Ohhoh, ohhoh, mitenkäs tämä juttu oikein sensuurin läpi pujahti, ja vielä sunnuntain etusivulle!
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20020526ER1
On tää niin muikea että pakko liittää suoraan tähänkin:
Huumepolitiikka ei pure
Ovatko lontoolaiset menneet sekaisin? Yli kymmenentuhatta ihmistä marssi toukokuussa Lontoossa saadakseen kannabiksen lailliseksi. Samanlaisia mielenosoituksia on Britanniassa järjestetty viime vuosina useita.
Maassa on syntynyt voimakas kansanliike, joka vaatii nykyistä vapaamielisempää huumepolitiikkaa. Laatusanomalehti Independent on Sunday kannattaa kannabiksen laillistamista ja on itsekin kutsunut koolle mielenosoituksia. Arvovaltainen talouslehti Economist sallisi kaikkien huumeiden käytön ja kaupan.
Entä mitä portugalilaiset mahtoivat ajatella vuosi sitten muuttaessaan radikaalisti huumelainsäädäntöään? Laki kieltää edelleen käytön, mutta siitä ei anneta rangaistuksia.
Eivätkö huumeet enää olekaan yhteiskunnan pahin vihollinen: uhka, jota vastaan on taisteltava kaikin keinoin?
Huumeista koituu pahoja yhteiskunnallisia ongelmia, mutta ne johtuvat pikemminkin nykyisestä huumepolitiikasta kuin itse huumeista, kirjoittivat kansainväliset huumeasiantuntijat YK:n pääsihteerille Kofi Annanille 1998. Heidän mielestään nykypolitiikka, sota huumeita vastaan, vain pahentaa ongelmaa.
Lähes sata vuotta länsimainen huumepolitiikka on perustunut kieltoihin ja valvontaan. Tavoitteena on ollut huumeeton yhteiskunta, jota kohti on pyritty tuomitsemalla rangaistuksia huumerikoksista.
Suomi sääti huumeiden hallussapidon ja käytön rangaistavaksi ensimmäisenä Pohjoismaana 1966. Päätöstä edelsi vilkas keskustelu.
Huumeiden käyttäjiä pidettiin toisaalta rikollisten uhreina, mutta käytöstä rankaisemisella haluttiin korostaa, että yhteiskunta suhtautuu huumeisiin kielteisesti. Kuten muutkin länsimaat, Suomi rankaisee myyjiä kovemmin kuin käyttäjiä.
Parissakymmenessä vuodessa huumeet ovat lisääntyneet Euroopassa niin paljon, että poliisi katsoo käyttöä usein sormien läpi ja keskittyy torjumaan salakuljetusta ja kauppaa.
Suomen poliisi ja tulli takavarikoivat viime vuonna 589 kiloa hasista ja 137 kiloa amfetamiinia. Kansainvälisten arvioiden mukaan viranomaisten haaviin jää vain viidestä kymmeneen prosenttia huumevirrasta.
Yhdysvallat käyttää huumeiden torjuntaan eniten rahaa maailmassa, 40 miljardia dollaria (42 miljardia euroa) vuodessa. Maa on yrittänyt vähentää laitonta huumekauppaa myös tuhoamalla huumeviljelmiä Meksikossa, Perussa, Boliviassa ja Kolumbiassa.
Tuotanto ei kuitenkaan ole vähentynyt, vaan huumeliigat ovat vain muuttaneet paikasta toiseen.
Taloustieteen nobelisti Milton Friedman on hämmästellyt, mitä järkeä on mättää valtavia summia rahaa politiikkaan, joka on osoittautunut tehottomaksi. Yhdysvalloissa, jossa elää viisi prosenttia maailman väestöstä mutta neljännes vangeista, rahaa nielee esimerkiksi vankiloiden rakentaminen.
Suomessa huumepoliisi on vuosien mittaan saanut lisää rahaa ja valtuuksia. Poliisi voi kuunnella puhelimia, esiintyä huumeiden ostajana ja kohta kuunnella rikoksesta epäillyn kotia.
Entistä tehokkaammasta poliisityöstä huolimatta huumerikollisuus on lisääntynyt. Kauppiaat eivät piittaa ankaristakaan rangaistuksista, sillä voitot ovat valtavat.
Lisääntynyt huumerikollisuus näkyy vankiloissa. Vuonna 2000 Ruotsissa lähes joka kolmas vanki sanoi kärsineensä huumeongelmasta telkien taakse joutuessaan. Yli puolet vangeista kertoi jossain elämänsä vaiheessa käyttäneensä laittomia huumeita vähintään kaksi kertaa viikossa.
Suomenkin vankiloissa on ahdasta. Yhä useampi vanki on tuomittu huumerikoksesta tai omaisuusrikoksesta, jolla on hankittu rahaa huumeita varten.
Haittoja vähennettäisiin parhaiten laillistamalla kaikki, jopa kovatkin huumeet, sanoi Britannian entinen Pohjois-Irlannin asioiden ministeri Mo Mowlam taannoin Independentin haastattelussa.
Huumeiden laillistajat panisivat aineet verolle. Verotuloilla valtio voisi kattaa osan terveydenhoidolle koituvista kustannuksista.
YK on arvioinut, että laittoman huumekaupan arvo on 404 miljardia euroa - kahdeksan prosenttia koko maailmankaupasta. Rahat siirtyvät verottomina rikollisten käsiin.
Britanniassa on arvioitu, että huumeiden laillistaminen laskisi aineiden hinnan kahdeskymmenesosaan nykyisestä ja vähentäisi omaisuusrikoksia 70 prosenttia.
Laillistamista on puolustettu myös inhimillisyyteen vedoten. Economistin mielestä huumeiden käytöstä tuomitut rangaistukset syrjivät vähäosaisia.
Yhdysvalloissa poliisi puuttuu herkästi värillisten harjoittamaan huumeiden katukauppaan, kun taas hyvätuloiset käyttävät kokaiininsa kodeissaan piilossa poliisilta. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö on pelännyt, että jatkuvasti kiinni jäävät huumeiden ongelmakäyttäjät saavat toistuvia sakkoja hoidon sijasta.
Käytöstä kiinni jääneet syrjäytyvät entisestään. Yhdysvalloissa heillä voi olla vaikeuksia saada jopa ajokorttia opintolainasta puhumattakaan.
Nykyinen huumepolitiikka sai alkunsa oopiumin kaupan sääntelystä. Uskonnolliset ryhmät ajoivat 1800-luvun Englannissa kansainvälisiä sopimuksia, jotka lopettaisivat Britannian oopiumikaupan Kiinaan.
Myöhemmin Kansainliitto ja YK laativat huumesopimuksia, joissa määritellään kielletyt aineet. Listalle päätyivät lähes kaikki Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa harvinaiset päihteet.
Kielletyt aineet valikoitiin varsin sattumanvaraisesti. Yhdysvalloissa listalle otettiin kiinalaisten ja meksikolaisten siirtolaisten huumeet: oopiumi ja marihuana. Omia päihteitään - alkoholia, tupakkaa ja kahvia - valkoinen yläluokka ei kieltänyt.
Mutta miksi Euroopan huumepolitiikka on alkanut muuttua vasta nyt, vaikka arvostelijat ovat moittineet sitä jo vuosia? Kriittiset äänet on yleensä vaiennettu, sekä politiikassa että tiedotusvälineissä.
Australialainen tutkija Desmond Manderson on esittänyt yksipuoliselle huumemielipiteelle kulttuurihistoriallisen selityksen. Sen mukaan länsimaiset yhteiskunnat ovat hyvin järjestelmällisiä ja rationaalisia. Pienikin uhka järjen yhteiskunnalle aiheuttaa raivoisan vastarinnan.
Jyrkän kielteinen huumepolitiikka tarjoaa sitä paitsi poliitikoille helpon syyllisen yhteiskunnan epäonnistumisiin.
Nils Christie ja Kettil Bruun kirjoittavat klassikkokirjassaan Hyvä vihollinen: huumausainepolitiikka Pohjolassa, että vaarallisinta huumeiden käyttöä on niiden poliittinen käyttö.
Hyvästä vihollisesta huolimatta kiellot eivät näytä vähentävän huumeiden käyttöä. Tekivätpä lainsäätäjät mitä tahansa, osa ihmisistä käyttää huumeita. Vakavia ongelmia syntyy kuitenkin vain pienelle osalle kokeilijoista ja satunnaisista käyttäjistä.
Monessa Euroopan maassa on siirrytty kohti huumepolitiikkaa, jonka tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman vähän haittaa. Käyttäjiä ei rangaista, ja hoitojärjestelmää ja valistusta kehitetään.
Esimerkiksi Espanjassa kannabiksen, kokaiinin ja ekstaasin käyttö on niin yleistä, ettei poliisi edes ehtisi jahdata ihmisiä, joilla on hallussaan pieniä määriä huumeita omaa käyttöä varten.
Huumeiden kaupan laillistajatkaan eivät halua, että aineet päästetään rajoituksetta ihmisten ulottuville. Hollannissa kannabista voi ostaa erityisistä kahviloista, ja Sveitsissä on vaikeasta riippuvuudesta kärsiville heroinisteille jaettu ainetta palvelupisteissä.
Huumeet aiheuttavat kuitenkin vaikeita terveysongelmia. Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen Tapani Sarvannin mukaan huumeongelmaisten hoitoa on kehitettävä.
Esimerkiksi heroinistien lääkehoidolla on Suomessakin saatu parannusta narkomaanien elämänlaatuun ja huumekuolemat ja hiv-tartunnat ovat kääntyneet laskuun.
Sarvanti uskoo myös valistuksen tehoon, kunhan se perustuu tosiasioihin.
"Aikaisemmin valistajat ovat valehdelleet nuorille ja maalailleet kauhukuvia, jotka eivät ole vastanneet nuorten omia kokemuksia. Valistajien luottamus on kärsinyt kovan kolauksen", Sarvanti sanoo.
Valvonnan höllentäminen ei ole johtanut käytön hallitsemattomaan kasvuun. Hollannissa kannabista poltetaan vähemmän kuin Britanniassa, jossa käytöstä voi teoriassa saada ankaran rangaistuksen.
Maailman terveysjärjestö ja Euroopan unioni rahoittivat T?ekissä tutkimuksen, jossa käyttäjien rangaistuksia kovennettiin. Tutkimus osoitti, ettei rangaistuksista ollut hyötyä vaan haittaa, ja niinpä politiikkaa muutettiin.
Britannian sisäministeri David Blunkett on ehdottanut, että kannabis rinnastettaisiin keskushermostoon vaikuttaviin lääkkeisiin. Hän vetoaa tutkimuksiin, joiden mukaan kannabis ei aiheuta enempää terveyshaittoja kuin lailliset tupakka ja alkoholi.
Huumeiden laillistaminen lisäisi luultavasti aineiden käyttöä ja siten myös vakavia riippuvuuksia. Kuinka paljon, sitä ei tiedetä, sillä kokemusta ei ole.
Virkamies Olavi Kaukonen sosiaali- ja terveysministeriöstä on todennut, että vaikka Keski-Euroopassa kovia huumeita voi hankkia helpommin kuin Suomessa, niitä kokeillaan kaikkialla suurin piirtein yhtä paljon. Toisaalta suomalainen, humalahakuinen päihdekulttuuri voi hänen mukaansa merkitä, että huumeitakin käytettäisiin rajusti ja yhdessä alkoholin kanssa.
Mutta vapaamielisissäkin maissa huumepolitiikkaa voidaan kiristää. Hollannissa pienennettiin äskettäin kannabismäärää, jonka kahvilat saavat myydä.
Hollannin huumeiden käyttäjien hoitoa organisoivan Jellinek-säätiön johtaja Wim Buisman arvioi, ettei maan huumepolitiikka muutu oleellisesti lähivuosina. Oikeistohallitus yrittää tosin vähentää rikollisuutta maahanmuuttajien asuinalueella. Se voi Buismanin mukaan merkitä, että maahanmuuttajien hoitopaikka olisi nykyistä useammin vankila.
Tapani Sarvanti uskoo, että Suomi seuraa huumepolitiikassaan muuta Eurooppaa. "Niin tapahtuu, vaikka jotkut miten yrittäisivät täällä olla yltiöoptimisteja."
Tarvitaan aikaa.
"Asiantuntijat eivät voi vääntää maailmaa haluamaansa muottiin. Joudumme elämään pelkojen ja ennakkoluulojen tahdissa."
