vinyylin prässilaatu heikentynyt..

124 posts, 7 pages, 25,996 views

Axu-T

Posts: 427

#61 • • Edited Axu-T
Välillä tulee vastaan prässejä joissa ns. vinyylimasterointi on jäänyt aivan puolitiehen. Soundi on suoraansanoen tasapaksua puuroa, ilmeisesti johtuen siitä että master-raita on ennen painoa ollut niin tappiin asti kolvipunaisena kompuroitua tavaraa että se ei enää analogiseen formaattiin käsittelemättä sovellu.

Ehkä näin, ehkä ei... Monesti whiteja ja testpressejä voi heitellä suoraan huttakoriin..

Toinen noissa huonojen vinyylimasterointien soundeissa ei korvaan istu on monien biisien haitsut/yläpään tavara muuten. Sitä kun voi 16bittisessäkin soundissa, saati masteroidessa 24bittisenä korostaa sitä yläkertaa kuin kristallin pölyiseksi tahtoo, mutta soundi on pelkkää sähinää jos sen heittää pyöristämättä vinyylille joka toistaa vain noin 16kHz asti ja siitä yli menevät saavat kaiverruksessa aikaan vain alaäänisarjoja ts. noisea, eli äänenlaatu yleisesti laskee. Muutenkin haikkaosastohan kuulostaa varsinkin vinyylillä aivan upealta mikäli sitä 10kHz-12kHz osastoa on osattu arvostaa. Joutuupa muuten bassotaajuksissakin pitämään huolen dynamiikasta ja taajuuskorostuksista jos mehevyyttä kaipaa. Näitä yhä useammin ei oteta huomioon. Paljon on pikkupajoja joiden sivuilla käsketään vain heittämään mp3sella vinyyliä tilatessa. Siis aivan käsittämätöntä. Jos haluaa oikeasti hyvän kuuloisen vinyylin aikaiseksi niin, niin mp3 mun mielestä on aivan älytön veto. (hyi)

Mutta näitähän riittää. Monesti tosiaan soundeista kuulee miten vähän sitä "muovia" ja sen ominaisuuksia on osattu arvostaa. Totta on että huttaa tulee enemmän, mutta se taas johtuu myös siitä että vinyyliä painetaan UG tanssimusassa ehkä siltikin enemmän kuin koskaan. Nimikkeitä tulee päivittäin paljon. Massaan mahtuu monenlaista.

ps. voisikohan muuten aitojen putkikompuroiden harveneminen masteroitaessa myös vaikuttaa noiden vinyylien nykysoundin heikkoon tilaan? Lämpimämpi/luonnollisempi soundiprosessointi voisi ainakin ajatustasolla olla lähempänä vinyylin analogiaa..
thomas

Posts: 5,618

#62 • • thomas

Axu-T, 4.1.2007 16:39:
Välillä tulee vastaan prässejä joissa ns. vinyylimasterointi on jäänyt aivan puolitiehen. Soundi on suoraansanoen tasapaksua puuroa, ilmeisesti johtuen siitä että master-raita on ennen painoa ollut niin tappiin asti kolvipunaisena kompuroitua tavaraa että se ei enää analogiseen formaattiin käsittelemättä sovellu.

Ehkä näin, ehkä ei... Monesti whiteja ja testpressejä voi heitellä suoraan huttakoriin..

Toinen noissa huonojen vinyylimasterointien soundeissa ei korvaan istu on monien biisien haitsut/yläpään tavara muuten. Sitä kun voi 16bittisessäkin soundissa, saati masteroidessa 24bittisenä korostaa sitä yläkertaa kuin kristallin pölyiseksi tahtoo, mutta soundi on pelkkää sähinää jos sen heittää pyöristämättä vinyylille joka toistaa vain noin 16kHz asti ja siitä yli menevät saavat kaiverruksessa aikaan vain alaäänisarjoja ts. noisea, eli äänenlaatu yleisesti laskee. Muutenkin haikkaosastohan kuulostaa varsinkin vinyylillä aivan upealta mikäli sitä 10kHz-12kHz osastoa on osattu arvostaa. Joutuupa muuten bassotaajuksissakin pitämään huolen dynamiikasta ja taajuuskorostuksista jos mehevyyttä kaipaa. Näitä yhä useammin ei oteta huomioon. Paljon on pikkupajoja joiden sivuilla käsketään vain heittämään mp3sella vinyyliä tilatessa. Siis aivan käsittämätöntä. Jos haluaa oikeasti hyvän kuuloisen vinyylin aikaiseksi niin, niin mp3 mun mielestä on aivan älytön veto. (hyi)

Mutta näitähän riittää. Monesti tosiaan soundeista kuulee miten vähän sitä "muovia" ja sen ominaisuuksia on osattu arvostaa. Totta on että huttaa tulee enemmän, mutta se taas johtuu myös siitä että vinyyliä painetaan UG tanssimusassa ehkä siltikin enemmän kuin koskaan. Nimikkeitä tulee päivittäin paljon. Massaan mahtuu monenlaista.

kiitoksia oikein hyvästä postauksesta. olen juuri tuon 16kHz jutun kanssa täsmälleen samaa mieltä. cd kun menee 20kHz asti ja sitten biisit kihisevätkin aivan eritavalla kuin vinyyliltä.

niin ja tietty pitäis masterit viedä flaccina tai wavina pajalle tahi cd:nä. pari kertaa on tosiaan
tullut vastaan semmosta puuroa että mitä hittoa.
Apo

Posts: 1,574

#63 • • Apo Asiallisen Profeetallinen Oppinut

CM, 3.1.2007 22:17:
Beatportista tuli vielä mieleeni, että joskus on tullu vastaan joitakin tosi paskalta kuulostavia mp3:sia. Ihan ku olis 128kbit "käännetty" 320kbitiks.

Joskus ostin kokoelma-cd:n missä pitemmän kuuntelun jälkeen huomasin että

a) yhden biisin loppufeidauksen aikana alkoi kuulua biittimiksausta (biisi ripattu jostain toisesta kokoelmasta/miksauksesta?)

b) yhden biisin haikat kuulostavat mp3-pakatuilta (biisi lisätty kokoelmalle mp3sesta?)

Levyn ostin ihan suomalaisesta kaupasta uutena, ei ollut piraatti. Eli kyllä "oikeidenkin" levyjen kanssa saa välillä olla tarkkana. Muuten hyvä kokoelma mutta nuo pari havaintoa toivat hieman ikävää sivumakua.
CM

Posts: 1,507

#64 • • CM

Axu-T, 4.1.2007 16:39:
Välillä tulee vastaan prässejä joissa ns. vinyylimasterointi on jäänyt aivan puolitiehen. Soundi on suoraansanoen tasapaksua puuroa, ilmeisesti johtuen siitä että master-raita on ennen painoa ollut niin tappiin asti kolvipunaisena kompuroitua tavaraa että se ei enää analogiseen formaattiin käsittelemättä sovellu.

Kuulostaa just siltä, kun sen biisin tekijä olis masteroinut sen levyn itse jollain peltipurkeilla ja tietämättä yhtään mitään koko masteroinnista. Näitä "masteroijiahan" on maailma täys, se on niin cool käyttää sanaa masterointi :)
Veivi

Posts: 971

#66 • • Veivi Pablo

CM, 3.1.2007 22:17:
---
Beatportista tuli vielä mieleeni, että joskus on tullu vastaan joitakin tosi paskalta kuulostavia mp3:sia. Ihan ku olis 128kbit "käännetty" 320kbitiks. Pitäs varmaan valittaa, kun kerran ovat käyttävinään parhaita enkoodausmenetelmiä.

Huomasin ihan saman ja pakon edessä joutuu maksaa sen ekstra euron että saa wavina joissa selkeetä mp3 mössöpörinääpaskaa ei ole. vituttaa. Jos esim. joltain kaverilta saa 320kbps mp3:ks pakatun promon, on laatu aivan toista luokkaa. Kooderiin kohdistuisi tässä tapauksessa tuo laadun heikkeneminen...
Veivi

Posts: 971

#67 • • Veivi Pablo

as, 3.1.2007 23:47:
---
Rx, 3.1.2007 23:07:
---
Indiboi, 3.1.2007 23:05:
---
astaroth, 3.1.2007 22:23:
---
Daniel Braun, 3.1.2007 22:00:
Ja miksi vielä toi mp3 mulle mättää on se että niin monet, ikävä kyllä, lataavat ne biisinsä laittomia teitä... :(
Ei voi ymmärtää... *senkin*

---

toi on kyllä ihan sanoinkuvaamattoman anaalista. ei tipu pätkääkään arvostusta deejiille, joka soittaa waretettua materiaalia

---

Ei tipu ei.

---

täytyy kompata samaa, varsinkin ku musiikki nykyään digitaalisessa muodossa on niin SAATANAN halpaa *senkin*

---

En edes ymmärrä miksi nykyään joku oikeesti jaksaa warettaa mp3:sia ja soittaa niitä koska
a) Laatu on vähintään 2x paskempaa
b) Nopeemmin saa kaupasta kuin ettimällä jostain soulseekistä
c) 1-2e per raita ei todellakaan kirpaise.

Ei kirpase mut suurimmalla osalla ei ole luottokorttia ja sen 1-2:hän voi jättää ihan suosiolla maksamattakin kun ilmaseks kerran saa. *hihu* Ja laatua kukaan kuulemma kuitenkaan keikalla huomaa ku syyttää vaan PA:ta. Kotisettiin koittaa sit warettaa niitä parempia ja pakkaa settinsä huonoks (128 tms) nii ei huomaa. *justjoo*
thomas

Posts: 5,618

#68 • • thomas

Veivi, 4.1.2007 17:27:
---
CM, 3.1.2007 22:17:
---
Beatportista tuli vielä mieleeni, että joskus on tullu vastaan joitakin tosi paskalta kuulostavia mp3:sia. Ihan ku olis 128kbit "käännetty" 320kbitiks. Pitäs varmaan valittaa, kun kerran ovat käyttävinään parhaita enkoodausmenetelmiä.

---

Huomasin ihan saman ja pakon edessä joutuu maksaa sen ekstra euron että saa wavina joissa selkeetä mp3 mössöpörinääpaskaa ei ole. vituttaa. Jos esim. joltain kaverilta saa 320kbps mp3:ks pakatun promon, on laatu aivan toista luokkaa. Kooderiin kohdistuisi tässä tapauksessa tuo laadun heikkeneminen...

use the lame, luke.
Veivi

Posts: 971

#69 • • Veivi Pablo

thomas, 4.1.2007 17:33:

Just.
CM

Posts: 1,507

#70 • • CM

thomas, 4.1.2007 17:33:
---

use the lame, luke.

Beatport FAQ:

File Formats and Encoding:
MP3s are encoded at 320 kbps using the LAME encoder
a98

Posts: 871

#71 • • Edited a98

Veivi, 4.1.2007 17:30:
---
as, 3.1.2007 23:47:
---
En edes ymmärrä miksi nykyään joku oikeesti jaksaa warettaa mp3:sia ja soittaa niitä koska
a) Laatu on vähintään 2x paskempaa
b) Nopeemmin saa kaupasta kuin ettimällä jostain soulseekistä
c) 1-2e per raita ei todellakaan kirpaise.

---

Ei kirpase mut suurimmalla osalla ei ole luottokorttia ja sen 1-2:hän voi jättää ihan suosiolla maksamattakin kun ilmaseks kerran saa. *hihu* Ja laatua kukaan kuulemma kuitenkaan keikalla huomaa ku syyttää vaan PA:ta. Kotisettiin koittaa sit warettaa niitä parempia ja pakkaa settinsä huonoks (128 tms) nii ei huomaa. *justjoo*

no mut siis tossa on oikeesti esim mun osalta syy miksen voi ostaa beatportista mitään. koska visa electron ei sinne kelpaa ja luottokorttia en omista enkä halua omistaa. onneks sentään audiojellystä saa trancet ja djdownloadista electrohouset ja proget.. mut beatportissa on paljon sellaista mitä ei mistään muualta saa.

en voi ymmärtää miksei kaikki online kaupat voi tukea electronia tai paypalia.
:D

Posts: 3,707

#72 • • :D
Beatborttiihan lafka toimittaa biisit, joten jos se on alkuperäisenä
jo paskalaatuinen, niin ei se sitten siitä parane.

Eniten kyl vituttaa ostaa wav joka soundaa 128kbps mp3:lle. ;f
Veivi

Posts: 971

#73 • • Veivi Pablo

a98, 4.1.2007 18:20:

Toi on kyllä totta. Itse hommasin visan siksi että saan tilattua mm. psyshopista ja junosta levyjä. Mutta electronissakin näyttäis olevan "fiboja", junosta tais saada osuuspankin electronilla tilattua levyjä mutta nordean ei. Paypalia en oo huomioinu muutaku ebayssa ja siellä sekin tais vaatia luottokortin. En kyllä oo yhtään varma joten elkää ampuko. Enkä ole audiojellyä enkä djdownloadia edes kattonu, siellä siis electroni toimii?
Veivi

Posts: 971

#74 • • Edited Veivi Pablo

D, 4.1.2007 18:23:
Beatborttiihan lafka toimittaa biisit, joten jos se on alkuperäisenä
jo paskalaatuinen, niin ei se sitten siitä parane.

Eniten kyl vituttaa ostaa wav joka soundaa 128kbps mp3:lle. ;f

näin ei ole käynyt vielä, mutta kyllä vituttais.

edit : ja tällöin myös vinyyli kuullostais paskalta jos ois prässätty?
a98

Posts: 871

#75 • • Edited a98

Veivi, 4.1.2007 18:24:
---
a98, 4.1.2007 18:20:
---
Veivi, 4.1.2007 17:30:
---
as, 3.1.2007 23:47:
---
En edes ymmärrä miksi nykyään joku oikeesti jaksaa warettaa mp3:sia ja soittaa niitä koska
a) Laatu on vähintään 2x paskempaa
b) Nopeemmin saa kaupasta kuin ettimällä jostain soulseekistä
c) 1-2e per raita ei todellakaan kirpaise.

---

Ei kirpase mut suurimmalla osalla ei ole luottokorttia ja sen 1-2:hän voi jättää ihan suosiolla maksamattakin kun ilmaseks kerran saa. *hihu* Ja laatua kukaan kuulemma kuitenkaan keikalla huomaa ku syyttää vaan PA:ta. Kotisettiin koittaa sit warettaa niitä parempia ja pakkaa settinsä huonoks (128 tms) nii ei huomaa. *justjoo*

---

no mut siis tossa on oikeesti esim mun osalta syy miksen voi ostaa beatportista mitään. koska visa electron ei sinne kelpaa ja luottokorttia en omista enkä halua omistaa. onneks sentään audiojellystä saa trancet ja djdownloadista electrohouset ja proget.. mut beatportissa on paljon sellaista mitä ei mistään muualta saa.

en voi ymmärtää miksei kaikki online kaupat voi tukea electronia tai paypalia.

---

Toi on kyllä totta. Itse hommasin visan siksi että saan tilattua mm. psyshopista ja junosta levyjä. Mutta electronissakin näyttäis olevan "fiboja", junosta tais saada osuuspankin electronilla tilattua levyjä mutta nordean ei. Paypalia en oo huomioinu muutaku ebayssa ja siellä sekin tais vaatia luottokortin. En kyllä oo yhtään varma joten elkää ampuko. Enkä ole audiojellyä enkä djdownloadia edes kattonu, siellä siis electroni toimii?

toimii, ja djdownload.comissa on jopa paljon raitoja sunkin mieleen, kun taas audiojelly on oikeestaan 90% hehkutustrancea (menikö liikaa?).
paypal ei tarvi mitään kortteja, vaan toimii tavallaan "perus tilisiirtojen välikätenä"

edit: tai noh vedetään nyt vähän sanoja takasin, itse en ole mitään koskaan paypalilla maksanut joten en tiedä tarviiko sinne rahan siirtämiseen sitten luottokorttia?
villelope

Posts: 2,846

#76 • • villelope Lope of Lope & Kantola

a98, 4.1.2007 18:20:
---
no mut siis tossa on oikeesti esim mun osalta syy miksen voi ostaa beatportista mitään. koska visa electron ei sinne kelpaa ja luottokorttia en omista enkä halua omistaa.

en voi ymmärtää miksei kaikki online kaupat voi tukea electronia tai paypalia.

Ikävä hokee tätä joka väliin, mutta Sammon Electron toimii normaalina Visana internetin maksuliikenteessä.

Mä oon käyttänyt vastaavaa mp3-ostoksiini loppuvuodesta 2004. Hyvin on pelannut.
a98

Posts: 871

#77 • • a98

LooPy, 4.1.2007 18:30:

nii sampo ja sampo..
thomas

Posts: 5,618

#78 • • thomas

juu ei ole mullakaan mitään valittamista sammon kortista.
villelope

Posts: 2,846

#80 • • villelope Lope of Lope & Kantola

a98, 4.1.2007 18:31:
---
nii sampo ja sampo..

Ei se mun vikaa oo, ettei muilla kotimaisilla pankeilla oo yhtä hyviä sopimuksia kuin Sammolla.

Mut kyl luulis sun opintoviikkomäärällä saavan luottokortinkin tarvittaessa.