masennus...

Drisana, 12.9.2005 22:42:
---
Ja tuskin juuri ns. usko on johtanut konflikteihin ja esim. sotiin, vaan se että sitä käytetään edelleenkiin tekosyynä mm, sotien aloittamiseen,,,

<OT>

Ei missään nimessä yksin, mutta osana kokonaisuutta, joka koostuu kulttuuri-eroista, uskonnon tulkinnan eroavaisuuksista yms. tästä esimerkkinä lähinnä lähi-idän tilanne sekä uskonpuhdistukset keski-ajalla. Lienee selvää, että tässä otin esille sekä sodan, että uskonnosta seurauksena olevan konfliktin.

</OT>

Mutta onhan hyvä että joku asia auttaa masennuksen kourissa, oli se sitten kristinusko , tai joku muu uskonto...?

Mikäli kokee uskon itselleen läheiseksi asiaksi, niin en kiellä etteikö se voisi auttaa. itseni kohdalla tosin tuskin toimisi, kun moinen on minulle sen verran vieras käsite.

No uskonto on yksi vaihtoehdoista, kerro ihmeesssä niistä muista vaihtoehdoista!

Ystävät, sukulaiset, psykiatrit, lääkkeet (mikäli moisia on määrätty) ja nuo vain esimerkkejä siis.

Lene, 12.9.2005 23:25:
---

Musta uskomisen/uskonnon vaikutus on psykologinen, vaikkakin se kohdistuu johonkin itsensä ulkopuoliseen. Eikös se ole lohduttavaa uskoa, että kaikki ei ole vain itsestään kiinni? Tai onko mikään...

Eikös olekin yksilökohtaista miten ja mihin uskoo? (vai onko kyse nyt siis nimenomaan pelkästään uskonnosta ja siihen liittyvästä uskosta?)

Lene, 12.9.2005 23:37:
---
Miten uskoo? Voiko uskoa eri tavoin vai voidaanko ajatella asia niin, että uskoo tai sitten ei usko tai ei ota kantaa? Uskooko positiivisessa vai negatiivisessa mielessä? Ehkä uskominen voi auttaa, ehkä se voi pahentaa asioita.

Mihin uskoo? No kai sitä voi uskoa vaikka joulupukkiin. Kuulemma kiroustenkin tarkoitus on psykologinen...

Ja voihan sitä vain uskoa itseensä. Eikö ihmiset, jotka eivät usko edes itseensä, ole mm. niitä masentuneita.

tuota lukiessani meni ajatukset solmuun :D (voi paska, hymiön käytön paikka)

Tokihan tuo on pyskologinen homma, joka aikojen saatossa on tarttunut ihmisille. (OT)

Itse uskon, että lähinnä uskonnot ovat alunperin lähtöisin muinaispappien sekä poppamiesten tarinoista, joilla ovat pystyneet kontrolloimaan ihmisiä ja pitää heitä pelossa, samalla luomalla osittain järjestystä.

Keski-aika antoi tälle aiheelle lisää potkua inkvisition vainojen muodossa (ah, señor Torquemada), pelottelemalla ihmisiä helvettiin joutumisen vaihto-ehdolla ellei uskota jumalaan. mokomat selkärangattomat sitten siinä pelossa elivät ja osa elää varmaankin tänäkin päivänä :D

Usko on jokaisen oma asia ja sen kohde kanssa; uskoo sitten itseensä, johonkin korkeampaan voimaan tai oman koiransa haamuun (tai itse isä jouluun). tosin tässä mietin, että onko ns. höpöön uskominen itsensä kusettamista?

edit: voi paska et meni offtopiciksi

Lene, 12.9.2005 23:56:
---


Voihan se itseensäkin uskominen olla oikeasti itsensä kusettamista, jos ei ole oikeasti perusteita uskoa itseensä, mutta se usko silti auttaa.

Tuo lienee suhteellisen harvinasista kuitenkin, että se joka ei usko itseensä oikeasti, uskoisi itseensä ihan vain siitä uskomisen ilosta :P

Lene, 13.9.2005 00:03:
---

Kyllä ihminen voi uskoa itseensä, vaikka ei olisi perusteita uskoa - tai päinvastoin. Eikös sitä ole myös ihmisiä, jotka luulevat itsestään liikoja?

Toki, tai sitten myös niitä jotka (palataan jo aiheeseen :D) masennuksen kourissa eivät usko juuri mihinkään.

Lene, 12.9.2005 23:56:
Ja varmaan taustalla on ollut ihmisten uteliaisuus sitä kohtaan, että miten maailman on syntynyt. Eikö uskominen johonkin tiettyyn "syntytarinaan" luo jonkinlaista varmuutta elämiseen kuin täydellinen epätietoisuus (teoriattomuus) siitä, miten asiat ovat ja miksi ovat? Jos siis ajatellaan muinaisaikojen ihmisten näkökulmasta...

No haetaanhan uskonnoista vastauksia kysymyksiin tänä päivänäkin. Muinaisaikojen ihmisillä ei vain ollut samalla tavalla vaihtoehtoja kuin nykypäivän ihmisillä - ei uskonnon, eikä tieteen saralla. Tavallaan huvittavaa kyllä, miten tälläkin filosofian ja tieteen historialla ihmiset kuvittelevat uskontojen tarjoavan mitään kunnollisia vastauksia ns. suuriin kysymyksiin, sillä tuollainen vaatii ajattelun jättämistä puolitiehen tai sitä mainostamaanne itsensä kusettamista.

Mutta se ei selitä nykyään sitä, miksi ihmiset silti uskovat vapaasta tahdostaan... Tapauskonnollisuuskin on tietenkin mahdollista. En usko, että sillä on merkitystä suhteessa tähän asiaan, koska se ei ole niin kouriintuntuva kokemus tapauskovaiselle ihmiselle - jos nyt näin voi sanoa.

Kuinka vapaasta tahdosta uskoo silloin, kun on ikään kuin kasvanut uskoon? Jos perhe, tuttavaperheet, suku ja säännölliset riennot ovat uskonnollisia, niin onko uskominen oma vapaa valinta vai ympäristön sanelema käyttäytymismalli?

salaisinko?, 12.9.2005 23:29:
---
Lene, 12.9.2005 23:25:
---

Musta uskomisen/uskonnon vaikutus on psykologinen, vaikkakin se kohdistuu johonkin itsensä ulkopuoliseen. Eikös se ole lohduttavaa uskoa, että kaikki ei ole vain itsestään kiinni? Tai onko mikään...

---


Eikös olekin yksilökohtaista miten ja mihin uskoo? (vai onko kyse nyt siis nimenomaan pelkästään uskonnosta ja siihen liittyvästä uskosta?)

Niin puhutko uskosta vai sen puutteesta vai... mistä?

Lene, 13.9.2005 00:12:
Onko sillä taas tämän asian kannalta väliä, jos kokee uskon parantavan elämänlaatuaan ja esim. kykenee sen avulla pysymään masennuksesta erossa? Tarkoitus pyhittänee joskus keinot?

No se on tämä ikuisuuskysymys: Pyhittääkö tarkoitus keinot? Olitte sen verran vahvasti off topicissa tuossa, etten uskonut olevan tarvetta mainita ylläolevan koskevan asiaa yleensä, eikä siis itse topicin aiheeseen liittyen. Sanotaan nyt kuitenkin, että en usko, että ketään kasvatetaan uskoon sen takia, ettei tämä vain masentuisi. Kukaan tuskin myöskään uskoo sen takia, ettei vain masennus iskisi. Uskonnoista saatetaan hakea apua masennukseen, mutta siihen se sitten jäänee. Toisille siitä on apua, toisille ei. Itse näen tuon vain oireiden parantamisena itseään huijaamalla, mutta kyllä silläkin toki voi pitkälle pärjätä ainakin masennuksen suhteen.

Drisana, 13.9.2005 00:20:
---



Niin puhutko uskosta vai sen puutteesta vai... mistä?

Puhun siitä, että jokaiselle usko tarkoittaa eri asiaa, samoin uskon kohde. onko sitten kyse itsestään, jostain uskonnosta tai muusta vastaavasta. Itse tosiaan kallistun epäilijän puolelle, että on suorastaan naurettavaa etsiä tietoa ja faktaa uskonnosta, joka ei tarjoa kuin vain hetkittäistä lohtua. Tämä tosin oma mielipiteeni aiheesta.

Mikäli yksilö ei sitten löydäkään lohtua uskonnosta, mites sitten menetellä?

Lene, 13.9.2005 00:31:
---
salaisinko?, 13.9.2005 00:27:
Mikäli yksilö ei sitten löydäkään lohtua uskonnosta, mites sitten menetellä?

---


(Saanko mä vastata tähän? No vastaan kuitenkin... )

Sitten siirrytään suoraan raa'an psykologian pariin.

Tuo oli tarkoitettu retoorikan pieneksi inahdukseksi :D

Lene, 13.9.2005 00:28:
Musta vaikuttaa siltä, ettei mun pointtiani taas ymmärretä. Yritin tuoda esiin näkökohtia, jotka kertoo siitä, miten usko voi vaikuttaa elämänlaatua parantavasti... tai miksi... tai jotain....

No katsos. Puhuitte uskonnosta -> sanoit, että se on vapaa valinta -> minä kysyin onko -> sinä kysyit onko sillä tämän asian kannalta väliä, jos siitä saa apua masennukseen -> minä ilmoitin, että tuossa yhteydessä "tämä asia" ei ollut masennus, johon juuri viittasit, mutta kerroin kuitenkin miten uskoon kasvaminen (eli se asia, johon "sillä"-sanalla viestissäsi tahtomattasikin viittasit) mielestäni suhteutuu masennukseen. Lopussa annoin hieman vinkkejä siitä, pyhittääkö tarkoitus keinot, joka taas oli eräänlainen vastaus esittämääsi kysymykseen.

Eli kyllä minä sen(kin) ymmärsin, että halusit tuoda uskonnon elämänlaatua parantavia puolia esiin (jota esim. Ana-500:kin on tässä threadissa tehnyt esimerkillä). Kysymys kuuluukin: Missasitko sinä jotakin?

Edit: Selvennys

Lene, 13.9.2005 00:43:
"Alright, calm down!"

Hey, mister! Mähän olin rauhallisuuden perikuva! ;P

vuosia masentuneena eläneenä on hyvä sanoa että elämä on...
Olen siis ollut jostain 11-12 vuotiaasta saakka masentunut. saattoi tosin alkaa jo varhaisemmallakin iällä. Merkkejä sen alkamisesta huomaan jo lapsuus iältä.

Kukaan muu ei tosin mun masiksistani tiedä. Monen mielestä mä oon vaan laiska jos mä jonain aamuna en pääse sängystä. en oo kertonut että sille on oikee syykin

salaisinko?, 13.9.2005 00:27:
Mikäli yksilö ei sitten löydäkään lohtua uskonnosta, mites sitten menetellä?

Kolme tärkeää asiaa tulee mieleen mitä masentuneen olisi hyvä saada: Hellyyttä, Huomiota, Huolenpitoa. Jos noi jää puuttumaan niin helposti vajoaa entistä vaikeampaan tilaan, tosin vaikeasti masentuneena voi olla vaikea ottaa vastaan noita kolmea H:ta...

Rukoilu kannattaa aina, vaikkei uskoisikaan mihinkään ylempään. Siihen voi purkaa henkistä sisintään ilman haavoittumisen pelkoa.

mä saan noista negatiivista huomiota. Muut jää puuttumaan koska näytän iloiselta ja normaalilta(jotkut tosin sanoo että mä näytän liian iloselta tai opitun iloiselta, mutta semmoinen han mä oonkin*hahjust*)

Ainakin silloin masentuu jos elämässä ei ole sisältöä.. Jos vertaa elokuviiin, niin joku aivoton tehosteleffa vailla sisältöä voi näyttää ja tuntua mageelta, mutta on loppujen lopuksi silti tylsä, eikä kestä useampaa katselukertaa. Sisällöltään rikas ja "vaikeampi" elokuva taas viihdyttää erilailla ja siitä löytää uusia juttuja kun katsoo monta kertaa.

Tiedän ainakin muutamia ihmisiä, jotka ovat olleet sen takia masentuneita, että he ovat jämähtäneet johonkin rutiiniin liian pahasti. Ainakin mun mielestä tässä on yksi varma resepti masennukseen:
- Aamulla ylös ja syö aina samaa leipää
- Töihin aina samaa reittiä kuunnellen samaa radiokanavaa
- Ei tarpeeksi haastava työ, ollut liian kauan samassa paikassa
- Illalla katsoo vaan televisiota

Ainakin tuosta johtuvaan masennukseen auttaa se, että rikkoo ton rutiinin ihan perusteellisesti. Vaihtaa uuteen duuniin, yrittää mennä joka päivä töihin vähän eri reittiä, tsekkaa mitä muita radiokanavia on, keksii jonkun harrastuksen tai pari jotka vie puolet viikon illoista. Tietty joskus masennus on niin pitkällä, ettei huvita/jaksa tehdä asialle mitään. Silloin täytyy olla kavereita tai sukulaisia, jotka käy potkasemassa perseelle tarpeeksi kovaa.

mkuisma, 13.9.2005 15:59:
-clip-
Ainakin mun mielestä tässä on yksi varma resepti masennukseen:
- Aamulla ylös ja syö aina samaa leipää
- Töihin aina samaa reittiä kuunnellen samaa radiokanavaa
- Ei tarpeeksi haastava työ, ollut liian kauan samassa paikassa
- Illalla katsoo vaan televisiota

-clip-
...Tietty joskus masennus on niin pitkällä, ettei huvita/jaksa tehdä asialle mitään. Silloin täytyy olla kavereita tai sukulaisia, jotka käy potkasemassa perseelle tarpeeksi kovaa.

Kuullostaapas tuo pelottavasti miun päivältä: Herään, lähen töihin, oon/teen töitä, tuun kotia, istun koneella, meen nukkumaan, en saa nukuttua, 'herään', lähen töihin -jatkuujatkuujatkkuu- Ainoa vaihtelu on 'tuulettuminen' vapailla, mutta sekin lopppujen lopuks menee angstaamiseks, kun huomaa ettei ole ketään kenen kanssa iloaan jakaa
Onneks työ on vaihtelevaa, mutta ongelma ei oo siinä ettei työ oo tarpeeks haastavaa vaan se on liian haastavaa (kuten sos- ja terv.ala yleensäkin). Itsetunto vaan kärsii kun huomaa ettei osaa mitään mitä ammatti vaatis... En kyllä ammattiakaan haluis vaihtaa, pidän hommasta eikä työkaveritkaan ole haukkuneet... Työpaikkaakaan en haluis vaihtaa, kun kaikki mistä en pidä ovat loppujen lopuks vain pieniä sivuseikkoja! Viime kerralla kun iski tämmönen fiilinki hieman pahempana, niin siihen autto paikkakunnan vaihto (Jns -> Hki), mutta nyt ei jaksas niin isoa muutosta.
Kaikkein parasta koko hommassa on se, ettei miulla oo kavereita/sukulaisia täällä! Tai sukulaisia on, mutta niillä on omat juttusa perheittesä kanssa (Pienet lapset jne...).

Ehkä miut on tarkottu olemaan pakkoilonen ja kaikkien mieleen ja silti kärsiä koko ajan vanhaa kunnon apaattisuutta kun satun olemaan itsekseni (Eli aina ja ikuisesi) *kivatsulle*

^
so the same.

väistyyköhän tää olotila ikinä.

Temazepam, 13.9.2005 22:09:

Kuullostaapas tuo pelottavasti miun päivältä: Herään, lähen töihin, oon/teen töitä, tuun kotia, istun koneella, meen nukkumaan, en saa nukuttua, 'herään', lähen töihin -jatkuujatkuujatkkuu- Ainoa vaihtelu on 'tuulettuminen' vapailla, mutta sekin lopppujen lopuks menee angstaamiseks, kun huomaa ettei ole ketään kenen kanssa iloaan jakaa

Kaikkein parasta koko hommassa on se, ettei miulla oo kavereita/sukulaisia täällä! Tai sukulaisia on, mutta niillä on omat juttusa perheittesä kanssa (Pienet lapset jne...).

Ehkä miut on tarkottu olemaan pakkoilonen ja kaikkien mieleen ja silti kärsiä koko ajan vanhaa kunnon apaattisuutta kun satun olemaan itsekseni (Eli aina ja ikuisesi) *kivatsulle*

Pelottavasti myös kuulostaa juurikin mun elämältä. Tosin siinä on vielä se, et lomallakin menee vapaaehtoisesti töihin*kivatsulle*

Tietty kaikkien elämä on rutiinia ja ajoittain masentavaankin, mutta toisinaan on hyvä painaa kylmästi reset nappulaa. Pari kertaa on tullut tehtyä semmoinen isompi repäisy lääkkeeksi pitkään jatkuneeseen vitutukseen tai masennukseen. Tempauksen jälkeen on ollut joka kerta pitkän aikaa ihan uskomaton fiilis päällä. Melkein tuntuu että mitä isomman riskin uskaltaa ottaa, niin sitä enemmän sitten nauttiikin. Viimeksi otin loparit työpaikasta (tietämättä uudesta mitään), jossa olin ollut ihan romuna kolmisen vuotta.. voin sanoa että kyllä kannatti!

Temazepam, Onneks työ on vaihtelevaa, mutta ongelma ei oo siinä ettei työ oo tarpeeks haastavaa vaan se on liian haastavaa (kuten sos- ja terv.ala yleensäkin). Itsetunto vaan kärsii kun huomaa ettei osaa mitään mitä ammatti vaatis...

Joskus on tullut mietittyä että mahtaako olla masentavaa olla tekemisissä muiden ihmisien ongelmien kanssa päivittäin? Luulisin, että ainakin itse kaipaisi iltoihin jotain hauskaa vastapainoksi. Ja eikös sos- ja terv.alan kanssa ole niin, että sitä ei voi edes ajatella haastavana työnä samalla tavalla kuin monia muita aloja? Toki en tiedä kovin tarkasti tuosta työstä, mutta mieti tältä kannalta: Entä jos työ on vain haastavaa, mutta asiakkaat ja työnantajan resurssit liian haastavia? Ei kannata ottaa oman itsetunnon päälle sellaisia asioita, joihin ei ole itsellä realistisia vaikutusmahdollisuuksia?