Taas yks topikki siitä, mikä on valokuvausta

Mua ei ainakaan haittaa kunhan 1:1.68 toteutuu <3

Itseäni on viimeaikoina lakannut kiinnostamasta, onko kuva jälkeenpäin manipuloitu vai ei.

Kunhan lopputulos näyttää hyvältä.

tres älä vikise vaan tee sitten sitä itseilmaisua sillä hemmetin valokuvauksella. turha siitä alkaa vinettää jos haluaa tietää
kaikki mahdollisimman tarkkaan.

ota kirja käteen ja katso mitä suora valokuvaus tarkoittaa.

Mitä mieltä puristit ovat syvyystarkkuudella
kikkailusta, linssin eteen asennettavista suotimista,
kalansilmäobjektiiveista, jne? Miten ne eroavat
photaroinnista (muutoin kuin siinä että lopputulos toki
on tekniseltä kannalta parempi jos efekti tulee
kuvaan jo kuvausvaiheessa)? Miksi tällaisella
kamerankäsittelytaidolla pitäisi olla jokin itseisarvo?

Niin, miksi... en minä tiedä.

Täytyy sanoa, että minä henkilökohtaisesti tykkään siitä, jos valokuvassa olevat valokuvaukselliset tehokeinot syntyvät kuvauksen yhteydessä kameran perusominaisuuksia hyödyntämällä sen sijaan, että ne tehtäisiin fotarissa jälkikäteen.

Toisaalta minua ei haittaa, jos kuuntelemassani musiikissa on jonkun sikakalliin antiikkisyntikan sijaan käytetty jotain waretettua softaa, joka kuulostaa jossain määrin tuolta sikakalliilta antiikkisyntikalta.

Eikä se, jos joku tekee kivankuuloisen miksauksen pc:lla sen sijaan, että tekisi samankuuloisen miksauksen perinteisen menetelmin. Toisaalta minua nyppii jonkun verran, jos miksauksen tekijä ei omista levyjä, joiden materiaalia hän aikaansaannoksessaan käyttää.

Sekään ei häiritse, että syön, tai muut syövät, joskus ruokaa, jonka kastike on suoraan purkista sen sijaan, että olisi valmistettu ruoka kunnolla alkutekijöistään.

Hieman hämmentävää, tai jotain.

eipä nyt vedota tuntemattomuuten.

sama kun hiekottas asfalttia, ei mitään punaista lankaa.

eiku hetkonen.

tämähän olikin plattarin sisäänpäinkääntyneisyys. kukaan muu
hiekkalaatikon ulkopuolelta EI SAA sanoa mitään.

noh, pitäkää kermanne. juon mustana.

eikös internetissä ollut se idea että saa selata pornoa ja
kirjoittaa internetfoorumeihin viestejä semianonyymina.

mikä hemmetin peräänkuulutus tässä on sukutaustasta
ja peniksenmitasta jos ei nakuta joka päivä sataa viestiä
plattariin?

johan tässä lukemisesessakin on menny kohta kolme ja puoli vuotta.

Noin mäkin kelasin viel pari vuotta
sitten mut tätä menoo mekin ollaan
viikon päästä kalakavereita :scared:

mutta sä olet kuitenkin semmonen fägäri että haluat
soutaa ja olla hiljaa ulapalla.

emmä tiedä.

Eli eikö valokuvalla voi dokumentoida
muuta kuin yksittäisiä hetkiä; kaikkea juuri
sellaisenaan kuin kulloisellakin hetkellä kameran
etsimeen osuu? (Ja siihenhän voi siis osua
hyvinkin erilainen määrä tavaraa polttovälistä
riippuen.)

Minusta ei voi. Kamerain polttoväli sitten määrittelee mitä valokuva dokumentoi. Dokumentoitavaan hetkeen voi mahtua paljon tai hyvin vähän tavaraa.

Eli mä haluan tehdä eron valokuvan ja teoksen välille (valokuva voi tosin myös täyttää teoksen tuntomerkit, mutta pysyä silti valokuvana, mutta teos ei voi). Eli valokuva on minusta filmille tai kennolle vangittu hetki, joka pyritään sieppaamaan sellaisena kuin se silmän verkkokalvolle on näkynyt (ja jos olet syönyt vaikkapa sieniä ja maailma on täynnä upeita photari efektejä niin ei, et saa muokata sitä kuvaa ;) )

Minusta kuva, johon on jälkikäteen lisätty jotain mitä ei kuvaushetkellä ollut, ei ole enää valokuva siinä puristisimmassa merkityksessä, vaan kuvaajan tekemä teos ja sen dokumentaarinen arvo vähenee (eihän sellaista hetkeä ole ollut!). Kuten dixoffilla, minullekkin on tärkeää tietää, että kuvauksen yhteydessä on käytetty vain kameran perusominaisuuksia. Kaikki kuvaan jälkeenpäin tehdyt muutokset, jotka eivät vastaa sitä todellista hetkeä jolloin kuva otettiin, vievät kuvaa yhä enemmän pois valokuvasta kohti luotua teosta. Eli tällä logiikalla esimerkiksi kuvan valoisuutta saisi korjata kohti sitä tiettyä hetkeä jolloin kuva otettiin.

Sekä valokuva, että teos voivat olla erittäin vaikuttavia, mutta edellä mainitsemani kriteerit täyttävä valokuva saa minulta hieman enemmän arvostusta, sillä tietyn hetken vangitseminen on vaikeampaa kuin teoksen jälkikäteen luominen/muokkaaminen, jolloin käytössä on enemmän aikaa ja keinoja.

Jälkikäsitelty kuva (jonka käsittely on vienyt pois alkuperäisestä hetkestä) on sitten kuvaajan kuvastaan tekemä teos, joka ei ole valokuva ja jonka dokumentaarinen arvo on vähentynyt.

...ja kilinvitut, näin omituista käyttääkseni.

Mä kutsun tollasia lausahduksia "Lomoiluksi" sillä perusteella, että niitä kuulee pääasiallisesti teini-ikäisiltä valokuvauksen ihanuuden muutamia kuukausia sitten löytäneiltä ja ensihurmassa esim. Lomon ostaneilta paikallisbusseja taiteena kuvaaviltä experteiltä. "Lomoilu" on vähän kuin Pulttibois; parhaimmillaan naurattaa aivan uskomattomasti, mutta usein aivan eri syistä kuin tekijä on tarkoittanut ja pääsääntöisesti se on kuitenkin rehellisesti sanottuna tylsää ja usein kuultua paskaa.

1) ainoa omistamani kamera on yli 7 vuotta vanha kompaktikamera
2) en tiedä valokuvauksen tekniikasta hevon vittua
3) kuvaan ainoastaan lomakuvia tai perhettäni
4) silti minulla on vankka käsitys siitä mikä on valokuva ja mikä teos

saat toki olla erimieltä siitä, mikä on valokuva ja mikä teos, mutta lomoilla saat ihan keskenäs ;)

valokuva on minusta filmille tai kennolle vangittu hetki, joka pyritään sieppaamaan sellaisena kuin se silmän verkkokalvolle on näkynyt

Eli tämän mukaan valotusajan säätäminen ei olisi soveliasta. Entä jos kuvaan pimeää metsää ja valotusaika on esim. 30sek. Valmis kuva näyttää erilaiselta kuin silmä todellisuudessa näytti, valokuvausta vai ei sinun mielestä?

Kuvan hienosäädöt kuten, kontrasti, saturaation säätäminen, kuvan kääntäminen, rajaus, toonaus ja kuvan muuttaminen värikuvasta mustavalkoiseksi eivät mielestäni tee kuvasta vielä "käsiteltyä kuvaa".

Jälkikäsitelty kuva (jonka käsittely on vienyt pois alkuperäisestä hetkestä) on sitten kuvaajan kuvastaan tekemä teos, joka ei ole valokuva ja jonka dokumentaarinen arvo on vähentynyt.

Pahoittelen tätä kysymysten tulvaa, mutta en käsitä kantaasi ...

Miten määrittelet "viety pois alkuperäisestä hetkestä"? Onko näistä jompikumpi "viety pois alkuperäisestä hetkestä"?

1) Olet ottamassa kuva esineestä X ja kissa pomppaa taustalle juuri oikealle hetkellä niin, että kuvaan jää näkyviin kissan häntä. Poistat hännän sillä se ei ole millään tavalla oleellinen.

2) Otat kuvan keskellä yötä, mutta valotat sen niin, että se näyttää päivältä. Valehtelet kaikille, että kuva on otettu päivällä ja kaikki uskovat sinua.

Entä jos et tiedä onko kuvaa käsitelty? Pystytkö koskaan suhtautumaan kuviin valokuvina? Jos pystyt, niin millä perusteella?

Miten suhtaudet näihin tilanteisiin:

Esimerkki 1: Kuvaaja muuttaa tilanteen värilämpötilaa ennen kuvaushetkeä filtterillä. Entä jos kuvaaja käyttää jotakin voimakasta efektifiltteriä? Onko dokumentäärinen arvo vähentynyt?

Esimerkki 2: Kuvaaja muuttaa tilanteen värilämpötilaa tai lisää efektiä kuvaushetken jälkeen, niin että kuva vastaa täysin esimerkkiä 1. Onko dokumentäärinen arvo sama kuin kohdassa 1 vai kenties jotain muuta?

Esimerkki 3: Miten suhtaudut siihen, että kun viet kuvat labraan niin siellä he käsittelevät ottamiasi kuvia ilman, että tiedät siitä. Onko kuva silloin valokuva vai teos? Onko sillä dokumentaarista arvoa, kun et edes voi tietää onko kuvaa käsitelty?

Esimerkki 4: Luontokuva on saavutettu haaskalla, joka tarkoittaa sitä, että kohde ei olisi tullut kameran eteen ilman haaskaa. Onko kuvalla dokumentaaristä arvoa?

Esimerkki 5: Otetaan kuva paikasta, jossa käytettiin haaskaa ja seuraavaksi otetaan kuva karhusta paikassa X. Laitetaan kuvat yhteen vedostusvaiheessa ja saadaan tarkalleen sama tulos kuin esimerkissä 4. Onko tämä kuva vähemmän dokumentäärinen?



Oma käsitys on, että kuvankäsittely ja valokuvaus ovat aina kuuluneet yhteen ja näin tulee olemaan myös jatkossa. Erona nykyisen ja aikaisemman tilanteen välillä ainoastaan on, että ennen kikkailu jouduttiin tekemään pimeässä huoneessa tai kuvan ottamishetkellä, jolloin "normaali kansa" ei edes osannut epäillä käsittelyä. Nyt tietokoneiden aikakaudelle kaikkilla on mahdollisuus käsitellä kuvia jolloin kaikki heti epäilevät, että kaikkea käsitellään. Tämän seurauksena pyritään sitten määrittelemään keinotekoisesti erilaisia rajoja ilman, että kukaan lopulta pystyy tarkkaan sanomaan mikä oikeastaan on käsittelyä ja mikä ei.

Rajojen asettaminen ja sääntöjen keksiminen on tietysti mahdollista, mutta aina on tilanteita ja ihmisiä, jotka eivät säätöjä syystä tai toisesta noudata. Tällöin lähtökohtaisesti pitäisi monissa tilanteissa ensimmäiseksi käydä ihmettelemään onko kuva edes aito vai ei, ja tällöin ollaan mielestäni jo varsin kaukana alkuperäisestä ideasta eli kuvan ottamisesta.

Mielestäni valokuvauskisoja laatiessa ei pitäisi asettaa rajoja lainkaan tai vaihtoehdoisesti kaikille annettaisiin samat edellytykset (=laitteet) tuottaa kuva. Tällöin kilpailu ei jättäisi mitään tulkinnan varaan ja väistämättä huomio kiinnittyisi itse tuloksiin eli kuviin eikä siihen miten ne kuvat voidaan saavuttaa.

Jussin kriteereillä taidan pitää enemmän teoksista, mulle se kuvan tekijän visio (eli lopputulos) on tärkeämpi kun kuvan dokumentaarinen arvo. Kuitenkin aiheen valinta ja rajaus sekä kamerakikat on samaa hommaa kun se fotarointikin, todellisuuden muokkaamista kuvaksi. Ja koska aina fotarointia ei kuitenkaan erota, niin kuvan dokumentaarinen arvo tulee lähinnä siitä mediasta missä sen näkee (sanomalehtiin luottaa enemmän kun nettifoorumiin). Eli käytännössä kaikki rajat valokuvan ja fotarilla säädetyn kuvan välillä on veteen piirrettyjä viivoja.

Toisaalta vielä nyt, kun digitaalinen kuvankäsittely on suhteellisen uutta ja valokuvalla on ihmisten mielissä dokumentaarinen arvo, niin siinä fotaroinnissa pitänee säilyttää jonkinlainen todellisuuden illuusio (tai sillä voi kikkailla).

Pahoittelen tätä kysymysten tulvaa, mutta en käsitä kantaasi ...

mullakin on joskus vaikeuksia :D

Miten määrittelet "viety pois alkuperäisestä hetkestä"? Onko näistä jompikumpi "viety pois alkuperäisestä hetkestä"?

1) Olet ottamassa kuva esineestä X ja kissa pomppaa taustalle juuri oikealle hetkellä niin, että kuvaan jää näkyviin kissan häntä. Poistat hännän sillä se ei ole millään tavalla oleellinen.

2) Otat kuvan keskellä yötä, mutta valotat sen niin, että se näyttää päivältä. Valehtelet kaikille, että kuva on otettu päivällä ja kaikki uskovat sinua.

minusta molemmat ovat teoksia, eivät dokumentaarisia valokuvia.

Entä jos et tiedä onko kuvaa käsitelty? Pystytkö koskaan suhtautumaan kuviin valokuvina? Jos pystyt, niin millä perusteella?

Täytyy vain luottaa tekijään.

Esimerkki 1: Kuvaaja muuttaa tilanteen värilämpötilaa ennen kuvaushetkeä filtterillä. Entä jos kuvaaja käyttää jotakin voimakasta efektifiltteriä? Onko dokumentäärinen arvo vähentynyt?

tässä oli nyt kai kaksi eri kohtaa, eka menee vielä ihan ok. Jos jälkimmäisessä on kyseessä vaikka kalansilmäfiltteri niin ei se ihan mun dokumentaarisen valokuvan määritelmää täytä ;)

Esimerkki 2: Kuvaaja muuttaa tilanteen värilämpötilaa tai lisää efektiä kuvaushetken jälkeen, niin että kuva vastaa täysin esimerkkiä 1. Onko dokumentäärinen arvo sama kuin kohdassa 1 vai kenties jotain muuta?

värilämpötila on just ja just ok, efekti ei.

Esimerkki 3: Miten suhtaudut siihen, että kun viet kuvat labraan niin siellä he käsittelevät ottamiasi kuvia ilman, että tiedät siitä. Onko kuva silloin valokuva vai teos? Onko sillä dokumentaarista arvoa, kun et edes voi tietää onko kuvaa käsitelty?

pitäisi siis kai vedostaa itse :D

Esimerkki 4: Luontokuva on saavutettu haaskalla, joka tarkoittaa sitä, että kohde ei olisi tullut kameran eteen ilman haaskaa. Onko kuvalla dokumentaaristä arvoa?

On. Kuva on dokumentti siitä kuinka eläin on tullut haaskalle.

Esimerkki 5: Otetaan kuva paikasta, jossa käytettiin haaskaa ja seuraavaksi otetaan kuva karhusta paikassa X. Laitetaan kuvat yhteen vedostusvaiheessa ja saadaan tarkalleen sama tulos kuin esimerkissä 4. Onko tämä kuva vähemmän dokumentäärinen?

totta kai. Eihän karhu ole koskaan ollut haaskalla. Se voi silti olla hyvä luontokuva.

Oma käsitys on, että kuvankäsittely ja valokuvaus ovat aina kuuluneet yhteen ja näin tulee olemaan myös jatkossa. Erona nykyisen ja aikaisemman tilanteen välillä ainoastaan on, että ennen kikkailu jouduttiin tekemään pimeässä huoneessa tai kuvan ottamishetkellä, jolloin "normaali kansa" ei edes osannut epäillä käsittelyä. Nyt tietokoneiden aikakaudelle kaikkilla on mahdollisuus käsitellä kuvia jolloin kaikki heti epäilevät, että kaikkea käsitellään. Tämän seurauksena pyritään sitten määrittelemään keinotekoisesti erilaisia rajoja ilman, että kukaan lopulta pystyy tarkkaan sanomaan mikä oikeastaan on käsittelyä ja mikä ei.

Rajojen asettaminen ja sääntöjen keksiminen on tietysti mahdollista, mutta aina on tilanteita ja ihmisiä, jotka eivät säätöjä syystä tai toisesta noudata. Tällöin lähtökohtaisesti pitäisi monissa tilanteissa ensimmäiseksi käydä ihmettelemään onko kuva edes aito vai ei, ja tällöin ollaan mielestäni jo varsin kaukana alkuperäisestä ideasta eli kuvan ottamisesta.

Mielestäni valokuvauskisoja laatiessa ei pitäisi asettaa rajoja lainkaan tai vaihtoehdoisesti kaikille annettaisiin samat edellytykset (=laitteet) tuottaa kuva. Tällöin kilpailu ei jättäisi mitään tulkinnan varaan ja väistämättä huomio kiinnittyisi itse tuloksiin eli kuviin eikä siihen miten ne kuvat voidaan saavuttaa.

Onhan tämä aikamoinen veteen piirretty viiva, mutta juuri nykyajan suomien mahdollisuuksien takia on valokuvaus menettämässä minusta arvoaan dokumentaarisena välineenä. Valokuva voi nykyään valehdella.

Kyllä minä pidän teoksista ihan yhtä paljon kuin valokuvista ja molemmista voi saada aivan loistavia kuvia. Toinen on uskollisempi sille mitä valokuvaus tarkoitti ennen ja toinen on lähempänä taidetta.

Voiko nykyään muuten olla hyvä valokuvaaja ilman photaritaitoja?