superwoman, 6.5.2006 17:53:
Jos siirryttäisiin järjestelmään, jossa automaattisesti tämä raha tipahtaisi tilille vastikkeetta, tai tekemättä asian eteen yhtään mitään, niin tuntuu pelottavalta ajatus, että yksilöt unohdetaan. Ts. suomalaiseen hyvinvointivaltioon tai sosiaaliturvajärjestelmään on aikojen saatossa kuulunut oleellisena osana myös sosiaalityö.
Sosiaalityön tai sen fattan tarkoitus ei ole jakaa rahaa. Ei. Tarkoitus on tehdä sosiaalityötä, eli parantaa heikoimpien asemaa myös muutoin kuin taloudellisin keinoin. Tottakai se on yksi sosiaalityön työväline, mutta ei se tärkein.
Mä näkisin, että perustulomalli nimenomaan parantaisi sosiaalityöntekijöiden mahdollisuuksia keskittyä olennaiseen kun suurin osa toimeentulotuen jakamiseen liittyvästä rumbasta saataisiin karsittua pois. On tietysti se kysymys, että se rahan hakeminen fattasta ylipäänsä mahdollistaa kontaktin niihin ihmisiin, jotka muuten syrjäytyneinä voisivat jäädä kaiken sosiaalityön ulkopuolelle. Tämä on vakava ja pohtimisen arvoinen kysymys.
Perustulomallissakin pitäisi jättää mielestäni sosiaalitoimelle tiettyjä taloudellisia instrumentteja. Yksi on tietenkin työkyvyttömyyteen liittyvät korvaukset - työkyvyttömyyshän voi aiheutua fyysisen vamman lisäksi myös mielenterveys- ja päihdeongelmista jotka taas usein ovat perua sosiaalisista ongelmista. Lisäksi tulisi olla mahdollisuus esimerkiksi ottaa taloudellisen holhouksen alaisiksi ihmisiä, joilla ei ole edellytyksiä hoitaa raha-asioitaan itse. Ja luonnollisesti päihdetyö, lastensuojelu, ensi- ja turvakodit jne. toimisivat entiseen malliin.
Sosiaalityötä ei voi kokonaan korvata rahalla, mutta siltä osin kuin rahaa jaetaan, sen jako voitaisiin suurelta osin pelkistää yhden tukimallin, siis tässä tapauksessa perustulon, alle. Minusta ainut iso kysmys sosiaalityön kannalta tässä on nimenomaan tuo kontaktin saaminen syrjäytyneisiin. Jos he joutuvat joka tapauksessa säännöllisesti käymään sossussa raha-asioita hoitamassa, samalla sosiaalityöntekijä voi kartoittaa heidän muutakin tilannettaan.
Näkisin, että nykyisessä toimeentulotukimallissa on kuitenkin vakavia ongelmiakin. Yksi on sen verrattain nöyryyttävä ja yksityisyyttä loukkaava luonne, joka ei ole omiaan rakentamaan luottamusta sosiaalityöntekijän ja tämän asiakkaan välille. Toinen on sen mielivaltaisilta vaikuttavat piirteet, joissa kaksi asiasta päättävää virkailijaa saattaa ratkaista täsmälleen saman anomuksen täysin eri tavoin.