Klubituksen kilonpudotus

1,827 posts, 92 pages, 757,298 views

Avatar
#1741 • • Edited niomic Guest

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

aada, 24.3.2010 20:43:
Olen huomannut, että itselläni ainakin toimii parhaiten se, että syön ihan mitä haluan, milloin tahansa, mutta aina aika vähän. En siis syö ikinä itseäni kylläiseksi.

En ole oikeastaan koskaan tykännyt syödä kauhean paljon, joten jos söisin joka päivä monta ateriaa ja kunnolla, tuntuisi että ahdan itseeni hirveät määrät ja toisaalta en tykkäisi etten voisi syödä aterioiden välissä jos tekisi mieli.

Tykkään muutenkin syödä pääasiassa lihaa, kanaa, joskus hedelmiä tms. Punaviiniä ja suklaata käytän kanssa melkeinpä päivittän pieniä määriä. Itselläni ainakin toimii. Tosin ravintolassa on aina hauskaa, kun kaikki muut naiset tilaavat aina jotain salaattia tms. ja itse tilaan aina ison pihvin.

Enpä tiedä mistä on peräisin, mutta tuntuu Suomessakin olevan annokset aika isoja* ja monissa lounasravintoloissa varsinkin esim. pastan ja riisin tuputtaminen on aika raskasta. Onkohan tässäkin sitten vielä jotain pula-ajan havinaa ja pakko-saada-paljon-kun-sitä-nyt-on. Eikä riitä, että tuputetaan jotain pastaa kastikkeen kanssa, mutta kun kaikki pasta ja riisi on ravintoloissa tyyliin ravintoaineetonta täysin valkaistua huttua. Vieläkin odottelen valtiolta peliliikkeitä sen suhteen, että aletaan verotuksella tai vastaavalla tukemaan terveellisempiä vaihtoehtoja.

* Isoja ja ähkyttäviä. Suuruus nyt korostuu selkeämmin kun on syönyt jonkin aikaa järkevämpiä annoksia (varsinkin jos suurimman osan hiilaripuolesta on täyttänyt kasviksilla ja tummilla, kuiturikkailla leivillä).

Itsellä nyt ei ole mitään erikoista laihdutusta käynnissä, mutta aika lakto-ovovegeilyyn siirtyneenä vuoden alusta on kyllä kiloja lähtenyt kohtuusti (myös lihasta). Enpä tuota nyt stressaile, vähän vaan pitää enemmän kiinnittää huomiota esim. proteiinimääriin, joita olen nyt aika paljon paikkaillut pitkäaikaisilla karkeillani, eli pähkinöillä, manteleilla ja erinäisillä siemenillä.
aada

Posts: 736

#1742 • • aada

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

niomic, 24.3.2010 21:03:
---
aada, 24.3.2010 20:43:
Olen huomannut, että itselläni ainakin toimii parhaiten se, että syön ihan mitä haluan, milloin tahansa, mutta aina aika vähän. En siis syö ikinä itseäni kylläiseksi.

En ole oikeastaan koskaan tykännyt syödä kauhean paljon, joten jos söisin joka päivä monta ateriaa ja kunnolla, tuntuisi että ahdan itseeni hirveät määrät ja toisaalta en tykkäisi etten voisi syödä aterioiden välissä jos tekisi mieli.

Tykkään muutenkin syödä pääasiassa lihaa, kanaa, joskus hedelmiä tms. Punaviiniä ja suklaata käytän kanssa melkeinpä päivittän pieniä määriä. Itselläni ainakin toimii. Tosin ravintolassa on aina hauskaa, kun kaikki muut naiset tilaavat aina jotain salaattia tms. ja itse tilaan aina ison pihvin.

---

Enpä tiedä mistä on peräisin, mutta tuntuu Suomessakin olevan annokset aika isoja* ja monissa lounasravintoloissa varsinkin esim. pastan ja riisin tuputtaminen on aika raskasta. Onkohan tässäkin sitten vielä jotain pula-ajan havinaa ja pakko-saada-paljon-kun-sitä-nyt-on. Eikä riitä, että tuputetaan jotain pastaa kastikkeen kanssa, mutta kun kaikki pasta ja riisi on ravintoloissa tyyliin ravintoaineetonta täysin valkaistua huttua. Vieläkin odottelen valtiolta peliliikkeitä sen suhteen, että aletaan verotuksella tai vastaavalla tukemaan terveellisempiä vaihtoehtoja.

* Isoja ja ähkyttäviä. Suuruus nyt korostuu selkeämmin kun on syönyt jonkin aikaa järkevämpiä annoksia (varsinkin jos suurimman osan hiilaripuolesta on täyttänyt kasviksilla ja tummilla, kuiturikkailla leivillä).

Joo, en ymmärrä myöskään noita isoja annoskokoja. Mielummin syö oikeasti hyvää ruokaa vähän vähemmän. Itse teen aina niin ravintoloissa, että syön siis tosiaan vain sen pihvin, en mitään lisukkeita, kun en niistä muutenkaan yleensä niin välitä (toki voin siis maistella ihan kohteliaisuussyistä).

En myöskään ymmärrä oikein kaikkia vähärasvaisia tuotteita. Yleensä ne vain maistuvat pahalle ja mielestäni olisi paljon fiksumpaa syödä sitä ns. aitoa juttua vähän vähemmän. Itse ainakin haluan nauttia ruoasta ja mielestäni se, että ostaa jotain vähärasvaisia juustoja, jogurtteja tms. on vähän sama kuin menisi juuri syömään ulos johonkin halpapaikkaan, jossa määrä korvaa laadun, eli paljon pahaa ruokaa tarjolla. Kivaa.
Jusna666

Posts: 1,447

#1743 • • Jusna666 Diablo
Jeah! I'm in..

7-8 kiloo pudonnu kuukaudessa. Tästä se lähtee, viel muutama ni sit on hyvä.

--
Sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille

m1kk3

Posts: 5,560

#1744 • • Edited m1kk3 no-life

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

aada, 24.3.2010 22:03:
En myöskään ymmärrä oikein kaikkia vähärasvaisia tuotteita. Yleensä ne vain maistuvat pahalle ja mielestäni olisi paljon fiksumpaa syödä sitä ns. aitoa juttua vähän vähemmän. Itse ainakin haluan nauttia ruoasta ja mielestäni se, että ostaa jotain vähärasvaisia juustoja, jogurtteja tms. on vähän sama kuin menisi juuri syömään ulos johonkin halpapaikkaan, jossa määrä korvaa laadun, eli paljon pahaa ruokaa tarjolla. Kivaa.

Ah, niin totta. Nykyään kaikki pitää olla kevyttä ja lightiä ja sitä ja tätä. Rasvaa kammotaan, ja sekin vähä mitä syödään, vedetään jotain käsiteltyä teollista paskamargariinia joka maistuukin ihan vehkeelle, "kun se on niin terveellistä". Voi on niin kauheeta sydämelle ja terveydelle ettei sitä voi syödä jne jne jne. Monikin ihminen vetää suurimman osan ravinnostaan hiilihydraatteina eli pastaa, leipää jne jne, light-tuotteita ja ihan äärimmäisen vähän rasvaa, kun kaikki pitää olla kevyttä ja lightia, mutta on silti ylipainoinen, väsynyt ja voimaton ? Missähän vika ?

Tsiisus sentään, onneks ite oon sentään (ainakin omasta mielestäni ja monen muunkin) tullut järkiini. Kiva kun ite saa syödä (toki, kohtuudella ja järkevästi) aitoa 10% rasvaa sisältävää jogurttia (joka on oikeesti NIIN paljon parempaa) esim. marjojen ja vaikkapa mantelilastujen kera, paljon parempaa kun joku lisäaineilla kyllästetty "0% RASVAA, KEVYT!1111!"-jogurtti. Mut valintojahan tää elämä on täynnä.

edit: niin ja moni ei ota sitä huomioon että kevyttuotteissa on hyvin usein enemmän lisäaineita ja vaikkapa sokeria kuin aidossa tavarassa. Hyvänä esimerkkinä esim. majoneesi ja ruokakerma (mitä kevyempi, sen lisäainemössöä se on) vs. aito kerma. Ja muutenkin monet ihmiset on laiskoja ja avuttomia ruuanlaitossa, kaikki pitää ostaa valmiina. Valmisruokia (jotka on useimmiten myös täyttä paskaa) mätetään kun ei osata/viittitä itse tehdä mitään, ja edes niinkin helppoa asiaa kun salaatinkastike, ei osata/viitsitä tehdä ite. Vaan pitää ostaa sitä E-koodeilla kyllästettyä kaupan valmispaskaa. Okei, poikkeuksiakin on, mut oikeesti, hitto vieköön.

edit2: ja joo, kyllä mäkin käytän pienessä määrin esim makeutusainetta, ja tiedän ettei sekään mitään luomua ole. Mutta, toisaalta kun sokeria en halua suuhuni työntää ni se on vaan valittava kahdesta pahasta se pienempi. Ja käytännössä lähes kaiken ruuan teen itse, jolloin tiedän suurinpiirtein mitä syön, ja pyrin valitsemaan kaupassa ne tuotteet esim. makkaroista ne missä on vähiten lisäaineita ja muuta skeidaa, vaikka maksaisikin hieman enemmän. Joten väittäisin kaikesta huolimatta että mulla on varaa puhua.

--
Kabinetti on niinkuin konemusa potenssiin kaksi.

(c) Sir Henri Risti

Jusuplussa

Posts: 1,293

#1745 • • Jusuplussa UG-///
Hirveet makeanhimot on tullu, ku on ottanu hiilareita veke vähän rankemmalla kädellä. Normaalisti ei pullat ja munkit napostele, mutta nyt maistuis joka päivä viis berliininmunkkia :o
m1kk3

Posts: 5,560

#1746 • • m1kk3 no-life

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

yusuplus, 25.3.2010 18:29:
Hirveet makeanhimot on tullu, ku on ottanu hiilareita veke vähän rankemmalla kädellä. Normaalisti ei pullat ja munkit napostele, mutta nyt maistuis joka päivä viis berliininmunkkia :o

o_O Mul kävi just toistepäin, hävis lähes kokonaan makeanhimot :O Ennen se oliki ihan järkyttävää, melkein joka päivä piti saada mässypussi. No, toivottavasti sullaki hellittää ja muista syödä kunnon aterioita, masu täyteen ni ei tuu niin paljo kiusausta napostella kaikkee :)

--
Kabinetti on niinkuin konemusa potenssiin kaksi.

(c) Sir Henri Risti

WiljamiDzay

Posts: 1,291

#1747 • • WiljamiDzay Nyypiö

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

mikke, 25.3.2010 18:39:
---
yusuplus, 25.3.2010 18:29:
Hirveet makeanhimot on tullu, ku on ottanu hiilareita veke vähän rankemmalla kädellä. Normaalisti ei pullat ja munkit napostele, mutta nyt maistuis joka päivä viis berliininmunkkia :o

---

o_O Mul kävi just toistepäin, hävis lähes kokonaan makeanhimot :O Ennen se oliki ihan järkyttävää, melkein joka päivä piti saada mässypussi. No, toivottavasti sullaki hellittää ja muista syödä kunnon aterioita, masu täyteen ni ei tuu niin paljo kiusausta napostella kaikkee :)

Mulla ei oo koskaan ollukkaan mikään hirmuinen makeanhimo (tietty jos melliä ny o ostanu ni se pussi ny toki menee kerralla) eikä toisaalta alkanutkaan kun jätti hiilarit pois ruokavaliosta... Ainoa mitä on huomannut, niin aina välillä näkee unta leivänsyömisestä ja kahvia juodessa tulee lähes päivittäin maku-assosiaatio ruisleipään *ding* :D

--
Nimim. Viherpeukalo, tiedät kai missä.

Jusuplussa

Posts: 1,293

#1748 • • Jusuplussa UG-///

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

mikke, 25.3.2010 18:39:
muista syödä kunnon aterioita, masu täyteen ni ei tuu niin paljo kiusausta napostella kaikkee :)

Toi tossa onki hauskaa kun syö kunnolla ja sitten 30-60min päästä tulee se törkee makeanhimo.
epicuros

Posts: 7,734

#1749 • • epicuros
LIVE FAST!!

--
Valid criticism does you a favor.

T-Justice

Posts: 892

#1750 • • T-Justice
Itsellä makeanhimot lähtee vasta kun on oikeesti ketoosissa, pelkkä hiilarien siistiminen ei auta.
Ps. Käyttäkää makeutukseen Steviaa se on ainakin naturaalia tavaraa *joo*
W

Posts: 1,049

#1751 • • Edited W
Itekkin ajattelin vähän kiristellä ja treenata vähän enemmän taas kohti kesää. Ollut traditio jo pitemmän aikaa, yleensä vedän kevätdietin niin pitkälle että pysyy sitten ympäri vuoden ok rasvoissa vaikka syökin suht vapaasti. *pepsodent*

Henk.kohtaisesti tykkään dieteistä, on kevyempi ja hyvä fiilis koko ajan. Tosin meikäläinen ei ole mikään kauhea mässäilijä muutenkaan, mut dietillä kyllä ihmettelen välillä kaloreita ihan laskurilla, ettei tuhlaannu liikaa aikaa mutuiluun.
Freja

Posts: 8,775

#1752 • • Freja Sihteeri
Tää tyttö joutuu tod näk jättämään alkoholin kokonaan pois, kun se aina pilaa mun proggiksen. Perjantaina oli duunikaverin läksärit, käytiin syömässä ja juomassa ulkona ja nyt on todennäköisesti taas perusmeiningillä viikon verran ylimääräisten painojen karistusta edessä, eli tavallaan taas turha rutistus kun voisi rutistaa jo enemmän.
Ilta ei näy pelkässä painossa, vaan ihan myös kropassakin, ja se vituttaa ihan tarpeeksi. Näin joka kerta, jos oon viettänyt alkoholipitoisen illan.

Mulla on muutenkin tietyn painon kirous, jonka alapuolelle en oo aiiiiiikoihin päässyt, ja on sangen turhauttavaa kitsastella ihan sama minkä kalorilaskurin tms aikataulujen kanssa, kun ei tipu niin ei tipu. Oon todella turhautunut tilanteeseen, joka oikeestaan on ihan omaa syytäni, mutta on se silti kumma kun vaikka mitä tekis niin ei.

Mulla ei enää omaan mieltymykseen ois montaa kiloa tiputettavana, ja niinhän aina sanotaan että ne viimiset kilot onkin niiin vaikeet saada pois, mut voi perkele, kuinka monta kuukautta täs pitää niitä pois kituutella? *igor*

Yngh.

--
Let´s see colours that have never been seen
Let´s go to places no one else has been

isfnbojbbssn

Posts: 4,143

#1753 • • isfnbojbbssn sdonvoinv

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

onko täällä kellään kasvissyöjällä kokemusta vähähiilihydraattisesta
ruokavaliosta?

ite ajattelin yrittää skarpata ruokailutottumuksia ja yrittää eroon
pastan/leivän/yms. liiallisesta vetämisestä.. mutta en kyllä mitään
lihaakaan aio alkaa syömään.

--
dasinoaisnvs

lefthand

Posts: 18

#1754 • • lefthand oikeakätinen

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

T-Justice, 25.3.2010 19:11:
Itsellä makeanhimot lähtee vasta kun on oikeesti ketoosissa, pelkkä hiilarien siistiminen ei auta.
Ps. Käyttäkää makeutukseen Steviaa se on ainakin naturaalia tavaraa *joo*

Mitäs tuo stevia oikeastaan on? Pikaisen googlauksen mukaan näyttäisi olevan jonkinlainen yrttikasvi. Mistä semmosta sitten saisi ostettua, onko pahan hintaista ja ennen kaikkea miltä se oikeestaan maistuu?

Minä ja kiloni ilmoittaudutaan mukaan kilonpudotukseen. Takana pyöreä nuoruus (tai tämän ikäisenä pitäisi kyllä puhua lapsuudesta), jonkin aikaa takaperin laihduin 13 kiloa, mutta sitten lihoinkin taas 18 kiloa elämäntilanteiden taas muuttuessa. *toktok* Paskanakki, mutta kuten tiedetään, niin makaa kuten petaa, tai jotain vastaavaa.

Alkoholinkäyttöä pitäisi aika paljon rajoittaa, se on uskomattoman tehokas sekoittamaan elämäntavat pariksi päiväksi.. Ensi viikolla aloitankin sitten tanssitunnit uudelleen, typeränä kun aikoinaan lopetin sen ulkomaille muuton yhteydessä. Tosi voittajafiilis jo pelkästään tanssitunneille palaamisesta. *super*
ninscu

Posts: 635

#1755 • • ninscu candydelic

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

lefthand, 4.4.2010 00:22:
---
T-Justice, 25.3.2010 19:11:
Itsellä makeanhimot lähtee vasta kun on oikeesti ketoosissa, pelkkä hiilarien siistiminen ei auta.
Ps. Käyttäkää makeutukseen Steviaa se on ainakin naturaalia tavaraa *joo*

---

Mitäs tuo stevia oikeastaan on? Pikaisen googlauksen mukaan näyttäisi olevan jonkinlainen yrttikasvi. Mistä semmosta sitten saisi ostettua

En oo ite testannu enkä tiiä mitä maksaa, mut oon törmänny tohon Lidlissä missä sitä myydään ainakin nestemäisenä ja Bauhausista saa siemeniä, jos haluu ite kasvattaa.

--
.. grooving with the eternal now ..

Kosaz

Posts: 109

#1756 • • Kosaz
Voiks tänne tulla valittaa jos ei tu painoa lisää? Pari neljä kiloa lisää (mieluiten lihaa) tekisi omasta mielestä hyvää..

--
The number you dialed is imaginary, please turn your mobilephone 90 degrees and try again.

Cloudberry

Posts: 493

#1757 • • Cloudberry

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

kmmo, 29.3.2010 09:45:
onko täällä kellään kasvissyöjällä kokemusta vähähiilihydraattisesta
ruokavaliosta?

Mjoo. Riippuu vähän siitä, kuinka määrittelet kasvissyöjän? Omasta mielestäni en oikeastaan oo, koska käytän jonkin verran maitotuotteita ja syön paljon kananmunia sekä toisinaan kalaa tai katkarapuja, mutta... lihaa, elimiä tai veriruokia en saata syödä. Lopetin niiden syönnin about 9 vuotta sitten. - Tällä hetkellä painan viis kiloa vähemmän entä painavimmillani, mutta pari kiloa enemmän kuin tavoitepainoni. Mulla on ollu tarkotus lähinnä yleisen hyvinvoinnin takia kokeilla sellasta.. öö.. sanotaanko nyt vaikka SCD-vaikutteista ruokavaliota? (Mää oon niiiiin hukassa tässä termiviidakossa..)

Jos saan oikeasti aikaseksi niin raportoin kokeilusta tänne muutaman viikon kuluttua. *pepsodent*
noemi

Posts: 535

#1758 • • noemi
VOI PERSE! Taas se on kasvanut (perse siis). *hmph*

Mikähän mussakin on pielessä ku ylävartalo on ku anorektikolla mut takapuoli ja reidet vaan levenee ja levenee....ei todellakaan huvittais ostaa vuoden välein isompia farkkuja!

Makeansyömisen vähentäminenkin voisi auttaa mut oikeesti tarvitsisin liikuntaa. MUTTA MUTTA...salikorttiin ei rahat riitä ja lenkkeily (incl. kävely) on mulle aivan hirveetä kidutusta, pyöräilystä puhumattakaan...
Haluisin sopusuhtasemman vartalon mut vihaan jo pelkkää ajatustakin siitä et pitäis joka viikko pakottaa itsensä ulkoilemaan, varsinkin kun tota pitäis jatkaa hamaan tulevaisuuteen...siis apua *nyyh*

T; nimim. "I Need A Miracle"

--
Oikeutta koneille!

kinderi

Posts: 1,783

#1759 • • kinderi Poikkeava Kannibaaliperuna

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

noemi, 5.4.2010 16:46:

Mun mielestä sä oot kaikinpuolin hoikka neiti *ding*

Mutta otas kävelylle mukaan jotain oikein kivaa musiikkia, siinä tulee ihan huomaamatta tallusteltua, ja itellä kävi eilen niin että kiersin vähän ylimäärästäkin kun musiikki vei mukanaan, ja taisin vähän hypähtääkin välillä ^^

Nimim.inhoan urheilua ja eilen ulkoilin ekaa kertaa yksin(=ilman lapsia).

--
Kinderi on kyllä siitä jännä, et se on aika perseestä, mut silti yks parhaista ämmistä ikinä -kaveri illanistujaisissa *justjoo*

noemi

Posts: 535

#1760 • • noemi

Replying to Klubituksen kilonpudotus:

kinderi, 5.4.2010 16:52:
---
noemi, 5.4.2010 16:46:
-- valitusta takapuolesta --
---

Mun mielestä sä oot kaikinpuolin hoikka neiti *ding*

Mutta otas kävelylle mukaan jotain oikein kivaa musiikkia, siinä tulee ihan huomaamatta tallusteltua, ja itellä kävi eilen niin että kiersin vähän ylimäärästäkin kun musiikki vei mukanaan, ja taisin vähän hypähtääkin välillä ^^

Nimim.inhoan urheilua ja eilen ulkoilin ekaa kertaa yksin(=ilman lapsia).

Jei kiitos tuesta, ja joo ongelmahan ei tässä olekaan se että olisin mitenkään ylipainoinen - vaan se että kaikki lisäkilot kertyy alavartaloon vaikka niillä oli käyttöä vähän ylempänäkin :P

Mulle tuppaa myös syntymään sairaalloisen vahva tunneside farkkuihini, ja itken paatuneen materialistin kyyneleitä joka kerta kun joudun luopumaan pieneksi käyneestä housuparista. (Seuraavan kerran itkettääkin sitten kaupan kassalla, kun miettii sitä mitä kaikkea muuta uusien housujen hinnalla olisi saanut..työttömyystuilla kun ei kauheasti shoppailla)

Mutta nyt, kannustuksesta piristyneenä lupaan kokeilla korvalapputeknon ja kävelylenkin yhdistelmää heti kun aurinko seuraavan kerran uskaltautuu taivaalle. (Sadekelillä en viitsi edes yrittää, nyt täytyy satsata positiivisiin alkukokemuksiin, heh) Toivottavasti jaksat itsekin jatkaa ulkoilua; sillähän väitetään olevan kovasti hyviä vaikutuksia niin sielulle kuin ruumiillekin *enkeli*

--
Oikeutta koneille!