Posts: 7,311
kunhan kukaan vaan ei ota kuvii, joutuu menee peiton alle piiloon muuten 
Posts: 3,699
Kirsikka:
must tuntuu et se on niin et kun on tosi paha masennus, ei sillon edes oo sitä kiinnostusta eikä voimia yrittää tehä asialle mitään. kaikki voima menee siihen et jaksaa tehä sen mikä on välttämätöntä(syödä, käydä vessassa, koulussa jos jaksaa jne). puhun nyt vakavasti masennuxesta.
ja niinku jotkut(ihmiset ketkä ei ilmeisesti o kokenut _vakavaa_ masennusta) väittää, ei se ole aina itsestä kiinni. masennus voi johtua tahattomasti aivojen kemioista tietääkseni. eikä siihen auta kun ehkä hetkellisesti tollaset "mene ulos ja laita mankka lujemmalle" kikat.
Mullakin on vähän sellainen juttu, että jos masentaa niin sitten vain kierin itsesäälin kuralammikossa enkä edes yritä parantaa tilannetta..joskus joku kaveri on maininnutkin asiasta että nautinko mä jotenkin masennuksesta. En kyllä koe asian olevan ihan niinkään.. hmm.
must tuntuu et se on niin et kun on tosi paha masennus, ei sillon edes oo sitä kiinnostusta eikä voimia yrittää tehä asialle mitään. kaikki voima menee siihen et jaksaa tehä sen mikä on välttämätöntä(syödä, käydä vessassa, koulussa jos jaksaa jne). puhun nyt vakavasti masennuxesta.
ja niinku jotkut(ihmiset ketkä ei ilmeisesti o kokenut _vakavaa_ masennusta) väittää, ei se ole aina itsestä kiinni. masennus voi johtua tahattomasti aivojen kemioista tietääkseni. eikä siihen auta kun ehkä hetkellisesti tollaset "mene ulos ja laita mankka lujemmalle" kikat.
Posts: 326
"Se on onnellinen, joka ei murehdi mitä hänellä ei ole, vaan osaa arvostaa sitä mitä hänellä on"
Jokaisella ne tärkeät asiat on ehkä erilaisia.. perhe/ystävät/työ/opiskelu/terveys/musiikki jne.
Helppo on murehtia ja miettiä ikäviä. Elämä on valintoja ja omiin voimavaroihin on uskottava. Harva joutuu olemaan yksin.
Masennuksen mahdollinen syykin on tärkeä hoitaa eikä vain oireita. Oman heikkouden myöntäminen on usein vain vahvuus.
Jokaisella ne tärkeät asiat on ehkä erilaisia.. perhe/ystävät/työ/opiskelu/terveys/musiikki jne.
Helppo on murehtia ja miettiä ikäviä. Elämä on valintoja ja omiin voimavaroihin on uskottava. Harva joutuu olemaan yksin.
Masennuksen mahdollinen syykin on tärkeä hoitaa eikä vain oireita. Oman heikkouden myöntäminen on usein vain vahvuus.
Mua masentaa yleensä kaikki..johtuu pitkälti kaiken maailman patoutumista.. On hankala olla onnellinen jos ympärillä näkyy pelkkää surua,eikö?? Ja kun autat ystävää hädässä(masennuksessa),kuuntelet ja tuet etc. ni se talletat sen kaiken tiedon sit oman päänuppis sisään..
Ois hienoa, jos kaikki ajatukset ois kertakäyttösiä.. käyt sen homman läpi mielessäs kerran ja sit unohdat sen..??
En inhoa mitään niin paljon,kun inhoan sitä,että nukkumaan mennessä ne kaikki biljoonat ikävät asiat hyppii sun ajatuksissa..koita siinä sitten saada inhimilliset yöunet..
ei vaan onnistu..
Tai sit pitäs kehittää sellanen kapseli mihin voit säilöä kaiken maailman ajatukset,enne ku meet nugguun.. Aamulla sit vaan aukaset sen purkin ja saat ajatukses takasin..
*huokaus* eipä taida munkaan ajatus nyt juosta enään tähän aikaan yöstä..eli en siis voi sanoa,että "ajatus on tärkein.."
Pitäkää toisistanne huolta,ja vaikka et olisikaan sitä sorttia,joka näyttää tunteitaan julkisesti,ni seuraavan kerran kun näet,että jollain on paha olla, ni anna hänelle hellä rutistus ja kuuntele mitä hänellä on sydämen päällä.. Se ei vie kuin pienen hetken sun elämästä ja merkitsee paljon sen hetken saajalle.
Ois hienoa, jos kaikki ajatukset ois kertakäyttösiä.. käyt sen homman läpi mielessäs kerran ja sit unohdat sen..??
En inhoa mitään niin paljon,kun inhoan sitä,että nukkumaan mennessä ne kaikki biljoonat ikävät asiat hyppii sun ajatuksissa..koita siinä sitten saada inhimilliset yöunet..
ei vaan onnistu..
Tai sit pitäs kehittää sellanen kapseli mihin voit säilöä kaiken maailman ajatukset,enne ku meet nugguun.. Aamulla sit vaan aukaset sen purkin ja saat ajatukses takasin..
*huokaus* eipä taida munkaan ajatus nyt juosta enään tähän aikaan yöstä..eli en siis voi sanoa,että "ajatus on tärkein.."
Pitäkää toisistanne huolta,ja vaikka et olisikaan sitä sorttia,joka näyttää tunteitaan julkisesti,ni seuraavan kerran kun näet,että jollain on paha olla, ni anna hänelle hellä rutistus ja kuuntele mitä hänellä on sydämen päällä.. Se ei vie kuin pienen hetken sun elämästä ja merkitsee paljon sen hetken saajalle.
Posts: 675
¡ Previous post about a year ago !
Posts: 7,451
superpete:
Joillekin ihmisille jatkuva masentuneisuuden julkituominen lienee myös tapa kerätä huomiota muilta ihmisiltä. Ja mikäs
onkaan sen mukavampaa kuin olla huomioitu ja rakastettu...
Masentunutta ihmistä ei rakasteta, häntä "autetaan" sen verran että omatunto hiljenee ja sen jälkeen vältetään kuin ruttoa.
Nadifa:
Jokaisella ne tärkeät asiat on ehkä erilaisia.. perhe/ystävät/työ/opiskelu/terveys/musiikki jne.
Ja joillekin, varsinkin masentuneille, mikään ei tunnu tärkeältä.
Helppo on murehtia ja miettiä ikäviä. Elämä on valintoja ja omiin voimavaroihin on uskottava. Harva joutuu olemaan yksin.
Masentuneet ovat usein yksin ongelmansa kanssa. Joko asiaa ei paljasteta, tai sitten muita ei kiinnosta panostaa auttamisen vaatimaa määrää. Ammattilaisia lukuunottamatta, ehkä.
Masennuksen mahdollinen syykin on tärkeä hoitaa eikä vain oireita. Oman heikkouden myöntäminen on usein vain vahvuus.
Oman heikkouden julkinen myöntäminen taas vain lisää omaa heikkoutta ja antaa muille hyvän kohteen johon hyökätä.
Posts: 444
CandyRaver:
En inhoa mitään niin paljon,kun inhoan sitä,että nukkumaan mennessä ne kaikki biljoonat ikävät asiat hyppii sun ajatuksissa..koita siinä sitten saada inhimilliset yöunet..
ei vaan onnistu..
Tai sit pitäs kehittää sellanen kapseli mihin voit säilöä kaiken maailman ajatukset,enne ku meet nugguun.. Aamulla sit vaan aukaset sen purkin ja saat ajatukses takasin..
sama vika mullakin 
Kaikki vaan romahtaa päälle silloin, kun yrittää kerrankin levätä. Mulle masentuminen tuo paljon stressiä, ne on käsi kädessä
Posts: 904
Posts: 775
Silloin ku itellä oli n. vuoden kestänyt masennus, sitä ei huomannu kai kukaan. Kaikki kuulivat asiasta vasta jälkeenpäin ja ihmettelivät asiaa. Perheenikään ei tiennyt masennuksestani, koska en arvostanut itseäni edes sen vertaa, että olisin viitsinyt alkaa puhua asiasta jollekin. Ulospäin olin kai aika raivostuttava käytökseltäni. En jaksanut mitään, ja siten hermostuin pienistä asioista. Yksin ollessani itkin sitten, koska en pitänyt itseäni millään tapaa riittävänä. Kaikki tuntui turhalta. Kaverit kai karkotin ympäriltäni omalla käytökselläni, koska en jaksanut innostua enkä nauttia mistään. Sosiaaliset suhteet olivat lähinnä sitä, että ryyppäsin melkein joka viikonloppu. Kärsin syömishäiriöistä. Harkitsin välillä itsemurhaa, mutta sitten ajattelin, että mitä väliä sillä taas olisi, vaikka tappaisinkin itseni.
Kerroin nyt masennuksestani siksi, että halusin kiinnittää huomion siihen, että epämukavalla ja itsekeskeiselläkin käytöksellä saattaa olla taustalla masennus. Ei siis pitäisi jättää yksin sitäkään, joka vain hermostuu joka asiasta. Itse pääsin yli masennuksestani yhden kaverini ansiosta, joka opetti minut ajattelemaan positiivisesti. Hän ei vähätellyt hermostumisen aiheitani vaan etsi kaikesta jotain hyvää ja näytti sen minullekin. Lopulta avauduinkin enemmän ja kerroin asioista, jotka masentavat minua. Opin pikkuhiljaa nauttimaan pienistä asioista, ja vaikka en nytkään pidä itseäni mitenkään kovin järkevänä ihmisenä, jaksan edes yrittää parantaa ja kehittää itseäni ja nauttia elämästä. Kiitos siis Annalle, joka auttoi minut masennuksesta yli ja kiitos jokaiselle ystävälleni heidän olemassaolostaan.
Tärkeää olisi siis, ettei koskaan vähätellä toisten murheita vaan tuetaan sen minkä pystytään. Jos ei olekaan kyse masennuksesta, vaan jostain muusta niin kyllä se yleensä lopulta tulee ilmi. Mutta jos välittää jostain ihmisestä, niin pitää se mielestäni näyttääkin. Muuten pahimmassa tapauksessa voi joutua katumaan sanomattomia sanoja ja tekemättömiä tekoja siinä vaiheessa kun ystävä on jo haudassa.
Kerroin nyt masennuksestani siksi, että halusin kiinnittää huomion siihen, että epämukavalla ja itsekeskeiselläkin käytöksellä saattaa olla taustalla masennus. Ei siis pitäisi jättää yksin sitäkään, joka vain hermostuu joka asiasta. Itse pääsin yli masennuksestani yhden kaverini ansiosta, joka opetti minut ajattelemaan positiivisesti. Hän ei vähätellyt hermostumisen aiheitani vaan etsi kaikesta jotain hyvää ja näytti sen minullekin. Lopulta avauduinkin enemmän ja kerroin asioista, jotka masentavat minua. Opin pikkuhiljaa nauttimaan pienistä asioista, ja vaikka en nytkään pidä itseäni mitenkään kovin järkevänä ihmisenä, jaksan edes yrittää parantaa ja kehittää itseäni ja nauttia elämästä. Kiitos siis Annalle, joka auttoi minut masennuksesta yli ja kiitos jokaiselle ystävälleni heidän olemassaolostaan.
Tärkeää olisi siis, ettei koskaan vähätellä toisten murheita vaan tuetaan sen minkä pystytään. Jos ei olekaan kyse masennuksesta, vaan jostain muusta niin kyllä se yleensä lopulta tulee ilmi. Mutta jos välittää jostain ihmisestä, niin pitää se mielestäni näyttääkin. Muuten pahimmassa tapauksessa voi joutua katumaan sanomattomia sanoja ja tekemättömiä tekoja siinä vaiheessa kun ystävä on jo haudassa.
Posts: 418
Ei hajuakaan miksi tulen tänne avautumaan tai miksi edes uskallan puhua asiasta näin julkisella paikalla.. mutta aivan sama, tässä tulee. Ahdistuksesta olen jo kärsinyt noin 11 vuotiaasta asti milloin alkoi paniikkihäiriöni ja anoreksia. Vielä tänä päivänäkin on kaikenmaailman oireita. En jaksa odottaa milloin masennukseni loppuu. Vuoden olen käynyt psykiatrilla ja psykologilla mistä tähän asti ei ole ollut mitään apua. Eri lääkkeitä on tuputettu ja nekin ovat kaikki olleet vääriä ja osittain pahentanut tilannetta. Nyt olen ilman lääkitystä mutta en tiedä onko sekään sitten hyvä vaihtoehto. Eniten tässä ketuttaa se kuinka tämä hallitsee elämääni; aina ei pysty astumaan edes ovesta ulos kun pelkää julkisia tai sosiaalisia tilanteita. Joskus pelkästään bussissa oleminen voi olla yhtä helvettiä. Arkiset asiat ovat hankalia ja mihinkään ei riitä energiaa, itsetunto voi laskea nopeasti jostain pienestä asiasta. Tunteet vaihtuvat ääripäästä toiseen nopeasti. Plus tähän sitten vielä päälle kaikenmaailman fobiat ja unihäiriöt ja riippuvuudet välillä vähän mistä vain. Joka yö saa itkea ja rintaan sattuu kun ahdistaa niin paljon. Mahtavaa. Taidan lääkitä itseäni alkoholilla. En uskalla hirveästi edes ihmisille puhua enää näistä asioista koska sillä tavoin karkoitan heidät ympäriltäni. Porukka pitää säälittävänä tai pellenä tai sitten ei vaan muuten jaksa vaivata päätään muiden ongelmilla. En vaan jaksa odottaa että tämä olisi ohi ja olisin "normaali". Onneksi tanssi tuo sentään vähän iloa elämääni ja sen jälkeen maailma hymyilee taas pari päivää.
Posts: 157
Gnomexin sanat on kuin minun suustani. Olen huomannut että menen kuin aalloilla, kuukaus on tosi pahaa masennusta ja sitten pääsee siitä yli kuukaudeksi tai pariksi ja sitten alkaa taas.. Tuntuu et vaan jossain vaiheessa kaikki kaatuu päälle ja nouseminen niitten alta on vaikeaa. Ja kenelle puhua (?), kun tuntuu että niille kenelle yrittää "avautua", ei riitä kiinnostusta sinun asioille. Tämän seurauksena on alkanut pitää kaikki sisäiset tuskat pois näkyvistä. Onneksi on sentään yksi kaveri ketä on ymmärtäväinen siksi että on itsekkin kokenut vastaavaa. Huomannut myös että joittenkin kavereiden on vaikeaa ymmärtää miksi joku on edes masentunut ja miksi joku voi ajatella/tehdä näin tai noin. Onneksi itse olen ymmärtäväinen ja pystyn ymmärtämään miksi jotkut tekevät jotakin että heidätkin huomattaisiin ym. ym.
Ja yleisesti ajatellaan että jos olet masentunut niin siitä pääsee eroon kun alkaisi harrastamaan tai käymään jossain säännöllisesti. Siis on se totta varmaan mutta jotku ei vaa ymmärrä että kuin vaikeaa se siinä vaiheessa on alkaa tekemään mitään kun on masentunut ja tuntee itsensä yksinäiseksi ja varsinkin jos ei ole ketään ketä vetäisi mukaansa.
plaah
Ja yleisesti ajatellaan että jos olet masentunut niin siitä pääsee eroon kun alkaisi harrastamaan tai käymään jossain säännöllisesti. Siis on se totta varmaan mutta jotku ei vaa ymmärrä että kuin vaikeaa se siinä vaiheessa on alkaa tekemään mitään kun on masentunut ja tuntee itsensä yksinäiseksi ja varsinkin jos ei ole ketään ketä vetäisi mukaansa.
plaah
Posts: 188
Olin masentunut useita kuukausia ja masennuksen huipun saavutin joulukuun alussa. En voinut nukkua enkä syödä, en itkeä, en mitään. Kaikki oli liian raskasta ja vaikeaa, ei nähnyt mitään miksi räpiköidä eteenpäin. Sitä jatkui pari viikkoa ja se ei ollut todellakaan hauskaa.
Kaikista vaikeinta oli yrittää löytää itsensä sieltä suosta. Siinä vaiheessa kun kaikki kaverit ja ystävät alkavat vältteleen koska ei mikään auta eikä kukaan jaksa enää kuunnella tai ei pysty tekemään enempää, silloin ei auta kuin itse rämpiä ylös. Se edellyttää kyllä että löytää ja näkee itsensä siellä pohjalla ja tajuaa ettei sinne voi enää vajota syvemmälle, eikä edes halua. En muista edes mikä mut herätti siitä, mutta se tais olla musiikki. Sain pitkästä aikaa rentouduttua ja avattua silmiäni edes vähän ja tajusin auringon paistavan vaikkei sitä aina pystyisi näkemään.
Oma masennus on jo lievenemään päin, mutta yhä sykleissä mennään; muutamina päivinä elämä on ihanaa ja joku päivä yhtäkkiä kaikki kaatuu päälle eikä saa edes nukuttua. Onneksi läheiset ihmiset vielä jaksavat auttaa ja välittävät, mutta kukaan ei voi auttaa jos sitä apua ei halua tai ota vastaan.
Eniten mua olis kyllä auttanut kun joku vain kuuntelee ja osoittaa välittävänsä ja kertoo kuinka tärkeä ihminen on hänelle.
Toivoisin että voisin joskus olla itsekin sitä tarvitsevalle ihmisille se, joka halaa ja sanoo auttavansa kaikin tavoin eikä jätä yksin.
Kaikista vaikeinta oli yrittää löytää itsensä sieltä suosta. Siinä vaiheessa kun kaikki kaverit ja ystävät alkavat vältteleen koska ei mikään auta eikä kukaan jaksa enää kuunnella tai ei pysty tekemään enempää, silloin ei auta kuin itse rämpiä ylös. Se edellyttää kyllä että löytää ja näkee itsensä siellä pohjalla ja tajuaa ettei sinne voi enää vajota syvemmälle, eikä edes halua. En muista edes mikä mut herätti siitä, mutta se tais olla musiikki. Sain pitkästä aikaa rentouduttua ja avattua silmiäni edes vähän ja tajusin auringon paistavan vaikkei sitä aina pystyisi näkemään.
Oma masennus on jo lievenemään päin, mutta yhä sykleissä mennään; muutamina päivinä elämä on ihanaa ja joku päivä yhtäkkiä kaikki kaatuu päälle eikä saa edes nukuttua. Onneksi läheiset ihmiset vielä jaksavat auttaa ja välittävät, mutta kukaan ei voi auttaa jos sitä apua ei halua tai ota vastaan.
Eniten mua olis kyllä auttanut kun joku vain kuuntelee ja osoittaa välittävänsä ja kertoo kuinka tärkeä ihminen on hänelle.
Toivoisin että voisin joskus olla itsekin sitä tarvitsevalle ihmisille se, joka halaa ja sanoo auttavansa kaikin tavoin eikä jätä yksin.
On se vaan kumma juttu, kun masentaa, vaikka elämässä kuinka tapahtuis välillä niitä kivojakin juttuja(harvemmin tosin). Jotenkin vaan kun on tottunut kestämään kaikki vastoinkäymiset, epäonnet, pahat ihmiset, yksinäisyyden etc. etc. ja ajatellut vaan;"että tää on mun elämä,minkäs sille mahtaa" ja oppinut elämään sen masennuksen ja surun kanssa,niin ei osaa enään nauttia niistä harvoista hyvistä hetkistä kun se pikkupiru, masennus nimeltään, kuiskuttaa sun korvaas joka hetki, että oota vaan huomiseen, ei toi onni kestä sen pidempään, turha sitä on siis hehkuttaa tai ainakaan vaipua siihen valheelliseen luuloon, että se ois sua varten. Ja sit sitä aina vaan odottaa pahinta eikä osaa ajatella,et;"hei,ehkä mäkin tosiaan voisin olla joskus onnellinen".
*huokaus*
Pahinta on ehkä se, että vaikka kuinka uskottelis itelleen et selvii kaikesta ihan yksin ja omin neuvoin, ni ei se kyllä ihan niin oo..mutta en vaan osaa hakea enään apua kun oon tän kanssa elänyt jo vuosikymmenen verran..
Enkä osaa uskoa, että puhumisestakaan ois mitään apua, kun ei enään jaksa edes asiasta puhua, kun ajattelee vaan, että ei se hyödytä mitään, vie vaan voimavaroja, niitä vähäisiä,joita on jäljellä.
No, ehkä tää taas tästä....ainakin haluaisin kovasti ajatella niin*joo*
*huokaus*
Pahinta on ehkä se, että vaikka kuinka uskottelis itelleen et selvii kaikesta ihan yksin ja omin neuvoin, ni ei se kyllä ihan niin oo..mutta en vaan osaa hakea enään apua kun oon tän kanssa elänyt jo vuosikymmenen verran..
Enkä osaa uskoa, että puhumisestakaan ois mitään apua, kun ei enään jaksa edes asiasta puhua, kun ajattelee vaan, että ei se hyödytä mitään, vie vaan voimavaroja, niitä vähäisiä,joita on jäljellä.
No, ehkä tää taas tästä....ainakin haluaisin kovasti ajatella niin*joo*
Posts: 4,117
Jos oisin jokseenkin "herkkä" luonne tolta osin niin fiilis ois voinut mennä todella alas monta kertaa. Elämä on tällähetkellä (ollut jo muutaman kuukauden) todella kiireistä ja tulee olemaankin noin 4-6v. Hyvin lohduttavaa ajatella tätä näin, mutta ei totuuttakaan viitsi itsellensä vääristellä 
Menossa aikamoinen "aikatauluelämä" ja jos haluaa kahvitella tms niin melkeempä 1-2viikkoa ennen sopia ja merkkaa kalenteriin ylös, koska on kiire. Koulu ja työtä ja salia + spinningiä. Ei tahdo millään riittää aika edes noihin. Kyllä, luit oikein. Sitten vielä välillä pitäisi tehdä ylitöitä (joita nyt olen kiitettävästi tehnytkin) ja saada koulullekin muutakin aikaa tuplasti enemmän nykyisestä _tuntien_ lisäksi. Että tekemistä todella on. Ja joku vielä kysyy miksi ei muka aikaa seurustella ja nähdä useammin?
No en anna tän lannistaa koska loppujen lopuksi mulla on asiat aika hyvin. Todella hyvin itseasiassa. Mulla on hyvä työ ja koulukin on yks asia mistä jokseenkin "nautin" elämässä, samoin treenaaminen. Välillä meinaa uupumus iskee, mutta silloin joko mennään syömään + leffaan + nukkumaan ja rentoudutaan tai vaihtoehtoisesti juhlimaan jos vain jaksaa.
Pääasia on, että koittaa ajatella niitä asioita kokonaisvaltaisesti ja ennenkaikkea JÄRJELLÄ. Pitää muistaa antaa itselleen ja muistaa, ettei ole duracellpupu vaikka miten yrittää. Lisäks, pitää ottaa _tavaksi_ itsensä hemmottelu (kenelle se on säännöllinen shoppaus, kenelle bilettäminen ja kenelle kauneudenhoito tai jokin muu) eli kun palkitsee itseensä aina välillä ja rentoutuu niin taas jaksaa. Ei liikaa stressiä asioista, ei ne stressaamalla parane!
Hymyä hei
Menossa aikamoinen "aikatauluelämä" ja jos haluaa kahvitella tms niin melkeempä 1-2viikkoa ennen sopia ja merkkaa kalenteriin ylös, koska on kiire. Koulu ja työtä ja salia + spinningiä. Ei tahdo millään riittää aika edes noihin. Kyllä, luit oikein. Sitten vielä välillä pitäisi tehdä ylitöitä (joita nyt olen kiitettävästi tehnytkin) ja saada koulullekin muutakin aikaa tuplasti enemmän nykyisestä _tuntien_ lisäksi. Että tekemistä todella on. Ja joku vielä kysyy miksi ei muka aikaa seurustella ja nähdä useammin?
No en anna tän lannistaa koska loppujen lopuksi mulla on asiat aika hyvin. Todella hyvin itseasiassa. Mulla on hyvä työ ja koulukin on yks asia mistä jokseenkin "nautin" elämässä, samoin treenaaminen. Välillä meinaa uupumus iskee, mutta silloin joko mennään syömään + leffaan + nukkumaan ja rentoudutaan tai vaihtoehtoisesti juhlimaan jos vain jaksaa.
Pääasia on, että koittaa ajatella niitä asioita kokonaisvaltaisesti ja ennenkaikkea JÄRJELLÄ. Pitää muistaa antaa itselleen ja muistaa, ettei ole duracellpupu vaikka miten yrittää. Lisäks, pitää ottaa _tavaksi_ itsensä hemmottelu (kenelle se on säännöllinen shoppaus, kenelle bilettäminen ja kenelle kauneudenhoito tai jokin muu) eli kun palkitsee itseensä aina välillä ja rentoutuu niin taas jaksaa. Ei liikaa stressiä asioista, ei ne stressaamalla parane!
Hymyä hei
Unik:
Elämä on tuskaa. Elämä on epäreilua. Mitä nopeammin sen oivaltaa ja tajuaa niin voi alkaa nauttimaan elämästä.
Aika köykänen neuvo*igor*
Posts: 3,187
Masennuksen hoidon voi aloittaa omega-rasvahapoilla (ja 5-ht:lla jos sattuu jostain keksimään) jos ei halua lääkkeisiin koskea. Molemmat vaikuttavat ilmeisesti hyvinkin ratkaisevasti aivojen ja siten myös oman mielenterveyden hyvinvointiin, vaikkeivat mitään lyhytaikaisia ihmelääkkeitä olekaan. Pidempiaikaisen popsimisen kuitenkin pitäisi saada aikaan positiivisia tuloksia ilman mitään keinotekoisiä kemikaaleja.
Posts: 1,293
Avautums:
13v masennusta (oon nyt 22) joka on tässä muutaman vuoden sisällä muuttunu yleiseks ahdistuneisuudeks. Unettomuus ollu aika pitkälti kanssa ongelmana yhtä pitkään mutta kuten lääkärit ovat asian todenneet: Ei siihen mitään tarvii, tuo on normaalia teini-ikäsellä ja menee kyllä ohi. Nyt, 10v myöhemmin: Unettomuuteen joutuu syömään lääkkeitä, ahdistuneisuus ei katoa millään, alkoholia ei voi enää ees väliaikasesti käyttää pakotienä kun menee juoppohuulluuteen. Kohta vuoteen ei oo ollu tuloja, en pysty koulukiusattuna olemisen johdosta enää kunnolla liikkumaan julkisilla paikoilla. Elämä on ihanaa! (ai missä vaiheessa?)
Thoh, ainii, kesällä vankilaan kun en saanu ees sivarista vapautusta. Mikkelin päämajakaupungin lääkäreitten takia en saanu armeijasta vapauttavia papereita vaikka täällä turussa sanottiin että ois irroonu ihan tosta vaan kun ois vaan kysyny (Hemihypertrophia, toispuoleinen liikakasvu. selkä, polvi, ja lonkka kipeenä ja kipeytyy kävelystä. El mutante!)
Closed again.
13v masennusta (oon nyt 22) joka on tässä muutaman vuoden sisällä muuttunu yleiseks ahdistuneisuudeks. Unettomuus ollu aika pitkälti kanssa ongelmana yhtä pitkään mutta kuten lääkärit ovat asian todenneet: Ei siihen mitään tarvii, tuo on normaalia teini-ikäsellä ja menee kyllä ohi. Nyt, 10v myöhemmin: Unettomuuteen joutuu syömään lääkkeitä, ahdistuneisuus ei katoa millään, alkoholia ei voi enää ees väliaikasesti käyttää pakotienä kun menee juoppohuulluuteen. Kohta vuoteen ei oo ollu tuloja, en pysty koulukiusattuna olemisen johdosta enää kunnolla liikkumaan julkisilla paikoilla. Elämä on ihanaa! (ai missä vaiheessa?)
Thoh, ainii, kesällä vankilaan kun en saanu ees sivarista vapautusta. Mikkelin päämajakaupungin lääkäreitten takia en saanu armeijasta vapauttavia papereita vaikka täällä turussa sanottiin että ois irroonu ihan tosta vaan kun ois vaan kysyny (Hemihypertrophia, toispuoleinen liikakasvu. selkä, polvi, ja lonkka kipeenä ja kipeytyy kävelystä. El mutante!)
Closed again.
Posts: 21
Itse korostaisin sitä, että masennus voi todellakin olla sairaus, eikä vain jonkun ihmisen narinaa tai huomionkipeyttä.
Jos masennus kestää pitkään ja siihen liittyy yleistä ahdistuneisuutta ja / tai muita fobioita, kannattaa hakeutua hoitoon.
On tärkeätä oikeasti etsiä apua masennukseen, koska sitä on saatavilla, kuten muihinkin sairauksiin.
Nykyään psyykkiset vaivat ovat niin yleisiä, että ei tarvitse ajatella olevansa hullu, jos lähtee hakemaan apua.
Esim. mielenterveystoimistoista voi alkaa kyselemään apua. Jos kärsii erilaisista fobioista (julkisten paikkojen kammo, sosiaalisten tilanteiden pelko tms. ), siihen voi auttaa kognitiivinen käyttäytymisterapia.
Masennuksen hoitoon oman kokemuksen mukaan käy hyvin psykoterapia + lääkitys.
Itse olen sairastanut pitkään masennusta, joka viime syksynä kehittyi paniikkihäiriöksi ja lopulta psykoosiksi.
Avun hakeminen oli vaikeata koska en itse tajunnut olevani sairas. Vasta päivien unettomuus ja mielettömät
pelkotilat saivat tajuamaan, että tästä ei selviä yksin. Soitin yksityiselle psykiatrille ja pääsin hoitoon.
Sain lääkityksen ja sovittiin 20 kerran psykoterapiasta. Kävin terapiassa 10 kertaa ja se riitti minulle.
Lääkkeitä syön vielä kuukauden ja sitten (toivottavasti) voin lopettaa.
Terapian , kavereiden tuen ja uusien harrastuksien myötä olen päässyt takaisin kiinni elämään.
Masennusta minulla ei ole ollut enää kuukauteen, vaan asiat näyttävät taas valoisalta.
Masennuksen taustalta voi löytyä erilaisia käsittelemättömiä traumoja tai muita asioita, jotka täytyy saada puhua pois.
Alkoholin runsaan käytön taustalta voi löytyä masennus. Itse hoidin depressiotani lähinnä alkoholilla.
Nyt en ole dokannut 4:ään kuukauteen eikä tee ees mieli.
(kristillisiä) Kirjoja masentuneelle:
Pirjo Alajoki: Masennus elämän voimavarana
Salme Blomster: Levottomuudesta rauhaan
Salme Blomster: Suojaava, lamauttava pelko
Salme Blomster: Musta, valkoinen häpeä
Gunnar Elstad: Kun elämä satuttaa
Seppo Jokinen: Rikotusta eheä
Seppo Jokinen: Yksinäisyydestä yhteyteen
Martti Lindqvist: Toivosta ja epätoivosta
Pirkko Jalovaara: Minulle on luvattu, että minä paranen
Jos masennus kestää pitkään ja siihen liittyy yleistä ahdistuneisuutta ja / tai muita fobioita, kannattaa hakeutua hoitoon.
On tärkeätä oikeasti etsiä apua masennukseen, koska sitä on saatavilla, kuten muihinkin sairauksiin.
Nykyään psyykkiset vaivat ovat niin yleisiä, että ei tarvitse ajatella olevansa hullu, jos lähtee hakemaan apua.
Esim. mielenterveystoimistoista voi alkaa kyselemään apua. Jos kärsii erilaisista fobioista (julkisten paikkojen kammo, sosiaalisten tilanteiden pelko tms. ), siihen voi auttaa kognitiivinen käyttäytymisterapia.
Masennuksen hoitoon oman kokemuksen mukaan käy hyvin psykoterapia + lääkitys.
Itse olen sairastanut pitkään masennusta, joka viime syksynä kehittyi paniikkihäiriöksi ja lopulta psykoosiksi.
Avun hakeminen oli vaikeata koska en itse tajunnut olevani sairas. Vasta päivien unettomuus ja mielettömät
pelkotilat saivat tajuamaan, että tästä ei selviä yksin. Soitin yksityiselle psykiatrille ja pääsin hoitoon.
Sain lääkityksen ja sovittiin 20 kerran psykoterapiasta. Kävin terapiassa 10 kertaa ja se riitti minulle.
Lääkkeitä syön vielä kuukauden ja sitten (toivottavasti) voin lopettaa.
Terapian , kavereiden tuen ja uusien harrastuksien myötä olen päässyt takaisin kiinni elämään.
Masennusta minulla ei ole ollut enää kuukauteen, vaan asiat näyttävät taas valoisalta.
Masennuksen taustalta voi löytyä erilaisia käsittelemättömiä traumoja tai muita asioita, jotka täytyy saada puhua pois.
Alkoholin runsaan käytön taustalta voi löytyä masennus. Itse hoidin depressiotani lähinnä alkoholilla.
Nyt en ole dokannut 4:ään kuukauteen eikä tee ees mieli.
(kristillisiä) Kirjoja masentuneelle:
Pirjo Alajoki: Masennus elämän voimavarana
Salme Blomster: Levottomuudesta rauhaan
Salme Blomster: Suojaava, lamauttava pelko
Salme Blomster: Musta, valkoinen häpeä
Gunnar Elstad: Kun elämä satuttaa
Seppo Jokinen: Rikotusta eheä
Seppo Jokinen: Yksinäisyydestä yhteyteen
Martti Lindqvist: Toivosta ja epätoivosta
Pirkko Jalovaara: Minulle on luvattu, että minä paranen