hallucinogen, 2.7.2006 15:35:
---
Android, 2.7.2006 15:27:
Voit aina vetää jotain yksittäistapauksia esille, mutta tosiasia on se, että valtaosalla maailman lehmistä ei ole tuollaiset olot.
---
Enpä väitä muusta maailmasta mitään kun en tiedä mutta tiedätkö sinä? Luulisin, että Suomessa ei ainakaan kauheasti huonommat olot ole kuin sukulaismiehen tilalla. Kuitenkin täällä on nostettu useasti iso haloo siitä kun eläimiä on kohdeltu oikeasti huonosti. Joitain tapauksia lukenu missä isäntä on jättänyt elikot kuolemaan kun ei ole kiinnostanut hoitaa(tai sit dokannu niin ettei ole kyennyt tms) mut noi taitaa olla yksittäistapauksia.
Itseasiassa tässä sulle tietoa ihan Suomenkin oloista;
Lypsylehmät
Naudan historia
Nautojen domestikaatio eli eläinten kesyttäminen alkoi 10 000 vuotta sitten Kreikassa ja Vähä-Aasiassa. Ruotsiin naudat tulivat noin 5000 vuotta sitten. Lehmien esi-isä, alkuhärkä, tapettiin sukupuuttoon voimakkaalla metsästyksellä 1600-luvulla. Alkuhärän villiintyneistä sukulaisista elää luonnonmukaisissa oloissa muun muassa chillinghamin karja Englannissa ja Camargue-karja Etelä-Ranskassa. Näiden eläinten käyttäytymistä seuraamalla voidaan selvittää nautojen lajityypilliset käyttäytymistarpeet.
Vaikka naudan kesyttämisestä on aikaa useita tuhansia vuosia, on sillä edelleenkin tallella lähes kaikki alkuhärän vaistot. Nykyisenkaltaisessa tehokasvatuksessa eläin ei pysty toteuttamaan luontaisia tarpeitaan ja siitä aiheutuu sille kärsimystä ja stressiä.
Nauta on tasanko- ja laumaeläin
Naudat ovat tasankoeläimiä. Niiden elinalue on laaja laidun lepo- ja vesipaikkoineen. Naudat saattavat vaeltaa päivässä yli neljä kilometriä etsien ruokaa (heiniä, mustikanvarpuja, puiden lehtiä ja neulasia.) Erityisiä ulostepaikkoja ei ole, mutta likaantunutta laidunta ei käytetä. Päinvastoin kuin sisäkasvatuksessa, luonnossa naudat välttävät makaamasta ulosteidensa päällä.
Naudat ovat laumaeläimiä, jotka syövät, märehtivät ja lepäävät samanaikaisesti. Lauma koostuu emoperheryhmistä, joihin kuuluu lehmä ja sen aikuiset naaraspuoliset jälkeläiset sekä kumpaakin sukupuolta olevat alle 2-vuotiaat vasikat. Aikuiset sonnit elävät omina ryhminään ja tulevat laumaan paritteluaikanaan. Nautojen arvellaan voivan oppia tuntemaan 50-70 eri yksilöä. Nykyaikaisilla tehomaatiloilla yksilömäärä saattaa kuitenkin Suomessa kasvaa jopa 400 yksilöön.
Arvojärjestys
Laumassa vallitsee arvojärjestys, jossa sonnit ovat korkeammassa asemassa kuin aikuiset lehmät, jotka puolestaan dominoivat nuorempia eläimiä. Korkea arvoasema ei tarkoita samaa kuin lauman johtajuus. Korkealla arvoasemassa oleva eläin valitsee yleensä itse syönti- ja makuupaikkansa. Sen sijaan lauman voi johtaa uuteen ruokapaikkaan tai pois vaarallisesta tilanteesta muu kuin korkealla arvoasemassa oleva eläin.
Parsinavetoissa lehmillä on vähän sosiaalista kanssakäymistä. Jos eläimet pääsevät ulos vain harvoin, päätyvät ne usein kahinoimaan näissä tilanteissa. Pihatoissakin arvojärjestyksen ylläpito voi aiheuttaa ongelmia: Dominoivan eläimen kohtaaminen ahtaalla käytävällä tai umpikujakäytävien päässä stressaa alempiarvoisia eläimiä.
Pihatoissa ahtaus sekä kilpailu makuu- ja syömistilasta voivat stressata eläimiä ja johtaa puskemiseen ja nuorten eläinten syrjimiseen. Kasvattajat ovatkin keksineet tähän ongelmaan ratkaisun: Vasikat nupoutetaan eli niiltä poltetaan sarven aiheet, jotta ne eivät pysty käyttämään sarviaan puskemiseen. Toimenpide tehdään ilman kivunlievitystä. Stressi voi ilmetä myös rakenteisiin nojailuna, jolloin eläin painaa otsaa ja turpaa rakenteita tai toisia eläimiä vastaan.
*
Naudan sarven aiheen tuhoaminen alle neljän viikon ikäiseltä vasikalta on sallittua ainoastaan käyttämällä kylmä- tai kuumapolttoa. Sarven aiheen tuhoamiseen ei saa käyttää lipeää tai muuta syövyttävää ainetta. Polttamiseen käytettävä väline tai laite on pidettävä puhtaana ja toimintakuntoisena.
Kuumapolttoa käytettäessä polttoraudan on oltava punahehkuun kuumennettu koko polttamisen ajan ja sillä saa polttaa sarvenaihetta enintään 20 sekunnin ajan. Kutakin sarvenaihetta saa polttaa vain kerran. Polton aikana on huolehdittava siitä, ettei vasikka pääse liikuttamaan päätään.
Nautojen pidolle asetettavat eläinsuojeluvaatimukset MMMp 14/EEO/1997: Liite 2.6. Naudalle suoritettavat toimenpiteet
Märehtiminen
Lehmät ovat laiduntavia laumaeläimiä, joilla on säännöllinen vuorokausirytmi. Luonnonoloissa naudat saattavat laiduntaa kymmenenkin tuntia päivässä. Syödessään lehmät laittavat toisen jalkansa eteenpäin yltääkseen ruohoon. Navetoissa parren etuosan rakenteet usein estävät tämän normaalin syöntiasennon ja näin ollen nauta lyö toistuvasti etupolvensa parren etureunaan ja sen nivelet turpoavat.
Naudoilla on synnynnäisiä liikemalleja, kuten ylösnousu ja makuulle meno, jotka vaativat aina tietyn tilan ja tukevan jalansijan. Joskus navetan alustan ollessa liian liukas, eläin ei uskalla mennä makuulle, jottei se liukastuisi. Naudat torkkuvat seisaallaan, mutta nukkuvat vain makuulla ja lyhyitä jaksoja kerralla. Kova makuualusta, ahtaus ja kilpailu makuutilasta vähentävät eläinten lepoon käyttämää aikaa. Joskus eläimet joutuvat makaamaan lannan keskellä, mikä johtaa muun muassa utaretulehduksiin.
Itsensä puhdistaminen
Lehmät ovat luonnostaan hyvin siistejä eläimiä. Ne ylettyvät nuolemaan itseään lähes joka paikasta, lukuun ottamatta päätä ja niskaa. Lisäksi ne rapsuttavat sorkalla tai sarvella itseään tai hierovat selkäänsä puuta vasten. Luonnossa ne kuopivat myös maata ja heittävät sitä rinnalle ja niskaan. Myös ylempiarvoinen eläin voi pyytää toista lehmää nuolemaan itseään sieltä, mistä se ei itse ylety. Nuoleminen on paitsi puhdistautumista, myös ryhmän keskinäisen yhteishengen vahvistamista
Parsinavetoissa lehmä joutuu yleensä ottamaan luonnottomia asentoja puhdistaessaan itseään. Joskus se saattaa myös lopettaa itsensä puhdistamisen tilanahtauden tai lattian liukkauden vuoksi. Tämä aiheuttaa lehmille stressiä ja turhautumista.
Lisääntyminen
Jotta lehmät tuottaisivat maitoa, niiden täytyy poikia joka vuosi. Nykyisen jalostuksen ansiosta naudat tulevat sukukypsiksi jo kahdeksan kuukauden ikäisinä. Hieho keinosiemennetään ensimmäisen kerran noin 15 kuukauden ikäisenä. Tavoitteena on, että hieho poikisi ensimmäisen kerran noin 2-vuotiaana. Lehmät teurastetaan yleensä noin 4-6 -vuotiaina, joten ne poikivat 2-3 kertaa elämänsä aikana.
Lehmä kantaa noin yhdeksän kuukautta. Luonnonoloissa lehmät hakeutuvat erilleen muista ennen poikimista, yleensä suojaiseen metsään tai kanervikkoon. Tämä siksi, että vasikka leimautuisi emoonsa ja lehmä voisi rauhassa imettää vasikkaansa.
Synnytyksen jälkeen emo saattaa nuolla vasikkaansa useita tunteja ja vielä seuraavana päivänäkin. Emo leimautuu vasikkaansa hyvin voimakkaasti: vain viiden minuutin nuolemisen jälkeen emo tunnistaa vasikkansa vielä 12 tunnin kuluttuakin, vaikka eläimet olisi erotettu toisistaan heti puhdistamisen jälkeen.
Tehomaatiloilla lehmä saattaa joutua poikimaan parressa kytkettynä. Tällöin se ei pysty edes nuolemaan vasikkaansa. Parsinavetoissa ei ole lehmille välttämättä edes mitään erillistä poikimistilaa, vaan lehmä joutuu poikimaan lajitovereidensa läsnä ollessa.
Äidinvaisto on jokaisella nisäkkäällä yksi voimakkaimmista vaistoista. Jokainen terve emo pitää jälkeläisistään huolta siihen saakka, kunnes poikaset pärjäävät omillaan. Parsinavetoissa lehmäemo ja vasikka erotetaan toisistaan yleensä heti syntymän jälkeen. Pihatoissa, joissa on poikimiskarsinat, eläimet saavat olla yhdessä vähintään yhden vuorokauden. Luomutiloilla vasikan annetaan olla emonsa seurassa ternimaitoajan, eli noin viisi päivää.
Emon ja vasikan erottaminen stressaa yleensä kumpaakin eläintä. Lehmäemot huutelevat vasikkansa perään pitkiäkin aikoja ja saattavat jopa pidätellä maitoaan lypsyllä. Joskus tosin ensi kertaa synnyttäessään lehmät saattavat järkyttyä poikimisesta niin paljon, että ne puskevat vasikkaansa. Tällöin poikanen on pakko viedä pois, vaikka muuten eläinten annettaisiinkin olla jonkun aikaa yhdessä.
Luonnonoloissa vasikan vieroitus emosta tapahtuu vasta 11 kuukauden päästä. Tätä ennen vasikka imee emonsa nisiä noin viisi kertaa päivässä. Kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana 6-8 kertaa päivässä ja tämän jälkeen 3-4 kertaa päivässä. Vasikka imee pää ja kaula hieman ylöspäin, jolloin sen märekouru (etumahojen seinämän kanava, jota kautta maito menee pötsin ohi suoraan juoksutusmahaan) pysyy suljettuna. Navetoissa vasikkaa saatetaan juottaa ämpäristä pari kertaa päivässä. Tällöin juontiasento on huono ja pitkät juottovälit kutistavat juoksutusmahaan. Ämpäristä tai tutista juotettuna vasikka saattaa juoda liian vähän kerrallaan ja se jää nälkäiseksi, mikä aiheuttaa sille ruuansulatuskanavan ongelmia.
Jos vasikoita juotetaan ämpäristä, ne eivät voi toteuttaa voimakasta imemisentarvetta. Ryhmäkarsinassa eläessään ne pyrkivätkin imemään toisten vasikoiden korvia, nisiä, napoja ja penistä.
Vasikan elämää
Luonnonoloissa vasikat leikkivät aamuvarhaisesta iltahämärään eri-ikäisten ja eri sukupuolta olevien eläinten kanssa. Leikkiin liittyy käyttäytymismalleja kamppailusta, puolustuksesta, paosta ja lisääntymisestä. Leikin tärkeä merkitys on oppia arvojärjestyksen ylläpidon tärkeät eleet sekä myöhemmin parittelussa tarvittavaa motoriikkaa. Leikki harjoittaa ja vahvistaa lihaksia, jänteitä, luita ja niveliä sekä tekee ympäristön ja lajitoverit tutuiksi. Eläimet oppivat hyökkäämään, pakenemaan, sekä sopeutumaan elinympäristöönsä.
Tehomaatiloilla karsinat ovat yleensä ahtaat eivätkä vasikat voi toteuttaa niiden lajityypillistä käyttäytymistä. Alle kahden kuukauden ikäistä vasikkaa saa pitää yksittäiskarsinassa. Ennen puolen vuoden ikää vasikkaa ei saa kuitenkaan kytkeä parteen.
Vasikat ovat uteliaita eläimiä, kuten naudat yleensäkin. Vasikka tutkii ympäristöään erityisesti ensimmäisen elinkuukautensa aikana, jolloin tutkiminen on yksi tärkeimmistä toiminnoista. Tämä sama halu on voimassa vasikalla kaikissa ympäristöissä. Virikkeettömissä navetoissa tutkimushalu ja voimakas imemisentarve johtavat yleensä epänormaaliin suun käyttöön. Tällöin vasikka saattaa nuolla ja pureskella karsinansa rakenteita sekä imeskellä toisia ja muita vasikoita.
* Jos alle kahdeksan viikon ikäistä vasikkaa pidetään yksittäiskarsinassa, karsinan seinien on oltava sellaiset, että vasikka voi nähdä ja kosketella lajitovereitaan. Eläinlääketieteellisestä syystä vasikkaa voidaan kuitenkin pitää sellaisessa karsinassa, jossa on umpinaiset seinät.
Yksittäiskarsinassa pidettävän vasikan karsinan on oltava vähintään vasikan säkäkorkeuden levyinen ja karsinan pituuden vähintään vasikan pituus mitattuna turvasta lantioluun istuinkyhmyyn kerrottuna 1,1:llä.
Jos vasikoita pidetään ryhmässä, vasikoiden käytettävissä olevan tilan on oltava sellainen, että eläimet voivat kääntyä ympäri ja asettua vaivatta makuulle. Karsinassa on oltava tilaa jokaista alle 150 kg:n painoista vasikkaa kohden vähintään 1,5 m2, yli 150 kg:n mutta kuitenkin alle 220 kg:n painoista vasikkaa kohden vähintään 1,7 m2 ja yli 220 kg:n painoista vasikkaa kohden vähintään 1,8 m2.
Nautojen pidolle asetettavat eläinsuojeluvaatimukset MMMp 14/EEO/1997: Liite 1.5. Vasikan pitopaikka
Elämää tehomaatiloilla
Lehmät pystyisivät olemaan ulkona talvellakin. Kuitenkin tehomaatilojen navetoissa lehmät saattavat joutua olemaan ympärivuotisesti parteen kytkettyinä. Tämä näkyy nautojen heikkona terveydentilana.
Usein sanotaan, että kaikilla eläimillä on nimi ja että niistä huolehditaan hyvin. Lehmälle ihmisen antama nimi ei kuitenkaan välttämättä takaa onnellista elämää: Parteen kytketty lehmä tai lehmä, joka ei ikinä pääse ulos, ei välitä siitä, onko sen nimi Mansikki tai Mustikki tai onko sillä nimeä ollenkaan. Lehmälle on tärkeää se, että se pystyy käyttäytymään lajilleen tyypillisellä tavalla, ei niinkään sen nimi.
Teurastus
Nautoja teurastetaan vuosittain noin 400 000. Maassamme teurastettavista naudoista vain 2 % tulee lihakarjatiloilta. Loput 98 % ovat maitoteollisuuden sivutuotteita: lypsylehmien vasikoita, loppuun kuluneita lypsylehmiä ja siitokseen käytettyjä sonneja.
Keskimääräinen teuraskuljetusmatka on Suomessa 100 km, kuljetusaika kolmesta neljään tuntia. Kuljetusajat ovat kuitenkin pidentymässä. Teuraskuljetuksen ongelmana ovat muun muassa hierarkiataistelut, joita ilmenee kun toisilleen vieraita eläimiä laitetaan samaan tilaan.
Teuraskuljetuksen jälkeen nautoja odottaa pulttipistooli, jolla pultti ammutaan naudan otsaluun läpi niin, että eläin taintuu.
Lehmien jalostusongelmat
Tehomaatilojen ongelmat eivät ole ainoastaan tilan ahtaus ja suuret eläinmäärät, vaan myös eläinten liian pitkälle viety jalostus. Nykyajan lypsylehmillä on niin isot utareet, että niiden lajitoverit saattavat ahtaissa oloissa talloa niiden päälle. Lehmien yleisin teurassyy on utaretulehdus. 1970-luvulla huippulehmä lypsi 4000 litraa vuodessa, mutta nyt 16 000 litraa. Keskimäärin lehmä tuottaa 8000 litraa maitoa vuodessa. Vaikka lehmiä on vähemmän nyt kuin 30 vuotta sitten, maitoa tulee silti saman verran. Samassa ajassa lehmän paino on lisääntynyt 100 kg, mutta nivelet eivät ole kehittyneet kantamaan niin painavaa kehoa. Tämä aiheuttaakin esimerkiksi nivelrikkoja.
Parsinavetat ja pihatot
Vuonna 2004 Suomessa oli 22 882 nautakarjatilaa, joista lypsykarjatiloja 18 107. Suuret, yli 50 lypsylehmän tilat ovat yleistymässä.
Ylivoimaisesti suurin osa Suomen navetoista on parsinavettoja. Lyhytparsi on yleisin parsityyppi. Lyhytparressa suuremmat naudat joutuvat seisomaan takajalat koko ajan lantakourussa. Märässä lannassa seisominen altistaa takasorkat sorkkasairauksille, jolloin jalat saattavat turvota ja tulehtua. Nykyisin uusia navettoja rakennettaessa päädytään yleensä pihattoratkaisuun, jossa lehmät eivät ole kaulastaan kytkettynä. Pihattonavettoja ei kuitenkaan koske vuonna 2006 voimaan tuleva asetus lehmien pakollisesta ulospääsystä. Samoin parteen kytketyt naudat saadaan pitää erityisluvalla ympäri vuoden sisällä
* Lypsylehmät ja pääasiassa maidontuotantoa varten kasvatettavat hiehot, jotka pidetään kytkettyinä, tulee päästää vähintään 60 päivänä laitumelle tai muuhun tarkoituksenmukaiseen jaloittelutilaan ajanjaksona, joka alkaa 1 päivänä toukokuuta ja päättyy 30 päivänä syyskuuta. Jaloittelutilan pinta-alan on oltava vähintään 6 m2 siellä pidettävää nautaa kohden. Pinta-alan on oltava kuitenkin aina vähintään 50 m2.
Hieholla tarkoitetaan vähintään 8 kuukauden ikäistä poikimatonta naaraspuolista nautaeläintä. Lääninhallitus voi myöntää vapautuksen 3 momentissa tarkoitetusta laitumelle tai jaloittelutilaan pääsyä koskevasta vaatimuksesta, jos tuotantotilalla ei ole käytettävissään sopivaa laidunta tai jos muuta jaloitteluun soveltuvaa tilaa ei ole mahdollista kohtuudella järjestää tai jos vaatimuksen noudattaminen on kohtuutonta liikenteeseen, maastoon tai etäisyyteen liittyvistä syistä. Vapautus myönnetään enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja se peruutetaan, jos vapautuksen myöntämisen edellytykset lakkaavat.
Eläinsuojeluasetus 171/2005, 18 §
LÄHTEET:
* Animalia 1/94
* Castren Heli: Kotieläinten käyttäytyminen ja hyvinvointi. Mikkeli 1997. Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli
* Helsingin Sanomat 8.10.2001.
* KM VET 3/2001
* Luonnonmukainen kotieläintuotanto. Tuotantoa ihmisten, eläinten ja luonnon ehdoilla. Maija Kyrö. Suomen 4H liitto. Esa Print Oy, Lahti 1998.
* Maaseudun tulevaisuus. 1.11. 2000.
* Rehumakasiini: tuoretta tietoa ruokinnasta ja tuloksia tiloilta. Rehuraisio 3/2001.
* Suomen eläinsuojelulainsäädäntö
* Virikkeitä ja vapautta maatalouden eläimille. Tietoa sikojen, nautojen ja kanojen vaistoista ja luontaisesta käyttäytymisestä. Eläinsuojeluliitto Animalia. Monila Oy, Helsinki 1997.