masennus...

1,167 posts, 59 pages, 651,893 views

nomic

Posts: 4,120

#401 • • nomic Finrg / Hybridize / Paine / Nu-Energy / Kreatix
Sain hyviä vastauksia. Kiitos Satumetsä ja Android. :)

Itse veikkaan, että ainaskin tuo zyprexa on yksi lääke, joka on nostanut ruokahalua, sillä tässä puolenvuoden sisällä painoa tullut lähemmäs 20kiloa! (olen siis ollut erittäin alipainoinen, kun tuota aloin käyttää ja nyt aletaan olla normaalissa kunnossa)

Tänään onneksi ollut vähän parempi päivä, vaikka harmittaa se, että mieli on kovin neutraali, eikä pysty olemaan luova millään tavoin. Tahtoisin jo lopettaa lääkkeiden safkaamisen, mutta vielä ei taida olla minun aikani; liian epästabiili tuo olo.

Pärjäilkää ihmiset. *piis*
ee102

Posts: 775

#402 • • Edited ee102 Team Yökukkujat / E102 / ituhippi

Android,
Pieni lohdutus että pitäisi saada noin 400 takaisin viime vuoden lääkekustannuksista.



Mun lääkkeistä kertyi yli 1100 sponsoreilleni äidille ja isälle Kelalta. Huhhuh! *ding*
Alley Cat

Posts: 489

#403 • • Alley Cat Jedi Master
*uuh*

Paraneeko tästä ikinä?

Ite syön Sertralinia 150 mg/vrk, mut aloin ite vähentää annosta, koska haluan siitä eroon. Pää tuntuu olevan välillä ihan sekasin. Unirytmi on päin persettä. On semmonen kummallinen pöhnä olo melkein koko ajan. En jaksa mennä lääkäriin, ei ne kuitenkaan osaa auttaa. Mielenterveystoimistossa kävin juttelee psykologin kans, mutta se homma ei toiminu ollenkaan. Kerran sit jätin vaan menemättä, eikä oo psykologi soitellu perään. Eli sen puljun apua en enää kaipaa.

Vituttaa, kun ois niin paljon asioita, joiden takia olla onnellinen ja iloinen, mutta en vaan pysty. Mieli on maassa ja koko ajan on vaan surullinen olo. Inhoan itseäni, oon ihan varma, että mun läheisten ois paljon parempi olla ilman mua. Mutta en silti halua kuolla, haluaisin olla terve, normaali ja pystyä olemaan onnellinen niistä ihanista asoista mitä mun elämässä on. Koska niitä on, en vaan osaa nauttia niistä.

Tää on niin turhaa, miks helvetissä mun piti syntyä tänne kärvistelemään!!! Kuka mua osaa auttaa???

Anteeksi, oli pakko... en uskalla enää purkaa avokkiinkaan kaikkea, kun ei tää liity häneen mitenkään.

--
You see madness, as you know, is like gravity. All it takes is a little... push.
-Joker-

onni3mk

Posts: 3,973

#404 • • onni3mk Onni on.
Pakko nyt pistää sananen tohon lääkekeskusteluun.

Mä syön/söin Efexoria, joka kustantaa nykyisellä annosmäärällä noin 80e/kk normi Kelakorvauksien jälkeen. Eli eipä tuo 30e/kk mun korviin kovin pahalta kuulosta. Sossulta toki saan kuitteja vastaan (kai) osan rahasta takaisin. Yhden maksusitoumuksen oon saanu. Aikasemmin sain kans Lamictalia tasaajaks, mut nykynen lääkäri ehdotti lopettamaan, kun se on niin kalliskin eikä mulla ole kakssuuntasta masennusta, johon sitä tosiaan yleensä syödään.

Mä siis olen päätoiminen opiskelija, opintotuella + opintolainalla (ilman opintolainaahan ei sossulta rahaa tipu). Just pyysin lääkäriltä lappusen, johon oli kirjoitettu, etten voi käydä koulun ohella töissä masennuksen takia. Saa nähä, mitä sossu siihen sanoo. Sieltä kuitenkin painostetaan töihin.

Kelan tukea lääkkeisiin en voi saada, koska mulla ei ole kaksisuuntainen tai psykoosia. Jes! Eihän sitä tietenkään kunnolla sairas voi olla tai tarvita lääkkeitä, jos ei kumpaakaan noista ole.

Tässä nyt sitten päätin viime apteekki reissun jälkeen lopettaa lääkkeet. Omatoimisesti. Mulla kans tota kykenemättömyyttä luovaan ajatteluun, joka taas ei kovin hyvin sovi mun opiskelun kanssa. Muutenkin tuntuu etten tiedä miks just noita lääkkeitä syön ja et niistä on enemmän haittaa kun hyötyä. Katsellaan nyt sitten, miten lähtee menemään. Pahinta pelkään.

--
Onni on.

peepe

Posts: 904

#405 • • peepe

onni3mk, 13.1.2007 02:19:
Pakko nyt pistää sananen tohon lääkekeskusteluun.

Mä syön/söin Efexoria, joka kustantaa nykyisellä annosmäärällä noin 80e/kk normi Kelakorvauksien jälkeen. Eli eipä tuo 30e/kk mun korviin kovin pahalta kuulosta. Sossulta toki saan kuitteja vastaan (kai) osan rahasta takaisin. Yhden maksusitoumuksen oon saanu. Aikasemmin sain kans Lamictalia tasaajaks, mut nykynen lääkäri ehdotti lopettamaan, kun se on niin kalliskin eikä mulla ole kakssuuntasta masennusta, johon sitä tosiaan yleensä syödään.

Mä siis olen päätoiminen opiskelija, opintotuella + opintolainalla (ilman opintolainaahan ei sossulta rahaa tipu). Just pyysin lääkäriltä lappusen, johon oli kirjoitettu, etten voi käydä koulun ohella töissä masennuksen takia. Saa nähä, mitä sossu siihen sanoo. Sieltä kuitenkin painostetaan töihin.



Sossu korvaa kyllä reseptiä ja kuittia vastaan lääkemenot, itsellä ihan joka pennin aikoinaan. Ja ei ole kyllä sossun tehtävä painostaa opiskelijaa duuniin.
oooo

Posts: 1,249

#406 • • oooo

onni3mk, 13.1.2007 02:19:

Mä syön/söin Efexoria, joka kustantaa nykyisellä annosmäärällä noin 80e/kk normi Kelakorvauksien jälkeen. Eli eipä tuo 30e/kk mun korviin kovin pahalta kuulosta. Sossulta toki saan kuitteja vastaan (kai) osan rahasta takaisin. Yhden maksusitoumuksen oon saanu. Aikasemmin sain kans Lamictalia tasaajaks, mut nykynen lääkäri ehdotti lopettamaan, kun se on niin kalliskin eikä mulla ole kakssuuntasta masennusta, johon sitä tosiaan yleensä syödään.

Mä siis olen päätoiminen opiskelija, opintotuella + opintolainalla (ilman opintolainaahan ei sossulta rahaa tipu). Just pyysin lääkäriltä lappusen, johon oli kirjoitettu, etten voi käydä koulun ohella töissä masennuksen takia. Saa nähä, mitä sossu siihen sanoo. Sieltä kuitenkin painostetaan töihin.



Kyllä sossun kuuluu maksaa sun lääkemenot, jos tt-tukea saat. Sun kuuluis saada kuitteja+reseptejä vastaan joka penni takas. Kyllä niiden pitäisi kirjoittaa maksusitoumus kun on tarvis...niiden olis pitänyt maksaa se Lamictal myös. Olettaen tässä, ettet käy yksityisellä? Jos käyt, se on vähän eri juttu.

7 b § (29.12.2005/1218)
Muut perusmenot

Perusosalla katettavien menojen lisäksi muina perusmenoina otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon:

1) asumistukilain (408/1975) 6 §:ssä tarkoitetut asumismenot; (19.1.2006/64)

2) taloussähköstä aiheutuvat menot;

3) kotivakuutusmaksu; sekä

4)vähäistä suuremmat terveydenhuoltomenot.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412
Jazmine

Posts: 1,009

#407 • • Jazmine Pösilö
Huh.. ens viikolla alkaapi ryhmäterapia ja sitten psykoterapia keväällä.
Lääkäriltä on haussa vahvemmat unilääkkeet.

Toivottavasti nyt alkais asiat sujumaan ja tulis vähän tolkkua asioihin.
Muuten pää sanoo kyl *poks*

--
Polcca on parasta *sydän*

DiamonDie

Posts: 676

#408 • • DiamonDie mediahippi

Android, 5.1.2007 20:47:

SNRI-lääkkeistä on yleensä vähemmän sivuvaikutuksia kuin perinteisistä SSRI-lääkkeistä, mutta ovat toisaalta huomattavasti SSRI-lääkkeitä kalliimpia. SNRI-lääkkeitä yleensä määrätään niille, joille SSRI-lääkkeet eivät tehoa.

Ihan pienenä sivuhuomautuksena siis.



Yleensä Efexor on kyllä sekä SSRI- että muita SSRI-lääkkeitä huonommin siedetty. Riippuu tietysti ihmisestä (ja annoksesta). SNRI-lääkkeitä käytetään myös muihin tarkoituksiin kuin masennuksen hoitoon, esim. neuropaattisiin kipuihin.

Nykyäänhän on huomattu, että masennukseen auttavat monet muutkin lääkkeet kuin serotoniinimääriä peukaloivat. Jotkut nykyiset lääkkeethänn vaikuttavat vain noradrenaliiniin. Lisäksi esimerkiksi NMDA-antagonisteja (ketamiini, memantiini ja rilutsoli) on kokeiltu hyvin tuloksin. Rilutsolista löytyi pari pientä tutkimusta, joissa lähes kaikkien hoitoresistenttien potilaiden masennus helpotti huomattavasti. Lääke on Suomenkin markkinoilla, mutta indikoitu amyotrofisen lateraaliskleroosin hoitoon. Monet antikonvulsantit (epilepsialääkkeet) soveltuvat joskus masennuksen hoitoon, vaikkei potilaalla olisikaan epilepsiaa. Myös kalsiumsalpaajista ja joistain Parkinson-lääkkeistä voi olla joillekin ihmisille apua.

Eli toivoa on ehdottomasti niillekin, joille eivät tepsi SSRI:t, SNRI:t, trisykliset, MAOI- tai muutkaan nykyiset masennuslääkkeet.
Android

Posts: 3,908

#409 • • Android

DiamonDie, 15.1.2007 17:37:
Yleensä Efexor on kyllä sekä SSRI- että muita SSRI-lääkkeitä huonommin siedetty. Riippuu tietysti ihmisestä (ja annoksesta). SNRI-lääkkeitä käytetään myös muihin tarkoituksiin kuin masennuksen hoitoon, esim. neuropaattisiin kipuihin.



Hmm, tämä oli sitten sitten itselleni aivan uutta tietoa. Jotenkin kaikki lukemani artikkelit ja oma psykiatri ovat antaneet ihan päinvastaisen vaikutelman. Itselleni Efexor ei aiheuta pahemmin mitään sivuoireita (toisin kuin kaikki SSRI-lääkkeet joita sitä ennen kokeilin huonoin tuloksin).
Twist

Posts: 925

#410 • • Twist Team Kemuttajat
Aika rankkaa luettavaa kyl tääl. Pelottavaa on myös kuinka moni nykysin joutuu syömään lääkkeitä . Täytyy olla onnellinen etten koskaan ole itse masennuksesta kärsinyt (LUE: tarkoittaen kunnon masennusta, kaikkiahan aina sillon tällön masentaa).
DiamonDie

Posts: 676

#411 • • DiamonDie mediahippi

Android, 15.1.2007 17:54:
---
DiamonDie, 15.1.2007 17:37:
Yleensä Efexor on kyllä sekä SSRI- että muita SSRI-lääkkeitä huonommin siedetty. Riippuu tietysti ihmisestä (ja annoksesta). SNRI-lääkkeitä käytetään myös muihin tarkoituksiin kuin masennuksen hoitoon, esim. neuropaattisiin kipuihin.

---


Hmm, tämä oli sitten sitten itselleni aivan uutta tietoa. Jotenkin kaikki lukemani artikkelit ja oma psykiatri ovat antaneet ihan päinvastaisen vaikutelman. Itselleni Efexor ei aiheuta pahemmin mitään sivuoireita (toisin kuin kaikki SSRI-lääkkeet joita sitä ennen kokeilin huonoin tuloksin).



Olen viime aikoina tutkinut SSRI-lääkkeitä hyvinkin paljon, kun työn alla (ja pian valmistumassa) on eräs lääkkeisiin (ei masennukseen kuitenkaan) liittyvä kirja. Useimmat minun löytämäni lähteet ovat sitä mieltä, että Efexor aiheuttaa keskimäärin enemmän sivuvaikutuksia kuin SSRI-lääkkeet, vaikka siltä jotkut SSRI-lääkkeiden sivuvaikutukset puuttuvatkin lähes kokonaan. Mutta tämä on kai osittain subjektiivinen kysymys vaikka numerot olisikin käsillä - onko parempi jos lääke aiheuttaa 12%:lle nenän tukkoisuutta ja 15%:lle pyörtyilyä, kuin toisen lääkkeen sivuvaikutukset, jotka ovat 6%:lle vatsavaivoja ja 22%:lle päänsärkyä (numerot ja oireet vedetty hatusta, pointtina vertailun vaikeus).
Verottaja

Posts: 1,174

#412 • • Verottaja no-life / luuviulu

nomic, 11.1.2007 11:50:
... en edes ymmärtänyt, että olen masentunut; pidin itseäni vain hirmuisen laiskana ja toimettomana, jolla vaan alkoi motivaatio hiipua kaikkea kohtaan. -- Liikaa patoutumia, yksinäisyys, syrjäytyminen, itsetuhoisuus: tervetuloa elämään.


Hmm... pitäis itsekkin vissiin käydä tutkimuksissa, melkoisen samanlaiset fiilikset.

Viime perjantaina heräsin kellonsoittoon about 8:00, mutta en päässyt ylös
kuin vasta klo 16:00 maissa. Kaikki tuntu vaan niin turhalta.

Patoutumia: Jep.
Yksinäisyys: Jep.
Syrjäytyminen: Todellakin.
Itsetuhoisuus: Ei vielä.

--
You´ve changed things, forever. There´s no going back.
See to them, you´re just a freak... like me.

Jazmine

Posts: 1,009

#413 • • Jazmine Pösilö
Perkele tästä mitään tule.
Itkettää vaan *nyyh*

Pelottaa tuleva...
Koska sitä on valmis meneen eteenpäin duunin, ihmissuhteiden ja opiskelun suhteen... *poks*

--
Polcca on parasta *sydän*

RiD

Posts: 2,817

#414 • • Edited RiD Nukemi
Puolisen vuotta kestänyt alamäki rupee tuntumaan vähän liian rasittavalta jo.
Ikinä ennen viime kesää en oo elämässäni ollut masentunut, oon aina ollut helvetin positiivinen ja iloinen ihminen. Tiedän tarkalleen mikä mun masennuksen aiheutti, ja miks se jatkuu vieläkin, mutta mulla ei yksinkertasesti ole vaan munaa kohdata sitä ajatusta, tehdä sitä mitä pitäis, tai yleensäkkään puhua siitä niin että edes vähän helpottais. Nykypäivänä en ees muista koska oisin viimeks ollu onnellinen, jokapäivä on vähintäänkin ahdistava tai jollain tavalla pelottava.

Oon päässy jo paniikkihäiriöihinkin asti, tyhjästä kehittyvä ylitsepääsemätön pelontunne joka lävähti naamalle ihan ilman mitään syytä, kuluvan kuukauden aikana näitä saanut aiheutettua jo 3, kerran onneksi oli kaveri vieressä niin piti kerätä itsensä ettei siinä edessä kehdannut/uskaltanut ruveta hajoilemaan. Yleensä nää paniikit alkaa mun kohdalla ihan järjettömällä raivonpuuskalla, viskon kaikkea irtaimistoa mitä lapasiini saan ja päättyy johonkin lattialla nyhjöttämiseen silmät vetisenä kädet täristen.

Tää kaikki paska, on ajanut mut kohtalaisen jatkuvaan alkoholin ja tiettyjen muidenkin aineiden käyttöön. En ole ikinä eläessäni juonut näin jatkuvalla syötöllä kun nyt. Kontrolli tuntuu pikkuhiljaa katoavan, ja yrittää keksiä kaikenlaisia syitä olla selvinpäin. Alkoholi, on toistaiseksi ollut ihan hyvä pakokeino todellisuudesta jota en oikein tunnu kestävän enään selvinpäin muutamaa tuntia pidempään. Krapulassa onkin sitten taas ihan toinen olo.

Puolisen vuotta sitten mulla oli vielä koulumenestystä, mahd tuleva työpaikka valmistumisen jälkeen, ja todella kirkkaalta näyttävä tulevaisuus.
Nyt mulla ei oo mitään, ajan kavereitakin pikkuhiljaa kauas omalla käyttäytymiselläni, koko elämäni oon ollut empaattinen ihminen, asettanut mulle läheisten ihmisten auttamisen ja tukemisen kaiken muun edelle, nyt tässä kuluneen kuukauden aikana mua ei enään edes kiinnosta sekään mitä oon kaikkein tärkeimpänä pitänyt koko elämäni, mua ei vaan yksinkertasesti enää kiinnosta auttaa/tukea ketään missään asiassa koska vellon niin vitun syvällä kaikissa omissa murheissani. Koulu menee väh 4 vuodelle motivaatiopulan takia lopputyön kanssa. Kursseja jää ajelehtimaan ja nollia rapisee papereihin. Töihin en saa mentyä koska kynnys tehdä yhtään mitään on yksinkertaisesti liian suuri, ja tästä aiheutuva rahapula tekee kaikesta vielä enemmän vaikeaa. Kokoajan tuntuu siltä että kokoajan käsittelen tätä kaikkea yksin, vaikka todellisuudessa se ei ihan näinkään ole, mutta silti jotenkin vain tuntuu siltä. Ulos päin yritän aina olla vahva, ja näyttää iloiselta, mutta todellisuus on kyllä jotain ihan muuta.

Olen päättänyt että lääkäriin en silti mene, vaikka se voisikin oloa helpottaa, elän vieläkin illuusiossa että mulla on tulevaisuus. Maininta jostain mielenvikaisuudesta tai se että joutuisin itse pureksimaan asian että käyn jossain nuppinikkarilla ja syön mielialalääkkeitä ei vaan yksinkertaisesti mene mulle alas edes pureksittuna. Oon vannonut jo kauan että mieluummin ripustan kaulakiikun kuin hakeudun hoitoon. Kynnys on vaan liian suuri.

Nyt ~8h päiväunilta ahdistavaan painajaiseen heränneenä, unettomuudesta kärsivänä ajattelin kirjoitella mitä mieleen tulee. Enkä oikein enään keksi mitään millä saisi väriä takaisin elämään. En vaan pysty käsittämään miten koko elämä voi murskautua ja muuttaa suuntaansa noin pienessä ajassa.

--
*super* *possu*

Verano

Posts: 4,649

#415 • • Verano Merituuli

nomic, 12.1.2007 22:17:
Itse veikkaan, että ainaskin tuo zyprexa on yksi lääke, joka on nostanut ruokahalua, sillä tässä puolenvuoden sisällä painoa tullut lähemmäs 20kiloa! (olen siis ollut erittäin alipainoinen, kun tuota aloin käyttää ja nyt aletaan olla normaalissa kunnossa)



Zyprexa tosiaan lihottaa melkein poikkeuksetta käyttäjiään. Kivaa on tietysti se, että lääkärit eivät tästä oma-aloitteisesti mainitse, vaikka hyvin asian tietävät. Toki jos kertoisivat niin ihmiset eivät lääkettä haluaisi kovin innokkasti syödä, lääke on kyllä monissa tapauksissa hyvin toimiva. Eri kysymys sitten on menettelevätkö lääkärit oikein.

Pahimmillaan olen tukiasema.netistä lukenut että joku oli kahdessa kuukaudessa lihonut 20 kg. 20-30 kg ekana vuonna ei ole poikkeuksellista ollenkaan.

Lisää siis varmasti myös ruokahalua, mutta kuten Adroid sanoi, kerää nestettä ja ilmeisesti vaikuttaa aineenvaihduntaan ainakin myös. Eli vaikka söisit ja liikkuisit tismalleen samalla lailla kuin ennenkin niin lihot.
peepe

Posts: 904

#416 • • peepe

RiD, 17.1.2007 03:19:
Tää kaikki paska, on ajanut mut kohtalaisen jatkuvaan alkoholin ja tiettyjen muidenkin aineiden käyttöön. En ole ikinä eläessäni juonut näin jatkuvalla syötöllä kun nyt. Kontrolli tuntuu pikkuhiljaa katoavan, ja yrittää keksiä kaikenlaisia syitä olla selvinpäin. Alkoholi, on toistaiseksi ollut ihan hyvä pakokeino todellisuudesta jota en oikein tunnu kestävän enään selvinpäin muutamaa tuntia pidempään. Krapulassa onkin sitten taas ihan toinen olo.

---

Olen päättänyt että lääkäriin en silti mene, vaikka se voisikin oloa helpottaa, elän vieläkin illuusiossa että mulla on tulevaisuus. Maininta jostain mielenvikaisuudesta tai se että joutuisin itse pureksimaan asian että käyn jossain nuppinikkarilla ja syön mielialalääkkeitä ei vaan yksinkertaisesti mene mulle alas edes pureksittuna. Oon vannonut jo kauan että mieluummin ripustan kaulakiikun kuin hakeudun hoitoon. Kynnys on vaan liian suuri.



Jos sä todella haluut muutosta, niin alkoholi ja muut aineet ei vaan sovi paniikkihäiriön ja masennuksen kanssa samaan kuvioon.

Ja toisekseen, mikä siinä on niin häpeällistä ymmärtää, että mieli voi sairastua, ihan yhtä lailla kuin joku sairastuu astmaan, diabetekseen jne. Ei kai siinä pitäis mitään niin kamalaa olla, jos käy kertomassa tuntemuksistaan psykologille. Jo se voi saada asioita eteenpäin, niin ettei se lääkitys ole ainoa vaihtoehto.

Mutta jos ei halua apua, niin sitten ei halua apua.
RiD

Posts: 2,817

#417 • • Edited RiD Nukemi

peepe, 17.1.2007 12:45:
---
RiD, 17.1.2007 03:19:
Tää kaikki paska, on ajanut mut kohtalaisen jatkuvaan alkoholin ja tiettyjen muidenkin aineiden käyttöön. En ole ikinä eläessäni juonut näin jatkuvalla syötöllä kun nyt. Kontrolli tuntuu pikkuhiljaa katoavan, ja yrittää keksiä kaikenlaisia syitä olla selvinpäin. Alkoholi, on toistaiseksi ollut ihan hyvä pakokeino todellisuudesta jota en oikein tunnu kestävän enään selvinpäin muutamaa tuntia pidempään. Krapulassa onkin sitten taas ihan toinen olo.

---

Olen päättänyt että lääkäriin en silti mene, vaikka se voisikin oloa helpottaa, elän vieläkin illuusiossa että mulla on tulevaisuus. Maininta jostain mielenvikaisuudesta tai se että joutuisin itse pureksimaan asian että käyn jossain nuppinikkarilla ja syön mielialalääkkeitä ei vaan yksinkertaisesti mene mulle alas edes pureksittuna. Oon vannonut jo kauan että mieluummin ripustan kaulakiikun kuin hakeudun hoitoon. Kynnys on vaan liian suuri.

---


Jos sä todella haluut muutosta, niin alkoholi ja muut aineet ei vaan sovi paniikkihäiriön ja masennuksen kanssa samaan kuvioon.

Ja toisekseen, mikä siinä on niin häpeällistä ymmärtää, että mieli voi sairastua, ihan yhtä lailla kuin joku sairastuu astmaan, diabetekseen jne. Ei kai siinä pitäis mitään niin kamalaa olla, jos käy kertomassa tuntemuksistaan psykologille. Jo se voi saada asioita eteenpäin, niin ettei se lääkitys ole ainoa vaihtoehto.

Mutta jos ei halua apua, niin sitten ei halua apua.



Joop omaa typeryyttähän toi on, tiedän varsin hyvin että masennus ja päihteet eivät synkkaa, mutta jotenkin niihin tulee silti aina ajauduttua, on ehkä maailman vanhin tarina toi että masennus saattaa johtaa jonkunnäköseen alkoholismiin. Jotain hetkellistä todellisuudenpakenemista tj.

--
*super* *possu*

oooo

Posts: 1,249

#418 • • oooo

RiD, 17.1.2007 03:19:
Olen päättänyt että lääkäriin en silti mene, vaikka se voisikin oloa helpottaa, elän vieläkin illuusiossa että mulla on tulevaisuus. Maininta jostain mielenvikaisuudesta tai se että joutuisin itse pureksimaan asian että käyn jossain nuppinikkarilla ja syön mielialalääkkeitä ei vaan yksinkertaisesti mene mulle alas edes pureksittuna. Oon vannonut jo kauan että mieluummin ripustan kaulakiikun kuin hakeudun hoitoon. Kynnys on vaan liian suuri.



Ei sun ole pakko mennä lääkäriin. Siellä käynti tosin saattaisi valottaa sitä tulevaisuutta. Voit käydä lääkärissä kerran tai kymmenen ja lopettaa siellä käymisen koska tahansa. Mitä menetät siinä, että kävisit kerran vastaanotolla. Voisit huomata, ettei se niin kamalaa ollutkaan.

Sun otsaan ei tehdä merkintää "mielenvikainen". Turhaan pelkäät, että sun "mielenvikaisuus" kuulutetaan julkisesti. Mielenvikaisuus on suht raju sana. Pidätkö meitä muita masentuneita mielenvikaisina, säälittävinä ihmisinä, jotka ovat naurettavia, koska menivät hakemaan hoitoa lääkäristä ja lääkkeistä. Tälläisen ajattelutavan vuoksi moni häpeää omia mielenterveysongelmiaan. Mä häpeäisin sitä, jos lokeroisin sairaat ja "heikot" ihmiset alempaan kastiin. Mä todella häpeäisin, jos nauraisin kadulla masentuneelle ihmiselle. Mä olen ainakin ylpeä siitä, etten kuulu niihin ihmisiin, jotka pitävät sairastumista heikkoutena. Mun mielestä jokainen masentunut ihminen on vahva. On todellista vahvuutta, että jaksaa elää paskan keskellä ja kuunnella legendaarista "ota ittees niskasta kii".

Jokainen ihminen voi sairastua masennukseen. Silloin ymmärtää ettei se pahuus tapahdu aina "niille muille", se voi tapahtua jokaiselle.

Lääkkeiden syömisessä ei ole yhtään mitään hävettävää. Tätä en kyllä lähde edes perustelemaan.

Yhden kynnyksen olet ylittänyt jo siinä, että kirjoitit täällä avoimesti tuntemuksistasi, tuntematta meitä kaikkia lukijoita. Rohkeasti kerroit asioista. Ei se taida niin kamalaa olla, että täällä on "merkintä" sun masennuksesta? Ehkä kirjoittaminen helpotti? Monilla kynnys hakea apua on suuri ja monilla on vaikeus hyväksyä sairauttaan. Se on ihan normaalia. Itse uskon, että joku päivä olet valmis menemään lääkäriin. Sitä en usko, että sulla olisi korkeampi kynnys avun hakemiseen kuin itsesi hirttämiseen. Jos olisi, olisit ehkäpä jo hirttänyt itsesi etkä uskoisi tulevaan, nyt uskot. Ehkäpä haet jo jotain apua täältä. Vertaistukea. Mä en ainakaan naura täällä sulle, tuskinpa kukaan nauraa. Jos nauraa...ei tähän tarvitse varmaan edes sanoa mitään.

Jaksamista sinne!
RiD

Posts: 2,817

#419 • • Edited RiD Nukemi

satumetsä, 17.1.2007 13:51:
---
RiD, 17.1.2007 03:19:
Olen päättänyt että lääkäriin en silti mene, vaikka se voisikin oloa helpottaa, elän vieläkin illuusiossa että mulla on tulevaisuus. Maininta jostain mielenvikaisuudesta tai se että joutuisin itse pureksimaan asian että käyn jossain nuppinikkarilla ja syön mielialalääkkeitä ei vaan yksinkertaisesti mene mulle alas edes pureksittuna. Oon vannonut jo kauan että mieluummin ripustan kaulakiikun kuin hakeudun hoitoon. Kynnys on vaan liian suuri.

---


Ei sun ole pakko mennä lääkäriin. Siellä käynti tosin saattaisi valottaa sitä tulevaisuutta. Voit käydä lääkärissä kerran tai kymmenen ja lopettaa siellä käymisen koska tahansa. Mitä menetät siinä, että kävisit kerran vastaanotolla. Voisit huomata, ettei se niin kamalaa ollutkaan.

Sun otsaan ei tehdä merkintää "mielenvikainen". Turhaan pelkäät, että sun "mielenvikaisuus" kuulutetaan julkisesti. Mielenvikaisuus on suht raju sana. Pidätkö meitä muita masentuneita mielenvikaisina, säälittävinä ihmisinä, jotka ovat naurettavia, koska menivät hakemaan hoitoa lääkäristä ja lääkkeistä. Tälläisen ajattelutavan vuoksi moni häpeää omia mielenterveysongelmiaan. Mä häpeäisin sitä, jos lokeroisin sairaat ja "heikot" ihmiset alempaan kastiin. Mä todella häpeäisin, jos nauraisin kadulla masentuneelle ihmiselle. Mä olen ainakin ylpeä siitä, etten kuulu niihin ihmisiin, jotka pitävät sairastumista heikkoutena. Mun mielestä jokainen masentunut ihminen on vahva. On todellista vahvuutta, että jaksaa elää paskan keskellä ja kuunnella legendaarista "ota ittees niskasta kii".

Jokainen ihminen voi sairastua masennukseen. Silloin ymmärtää ettei se pahuus tapahdu aina "niille muille", se voi tapahtua jokaiselle.

Lääkkeiden syömisessä ei ole yhtään mitään hävettävää. Tätä en kyllä lähde edes perustelemaan.

Jaksamista sinne!



En oikeastaan lokeroi ketään mihinkään, olen hyvin tasapuolinen ihminen ja vaikka masentuneella ihmisellä kasvais torvisieniä perseestä en lokeroisi heitä mitenkään eri kastiin muiden ihmisten kanssa. Mutta omalla kohdallani kynnys on vaan mitä on ja jotenkin elän vieläkin illuusiossa että kyllä mä tästä omin avuinkin selviän. Oon luonteeltani hyvinkin auttava/kuunteleva muita kohtaan, mutta en osaa/uskalla päästää ketään lähellekkään ikinä, en ole ikinä puhunut kenellekkään mua pahiten vaivaavista asioista enkä varmaan aikoihin tule puhumaankaan, joskus ehkä kännispäissään tulee vetisteltyä, mutta eisiinä tuu puoliakaan puristettua ulos. Pidän itteni aikalailla muurattuna ja se että mä puhuin siitä suuntaan tai toiseen on mulle vaan tällähetkellä mahdoton yhtälö. Kyllä ehkä jonain päivänä, mutta tällähetkellä tuntuu siltä että ei ainakaan nyt, on niin paljon tehtävää, niin paljon kaikkea, mutta missään en vaan onnistu.

Ja kiitos, koitan pärjäillä.

--
*super* *possu*

typo

Posts: 685

#420 • • Edited typo Testaaja

peepe, 17.1.2007 12:45:
Ja toisekseen, mikä siinä on niin häpeällistä ymmärtää, että mieli voi sairastua, ihan yhtä lailla kuin joku sairastuu astmaan, diabetekseen jne. Ei kai siinä pitäis mitään niin kamalaa olla, jos käy kertomassa tuntemuksistaan psykologille. Jo se voi saada asioita eteenpäin, niin ettei se lääkitys ole ainoa vaihtoehto.



En lähtisi noin rajuun rinnastukseen, koska noi mainitsemasi sairaudet on enemmän tai vähemmän "ikuisia", mitä masennuksen ei tarvitse olla. Mielen sairaus (ei siis mielisairaus, ero on iso ja merkittävä) ei ole sen kummallisempi kuin kehon sairaus. Jonkin tietyn asian tai asioiden summan aiheuttama masennus ei oikeasti ole sen kummallisempi juttu kuin se, että juokset ulkona liian vähissä vaatteissa -> saat flunssan. Sekin täytyy hoitaa pois ja ihan sama pätee nupin vaivojen kohdalla.

RiD, sulla on nyt henkinen angiina ja siihen on monta erilaista apua ja hoitoa - tärkeintä on se, että haet sitä.

1. kuten mm. peepe mainitsi, päihteitä vähemmälle - etenkin ne "tietyt muut aineet" tiputtaisin kokonaan pois listalta - ainakin toistaiseksi.

2. kuten myös sanottiin jo, sä otit jo ekan ison askeleen kirjoittamalla asiasta avoimesti täällä sen sijaan, että sillon tällön mainitset asiasta ohimennen jossain kertomatta sen enempää. Siinä on yksi asia, mistä voit jo olla ylpeä.

3. ei se psykiatrille meno tarvitse olla ensimmäinen asia; monesta stressin ja masennuksen aiheesta voi päästä eroon ihan vaan ystävien ja/tai hyvien kaverien kanssa keskustelemalla.

4. "psykolla" käynti on enemmän kuin terveellistä sillon, kun siihen on oikeasti aihetta. Erityisen vahvasti huomasin sen itse muutama vuosi sitten, kun kärsin jonkinasteisista burnoutin oireista (päivän suurin saavutus saattoi olla se, että pääsi sängystä ylös. Aina se ei onnistunut.) Ei ne siellä lyö sulle otsaan leimaa "MIELISAIRAS" ja sulje pehmustettuun selliin sänkyyn sidottuna ääniä kuulemaan ja kauhusta kiljumaan, vaan ne pyrkii saamaan sut käsittelemään ne paskat asiat niin, että löydät itse niihin ratkaisun. Hyvä psykiatri puhuu vähän, mutta kysyy paljon, koska se pakottaa sut itse prosessoimaan ne asiat.

Jostain käsittämättömästä syystä (tai no, ei se ole ollenkaan käsittämätön syy, mutta ehkä turhan laaja tässä läpikäytäväksi) psykiatrilla käynti rinnastetaan helposti suunnilleen giljotiiniin kävelemiseen, mutta usko pois, teet sen pari kertaa väkisin niin toi kynnys katoaa täydellisesti (ellei sitten käy paska säkä ja osu kohdalle psykiatri, joka tarttis enemmän ite hoitoa, niinku mulle kävi joskus YTHS:n tapauksessa).

.pi.

Edit: Voisin erittäin vahvasti suositella Tommy Hellstenin kirjan "Saat sen mistä luovut - Elämän paradoksit" lukemista. Mä voin RiD lainata sen sulle jos haluat. Jos mä olisin maailman ylivaltias niin toi kirja olis pakollista luettavaa jokaiselle ihmiselle tällä pallolla.

--
.psychedelicious.