Posts: 37
Vampyrella, 4.7.2007 01:52
Parisuhteessa tuo kiinnostuksen ylläpitäminen ei aina kuitenkaan ole niin yksiselitteistä ja yksinkertaista, kun toisesta ihmisestä ilmenee väistämättä niitä ei-niin-kivoja puolia. Tuskin mun kumppani hirveesti kokee kiinnostuksen hetkiä sillon, kun meikä saa karmivan siivouspuuskan ja mua ahistaa kaikki leivänmurut väärässä paikassa, tai kun päätän meikata about 3h vaiks ois ihan hyvä jo lähteä, tai kun mökötän ennen kuin päätän puhua asioista. Kyllä, olen joissakin asioissa kypsymätön, ärsyttävä, jopa idiootti. Musta ei kuitenkaan ole kiinnostusta latistavaa, että toisessa ihmisessä on ns. ''puutteita'' tai pikemminkin kehittymisalueita, kunhan ihminen itse on valmis kohtaamaan omat heikkoutensa ja kasvamaan ihmisenä. Kyllä mä olen ihan valmis tarttumaan siihen porakoneeseenkin ja harjoittelemaan sen käyttöä. Pitää olla valmis kehittämään itseään ja myös parisuhdetta eteenpäin, sillä tavalla se kiinnostus voi säilyä pidemmänkin aikaa. Sellanen ihminen, joka pitää itteään täydellisenä eikä hyväksy mitään puutteita toisessa ihmisessä, on ehdoton turn off.
Pisti kyl miettimään ja mun mielestä toi on ainakin aikas totta. Aina on varaa kasvaa ihmisenä ja jokaisesta meistä löytyy niitä puutteita ja vikoja, eriasia on miten ne itsekukin kohtaa...
Moni saattaa olla kanssani täysin eri mieltä, ja monen mielestä mun käsitys rakkaudesta saattaa olla perseestä revitty. Sanotaan kuitenkin näin, että mä olen pieneen ikääni nähden uhrautunut elämässäni jo ihan liian monta kertaa saamatta mitään takaisin ja miettinyt, että tätäkö se rakkaus on? Mun mielestä parisuhteen rakkaus ei voi olla altruistista, TÄYSIN pyyteetöntä rakkautta, koska kysehän on antamisesta JA saamisesta, kumppanuudesta. Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan on ihan eri asia. Ei siis ole mitään syytä hävetä, jos se kiinnostus suhteen jatkamiseen lopahtaa silloin, kun on antanut itsestään kaiken minkä pystyy, saamatta mitään takaisin.
toivottavasti kukaan ei tunnista itsestään kaikkia noita...