30v kriisi... (thirty people topic)

Aika hauska, että huomasin tän topicin, koska olen viime aikoina kelaillut näitä elämän perimmäisiä asioita.

Aloitetaan työstä: 13-vuotiaana tykkäsin laskea vähiä rahojani ja olin Amigan demoskenessä. Miten kävi: olen finanssipuolen it-konsultti, eli täydellisesti kiinnostuksiani vastaavassa työssä (ja mielestäni aivan sattumalta loppujen lopuksi).

Ihmissuhdepuolta en ole missään vaiheessa kelaillut tavoitehakuisesti, enkä ole monestikaan miettinyt lisääntymistä - sen aika koittaa sitten kun asiat loksahtavat kohdalleen. Ainakaan en ole stressannut asiasta, ja hyvä niin.

Itse asiassa monia elämäni valintoja on piilotajuisesti ohjannut seuraavassa Youtube-pätkässä toisena oleva mainos, jonka löysin (jälleen aivan sattumalta) kaksi viikkoa sitten. Olin 12 mainoksen aikaan, ja muistan sen edelleen. Mikä oleellisinta, olen pyrkinyt elämään niin, että "ei tarvitse selitellä" - mahdollisesti alemman keskiluokan perhetaustallani on asian kanssa tekemistä. Mutta kannattaa siis katsoa tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=-TfXOT2FU5s

Mitä ikääntymiseen tulee, olen oikeastaan vain mielissäni, koska miehethän komistuvat vanhetessaan :) Tunnen myös olevani ihmisenä "valmis", eli kaikki on omissa käsissä ja valinnoista kunnia ja häpeä kuuluu yksinomaan itselle.

Koska tämä on Klubitus, niin vielä mielipide bilettämisestä. Mielestäni Suomeenkin pitäisi saada asenneilmapiiri ja kulttuuri, joka tukisi hauskanpitoa myös yli kolmekymppisenä. Esim. briteissä ja Alankomaissa bileissä käyvät niin nuoret kuin viisikymppisetkin. Minkä vuoksi hauskanpidon ja sosiaalisuuden pitäisi loppua vakinaistumiseen ja lapsiin? Itse ainakin aion nauttia musiikista, ystävistä ja discofiilingistä vielä pappanakin!

pöh

mul on 21 kriisi

Mulla oli ihan järkyttävä kolmenkympin kriisi!
Olin aatellu joskus alta parikymppisenä, että yli 25 vuotiailla ei ole elämää... No, sit 25 vuotiaana aattelin, et yli 3-kymppisillä ei ole elämää... Ja tota rataa mennään varmaan viiden vuoden välein hautaan asti...

Niin, mä oletin, että 3-kymppisenä olen vakiintunut, mulla on lapsi, mies, asuntolaina, koirakin ehkä... Mutta kuinkas sitten kävikään??

Olin eläny liki 9v parisuhteessa mua 5v vanhemman kundin kanssa ja sit rupesin himoitsemaan nuorempia miehiä... Kuolasin busseissa teinipoikia, jotka tuoksu joltain Axelta...
Ja sitten selvisi, ettei tää mun seurustelukumppanini halua lapsia!, just kun mulle kriittisen kolmenkympin rajapyykin lähestyessä tuli ekaa kertaa elämässä vauvakuume. Äh!

Eli tein sit aika radikaalit, laitoin miehen vaihtoon, muutin asumaan yksin, vaihdoin jopa duunipaikkaa, koska entinen oli liian lähellä eksää.
Ja nyt oon onnellinen! No, en oo ylettömän rikas, mutta sitäkin enemmän rakastunut ihanaan (NUOREEN!) mieheen, mulla ei oo lapsia edelleenkään, mut jos niitä ei oo mulle tarkotettu, niin ei sitten väkisin!

31v oli jo paljon helpompi täyttää, kun tuntu, että pystyy hengittämään kunnolla. Musta tuntuu muutenkin, että mun elämä vaan paranee, mitä pidemmälle tää etenee... Eli katotaan uudestaan, kun täytän 60v, kuinka hienoa se sit on! Toivottavasti en sillon kuitenkaa enää roiku Klubbarissa.....

Mä odotan nyt 27-vuotiaana 30:ä samalla tavalla kuin odotin 9-vuotiaana ekaa täyttä kymppiä. Suhdelukukin on sama, puuttuu 1/10 ja jännittää kuin perhosia ois vatsa täynnä.

Parhaat vuodet on nyt meneillään, ja niitä tulee olemaan lopun ikää. Mä ajattelen aina, että vanhuus alkaa vasta palvelutalosta. Otan isästä mallia ja pysyn hyvässä kunnossa pitkälle keski-ikään, tod.näk. hamaan hautaan saakka. Okei sitä faktaa että soluja alkaa kuolla enemmän kuin niitä uusiutuu siinä 28 tienoilla ei voi ohittaa, mutta teräkunnon säilyttäminen on hyvin mahdollista pitkälle yli viidenkympin. Ja vaikka henkisesti olo ois tuhatvuotinen niin se ei tarkoita että pilkeen tarvitsisi himmentyä silmissä.

Halusin aina muusikoksi, mutta olen niellyt sen karvaan pettymyksen ettei musiikinteolla elä. Päätin opetella tekeen koneella muutakin kuin ääntä, ja nyt viihdyn eräällä it-mediapajalla nettisivujen kehityspuolella. Mulle on oikeastaan aina ollut ihan sama mitä teen työkseni, kunhan teen töitä ja saan soittaa, tehdä musaa, urheilla. Elää. Jos jokin asia verottaa niin että tallaa em. juttujen päälle, ennenpitkää alkaa ahdistaan.

Halusin aina jälkikasvua alle 25-vuotiaana, haluisin edelleenkin mutta "se oikea" toinen puoli jäi menneisyyteen kun kasvettiin teini-iästä ulos. Onneks ei oo vauvakuumetta, ei tarvi väkisin roiskia hyvää siementä mihin sattuu. Keskittyn nyt rauhassa itseeni, lapsia tulee sitten kun ne katsoo parhaaksi tulla.

Pohjimmiltaan olo kaiken suhteen on sellainen kuin sen aina olen halunnutkin olevan, mikä on todella kivaa.

Itsellä tuohon rajapyykkiin on vielä melkein 3 vuotta, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että on nähnyt tarpeeksi monta 40+ ja 60+ ihmistä, jotka elää edelleen elämäänsä sellaisella asenteella, että se on varmasti elämisen arvoista, jotta voisi turvallisin mielin luottaa kykenevänsä myös itse asennoitumaan läpi elämän kestävään onnellisuuden ylläpitämiseksi työskentelyyn.

30 tuli ja meni. Mitään kriisiä ei vielä ole ollut. Oikeastaan päin vastoin. Usein hoenkin että elämä alkaa vasta kun täyttää 30. Elämä on jotenkin selkeempää ja tulot ovat riittävät, että voi toteuttaa
asioita mitä nuorempana halusi.

Oikeastaan ainoa selkeä muutos on, että kaveripiiri nuorenee. Koska 30v ihmiset "perheentyvät"
ja todella moni katoaa pois elämästä nyhjöttämään "scriptatutta" elämää...

Itse jatkan lähes samaa elämää kun mitä 20-vuotiaana oli. Harrastukset on samoja, ajankäyttökin menee hyvin samoissa kuvioissa.

Kukin tavallaan, mutta itselleni ei ainakaan tällähetkellä tunnu luontevalta "luovuttaa" ja siirtyä "normiin". Mutta eihän sitä mitä elämä tuo tullessaan.

-- xybo

Janne, 11.11.2007 14:51:
http://www.youtube.com/watch?v=-TfXOT2FU5s

:D

Nykyään harvoin näkee Suomen vesillä Evinruden perämoottoreita :)

Mutjoo, aiheeseen.. Luulin lapsena et 30-vuotiaana asun omakotitalossa vaimon ja muutaman muksun kanssa. Ehkä siks kans ku vanhemmat oli siinä tilanteessa jo parinkympin iässä. Hieman ehkä ahdistaa toi 30v ja sitä alkaa miettimään et mitäs mä nyt olen saanu aikaan ja mitä mun pitäis saada aikaan. Ei kai siinä auta muu kuin mennä päivä kerrallaan ja kattoo mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ei jaksa turhaan alkaa stressata tälläisillä ikäasioilla kun muutenkin toisia juttuja riittää stressattavaksi.

Janne, 11.11.2007 14:51:
Koska tämä on Klubitus, niin vielä mielipide bilettämisestä. Mielestäni Suomeenkin pitäisi saada asenneilmapiiri ja kulttuuri, joka tukisi hauskanpitoa myös yli kolmekymppisenä. Esim. briteissä ja Alankomaissa bileissä käyvät niin nuoret kuin viisikymppisetkin. Minkä vuoksi hauskanpidon ja sosiaalisuuden pitäisi loppua vakinaistumiseen ja lapsiin? Itse ainakin aion nauttia musiikista, ystävistä ja discofiilingistä vielä pappanakin!

Toivottavasti asiat muuttuvat täällä suomessakin :)

Vanhempaa jengiä käy onneksi nykyisin bileissä ihan kohtuupaljon, mutta tuo lapset ja parituminen taitaa nakertaa aika monia. Monet, jotka alkavat seurustella "normintyypin" kanssa, vähentävät bileissä käyntiä seurustelun alkaessa ja lapsen syntyessä homma loppuu kokonaan.

Kokemusta voin sanoa, että jos molemmat käy bileissä, niin "bileuran" lopettaminen ei tule mieleen vaikka seurusteluvuosia takana onkin, sormessa rengas ja ehkä sitten joskus saattaisi pikkuisiakin tulla :)


Itse aiheesta: Suuri 30 on edessä ensi vuonna. Suuria tunteita ei ainakaan vielä herätä, elämä tuntuu kuitenkin ihan mukavasti rullaavaan eteenpäin. Kotona joku joka rakastaa, viikonloppuna näkee hyviä ystäviä, terveys ei reistaile, duuni on jees, rahasta ei oo stressiä ja harrastukset pitää leikkimielisenä :)

Niin, kolkytkaks tulee täs lähiaikoina täyteen...

Kriiseistä en tiedä, mut vajaa 10 vuotta sitten tuli painettua töitä niin julmetusti, et kai sitä nyt ottaa takas noita "menetettyjä vuosia", kun asiat alkaa olla vähän enemmän järjestyksessä...
Joskus tulee kelailtua, mitä sitä onkaan saanut aikaan, muuta kuin helvetisti velkaa ja erittäin haasteellisen työmaan itselleen, mut aina niitä löytyy positiivisiakin puolia kuiteski.

Niinku muutamat on jo todenneet, niin tää on jotenkin selkeempää nyt, kun taloudellinen puoli ei rajoita samalla tavalla kuin parikymppisenä. Toisaalta olen ollut ehkä "vanha mieleltäni" aikaisemmin, joten se oma ikä alkaa lähestymään :)

LuonteriSurf, tuo Suomipunk legenda, kitetytti kolmikymppisyyden aikanaan näin

YMMÄRTÄÄKSEEN MITÄÄN TÄYTYY OLLA AIKA VANHA
TÄYTYY TÄYTTÄÄ 30 VUOTTA TÄYTYY TÄYTTÄÄ MONTA KERTAA
YMMÄRTÄÄKSEEN MITÄÄN TÄYTYY OLLA IKÄLOPPU
TÄYTYY KULKEE KOHTI HAUTAA HORJUVIN ASKELIN

:)

Skenemursu, 11.11.2007 15:47:
Yksi lapsi joka tuli nykysuhteen mukana on nimeltään Siwaporn

Mä voin täyttää 30, 40 tai 70, mutta niin lapsellisille vitseille, kuin mitä tuo nimi tuo mieleen, tulen repeilemään aina

Toinen juttu on pulujen säikäyttely, jota harrastin 5-vuotiaana ja jota teen varmaan eläkeläisenä. Mitä väliä, vaikka muut pitäisivät kahjona.

Tässä on ainakin itselleni henkinen nuoruus defined.

spoinkel, 12.11.2007 00:41:

Mä voin täyttää 30, 40 tai 70, mutta niin lapsellisille vitseille, kuin mitä tuo nimi tuo mieleen, tulen repeilemään aina

Tässä on ainakin itselleni henkinen nuoruus defined.

Mä en kehdannut laittaa mitään..aluksi..Kun tuo kuitenkin on ihan paikallinen normaali nimi. Mut silti...nauroin vedet silmissä Varsinkin kun ipe keksi laittaa toisen kauppaketjun ja loppuosaa tarkoittavan synonyymin peräkkäin. Eihä tällaselle saisi nauraa...EIPÄ. Kai :D Mutta ihan kiva, että lapsella on myös lempinimi, toimii varmaan ainakin Suomessa paremmin :)

Ja musta on hienoa, että mösjöö Ossilla on asiat hyvin siellä maailman ääressä^_^

Skenemursu, 12.11.2007 01:11:
no hitto jos se näin hauskaa oli niin kokeilkaas tätä: mun tyttöystävän oikea nimi on Prapaporn

No mut siis....Mutkun kutkun. No okei. On tuokin vähän hauska. Tosin oma toinen nimeni on Ursula, mikä ei sinällään ole hauska. Mutta verratkaapa huviksenne Ariel- elokuvan Ursula merennoitaan :DDD Irtoo makeet naurut varmasti :D

Skenemursu, 12.11.2007 19:55:
hehei... kokeilkaapas hupiinne ottaa yhteyttä ala-aste kavereihinne... mä tavoitin juuri yhden ala-aste luokkakaverin joka ei meinannut alkuunsa puhua kanssani sillä kertoi saaneensa kuulla, minun harrastavan huumeiden maahantuontia Thaimaasta :)

Kaikkea sitä ihmiset uskoo tarkistamatta mitenkään :D Kaipa se sitten on kivaa levitellä tollasia juttuja.

Skenemursu, 12.11.2007 20:30:
---
ezzy, 12.11.2007 19:59:
---
Skenemursu, 12.11.2007 19:55:
hehei... kokeilkaapas hupiinne ottaa yhteyttä ala-aste kavereihinne... mä tavoitin juuri yhden ala-aste luokkakaverin joka ei meinannut alkuunsa puhua kanssani sillä kertoi saaneensa kuulla, minun harrastavan huumeiden maahantuontia Thaimaasta :)

---

Kaikkea sitä ihmiset uskoo tarkistamatta mitenkään :D Kaipa se sitten on kivaa levitellä tollasia juttuja.

---

mietin kovasti, että yleensähän tälläsiin juttuihin on joku hiuksen hieno punainen lanka tai idea mistä johtopäätös on tehty... voisiko olla esim. se, että olen Klubbarissa sekä Liberaalien jäsen?!

Ja asut Thaimaassa (joka saattaapi tietyn tyyppisiä kärmeskieliä vituttaa...)

Itse koin kolmekympinkriisin ensioireet jo kaksikymppisenä kun silloinen paras kaveri täytti kolmekymmentä ja näin omin silmin miten rankkaa se on heilua sen jälkeen...Nyt tuohon ikään on vielä kolme armon vuotta aikaa...