tässä oli nyt kai kaksi eri kohtaa, eka menee vielä ihan ok. Jos jälkimmäisessä on kyseessä vaikka kalansilmäfiltteri niin ei se ihan mun dokumentaarisen valokuvan määritelmää täytä ;)
Mikä ettei täyttäisi. Kalansilmä (vaikka vääntääkin suoria linjoja voimakkaasti kieroon) on pohjimmiltaan vain äärimmäisen laajakulmainen objektiivi tai lisälinssi. Jos kalansilmää ei voi käyttää dokumentaarisessa mielessä, ei varmaankaan ovisilmäkään kelpaa rappukäytävän tarkasteluun? :)
Onhan tämä aikamoinen veteen piirretty viiva, mutta juuri nykyajan suomien mahdollisuuksien takia on valokuvaus menettämässä minusta arvoaan dokumentaarisena välineenä. Valokuva voi nykyään valehdella.
Valokuvaa on aina voinut käyttää valehteluun, vrt. iso osa "ufotodisteista". Lievempää hienosäätöäkin tapahtuu varmasti koko ajan. Mieleen tulee tapaus jostain 90-luvun alkupuolelta, kun yksi kaveri oli työharjoittelussa paikallislehdessä. Noh, hänelle oli siellä toimituksessa nakitettu tehtäväksi mm. poistaa erästä miss Hervanta (tjsp) -kandidaattia esittävästä lehteen tarkoitetusta valokuvasta hammasraudat.
Voiko nykyään muuten olla hyvä valokuvaaja ilman photaritaitoja?
Ihan hyvin voi. Vaikka digi jyrää markkinoilla kiihtyvällä vauhdilla, on silti edelleen täysin mahdollista ja sallittua harrastaa kuvaamista ilman digitaalitekniikkaa. Jos kuva ei koskaan päädy monitorille, niin ei siinä photariakaan tarvita missään vaiheessa.
Ja mitä tulee yleisemmin tuohon kuvankäsittelyyn, niin sitähän on tapahtunut aina ja kaikkialla. Tarkoitan siis valotuksien, terävyyden, kontrastin ja sellaisten jälkikäsittelyä. Aikaisemmin sen teki joko henkilö pimiössä tai kallis kone kuvavalmistamossa. Filmi kun kestää aika rankkaakin yli- ja alivalotusta, eli vedostettaessa voidaan esimerkiksi hyvinkin pimeäksi jäänyt otos saada katselukelpoiseen muotoon, ja tätä mahdollisuutta myös käytetään ihan rutiininomaisesti ilman että sitä kukaan kyseenalaistaa. Jos kuvaaja vie filminsä liikkeeseen kehitettäväksi, hän ei välttämättä koskaan saa tietää, miten hänen kuviaan on siellä jouduttu käsittelemään, jotta vaikkapa lomakuviin tallentuneet ainutkertaiset muistot kestävät vielä paperillakin katsomista.
Nykyinen digitaalitekniikka on vain tuonut tuon jokapäiväisen jälkikäsittelyn jostain etäisestä pimiöstä tai tehtaasta lähemmäs tavallista tallaajaa, omalle työpöydälle. Eli voidaanko tässä sittenkin sanoa, että kyse onkin uudenlaisesta variaatiosta vanhan vitsin "tieto lisää tuskaa" tiimoilta?