Jälkikäsitelty kuva (jonka käsittely on vienyt pois alkuperäisestä hetkestä) on sitten kuvaajan kuvastaan tekemä teos, joka ei ole valokuva ja jonka dokumentaarinen arvo on vähentynyt.
Pahoittelen tätä kysymysten tulvaa, mutta en käsitä kantaasi ...
Miten määrittelet "viety pois alkuperäisestä hetkestä"? Onko näistä jompikumpi "viety pois alkuperäisestä hetkestä"?
1) Olet ottamassa kuva esineestä X ja kissa pomppaa taustalle juuri oikealle hetkellä niin, että kuvaan jää näkyviin kissan häntä. Poistat hännän sillä se ei ole millään tavalla oleellinen.
2) Otat kuvan keskellä yötä, mutta valotat sen niin, että se näyttää päivältä. Valehtelet kaikille, että kuva on otettu päivällä ja kaikki uskovat sinua.
Entä jos et tiedä onko kuvaa käsitelty? Pystytkö koskaan suhtautumaan kuviin valokuvina? Jos pystyt, niin millä perusteella?
Miten suhtaudet näihin tilanteisiin:
Esimerkki 1: Kuvaaja muuttaa tilanteen värilämpötilaa ennen kuvaushetkeä filtterillä. Entä jos kuvaaja käyttää jotakin voimakasta efektifiltteriä? Onko dokumentäärinen arvo vähentynyt?
Esimerkki 2: Kuvaaja muuttaa tilanteen värilämpötilaa tai lisää efektiä kuvaushetken jälkeen, niin että kuva vastaa täysin esimerkkiä 1. Onko dokumentäärinen arvo sama kuin kohdassa 1 vai kenties jotain muuta?
Esimerkki 3: Miten suhtaudut siihen, että kun viet kuvat labraan niin siellä he käsittelevät ottamiasi kuvia ilman, että tiedät siitä. Onko kuva silloin valokuva vai teos? Onko sillä dokumentaarista arvoa, kun et edes voi tietää onko kuvaa käsitelty?
Esimerkki 4: Luontokuva on saavutettu haaskalla, joka tarkoittaa sitä, että kohde ei olisi tullut kameran eteen ilman haaskaa. Onko kuvalla dokumentaaristä arvoa?
Esimerkki 5: Otetaan kuva paikasta, jossa käytettiin haaskaa ja seuraavaksi otetaan kuva karhusta paikassa X. Laitetaan kuvat yhteen vedostusvaiheessa ja saadaan tarkalleen sama tulos kuin esimerkissä 4. Onko tämä kuva vähemmän dokumentäärinen?
Oma käsitys on, että kuvankäsittely ja valokuvaus ovat aina kuuluneet yhteen ja näin tulee olemaan myös jatkossa. Erona nykyisen ja aikaisemman tilanteen välillä ainoastaan on, että ennen kikkailu jouduttiin tekemään pimeässä huoneessa tai kuvan ottamishetkellä, jolloin "normaali kansa" ei edes osannut epäillä käsittelyä. Nyt tietokoneiden aikakaudelle kaikkilla on mahdollisuus käsitellä kuvia jolloin kaikki heti epäilevät, että kaikkea käsitellään. Tämän seurauksena pyritään sitten määrittelemään keinotekoisesti erilaisia rajoja ilman, että kukaan lopulta pystyy tarkkaan sanomaan mikä oikeastaan on käsittelyä ja mikä ei.
Rajojen asettaminen ja sääntöjen keksiminen on tietysti mahdollista, mutta aina on tilanteita ja ihmisiä, jotka eivät säätöjä syystä tai toisesta noudata. Tällöin lähtökohtaisesti pitäisi monissa tilanteissa ensimmäiseksi käydä ihmettelemään onko kuva edes aito vai ei, ja tällöin ollaan mielestäni jo varsin kaukana alkuperäisestä ideasta eli kuvan ottamisesta.
Mielestäni valokuvauskisoja laatiessa ei pitäisi asettaa rajoja lainkaan tai vaihtoehdoisesti kaikille annettaisiin samat edellytykset (=laitteet) tuottaa kuva. Tällöin kilpailu ei jättäisi mitään tulkinnan varaan ja väistämättä huomio kiinnittyisi itse tuloksiin eli kuviin eikä siihen miten ne kuvat voidaan saavuttaa.