101pilkkua, 4.7.2007 21:05:
Pisti kyl miettimään ja mun mielestä toi on ainakin aikas totta. Aina on varaa kasvaa ihmisenä ja jokaisesta meistä löytyy niitä puutteita ja vikoja, eriasia on miten ne itsekukin kohtaa...
Jepu, no kirjotin vielä suht suppeasti tosta aiheesta, koska mä oon nyt niin ajattelevaisella tuulella et tekis mieli suunnilleen kirjottaa kirja.
Mutta siis, tuossa ei vielä lukenut läheskään kaikkia mun ajatuksia. Nimittäin, en kirjottanut mitään esim. siitä, että ihan kaikkia toisen ihmisen ''puutteita'' ei mun mielestä pidä edes sulatella. Jos mun kumppani alkais vaikkapa vetää kamaa, eikä suostuisi sitä lopettamaan vaikka menettäisi siinä samalla mut, niin sitten meikä kyllä lähtisi menemään, vaikka kuinka tuntuisi pahalta. Tästä voisi moni kysyä, että eikös tämä nyt olisi yksi niistä elämän vastoinkäymisistä, johon mun pitäs uskaltaa heittätytyä? (Ja moni kamaa vetävä luultavimmin vaan naurahtaa, mut jokaisella meillä on omat arvomaailmamme.) Vastaan kuitenkin, että tää ei olisi sellainen parisuhteen töyssy, johon mä voisin vaikuttaa, koska en mä voi alkaa päättämään asioita toisen aikuisen ihmisen puolesta. Jos joku vaikkapa haluis vetää sitä kamaa silläkin seurauksella, että mä lähtisin menemään, niin se ois sit hänen päätös - joka mun mielestä kertois myös hänen arvojärjestyksestä. Haluan kyllä olla tukena, kun kumppanilla on vaikeita hetkiä elämässä, mutta huumevieroittajaksi / AA-kerhoksi / terapeutiksi en kuitenkaan rupea. Virheistäni olen oppinut. Kylmää? Ehkä, mutta jokaisella ihmisellä on oikeus huolehtia myös omasta henkisestä hyvinvoinnistaan. Uppoavaan laivaan ei tarvitse hypätä mukaan. Vaikka kuinka rakastaa toista ihmistä, on tärkeää rakastaa myös itseään.
Tää kamanvetäminen oli nyt vaan yks esimerkki. Kiinnostus suhteen jatkamiseen lopahtaisi oitis myös, jos mua petettäisiin, lyötäisiin tms. mitä en voi sulattaa. Eli, vaikka jokaisessa ihmisessä onkin niitä ei-niin-mukavia puolia, niin enpä minäkään niitä ihan kaikkia ''kehittymisalueita'' sulattele. Tiedän itsestäni, että en tule koskaan ryhtymään narkkariksi tai alkoholistiksi, ja varmasti hakeudun hoitoon jos joskus vaikka masennun jonkin traagisen elämäntapahtuman myötä, ja samaa haluan kumppaniltani. Tämä ihan vain sen vuoksi, että mielestäni parisuhde ei voi perustua sille, että toinen koittaa pelastaa toista ihmistä tältä itseltään.
Tulipas astetta vakavempaa settiä tähän väliin, mutta teki taas miäli tarinoida.
Moni saattaa olla kanssani täysin eri mieltä, ja monen mielestä mun käsitys rakkaudesta saattaa olla perseestä revitty. Sanotaan kuitenkin näin, että mä olen pieneen ikääni nähden uhrautunut elämässäni jo ihan liian monta kertaa saamatta mitään takaisin ja miettinyt, että tätäkö se rakkaus on? Mun mielestä parisuhteen rakkaus ei voi olla altruistista, TÄYSIN pyyteetöntä rakkautta, koska kysehän on antamisesta JA saamisesta, kumppanuudesta. Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan on ihan eri asia. Ei siis ole mitään syytä hävetä, jos se kiinnostus suhteen jatkamiseen lopahtaa silloin, kun on antanut itsestään kaiken minkä pystyy, saamatta mitään takaisin.
Enihau, häpi häpi joy joy, tuli liian neganega tekstii mut rakastakaa toisiinne ja myäs itteenne sellai kunnolla!