vaavu:
---
jUSSi:
Kuten kilobittikin totesi, minua häiritsee kanssa ihan ideologisella tasolla ihmisen, jolla on normaali aivokemia, substanssien käyttö. Kohtuukäyttö ei vielä täytä "pakenemisen" merkkejä, mutta ilman kohtuukäyttöäkin pitäisi pystyä olemaan onnellinen.
---
Mikä siis ideologisella tasolla tuossa häiritsee? Se, että kohtuukäyttäjä käyttää siksi, koska ei pysty olemaan muuten onnellinen? Onko se jonkinlainen ideologinen ongelma, jos normaalilla aivokemialla varustettu kohtuukäyttäjä pystyy olemaan onnellinen myös ilman, mutta käyttää silti?
Miksi kohtuukäyttö tai huumeiden käyttö ylipäätään jotenkin implikoisi sitä, että ihminen ei kykene olemaan onnellinen ilman päihteitä? Kovin usein huumeiden käyttö nähdään jonkinlaisena "aidon" onnellisuuden korvikkeena, jota käytetään siksi, että muutakaan onnellisuutta ei ole saatavissa.
Itse en menisi esimerkiksi väittämään, että kaikki alkoholia juovat nauttivat sitä siksi, että eivät pysty muuten olemaan onnellisia. Jos sinä juot muutaman kaljan saunajuomana, tarkoittaako se automaattisesti sitä, että ne kaljat ovat onnellisuuden korvike, ja ilman niitä et olisi onnellinen?
Ah, tämä on oma ongelmani. Minä ymmärrän rationaaliset perusteet huumeiden käytölle, mutta jostain selittämättömästä syystä, en pidä sitä "oikeana". Miksi ajattelin näin, voi johtua ihan yhteiskunnan tuomitsevasta asenteesta huumeisiin tai sitten omista kokemuksista ja myönnän, että pidän alkoholin käyttöä tunnetasolla jotenkin hyväksyttävämpänä kuin huumeiden, vaikka molempien substanssiryhmien perusvaikutus ja käyttötarkoitus ovat samanlaiset.
Sana "onnellinen" olisi varmaan pitänyt laittaa hipsuihin, sillä näin sen merkitys on turhan laaja. Parempaa sanaa en vain keksinyt.
Jos huumaavien aineiden käyttö on itselähtöistä eikä vahingoita muita, olisi se minusta sallittava (l. laillistaa). Ja ei, en haluaisi lähteä taistelemaan siitä, mitä tarkoittaa "muiden vahingoittaminen", sillä se ei ole yksinkertainen asia.