..mut aina se ei riitä...
Niinpä. Onhan mullakin ystäviä ja perhe ja harrastuksia ja kiinnostava opiskelupaikka, enkä mä silti pysty nauttimaan elämästä täysillä, kun koko ajan *sydän*tä nakertaa pelko, että päädyn lopulta kateelliseksi ja katkeraksi erakoksi.
Katselin tänään vanhoja valokuvia kavereista, peruskoulun ja lukion päättäjäisistä jne., ja
pääsi kun tajusin, että
kaikki muut seurustelee, asuu jonku kans, on kihloissa, naimisissa ja/tai perheellisiä, oikeasti joka ikinen, paitsi minä. Muita sinkkuja ei noista ympyröistä enää ole jäljellä, ja nykyisistäkin kavereista melkein kaikki (n.80%) on varattuja. Minä vain en, eikä se johdu halun tai yrityksen puutteesta! Kyllästyttää olla niin usein ”kolmantena pyöränä”..
Asiat tapahtuu kun niiden aika on, mutta tuntuu etten jaksa enää odottaa.. pää sekoaa..
Kyllähän mä juhlin jos ja kun joskus pääsen poies tästä luukusta..