Dani Cior, 8.11.2006 07:50:
Ja heh heh, kaksoissokkotutkimukset onkin varmasti ne kaikkein luotettavimpia kokeita tossa, kun ihmiset on niin toistensa klooneja ja kärsii täysin identtisistä vaivoista.
Sinulla on varmasti tarjota parempi ratkaisu, vai kuinka? Me ihmisethän olemme täysin erilaisia, eikä yksilöstä voi lainkaan yleistää muihin, am I rite?
Mun mielestä on myös täysin järkisyitä olettaa ettei tietoisuus toimi fysikaalisten lainalaisuuksien mukaan vaan on eri tason kausaalitoimintaan perustuva, toki neurokemiallisella pohjalla toimiva emergentti ilmiökokonaisuus.
Järkisyitä kuten? Emergenssi itsessään ei käsittääkseni ole mikään yleisesti hyväksytty ilmiö, vaan lähinnä ad hoc-ratkaisu ongelmiin, joita ei emergenssiin vetoavat eivät jaksa edes yrittää ymmärtää.
Kertoo vaan sun noviisiudesta tässä diskurssissa ettei viime vuosikymmienien merkittävimpien huippufyysikkojen nimet sano sulle mitään.
Joo, vielä tarvitaan 200xp:tä, että pääsen level 3:lle. =/ (Mutta sitten saan dexterityyn +1 ja voin dual-wieldaa tehokkaammin. ^^)
Ne nimet tulevat vastaan jos ja kun niitä tarvitaan. Eivät kaikki fyysikot tunne toisiaan nimeltä, eikä huippufyysikko 1 ole noviisia kummempi huippufyysikon 2 alalla. Minulla ei ole hajuakaan siitä kuka on kova nimi aerosolifysiikassa, sillä koulutuksellisesta näkökulmasta sellaisten henkilöiden esittely ei ole missään vaiheessa ollut perusteltua. (Tai no Suomessa ehkä Markku Kulmala ja kumppanit, tulihan sitä yksi kesä niille hommia tehtyä...)
Oletko edes kuullut Steven Weinbergista tai Stephen Hawkingista tai Kip Thornesta?
Weinberg - check, Hawking - check, Thorne - never heard of him. En ole varma mistä yhteydestä Weinberg on tuttu ja Hawkingia taas ei oikein voi olla tuntematta, jos on vähänkään lukenut kosmologiaa tai tähtitiedettä. Minkä alan fyysikko Thorne on?
Tollaisiin aloitteleviin fyysikonalkuihin verrattuna noilla uransa ehtoopuolella olevilla etabloituneilla huippuakateemikoilla on yleensä aivan helvetin paljon laaja-alaisempi käsitys erityisalastaan, omaa huipputason kokemusta ja poikkitieteellisesti releventtia sanottavaa maailmasta sekä tieteen tilasta muutenkin.
On, mutta ei se tarkoita, että pitäisi heittäytyä auktoriteettiuskon varaan. Olen minäkin lukenut "etabloituneen" kvanttifyysikon tietoisuuden ja maailmankaikkeuden välistä suhdetta käsittelevästä kirjasta osan, mutta valitettavasti sekin oli kvanttimekaniikka käsittelevien osien ulkopuolella aikamoista huttua. Koko kirjalta lähtee pohja, kun ottaa huomioon sen faktan, että tietoisuutta ei tarvita kvanttitilojen romahduttamiseen. Tätä tohtorismies ei kirjaa kirjoittaessaan joko tiennyt tai halunnut ottaa huomioon.
Karteesiolainen aistihavaintokritiikki on relevanttia. Für Unsin dilemma on silti siinä, mikä on meidän tarkka asemma koko episteemisessa prosessissa ja paljon havaitseminen itsessään vaikuttaa maailman tilaan. Aspectin koe ja Youngin kaksoisrakokoe viittaa siihen että tietoisuuden merkitys aaltofunktion romahdukseen on olennainen, ja havaitsijan rooli on fysikaalisella tasolla olennainen siihen mitä vastauksia maailmalta saa kun sitä lähtee sorkkimaan.
Kaksoisrakokoe kyllä tiivistää hyvin kvanttifysiikan oleellisesti ainoan mysteerin, mutta kuten yllä jo ehdin sanomaan, ei tietoisuudella nykytiedon mukaan ole mitään erityisasemaa aaltofunktion romahtamisessa. Tästä on selvää sovellushyötyä kvanttikryptografiassa, mutta ajatuskokeiden osalta se tarkoittaa mm. sitä, että Schrödingerin kissan kysymykseen on vastaus ja se vastaus on: dekoherenssi (jossa on kyse kvantti-ilmiöiden vaimentumisesta) pitää huolen siitä, että kissa ei käytännössä ole ennen havaintoakaan sekä elävä että kuollut, vaan jompi kumpi.
Toisaalta jos mietimme asiaa aistihavaintokritiikin kannalta, niin kaksoisrakokoe ei tarjoa meille yhtään sen luotettavampaa tietoa todellisuudesta, tietoisuudesta tai näiden suhteesta, kuin mikään muukaan, eikä siten poista alkuperäistä ongelmaa tai muuta sen luonnetta.
Raudasta kuitenkin voi syntyä erilaisia toiminnan abstraktiotasoja, jotka alkaa liittää ilmiöihin omanlaisia erityispiirteitä ja lisäkomponentteja eivätkä ole suoraan jodettavissa alemman tason toiminnasta. Idea on sama kuin lähtisi johtamaan ihmisen eettistä pohdiskelua ja arkitoimintaa deterministisen loogisesti solutason tai miksei peräti atomitason komponenttien toiminnasta.
Niin, käytännössä tuon saavuttaminen ei minustakaan ole mahdollista, mutta käytännön mahdottomuus ei johda periaatteelliseen mahdottomuuteen. Ongelmasta tulee periaatteen tasollakin haastava kun otetaan huomioon kvanttifysiikan statistinen luonne, hiukkasten lomittuminen, vapausasteet jne. Tämäkään ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi ottaa jotain ylimääräisiä selittäviä tekijöitä mukaan yhtälöön tutkiessamme tietoisuutta tahi aivoja.
Sun halu saada tieteellistä näyttöä tässä asiassa käyttämällä kaksoissokkokokeita on rehellisesti bullshittiä, voi antaa suuntatietoja mutta on aika epätarkka, ehkä sopii pragmaattiseen hoitotarkoitukseen, mutta ei anna tarkkoja tuloksia tehosta.
Ongelma on se, että parempia metodeja hankkia mahdollisimman yleispätevää tietoa ei juuri ole.
Ainoa teoreettisesti relevantti hoidon toimintaa peräävä analyysi voi olla se että jos kykenet kausaalisesti näkemään koko hieronnan tehon ja vaikutuksen alkaen ihosta lihaskudokseen ja verenkiertoon, siitä sympaattiseen hermostoon ja loppujen lopuksi psyykkisten tilojen tasolle ja subjektiiviseen sekä objektiiviseen tehokkuuden arviointiin. Toi menee kompleksisuudeltaan jo hemmetin monimutkaiseksi ja vaikeaksi. Kaksoissokkokoe voi olla relevantti jos sama hieroja tyyliin hieroo hyvin ison määrän ihmisiä kun kyse on samasta vaivasta ja silloin verrataan tehoa.
Muuten hyvä, paitsi että tiede tavoittelee mahdollisimman objektiivista tietoa. Subjektiivinen kokemus on siis tässä kontekstissa turha faktori, vaikka se ei sitä potilaalle itselleen olekaan.
Käytät hienoja sanoja, mutta tekstiesi läpi paistaa populäärikirjallisuudella ruokittu mieli. Tässä ei tietenkään sinällään ole juurikaan kritisoitavaa. Parempihan se on itseään edes jollain yrittää sivistää. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä popularisointien rajallisuus tieteellisen tiedon tarjoamisessa, kuten myös se, että pahimmillaan tekstit tarjoavat vuosikausia vanhaa tietoa.