lueskelin rutosti asioita netistä ympäriinsä ja mikäli en nyt ihan väärin muista, eivät netistä löytyneet tiedot oikein tukeneet leffan tiettyjä kantavia ajatuksia, saatika kaikkia historiallisiksi tosiasioiksi todettuja asianhaaroja. Parin vuoden jälkeen tuosta tuotoksesta on jäänyt aika huono maku suuhun. Vähän sama ku ottais jonkun Richard Dawkinsin jauhamaan semipuutaheinää 3,5h ;) RD:llä niin hyvä esitystapa et pitää olla kunnolla hereillä ja tarkistaa asioita paljon että tietää missä kohti vedettiin vähän omia :P

ps. en siis missään nimessä meinaa että RD olisi mielestäni joku paskanjauhaja, päinvastoin
Samu81

Posts: 1,224

#80 • • Samu81 kokolihaa
Olen tässä pitkin iltapäivää seuraillut NY:n pörssin avaamisen jälkeisia tunnelmia, ja jännäksi vetää:



Wall Street laskussa, Lehman -92%

Maanantai 15.09.2008 klo 17:28


New Yorkissa osakekauppa avautui jyrkässä laskussa mustana maanantaina. Laskua vetivät pankit ja vakuutusyhtiöt, kun ns. subprimekriisinä alkanut luottolama otti viimeisimmät uhrinsa eikä markkinoilla uskota ruumiiden jäävän tähän.

Tunnelmia ei piristänyt edes se, että markkinoilla odotetaan Yhdysvaltain keskuspankin Fedin rientävän apuun koronlaskulla.

Aikoinaan USA:n neljänneksi suurin Investointipankki Lehman Brothers kertoi maanantaina hakevansa konkurssilta suojaa Chapter 11 -menettelystä. Konkurssista tulee USA:n historian suurin. Ongelmapankki on jo pitkään etsinyt ostajaa, mutta sellaista ei löytynyt.

Samaan aikaan Bank of America kertoi ostavansa vastaavanlaisiin ongelmiin ajautuneen investointipankki Merrill Lynchin 50 miljardilla dollarilla. Lisäksi vakuutusjätti AIG kertoo tänään, miten se aikoo selvitä kaikkien aikojen pahimmasta kriisistä lisärahoitusta hankkimalla ja ongelmallisten omaisuuserien myynnillä.

- Kaikki menee alas viemäristä. Korkojen laskeva kopina on kiihtynyt. Tätä seuraamme varovaisesti, Axa Investment Managersin varajohtaja Franz Wenzel kertoi uutistoimisto Bloombergille Pariisissa.

Keskeisistä indekseistä teollisuuden Dow Jones oli kello 17.15 Suomen aikaa laskenut 2,5 prosenttia, laaja S&P 500 2,3 prosenttia ja teknologian Nasdaq 1,6 prosenttia.

Merrill Lynch arvioi maanantaina, että Fed saattaisi aikaistaa tiistain korkopäätöstään jo maanantaiksi markkinoiden paniikkitunnelman rauhoittamiseksi. Pankki arvioi, että vaikka huominen tiistai on todennäköisempi korkopäätöksen ajankohta, ei maanantaitakaan voida sulkea pois. Markkinoilla odotetaan Fedin laskevan ohjauskorkoaan 25 korkopisteellä.

158-vuotiaan pankkivanhuksen Lehman Brothersin kurssi oli romahtanut 92,4 prosenttia ja vakuutusjätti AIG:n 40,4 prosenttia. Merrill Lynchin kurssi sen sijaan oli pompannut lähes 30 prosenttia, mutta ostaja Bank of America oli pudonnut 11,8 prosenttia.

Muista pankeista Washington Mutual oli rojahtanut 9,2 prosenttia, Citigroup 4,1 prosenttia ja Morgan Stanley 7,5 prosenttia.




Pörssissä rumaa rytinää iltapäivällä

Maanantai 15.09.2008 klo 14:46 (päivitetty ma 16:15)

Helsingin pörssissä kurssit ovat jatkaneet jyrkässä laskussa maanantaina iltapäivällä. Vaihdetuimmat osakkeet ovat pudonneet noin 3-6 prosentin tahtia, vain Elisa ja metsäjätit ovat loivemmassa alamäessä.

Helsingin synkkyyden taustalla on vuoden kestäneen luottokriisin syventyminen USA:ssa ja amerikkalaispankkien entisestään paisuvat ongelmat.

Indeksifutuurit ennakoivat jyrkkää laskuavausta Wall Streetille. Pankkien ahdingon lisäksi maailman suurin vakuutusyhtiö AIG näyttää joutuneen vakaviin ongelmiin. Vakuutusjätti selittää maanantaina sijoittajille, kuinka se aikoo selvitä kaikkien aikojen pahimmasta kriisistään. Jos myös AIG kaatuu, markkinareaktiot ympäri maailmaa ovat arvaamattomia.

--
Unelma ja toimistohommia *ding*