masennus...

Mulla diagnosoitiin joulukuun puolivälissä masennus, ja siitä lähtien olen ollut lääkityksellä. Eka lääke ei auttanut ja sitten vaihdettiin lääke ja siitäkin on annostus tuplattu, eikä mitään tehoa tunnu olevan. Välillä tuntuu menevän paremmin, mutta sitten taas vajoan synkkiin ajatuksiin. Nyt taas menee aika huonosti, itkettää ja tunnen itseni täysin turhaksi ja elämäni täysin epäonnistuneeksi. Ei tosiaankaan jaksa keskittyä positiivisiin asioihin, kun ei niitä tunnu olevan.

Terapiassa en oo käyny, mutta pakko kai sitäkin on yrittää kun ei lääkkeistä tunnu olevan apua. En vaan millään jaksais puhua kellekään, oon niin pohjattoman väsynyt. En haluais edes lähteä kotoa ulos. Yritän ihmisten ilmoilla peittää tilanteeni ja käyttäytyä normaalisti, mutta tällä hetkellä se on liian vaikeaa, siksi jäi tänään taas yksi tentti välistä, kun en pystynyt menemään kouluun. Ja itseinho sen kuin kasvaa rästiin jääneiden hommien myötä. Jotenkin tämä kierre pitäis saada poikki.

Että semmosta masennusta täällä päin. Kunhan kirjottelin tänne, kun ei mulla oo ketään kenelle puhua täällä kotikaupungissa. Vanhemmatkin ovat sellaisia, että en ole edes uskaltanut niille kertoa olevani sairas (onneksi asuvat kaukana). Jos täällä on masennuksesta kärsiviä, niin toivotan teille paranemista. On tämä olotila niin perseestä, ettei tätä toivo pahimmalle vihamiehelleenkään.

Arviolta joka viides suomalainen sairastuu vakavaan masennukseen jossain elämänsä vaiheessa, ja asia koskettaa omaisen ominaisuudessa vielä isompaa osaa väestöstä. Tältä pohjalta voisi luulla, että asiasta tiedettäisiin enemmän, mutta ei.. Virheellisiin väittämiin ja epätietoisuuteen törmää tuon tuostakin, seuraavassa siis masennuksen määritelmästä vielä:

“Depressio eli masennus on ihmisen perusreaktio henkiseen kipuun. Se voi olla normaali, inhimillinen tunnetila, mutta pitkään jatkuessaan se voi olla myös sairauden oire tai oireyhtymä. Pahimmillaan kyseessä on potilaan henkeä uhkaava monioireinen sairaus. Esim. ruumiilliset kipuaistimukset, vatsavaivat ja toistuvat tulehdukset ovat yleisiä masennukseen liittyviä/siitä johtuvia oireita, ja monet sairaudet (diabetes, reuma, syövät..) voivat puolestaan laukaista masennuksen. Myös alunperin ahdistuksesta tai paniikkihäiriöstä kärsineelle saattaa kehittyä depressio. Usein depressio esiintyy yhtä aikaa alkoholismin kanssa ja joskus on vaikea päätellä kumpi on syy, kumpi seuraus.
Depressio ei ole masentuneen omaa syytä, eikä yksin kenenkään tai minkään yksittäisen tekijän aiheuttamaa, vaan masennuksen kehittyminen on useiden asioiden summa. Perinnöllisillä tekijöillä ja hormonitoiminnalla on yhteyttä masennusalttiuteen; erilaiset elämäntapahtumat, erityisesti menetykset ja elimistön säätelytoimintojen häiriöt altistavat masennukselle tai laukaisevat sen.”

Mitä masennustila sitten käytännössä on? Mielialan laskun lisäksi voi esiintyä:
-elämänilon kokemuksen menettämistä
-aloitekyvyttömyyttä, yleistä haluttomuutta, kiinnostuksen puutetta
-voimattomuutta, jatkuvaa väsymystä, uupumusta
-keskittymis- ja päättämisvaikeuksia
-työ- ja toimintakyvyn heikkenemistä
-toimeliaisuuden ja harrastusten vähenemistä
-fyysistä hidastumista tai levottomuutta
-vaikeuksia työssä ja ihmissuhteissa
-ystävien ja tuttujen välttelyä
-ajatuksen hidastumista, puheilmaisun vaikeutumista, muistihäiriöitä
-itsetunnon ja itseluottamuksen heikkenemistä
-aiheetonta syyllisyyttä ja alemmuuden tunteita
-jatkuvaa tyytymättömyyttä, ärtymystä tai kiihtymystä
-ahdistuneisuutta, tuskaisuutta ja itkuisuutta
-unettomuutta tai unihäiriöitä
-ruokahaluttomuutta ja laihtumista tai ylensyöntiä ja lihomista
-runsasta alkoholin tai lääkkeiden käyttöä
-sukupuolista haluttomuutta ja kyvyttömyyttä
-huonoa oloa, särky- ja kiputuntemuksia
-terveydestä tai itsestä piittaamattomuutta
-avuttomuutta, toivottomuudentunteita
-kuolemantoiveita
-itsetuhoajatuksia tai -yrityksiä

Jos yllä luetelluista oireista viisi on jatkunut pari viikkoa, tilanne viittaa masennukseen. Kyseessä ei ole enää tilapäinen ilmiö, vaan HOITOA VAATIVA SAIRAUS.

Fakta faktana, ja sitten vielä erikseen fiilispohjalta asiaa:

Omalla kohdallani masennuksen aiheutti liian herkkä pää. Lapsuutta leimasi vaativa, neuroottinen äiti ja koulukiusaaminen. Jo teininä turvauduin itselääkintään ja kehitin riippuvuudet ties mihin. Kärsin vuosikaudet unettomuudesta, joka osaltaan pahensi tilannetta, sekä eriasteisesta hyväksikäytöstä erinäisissä ihmissuhteissa. Lukioaikana tein samaan aikaan töitä kompensoidakseni jatkuvasti pahenevaa arvottomuuden ja huonouden tunnetta. Lopulta henkisen pahoinvoinnin määrä tai kesto eivät olleet enää missään järkevässä suhteessa niiden konkreettisiin aiheuttajiin, vaan alakulo yleistyi omaksi perusolotilaksi.
Nimen muuttaminen, maisemanvaihdos kaupungista toiseen ja uusi kaveripiiri eivät poistaneet aiemmin kertynyttä takkaa vaan sitä pitää joiltain osin kantaa vieläkin mukana... Ilon hakeminen asioista, mistä tykkäsin ja sain edes jonkinmoista mielihyvää meni sekin ihan överiksi.

Tilannetta voisi ehkä verrata virukseen tietokoneessa tai järjestelmän käynnistämiseen vikasietotilassa: näennäisesti systeemi toimii, (paitsi silloin kun se tilttaa hetkellisesti kokonaan!) mutta maksimikapasiteetti ei ole käytettävissä. Tietoliikenneyhteydet pätkivät, reaktiot ärsykkeisiin ovat epäjohdonmukaisia tai ne eivät ole tarkoituksenmukaisia. Systeemi on epävakaa ja romahtaa pienestäkin vastoinkäymisestä. Eri käyttöjärjestelmät (=eri roolit elämässä) eivät ole synkassa keskenään. Tiedostoja syntyy ja katoaa omia aikojaan, koska en hallitse itseä, omia ajatuksia, tunteita tai käyttäytymistä..
Päättelin että koska toisin kuin vanhan tietokoneen kanssa, oman pään kanssa ei ole mahdollisuutta paikantaa vikaa, vaihtaa rikkinäisiä osia tai päivittää ohjelmia, joudan siis kaatopaikalle. Ainoa lohdullinen ajatus pimeimmällä hetkellä olisikin sen kaiken lopettaminen. Suunnittelin missä ja kuinka sen teen, selvitin henkivakuutusasiat jne. ja olisin saattanut tehdä jotain niin lopullista, etten olisi ollut edes katumassa sitä jälkikäteen, ellei hyvä ystäväni olisi kädestä pitäen raahannut väkipakolla lääkärin vastaanotolle, jonne hajosin täysin. No, uni- ja mielialalääkereseptit sekä lähetteet psykiatrin ja terapiapsykologin juttusille rapsahti kouraan saman tien.. Vielä silloinkin tuntui todella vaikealta myöntää oma sairastaminen, saati hyväksyä se, että tarvitsee ulkopuolista apua ja aikalisän normaalielämästä.
Toipuminen oli hidasta ja vaati kovaa työtä sekä itseltä, että läheisiltä. Ottamatta muuten kantaa tässä threadissä käytyyn uskonto-keskusteluun, voin omalta kohdalta sanoa, että Valtosen kirja “Kuitenkin sinua rakastetaan” oli yksi niistä enkelin siivistä, jotka kannattelivat minua eteenpäin. Ihana psykologi, ihanat ystävät ja ihana rakas ovat pitäneet mut kiinni tässä todellisuudessa..
Nyt olen selvinnyt jo 6kk ilman lääkkeitä, olen lähestulkoon kirinyt luokkatoverini kiinni opintosuorituksissa, käyn töissä jne. Elän ihan tavallista normaalielämää, joka on välillä ihan perseestä mutta välillä suorastaan ratkihauskaa.

Depressiosta todellakin voi toipua! Mitä aikaisemmassa vaiheessa käännyt ammattiauttajien puoleen, sen parempi. Luottamuksellinen ja pitkäjänteinen yhteistyö lääkärisi kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Koska depressiolääkkeiden vaikutuksen alkaminen voi kestää viikkoja, noudata ehdottomasti hoito-ohjeita. Kun aivojen tasapaino on järkkynyt pitkän aikajakson aikana, se myös toipuu asteittain ja melko hitaasti. Tässä tilanteessa MALTTI ON VALTTIA!
Älä vaadi itseltäsi sellaista, mihin voimasi eivät riitä. Etsi ja huomioi pieniä ilonaiheita ja toivonkipinöitä. Älä jää paikallesi, liiku, kuuntele musiikkia, kokeile kirkasvalo- ja ravitsemushoitoja, hanki lemmikki, pidä päiväkirjaa tuntemuksistasi.. Ammattiavun hakeminenkin kannattaa. Vain otettu lääke auttaa, ja psykoterapiaa kannattaa kokeilla, vaikka olisikin epäluuloinen. Vaikka et millään jaksaisi, kehtaisi tai uskaltaisi, ota sittenkin HYVISSÄ AJOIN yhteyttä ammatti-ihmisiin. Yhden depressiojakson voitettuasi tiedät kuinka tärkeää on, että hellit, hoivaat ja kuuntelet itseäsi.

Lopuksi on hyvä muistaa, että masennustiloilla ja masennusalttiudella on toinenkin puolensa - niihin liittyy usein myös monimuotoinen luovuus. Depressio voi myös lisätä kykyä kasvaa ihmisenä ja löytää itsensä. Depressiosta toipuneita on moninkertaisesti enemmän kuin tällä hetkellä depressiota sairastavia!

Alley Cat, 21.2.2006 23:35:
Mulla diagnosoitiin joulukuun puolivälissä masennus, ja siitä lähtien olen ollut lääkityksellä. Eka lääke ei auttanut ja sitten vaihdettiin lääke ja siitäkin on annostus tuplattu, eikä mitään tehoa tunnu olevan.

Masennuslääkkeet alkavat vaikuttaa pikkuhiljaa ja sopivan tehon saavuttamiseen kuluu yleensä muutama kuukausi. Eli jos lääkkeesi on vaihdettu esim. tammikuussa niin parempia tuloksia on luultavasti vielä odotettavissa :)

Tommonen lääkkeiden vaihtelu alussa on ihan paikallaan. Ei mitään järkee syödä semmosia mitkä aiheuttaa jtn ikävää. Itsekin olen popsinut varmaan 3 eri valmistetta ennen kun "oikee" löytyi.
Mut enpä enää kauaa tartte niitäkään

Ssri ja sen kaltaiset lääkkeet ovat kyllä niin salakavalaa paskaa ettei mitään järkeä. 3 eri lääkitystä joista 2 johti jonkin asteiseen sekoamiseen ja kolmas ei toiminut lainkaan, sekä totaali zombiutuminen joita muuten nykyälääkkeet eivät muka aiheuta. Lopetin lääkkeet ja kaikki tuntuu huomattavasti mielenkiitoisemmalta, tajusin että hitto soikoon tuossa vieressähän on ihminen jota olen rakastanut jo vuosia, alkoholin käyttö myös väheni n. 1/10:een (sen tuomat ongelmat myös hiipuivat) ja paino alkoi normalisoitua. Unettomuus palautui pahempana kuin koskaan, mutta valvominen on pieni paha verrattuna siihen että tiuskii ja ilkeilee lähimmäisille. Masennusta takana joku 15v (ikää 23) ja tuskin tästä paranee. Lääkitykseen en enää suostu se on muutenkin ollut periaatteena etten lääkkeitä syö. Vaimon pakotteesta söin tulehduskipulääkkeen kun oli miltei 39 kuumetta, rintakipuja ja hengitysvaikeuksia.

wow on hyvä lääke.

Mut sanoisin et sitäkin parempi on terveet elämäntavat, kuten urheilu ja sosiaalinen kanssakäyminen ei missään nimessä syrjäytyminen.

Osuma, 22.2.2006 17:00:
wow on hyvä lääke.

Kaikki menee pilalle, menen ostamaan wowin!

as, 22.2.2006 17:04:
---
Osuma, 22.2.2006 17:00:
wow on hyvä lääke.

---


Kaikki menee pilalle, menen ostamaan wowin!

ei suositella koulussa käyville

wow on hyvä lääke.

Päivän asiantuntija- kommentti..


No mut ihan mikä kenelläki toimii. (SSRI-lääkkeetkään ei valitettavasti auta kaikkia, ja haittavaikutuksia on.. )

Kultu ehdotti että pelattais täs joku päivä yhdessä Heroes of might & magicia, mut emmä tiä.. Pitäis ostaa itelleki jotai uusia pelejä.

Osuma, 22.2.2006 17:05:
---
as, 22.2.2006 17:04:
---
Osuma, 22.2.2006 17:00:
wow on hyvä lääke.

---


Kaikki menee pilalle, menen ostamaan wowin!

---



ei suositella koulussa käyville

Safkaan ja meen hakemaan :) siinä menee hyvin hiihtoloma ^__^

as, 22.2.2006 17:09:
Safkaan ja meen hakemaan :) siinä menee hyvin hiihtoloma ^__^

Ei. Ostat kun valmistut/pääset koulusta. Älä pilaa sitä aikaa wowittamiseen, trust me! :D

Alley Cat, 21.2.2006 23:35:
Terapiassa en oo käyny, mutta pakko kai sitäkin on yrittää kun ei lääkkeistä tunnu olevan apua. En vaan millään jaksais puhua kellekään, oon niin pohjattoman väsynyt. En haluais edes lähteä kotoa ulos. Yritän ihmisten ilmoilla peittää tilanteeni ja käyttäytyä normaalisti, mutta tällä hetkellä se on liian vaikeaa, siksi jäi tänään taas yksi tentti välistä, kun en pystynyt menemään kouluun. Ja itseinho sen kuin kasvaa rästiin jääneiden hommien myötä. Jotenkin tämä kierre pitäis saada poikki.

Suosittelen terapiassa käyntiä. Omista tuntemuksista puhuminen ammatti-ihmisen kanssa, yhdessä lääkityksen kanssa, auttaa selvittämään omia ajatuksia huomattavasti. Varsinkin juuri pahimman masennuksen aikana. Täytyy vaan löytää juuri se omaan tarpeeseen sopiva terapiamuoto. Monet ihmiset käyvän itselleen vääränlaisessa terapiassa, joten he eivät koe saavansa siitä juuri minkäänlaista apua. Masennuslääkityksen täydellinen vaikutus saadaan vasta reilun kuukauden päästä lääkityksen alusta, joten kyllä se mieliala siitä vielä kohoaa.

Itselläni on diagnosoitu masennus ja sosiaalinen pelko. Omalla kohdalla masennukseen tuntuu parhaiten auttavan juuri omien tuntemusten purkaminen jollekin sekä mikä tahansa tekeminen, missä saa ajatukset kekitettyä pois omista ongelmista. Esim hyvät bileet, joissa pääsee nauttimaan juuri omasta lempimusiikista, voi parhaimmillaan olla hyvin terapeuttinen kokemus.

tuttu hiipi kans kallonkutistajalle masennuksen takia ja olivat heti syöttämässä tabuja. varsin avuliasta touhua sekin lääkefirmojen talutusnuorassa eläminen ja "auttaminen", kun kaipais vaan juttukaveria

Mulla vaihdettiin lääke jo alussa sen takia, että mulla alkoi ilmetä syömishäiriöitä. Ne ovat hävinneet tämän toisen lääkkeen aikana, mutta mieliala ei ole muuten merkittävästi parantunut ja unettomuus on palannut. Välillä on valoisia hetkiä, mutta niiden jälkeen seuraa totaalinen synkkyys. Kuten nytkin viime viikonlopun jälkeen. Pääsin pois kotoa, oli kahdet mukavat bileet ja tuli oltua uusien tuttavuuksien seurassa. Mutta kotiinpaluun jälkeen ahdistus palasi taas voimakkaana. Seuraavalla lääkärikäynnillä aion ottaa puheeksi sen terapian, ei voi olla kovin terveellistä pyöritellä näitä ajatuksia aina vaan oman päänsä sisällä.

KD, 22.2.2006 17:15:
---
Alley Cat, 21.2.2006 23:35:
Suosittelen terapiassa käyntiä. Omista tuntemuksista puhuminen ammatti-ihmisen kanssa, yhdessä lääkityksen kanssa, auttaa selvittämään omia ajatuksia huomattavasti. Varsinkin juuri pahimman masennuksen aikana. Täytyy vaan löytää juuri se omaan tarpeeseen sopiva terapiamuoto. Monet ihmiset käyvän itselleen vääränlaisessa terapiassa, joten he eivät koe saavansa siitä juuri minkäänlaista apua. Masennuslääkityksen täydellinen vaikutus saadaan vasta reilun kuukauden päästä lääkityksen alusta, joten kyllä se mieliala siitä vielä kohoaa.

Mun kohdalla toi terapia ei ainakaan ollu kauheen auttavaa.. Masennuin joka käynnin jälkeen vielä enemmän ja loppujen lopuks jätin menemättä kokonaan ja vedin pillerit pöntöstä alas.
Ehkä se terapia muoto oli mulle täysin väärä tai se terapeutti oli vaan paska. Se ohitti täysin sellaset asiat jotka olivat suuri osasyy siihen tilaan missä olin, pyysi puhumaan tuolille - kuin se olisi äitini jne. jne. .. jos terapiaan pääsee, ja se ei tunnu oikeelta ni kannattaa lopettaa se ajoissa.. ja kokeilla jotain muuta vaihtoehtoa masennuksen hoitoon.. esim. täydellistä elämän muutosta.

Osuma, 22.2.2006 17:00:


Mut sanoisin et sitäkin parempi on terveet elämäntavat, kuten urheilu ja sosiaalinen kanssakäyminen ei missään nimessä syrjäytyminen.

Voi v**tu! Kyllä mä todella mielelläni haluaisin olla sosiaalinen ja iloinen ihminen, mutta kun en vaan ole. On tuo sosiaalinen kanssakäyminen hieman vaikeaa, kun jo pelkkä ihmisten ilmoille meno tuntuu ahdistavalta ja pelottavalta. Parempina hetkinä sekin onnistuu, eikä kukaan varmaan uskoisi minun sairastavan masennusta, mutta kun ahdistus iskee, niin siinä ei kyllä pysty itseään pakottamaan mihinkään sosiaaliseen kanssakäymiseen. Syrjäytyminen tuntuu turvalliselta, koska silloin ei ainakaan kukaan pääse mua satuttamaan. Mutta ei se silti hyvältä tunnu. En mä haluaisi olla yksinäinen, itkeä yksin omassa kämpässä sitä, ettei musta kukaan välitä tai ettei kukaan kaipaa mun seuraa. Kyllä mä tiedän, ettei mua täältä kukaan tule hakemaan, mutta itse en uskalla ottaa kontaktia keneenkään. Pelko torjutuksi ja hylätyksi tulemisesta on liian voimakas.

Alley Cat, 22.2.2006 17:42:
---
Osuma, 22.2.2006 17:00:


Mut sanoisin et sitäkin parempi on terveet elämäntavat, kuten urheilu ja sosiaalinen kanssakäyminen ei missään nimessä syrjäytyminen.

---


Voi v**tu! ...

No eihän sitä voikaan olettaa et kaikille samat asiat toimisi, totta.

Osuma, 22.2.2006 17:00:



No eihän sitä voikaan olettaa et kaikille samat asiat toimisi, totta.

Niin, en mä väitä, ettei kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa oli hyväksi. Se vaan ei onnistu ihan tuosta vaan, kun näkee itsesänsä täysin arvottomana ja huonona ihmisenä, jonka seuraa ei varmasti kukaan kaipaa.

sune, 22.2.2006 17:37:
Mun kohdalla toi terapia ei ainakaan ollu kauheen auttavaa.. Masennuin joka käynnin jälkeen vielä enemmän ja loppujen lopuks jätin menemättä kokonaan ja vedin pillerit pöntöstä alas.
Ehkä se terapia muoto oli mulle täysin väärä tai se terapeutti oli vaan paska. Se ohitti täysin sellaset asiat jotka olivat suuri osasyy siihen tilaan missä olin, pyysi puhumaan tuolille - kuin se olisi äitini jne. jne. .. jos terapiaan pääsee, ja se ei tunnu oikeelta ni kannattaa lopettaa se ajoissa.. ja kokeilla jotain muuta vaihtoehtoa masennuksen hoitoon.. esim. täydellistä elämän muutosta.

Tuo minun mieletä on juuri sitä vääränlaista terapiaa. Jos terapiasta ei tunnu olen minkäänlaista hyötyä, niin sillon kyllä todellakin kannattaa vaihtaa terapiamuotoa tai terapeuttia. En kyllä pitäis täydellistä elämän muutosta kovin realistisena vaihtona, ainakaan vakavan masennuksen hoitoon, koska vakavasti masentunut ihminen ei varmastikaan kykene kyseiseen prosessiin.