Lene:
En kyllä millään muotoa kannata seksiä vasten tahtoaan. Jos toista ei huvita niin silloin voi myös hoitaa hommat itsekin. Eikös vaihtelu piristä?
Arvasin että tuo termi vasten tahtoaan on vähän turhan voimakas ilmaisu tähän yhteyteen. Siitä kun tulee helposti mieleen se että seksiin pitäisi ryhtyä pakon edessä itkua vääntäen tai hammasta purren. Ei sentään. :) Tarkoitus ehkä oli sanoa, että vaikka sinua itseäsi ei nyt ihan kamalasti seksi nappaisi, niin toisen halutessa voi kuitenkin silloin tällöin suostua seksiin (vaikka edes siihen yksipuoliseen hyväilyyn). Yleensä sitä paitsi tuossa saattaa sitten kuitenkin itsekin innostua puuhista. Ja vaikka ei innostuisikaan, niin nautinnon tuottaminen omalle rakkaalle voi jo ihan sellaisenaan olla tarpeeksi tyydyttävää. Tylyn ei mua tänään huvita -kieltäytymisen sijaan voi vaikka antaa joskus suuseksiä toiselle - parempi mieli siitä kummallekin jää.
Tuo masturbointipointti on kyllä ihan validi: parisuhteessa kumpikin osapuoli voi tyydyttää libidoaan myös omatoimisesti.
Jjos kerran avoimesti puhuminen auttaa niin voi myös avoimesti sanoa, että nyt ei huvita. Jos toinen ottaa siitä herneet nenään niin voi kyllä alkaa miettiä muutenkin sen suhteen laatua.
Tietenkin, kuten alussa sanoin, niin aina ei voi haluttaa. Jos kyse on vaan yksittäisestä haluamattomuudesta, niin harvemmin siitä tulee mitään ongelmaa jos toinen kieltäytyy. Mutta joskus kyse saattaa olla pitempiaikaisemmasta halujen ristiriidasta. Entä jos toinen haluaisi joka päivä ja toinen vain kerran pari viikossa? Vaihtoehtojahan tuollaisessa tilanteessa on oikeastaan neljä: eroaminen, vähemmän haluavan mukaan toimiminen, enemmän haluavan mukaan toimiminen, tai jonkinlainen kompromissi. Jos lähdetään siitä, että pari kuitenkin haluaa pysyä yhdessä, on mielestäni paras keino sopia jonkinlainen kompromissi. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että vähemmän haluava ehkä tulee harrastaneeksi seksiä joskus silloinkin kun ei itse niin välittäisi, kun taas enemmän haluava ei saa niin usein kuin haluaa.
Ja nyt vielä korostan kertaalleen sitä, että en ole suosittelemassa että parisuhteessa pitäisi aina suostua harrastamaan seksiä vaikka ei huvittaisi. Sen sijaan olen sitä mieltä, että kategorinen kieltäytyminen voi olla ihan yhtä pahasta. Parasta olisi löytää joku molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Ja jos sellaista ei löydy, niin sitten ainoaksi vaihtoehdoksi jää eroaminen. Joskus sitä vaan ei seksielämä synkkaa yhteen, ja roikkuminen tällaisessa suhteessa on turhauttavaa molemmille.
Ja huomasin aikamoisen ristiriidan tuossa. Voiko samalla sanoa, että on tervettä harrastaa seksiä vastentahtoisesti ja että ne kerrat kun harrastaa seksiä, harrastaa oikein kunnon laadukasta seksiä?
Tuolla laatukommentilla tarkoitin sitä, että näissä haluamiskeskusteluissa voisi joskus puhua määrän sijasta myös laadusta. Toisin sanoen jos toinen haluaisi enemmän kuin saa, mutta toinen taas ei haluaisi antaa useammin, niin ongelma saattaa ratketa parantamalla niiden seksinharrastamiskertojen laatua. Puolihuolimattoman panon sijasta varaa sessioon aikaa ja eforttia.
Siinä olet kyllä oikeassa että jos toinen ei ole ihan täysillä mukana, on seksi harvemmin laadukasta. Jos toinen ajattelee vaikka koko ajan työasioita tai unohtunutta roskapussia, niin se kyllä näkyy päällepäin. Toisaalta, voihan sitä keskittyä intensiivisesti vaikka suuseksin antamiseen, vaikka nyt ei itse olisikaan orgasmin partaalla, ja tehdä se tunteella ja kauniisti. Tuollaisessa tilanteessa voi jopa hellyys ja rakkaus näytellä paljon isompaa osaa, kun oma kiihottuminen ei ole niin dominoiva tunne.
Mutta kuten sanottua, onhan se seksi kaikkein parasta silloin kun molemmat sitä oikein kovasti haluavat. Kaipa tässäkin on vain löydettävä se oikea balanssi omien ja kumppanin halujen välillä.