Televisiolupa...

209 posts, 11 pages, 29,375 views

Avatar
#141 • • jUSSi Guest


Mutta Suomen kokoisessa maassa? Täällä erikoisryhmät saattavat olla yksinkertaisesti liian pieniä saadakseen yhtään kaupallista toimijaa kiinnostumaan. Digitaalisessa tekniikassa saattaa olla ratkaisu tähän, mutta silloin lähetystekniikan on oltava tarpeeksi edullista (ja tätä epäilen, sillä tälläkin joku haluaa tehdä hyvät rahat).



En olisi tästä kovin varma.



En minäkään, tämä vaatii aika isoja laskelmia ja tutkimuksia, ennen kuin edes jotain suuntaa-antavaa voidaan sanoa.

Ylellä uppoaa järkyttävä kasa rahaa mm. urheilukisoihin sekä kotimaisen draaman ja elokuvan tuottamiseen. Nämähän ovat asioita, jotka voisi aivan hyvin jättää mainosrahoitteiselle yhtiölle, sillä uhreilukisojen ja kotimaisen draaman tuotannossa ei näy millään tavalla ylen "riippumattomuus".



Kaupallisten yhtiöiden lähettämä urheilu on lähinnä massalajeja, eli jääkiekkoa, autourheilua ja futista. Kuka lähettäisi pesäpalloa, käsipalloa tai vaikka yleisurheilua? Hyvää suomalaista draamaa ei IMO televisiossa ole tarpeeksi (kotikatu ja salkkarit ei oo sitä!).

Jos ajatellaan, että yle oikeasti keskittyisi vain asiaan kaiken tuuban sijaan niin rahaa menisi nykyiseen toimintaan verrattuna murto-osa. Lukuja tietysti on aika hankala sanoa, mutta tuskin menee päin persettä jos sanoisi, että homma toimisi esim. 25% budjetilla. Ja tällöin sitä asiaa olisi yhtä paljon.

Tällä hetkellä YLE saa televisiolupamaksuista n. 400 me eli luulisi että 100 miljoonalla tuotteisiin vaikka kuinka sitä "asiaohjelmaa". Tämä 100me tarkoittaisi, että keskimäärin yksi talous (jos niitä on 2 miljoonaa) käyttää maksullisia palveluita 50e edestä vuodessa. Tämä tuskin on summa, joka koettaisiin niin suureksi, että palvelua ei käytettäisi. Ja tämähän voisi olla kertamaksu: maksa 50e niin näet kaikki ylen ohjelmat koko vuoden ajan.



Täysin mahdollista, edellyttäen, että YLE organisaationa säilyy ja nauttii edelleen verovaroja. Epäilykseni kohdistui enemmän siihen skenaarioon, missä YLE:ä ei olisi, ja eturyhmät olisivat itse vastuussa ohjelmistaan (a lá jenkkilä).

Henkilökohtaisesti koen, että koko televisiolupamaksu on uskomaton muinaisjäänne ajalta jolloin mainosrahoitteisia yhtiöitä ei ollut. Nykyinen paljon parempi malli olisi, että valtio voi halutessaan tuottaa asiaohjelmaa, mutta ohjelmat kustannetaan verovaroista ja valtio ostaa aikaa esim mainosyhtiöltä ilman niitä mainostaukoja. Tällä tavalla tulisi niitä "asiaohjelmia" mitä täällä halutaan. Tässä mallissa ei myöskään olisi näitä "miksi et maksa" ongelmia tai naurettavaa: "sulla on viritin, maksa" ajatuksia.



Minä taas en usko, että kaupalliset kanavat täyttäisivät YLE:n saappaat tai YLE:n ohjelmien kattavuutta milloinkaan. Siksi koen YLE:n erittäin tarpeellisena yhteiskunnallisena tekijänä.
Avatar
#142 • • phear Guest

No nimenomaan. Koska TV onkin vajaavainen en katso tarpeelliseksi ylimaaraisia maksuja.



Eli katsot siis mielummin mainoksilla höystettyjä kanavia, kuin maksat muutaman rovon siitä, ettei tule mainoksia. Selvä, ei siinä mitään.


Itsella duunia, mutta silti kaverin kanssa suunitellaan lyhytelokuvan tekoa nollabudjetilla. Jos se onnistuu, miten tyoton kaiken aikansa kanssa ei niin kykenisi tekemaan? (No ei tieda onstuuko viela, mut kumminkin.) Oma tahto on aika tehokas valuutta.



Jälleen samaa mieltä. Vaan löytyykö heiltä sitä tahtoa? Jos haluavat olla lampaita, niin mikseivät saisi olla? Miksi kaikkien pitäisi etsiä informaatiota, miksei osa vain saisi tyytyä siihen informaation, jota heille annetaan, jos he ovat siihen tyytyväisiä?


Joko/tai.


Joko/tai?


Kylla. Eika sita vastaan olisikaan mitaan vastaan. Jos siis hankkisin telkkarin. Saisin, mita tilaisin. En pida kytkokaupoista.



No, olet varmaan myös tietoinen, että jos tilaisit sen discoveryn, joutuisit ottamaan sen paketissa, jossa mukana tulisi ties mitä muita kanavia? Sen lisäksi joutuisit ottamaan ko. kanavan koko päiväksi, eli maksaisit myös kytköksenä niistä ohjelmista, joita et katso tai jotka eivät sinua kiinnosta. Erona siis suuruusluokka, vai?


Elokuvat ja sarjat tekstityksilla opettaa kylla. Mutta olen havainnut, etta myos kaupalliset kanavat tekstittavat lahetyksiaan.



Käsittääkseni ei Discovery, josta oli kyse? Suomen kaupalliset kanavat myöskin lähettävät Yleä enemmän englanninkielistä ohjelmaa, joten sieltä varmaan oppii sitä enemmän. Muun kielisiä ohjelmia tuleekin sitten lähes pelkästään Yleltä. Mutta oliko tämä nyt se ainoa hyöty?


En vaita etten olisi nauttinut/hyotynyt. Vaan plussa ei ole isompi kuin miinus tassa tapauksessa.



No, toisinaan elämässä tapahtuu asioita, jotka menee hieman tuonne miinuksen puolelle. Itse koen hyvin vaikeaksi arvioida tuota suhdetta, mitä olen tiedon muodossa saanut ja mitä olen maksuna maksanut, mutta pidän yleisesti ottaen yleistietoa melko korvaamattomana, joten ei ne rahat niin kovalta tunnu.


Juu sori, toi meni enemman fleimaamisen puolelle.



Eipä mitään, sinnehän nämä internetkinat aina päätyy jossain vaiheessa. :)


Onhan jokaisella terveella suomalaismiehellakin ihan vapaa valinta haluaako armeijaan, siviilipalvelukseen vai vankilaan. Vapaasti saa valita.



Ei liity sinänsä aiheeseen. Tuo on aivan toinen yhteiskunnallinen, mielenkiintoinen epäkohta. Itse pohdiskelen vieläkin (26v), kumman valitsen, 6kk vai vankilan.


"Ymmärrät kuitenkin varmaan, että suurin osa ei tähän kykene. Meitä varten on televisio, ja yleisradio." Siis miten niin et kykene? Ja miten niin suurin osa ei kykene? Kykenee, varmasti. Tarkoittanet "en jaksa/halua"



Olet oikeassa. Tarkoitin, en jaksa/halua. Tarkoitin myös, että suurin osa ei jaksa/halua. Sitä mä en ymmärrä, miksi meitä laiskureita ei sitten pitäisi palvella mahdollisimman laadukkaasti?


tai "haluan ottaa vastaan totuutena sen mika minulle totuutena kerrotaan, verhoten laiskuuteni/lammasmaisuuteni omaan kyvyttomyyteen". Yksi tietolahde ei riita.



Edelleenkään tästä ei ole kyse. Yksi tietolähde riittää antamaan sysäyksen tiedon hankkimiseen, eikö totta? Eikö silloin ole hyvä, että tämä yksi tietolähde (oli se sitten Yle, mtv, ProSieben, hesari tai vaikka internet) tarjoaisi katsojalleen tietoa mahdollisimman monista eri asioista mahdollisimman monesta näkökulmasta?

Sitten vielä sellaiseen asiaan kuin, että miten tämä kaikki sinua edes koskee? Onko hollannissa tv-maksu ja mielestäsi kehno tarjonta sitä vastaan? Ja jos on, niin miten se liittyy suomen tilanteeseen?
Avatar
#143 • • Taedium Guest

Mutta kuinka suurta osaa väestöstä arvelet edustavasi? Uskoisin enemmistön katsoneen niitä ohjelmia lapsena, varmaan sinäkin joskus.

Jatkuvalla syotolla mainostat, etta lapsena katsoi telkkaria ja YLEa, niin nyt pitaa maksaa. Onko sulla kunniavelkaa YLE:lle?

Esim. itse en maksaisi formuloista yli vitosta vuodessa.

Sita mielta minakin olen, etta jokaisen tulisi maksaa niista tuotteista mita haluaa.

Jengi on passiivista, passiivinen media sopii niille.

Kysymys onkin: "Miksi minun pitaisi maksaa siita?" Jos itse olen valmis katsomaan mainoksia tai maksamaan paremmasta palvelusta. En halua maksaa sinun palveluista. (No joo, en ole valmis katsomaan mainoksia, enka pida kuvanlaadusta, mutta kumminkin... Mutta jos katsoisin televisiota, en haluaisi maksaa muille suunnatuista palveluista.)

Eikö tuon lupamaksun voi ajatella Ylen (ja välillisesti muidenkin, jotka heidän verkkoaan käyttävät ilman maksua) tarjonnan tilausmaksuna?

Niin sen ajattelenkin. Ja ei, en tarvitse ko. palvelua. Haluan valinnan, en pakko-ostosta.

Ihan kiva muuten, mutta jengi päätyisi katsomaan pelkkää pullaa ja satunnaiset kilteimmät uutiset. Myönnän toki, etten tällä näkemykselläni arvosta kansan älykkyyttä ja tiedonjanoa kovin korkealle,

Jos yli 18v. henkilo haluaa katsoa pullaa, niin katsokoon. Jos kiipean vuorelle, voin ottaa halukkaita seurueeseeni, mutten kanna ketaan.

Hyvää suomalaista draamaa ei IMO televisiossa ole tarpeeksi (kotikatu ja salkkarit ei oo sitä!).

Suomalainen elokuva on viimisten vuosien aikana kehittynyt melko hyvaksi. (Jotain Vares-sontaa lukuunottamatta...)

edit:

Eli katsot siis mielummin mainoksilla höystettyjä kanavia, kuin maksat muutaman rovon siitä, ettei tule mainoksia. Selvä, ei siinä mitään.

Ei ei ei. Jos haluan mainoksettoman kanavan, olen valmis maksamaan siita. Jos haluan katsoa mainoksellista kanavaa tai toista maksullista kanavaa, en halua maksaa kanavasta jota en kayta.


Jälleen samaa mieltä. Vaan löytyykö heiltä sitä tahtoa? Jos haluavat olla lampaita, niin mikseivät saisi olla? Miksi kaikkien pitäisi etsiä informaatiota, miksei osa vain saisi tyytyä siihen informaation, jota heille annetaan, jos he ovat siihen tyytyväisiä?

Tama ei ole minun vika, joten miksi mina maksajana?

Joko/tai?

Otan uutiseni mieluummin valtiolta, mainoskanavalta, lehdesta, toisesta lehdesta ja internetista, jonka jalkeen. En "mieluummin tuolta, kuin sielta".

No, olet varmaan myös tietoinen, että jos tilaisit sen discoveryn, joutuisit ottamaan sen paketissa, jossa mukana tulisi ties mitä muita kanavia?

Jep. Mutta valitsisin paketin, joka on lahinna omia intresseja. Tai jos ei huvittaisi, voisin jattaa paketin ostamatta. Voitko jattaa TV-luvan maksamatta?

Käsittääkseni ei Discovery, josta oli kyse?

No ei se, ja tekstityskin riippuu maasta. Tassa asiassa viittasin Suomen ohjelmatarjontaan. MTV3 ja Nelonen tekstittaa aika monta ulkokielista ohjelmaa. Ja ei se ole se ainoa hyoty. Sinahan aloitit puhumaan TV:sta kielenopettajana?

Sitä mä en ymmärrä, miksi meitä laiskureita ei sitten pitäisi palvella mahdollisimman laadukkaasti?

Mina en ymmarra miksi minun pitaisi maksaa siita laatupalvelusta laiskoille?

Sitten vielä sellaiseen asiaan kuin, että miten tämä kaikki sinua edes koskee?

Passissa lukee kansalaisuuden kohdalla suomalainen. Jatatko hellan paalle kun poistut kotoa?
Avatar
#144 • • phear Guest

Mutta kuinka suurta osaa väestöstä arvelet edustavasi? Uskoisin enemmistön katsoneen niitä ohjelmia lapsena, varmaan sinäkin joskus.

Jatkuvalla syotolla mainostat, etta lapsena katsoi telkkaria ja YLEa, niin nyt pitaa maksaa. Onko sulla kunniavelkaa YLE:lle?



Ei ole ei. Toki olen hieman kiitollinen, että sain katsoa laadukkaita lastenohjelmia ilman mainoksia, mutta eipä siitä mitään velkaa synny. Mutta toivottavasti mulla on tulevaisuudessa lapsia ja niille on tarjolla samankaltaista mainoksetonta ohjelmaa ilman mitään ylimääräisiä tilausvelvotteita. Se tuo arkeen rytmiä, kun pitää joka päivä samaan aikaan asettua aloilleen pikkukakkosta katsomaan.


Sita mielta minakin olen, etta jokaisen tulisi maksaa niista tuotteista mita haluaa.



Eli luovut siis mielelläsi myös kirjastoista, ilmaisista yliopistoista ja kunnallisesta terveydenhuollosta?


Kysymys onkin: "Miksi minun pitaisi maksaa siita?" Jos itse olen valmis katsomaan mainoksia tai maksamaan paremmasta palvelusta. En halua maksaa sinun palveluista. (No joo, en ole valmis katsomaan mainoksia, enka pida kuvanlaadusta, mutta kumminkin... Mutta jos katsoisin televisiota, en haluaisi maksaa muille suunnatuista palveluista.)



Vastaus kysymykseesi: Ei sinun tarvitse maksaa.
Et ilmeisesti katso, etkä omista tv:tä ollenkaan ja sen lisäksi asut vielä eri maassa.


Niin sen ajattelenkin. Ja ei, en tarvitse ko. palvelua. Haluan valinnan, en pakko-ostosta.



Sä olet tehnyt sen valinnan. Sulla ei ole tv:tä, sun ei tarvitse maksaa. Kuten aluksi totesin, tv-maksu sinänsä on typerä. Homma olisi järkevämpää hoitaa verovaroin. Tätäkään sun ei tarvitse maksaa, kun et asu Suomessa. :)


Jos yli 18v. henkilo haluaa katsoa pullaa, niin katsokoon. Jos kiipean vuorelle, voin ottaa halukkaita seurueeseeni, mutten kanna ketaan.



Mä kannan mielelläni hieman huolta myös kanssaeläjistäni, en pelkästään itsestäni.
Avatar
#145 • • Taedium Guest

Eli luovut siis mielelläsi myös kirjastoista, ilmaisista yliopistoista ja kunnallisesta terveydenhuollosta?

No koulutus ja terveydenhuolto on mielestani hieman eri prioriteetissa, kuin viihteen valineet.

Et ilmeisesti katso, etkä omista tv:tä ollenkaan ja sen lisäksi asut vielä eri maassa.

Niin kauan, kun en ole vaihtamassa kansalaisuutta, enka muuraa ovea umpeen Suomen paassa, ei ulkomailla asumiseni poissulje asiaa minulta.

Mä kannan mielelläni hieman huolta myös kanssaeläjistäni, en pelkästään itsestäni.

(Sita tarkoitin silla "voin ottaa halukkaita seurueeseeni", pahoitteluni epaselvasta metaforasta.)
Avatar
#146 • • hpi Guest

Henkilökohtaisesti koen, että koko televisiolupamaksu on uskomaton muinaisjäänne ajalta jolloin mainosrahoitteisia yhtiöitä ei ollut



me kaikki maksamme jo TV:n käytöstä kiertäen koska kaupalliset TV-yhtiöt maksavat toimiluvistaan, jotka taasen rahoitetaan mainostajien tuloilla eli meidän kuluttajien vapaavalintaisesti ostamien tuotteiden katteilla.
Itse olen ihmetellyt esim. tämän pöllologoisen (Almamedia, IL, R.Nova jne.) MTV3n nerokasta formattia lähettää televisiokanavalla alaikäisten tai muiden narsistien tekstiviesti"ohjelmia", joita sitten purkkapirkot / niilot "moderoivat" ja kommentoivat, tosi on ihquu. 80/90 luvulla olisi vastaavaa ollut LA-kanavien (niin mikä kysyy nykynuori) julkinenrelointi ympäri maan TV/radioverkomme kautta jonka taas omistaa YLE, nykyisin Ranskalainen Digita. Itsekritiikki ei näemmä kuulu umpikaupallisen kanavan ajattelutapaan ja pian sillä ei ole minkäänlaista omaa tuotantoa (joka taas on toimiluvan yksi edellytys, sama kuin paikallisradioilla 80-luvulla ja kuka ne suurimmat ja tyhjänpäiväisimmät taas nykyisin omistaa...) ja kaikki "tuotanto" ostetaan tai kaavitaan lokasangosta, jopa suoraan yleisöltä ns. "suoratuotantona". Televisiomaksu kerätään esim. kaikissa Pohjoismaissa ja melkein kaikissa läntisen Euroopan maissa, joissa tosin taas ei ole toimilupamaksua (poistuu Suomessa 2008 kaupallisilta toimijoilta kokonaan, yhtenä ehtona oli kotimaisen tv-tuotannon lisääminen joka taas ei ole toteutunut..). Näissä mainitsemissani maissa on kaikissa julkinen radio- ja televisioyhtiö, jonka toimintaa rahoitetaan julkisilla varoilla.

TV-lupa on muuten nykyisin nimeltään TV-maksu, josta pääsee helposti eroon vuoden päästä kun ei hanki digiboksia..:/..avaruuskohinaa vain.
Avatar
#147 • • phear Guest


Ei ei ei. Jos haluan mainoksettoman kanavan, olen valmis maksamaan siita. Jos haluan katsoa mainoksellista kanavaa tai toista maksullista kanavaa, en halua maksaa kanavasta jota en kayta.



Ymmärrän toki kantasi, olen vain eri mieltä. Me maksamme koko ajan asioista, joita emme käytä aktiivisesti. Mielestäni Ylen toiminnan hyödyt ovat 200 arvoiset.

Asia, joka on muuten jäänyt huomiotta on se, että tv-maksu osittain kattaa myöskin kaikkien muiden kanavien toimintaa, he käyttävät ylen (digitan) hallinnoimaa verkkoa maksamatta siitä enää.


Otan uutiseni mieluummin valtiolta, mainoskanavalta, lehdesta, toisesta lehdesta ja internetista, jonka jalkeen. En "mieluummin tuolta, kuin sielta".



Hyvä niin. Niin se pitäisikin. Mutta jos ei jaksa tai ei omaa aikaa etsimiseen, niin miksei saisi olla olemassa jotain tahoa, johon jengi melkolailla luottaa (oli se sitten aina luotettava tai ei) ja joka tarjoilee juuri näitä sysäyksiä jengille tiedonetsintään?


Jep. Mutta valitsisin paketin, joka on lahinna omia intresseja. Tai jos ei huvittaisi, voisin jattaa paketin ostamatta. Voitko jattaa TV-luvan maksamatta?



Omia intressejä vastaavan paketin valinta sopii täydellisesti niille, jotka tietävät omat intressinsä. Mutta entäpä jos ei tiedä ja haluaa tietoa vähän kaikesta? Mikä siinä Ylessä ja sen tarjonnassa niin pahaa on? Vai kaiveleeko sua vaan tää tv-maksu?


No ei se, ja tekstityskin riippuu maasta. Tassa asiassa viittasin Suomen ohjelmatarjontaan. MTV3 ja Nelonen tekstittaa aika monta ulkokielista ohjelmaa. Ja ei se ole se ainoa hyoty. Sinahan aloitit puhumaan TV:sta kielenopettajana?



Kyllä, aloitin. Myöskin jatkoin. Kaupalliset tuntuvat opettavan vain englantia.


Mina en ymmarra miksi minun pitaisi maksaa siita laatupalvelusta laiskoille?


Et maksa, sulla ei ole tv:tä ja asut hollannissa. :) Ymmärrän kantasi, olen eri mieltä. Tämä tällainen näennäissosiaalidemokraattinen yhteiskunta pelaa vähän sillä tavoin, että toisinaan maksetaan joistain palveluista joidenkin toisten puolesta.


Passissa lukee kansalaisuuden kohdalla suomalainen. Jatatko hellan paalle kun poistut kotoa?

Niin kauan, kun en ole vaihtamassa kansalaisuutta, enka muuraa ovea umpeen Suomen paassa, ei ulkomailla asumiseni poissulje asiaa minulta.



Hmmm, pyrit siis valmistelemaan tilannetta mahdollisen paluusi varalle? Ok, ei siinä mitään, ymmärrän.


No koulutus ja terveydenhuolto on mielestani hieman eri prioriteetissa, kuin viihteen valineet.



Tässä lepääkin varmaan yksi suurimmista näkemyserojemme aiheuttajista. Minä en pidä tv:tä tai radiota pelkkinä viihteen välineinä. Itseasiassa olisin helvetin tyytyväinen, jos ei sieltä tulisi viihdettä ollenkaan.
Avatar
#148 • • Taedium Guest

Ymmärrän toki kantasi, olen vain eri mieltä. Me maksamme koko ajan asioista, joita emme käytä aktiivisesti.

Baarit/ravintolat yms. osa hinnasta on mm. poytien siivous. Itseani kylla harmittaa se, etta ihmiset ovat laiskoja ja antavat tekosyita korkeisiin hintoihin. Kyllahan roskaaminen tuo lisaa tyopaikkoja, mutta...

niin miksei saisi olla olemassa jotain tahoa, johon jengi melkolailla luottaa (oli se sitten aina luotettava tai ei)

En ole kieltanyt moista, mutten halua tukeakkaan. Ja juuri tuon tyylinen lausahdus "johon jengi luottaa ... oli se sitten luotettava eli ei" sai minut mainitsemaan Orwellista.

Vai kaiveleeko sua vaan tää tv-maksu?

Jep.

Hmmm, pyrit siis valmistelemaan tilannetta mahdollisen paluusi varalle? Ok, ei siinä mitään, ymmärrän.

En tieda, mutta niin kauan kun mitaan vamuutta muista suunitelmista ei ole, niin alkuperaista (ja alkuperaista backup-suunitelmaa) ei kannata kuopata.

Esmes kun ajattelin, etta tassa kuussa 18pv muuttaisin Saksaan, en hylannyt suunitelmia, enne kuin nimi oli uuden duunin papereissa. (Ja jos parempi tarjous sielta tai eraasta toisesta maasta tulee, niin taalta lahden.) Ovien sulkeminen turhaan on tyhmaa.

Ihminen on ainoa elukka joka vangitsee itse itsensa.

Tässä lepääkin varmaan yksi suurimmista näkemyserojemme aiheuttajista. Minä en pidä tv:tä tai radiota pelkkinä viihteen välineinä. Itseasiassa olisin helvetin tyytyväinen, jos ei sieltä tulisi viihdettä ollenkaan.

Mina pidan TV:ta viihteen valineena, josta kaivamalla saa jotain hyodyllistakin esille.
Avatar
#149 • • . Guest
perustettaessa yleisradion tehtäväksi annettiin tiedonvälitys ja suomen kansan sivistäminen. tämän vuosikymmenten sivistystoiminnan tuloksena suomi on tällä hetkellä mallimaa yhdessä sun toisessa asiassa ja esimerkiksi se, että suomalaiset ovat - muutamia poliitikkoja ja autourheilijoita lukuunottamatta - osannet englantia paremmin kuin monen muun eurooppalaisen maan kansalaiset, johtuu siitä yksinkertaisesta seikasta että YLE:n viisaat sedät ja tädit päättivät aikanaan että suomessa tekstitetään lähetykset eikä puhuta päälle niikuin monilla muilla. älkääkä unohtako sitä siellä amsterdamissa tai muuallakaan. teidän englannin lausumisestanne on juuri siksi saanut enemmän selvää ja me olemme mielestäni kaikki siitä velkaa. nokiakaan ei olisi nokia ilman YLE:ä.

samat sedät ja tädit, päättivät myös ohjelmarakenteen jossa lastenohjelmien jälkeen tulee (tuli ainakin joskus) esim. luontodokumentteja. yleissivistävää ohjelmaa. miksi näin? koska valinnat eivät ole aina hyvästä. jos minä olisin penskana saanut valita, olisi TV:stä tullut "pätkis" nonstoppina ja olisi jäänyt moni juttu kuulematta ja näkemättä. teille taaperoille tiedoksi että "pätkis" oli 80-luvun ainoa ohjelma jossa tuli walt disneyn ja muiden jenkkiyhtiöiden piirrettyjä. ei siis niitä itä-euroopan enemmän tai vähemmän opettavaisia, mutta paljon laadukkaampia tarinoita, joita YLE muuten näytti.

mut ei tullu pätkistä vaikka olis kuinka toivonu. sen sijaan tuli jaqcues cousteau ja david attenborough jotka kertoivat "pari juttua" luonnosta ja sen silloisesta tilasta. ja se vuosien tolkuttaminen on auttanu varsin vitusti muokkaamaan asenteita siihen suuntaan että nykyään kierrätetään. että edes yritetään tehdä jotain.

maailmakin avartui. sä voit vaavu lukea kirjoista että tokio on miljoonakaupunki. mutta ne jotka muistaa sen joskus 79-81 välillä näytetyn japani-dokumenttisarjan (missä senkin uusinta viipyy :angry:) muistaa varmaan ikuisesti myös sen miltä näyttää tokio-jokohama luotijuna ruuhka-aikaan. jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin entäs sitten liikkuva?

ei. on aikoja elämässä jolloin valintoja ei tulisi jättää katsojille ja tässä aiheessa yhteisön etu on myös yksilön etu. henkilöt jotka joutuvat olemaan kotona päivätpitkät, esim kotiäidit ja työttömät, joilla ei välttämättä ole varaa tietokoneeseen/kaapelikanaviin. kumpi heille itselleen ja kansakunnalle on loppuelämää varten hyödyllisempää, se että TV:stä tulee emmerdale ja pesäpalloa vai dokumentteja ja asiaohjelmia? nykyisenlaisen yksisuuntaisen TV:n paras puoli on juuri mahdollisuus tiedon pakkosyöttöön. väärin käytettynä se on tosin paras mahdollinen propagandan väline.

silti TV oli tavallaan parhaimmillaan juuri niihin aikoihin kun kaupalliset toimijat astuivat kentälle. 2 kanavaa. ei mainoksia. paljon dokkareita ja asiaa. elokuvia tosin ei tullut niin paljon kuin nykyään ja sitä kuukauden westerniäkin odotettiin kuin kuuta nousevaa. tosin kaupallisten kanavien näyttämien elokuvien laatu taas on mitä on. YLE:llä on tässä edelleen niskalenkki muista kanavista eurooppalaisten ja aasialaisten elokuvien tarjonnalla.

Ylellä uppoaa järkyttävä kasa rahaa mm. urheilukisoihin



vaihteeks mä oon sun kanssa samaa mieltä jostain :)

tän paasaamisen jälkeen mä vedän itseltäni maton alta sanomalla että mä en maksa TV-lupamaksua. syy on se että nykyisen johdon ja mentaliteetin aikana mä en usko saavani rahoilleni haluamaani vastinetta. maksaisin lupamaksun samantien jos minulla olisi varmaa tietoa siitä että senttiäkään ei menisi urheilun näyttökorvauksiin tai siihen että YLE ryhtyy kilpailemaan katsojista kaupallisten kanavien kanssa viihteessä, joka on niiden ominta alaa.

kyllä YLE:n pitäisi olla tietyiltä osin riippumaton. mielestäni ihanteellinen rakenne 2-suuntaisen digi-TV:n lähitulevaisuudessa olisi edelleen 2 kanavaa. toinen verovaroin rahoitettu sivistyslaitos, toinen maksullinen urheilu/viihdepläjäys. näin taattaisiin kaikille ainakin se hyöty. ne maksaa ketkä jaksaa.

jaa että maksaisin formuloista??? joo, mä voin maksaa sille joka tuo mulle renkaiden pultit kesken kisan. syöksykööt sementtiin.

terveisin nimimerkki "jungerille kenkää"
Avatar
#150 • • Taedium Guest

suomessa tekstitetään lähetykset eikä puhuta päälle niikuin monilla muilla. älkääkä unohtako sitä siellä amsterdamissa tai muuallakaan. teidän englannin lausumisestanne on juuri siksi saanut enemmän selvää ja me olemme mielestäni kaikki siitä velkaa.

:confused: Miten se nykyaan on YLE:sta riippuvainen? Ja kylla taalla ainakin kaikki on tekstitetty. (Paitsi se arabiankielinen aamuhartaus.) Tekstitys osataan ulkomaillakin, eika pelkastaan YLE:lla. Englannin lausumisen opin vasta Irlannissa. Ymmartamaan monilta tahoilta. Leffat, telkkari, kirjat, tietokonepelit. Mutten kasita miksi se olisi YLE:n saavutus?
Avatar
#151 • • . Guest

Miten se nykyaan on YLE:sta riippuvainen?


ei se nykyään enää olekkaan. mutta se että suomessa lähdettiin tekstittämään eikä dubbaamaan kyllä on. ja se päätös tehtiin todennäköisesti jo ennen sun syntymää.
Avatar
#152 • • . Guest

Englannin lausumisen opin vasta Irlannissa.


väitätkö sinä, että englanninkielen lausumisen oppimiseen ei vaikuta se että pienestä pitäen kuulet miten se lausutaan oikein?
Avatar
#153 • • Taedium Guest

ei se nykyään enää olekkaan. mutta se että suomessa lähdettiin tekstittämään eikä dubbaamaan kyllä on. ja se päätös tehtiin todennäköisesti jo ennen sun syntymää.

Tullaan taas kunniavelkakysymykseen. Muutos ei aina ole pahasta. Joskus asioita muutetaan nykyaikaisemmaksi ihan hyvatkin asiat mielessa.

Kiitos YLE:lle, etta aloittivat sen. (Vaan mielestani vanhusten on parempi vaistaa nuorten edesta, jos vanhus ei osaa uudistua, eika pysy vauhdissa. Joissain autourheilukisoissa se on ihan saannoissa, etta jos takaa tulee nopeampi, on annettava tilaa.)

väitätkö sinä, että englanninkielen lausumisen oppimiseen ei vaikuta se että pienestä pitäen kuulet miten se lausutaan oikein?

...Juu, no... Kuvittelin osaavani lausua englantia ennen muuttoa... Nyt se menee joten kuten, mutta silti hyvin vahva suomalainen aksentti paistaa lapi.

Eika sekaan enaa ole yksinomaan YLE:n ansiota. Kuten sanoin MTV3 ja Nelonen myos tekstittaa.

Sahkotys oli ennen nopein tapa lahettaa tietoa.
Fyysinen kirje oli ennen hyva tapa lahettaa kirje. (Kai siita vielakin on monelle enemman hyotya joissain asioissa, kuin e-mailista.)
Hevonen oli hyva tapa liikkua nopeasti kylasta toiseen.

Painotus sanalla oli.
Avatar
#154 • • Taedium Guest
Unehtui. Koulussa itse asiassa opin erittain hyvin aantamissaannot englannissa ja sitten Irlannissa opin kayttamaan annettua tietoa. Sarjojen, elokuvien ja musiikin kuuntelu kylla auttaa tottumaan kieleen.

(Oho... Editin sijaan nakojaan painoin quote...)
Avatar
#155 • • . Guest

Joskus asioita muutetaan nykyaikaisemmaksi ihan hyvatkin asiat mielessa.


OK. kerrotko mulle nyt sitten että mitä hyvää mahtaisi seurata siitä jos koko TV on kaupallisten voimien hallussa???


Joissain autourheilukisoissa se on ihan saannoissa, etta jos takaa tulee nopeampi, on annettava tilaa.


ja aisopoksen tarinoissa kerrottiin jäniksestä ja kilpikonnasta



väitätkö sinä, että englanninkielen lausumisen oppimiseen ei vaikuta se että pienestä pitäen kuulet miten se lausutaan oikein?

...Juu, no... Kuvittelin osaavani lausua englantia ennen muuttoa...


vertailun vuoksi ranskalaiset, joille edelleen dubataan iso osa ohjelmista, eivät edes kuvittele osaavansa lausua englantia.


Eika sekaan enaa ole yksinomaan YLE:n ansiota. Kuten sanoin MTV3 ja Nelonen myos tekstittaa.


MTV3 ja nelonen seuraavat ylen luomaa formaattia.


Sahkotys oli ennen nopein tapa lahettaa tietoa.


sähkötys on edelleen varmin tapa lähettää tietoa. jos EMP tulee ja käräyttää transistorit. jäljelle ei jää paljon muuta.


Fyysinen kirje oli ennen hyva tapa lahettaa kirje. (Kai siita vielakin on monelle enemman hyotya joissain asioissa, kuin e-mailista.)


kirje on edelleen hyvä tapa tapa tehdä useita asioita. sähköisen tiedonvälityksen riskeistä on turha lähteä tässä kiistelemään.


Hevonen oli hyva tapa liikkua nopeasti kylasta toiseen.


vaikeakulkuisilla seuduilla on edelleen.

Painotus sanalla on.
Avatar
#156 • • Taedium Guest


OK. kerrotko mulle nyt sitten että mitä hyvää mahtaisi seurata siitä jos koko TV on kaupallisten voimien hallussa???

Uh... Huomasin juuri, etta Big Brother on Suomessa. Taidanpa vetaytya keskustelusta niin kauan kun tuollaisen sonnan tuottaminen on kannattavaa. (Miksei tule ruttoa, joka tappaisi 4 miljardia ihmista?)

ja aisopoksen tarinoissa kerrottiin jäniksestä ja kilpikonnasta

Kilpikonna ei kasittaakseni seissyt janiksen tiella.

vertailun vuoksi ranskalaiset, joille edelleen dubataan iso osa ohjelmista, eivät edes kuvittele osaavansa lausua englantia.

Mutta koko muu maailmahan puhuu ranskaa, joten heidan ei tarvitse. Italialaiset ja espanjalaiset sentaan yrittaa.
Avatar
#157 • • akir0 Guest
Tiesittekö, että sossu maksaa vähävaraisille tv-luvan. Tästähän voisi ajatella, että tv:n katselu on jonkinlainen perusoikeus, eli toisinsanoen olisi lähes perusteltua, että tv-maksu menisi verona.

En oo opiskelija, mut onneks opiskelijat joutuu maksamaan tv-maksutki omistaan. JeeJee!
Avatar
#158 • • Boneless one Guest


Aiheestahan on muuten mainio laulu- ja soitinyhtye Rytke intoutunut vääntämään biisinkin, joka tottelee ytimekästä nimeä "Tv-lupatarkastaja". Etsi tämä käsiisi ja peitä sillä tarvittaessa tv:n äänet.

"Ei me sulle ovee aavaataaa..."




Aivan mahtava biisi! Rytke -kasetti löytyi edellisen duunipaikan demo-roskiksesta omaan arkistoon. "Ovet on pantu takalukkoon, postiluukku teipattu tukkoon. " TV-lupatarkastaja, ei me olla kotona, eikä meillä ole telkkaria, EI OOO! :) Lisäksi mm. "Onnellinen perhe" ja "Skoda".

Laite löytyy, rahaa ei. Tarjonta on enimmäkseen sitä luokkaa, ettei se yksinään kannusta maksettuun katseluun. Harvoin edes koko laitteen tuijotukseen.
Avatar
#159 • • Juki54 Guest
Tarkastaja kävi torstaina, mut onneks en ollut kotona ;)
Avatar
#160 • • Taedium Guest
<ot>

"Onnellinen perhe"

Eikös tuo ole Ne Luumäkien? Kenen Skoda on?

</ot>