Eli siis allekirjoittaneella on kohta taas muutto edessä mikä tarkoittaa lähinnä sitä että vanhan kämpän sisustus on purettava, roudattava uuteen paikkaa ja koottava seuraavan kämpän rajojen mukaan.
Jokaisessa tilassahan on omat etunsa ja haittansa.
Kuinka moni oikeasti muuton yhteydessä miettii mihin ne huonekalut laitetaan vaan länttäistäänkö ne vain johonkin mihin ne mahtuu?
-Itse ainakin mietin jo useita viikkoja ennen muuttoa seuraavan asunnon tarjoamia sisustusvaihtoehtoja huonekalujen sijoittelun suhteen. Miten saadaan kaikki tavarat paikalleen niin että vaikuttaa kuin ne olisi suunniteltu jo valmistusvaiheessa juuri siihen kohtaan.
Onko jollakulla päähänpinttymä jostain asiasta minkä pitää joka paikassa aina olla samalla tavalla?
Jokin mikä tuo turvallisuuden tunteen että ihan kaikki ei ole muuttunut, tämä on vielä sama?
-Itse ainakin inhoan valkoista "väriä" mitä yleensä on ainakin valittu useampien asuntojen seinien väriksi.
Mulla on pakonomainen tarve peittää seinät niin että valkoista pintaa on mahdollisimman vähän, parhaimmillaan ei yhtään.
Olen nyt 3 kertaa muuttanut kuluneen vuoden sisällä ja joka kerta seiniltä pitää ottaa pois kaikki flaikut, julisteet ja seinäkenkaat vain sitä varten että ne voisi laittaa seuraavan asunnon seinille.
Hullun hommaa saattais joku sanoa mutta vaikka vaiva onkin suuri niin värillisiä seiniä on kuitenkin mukavampi katsoa ja ne tuo oman lisävärinsä ja lämpönsä paikkaa jota kutsun kodiksi.
Kuinka paljon ihmiset jaksaa nähdä vaivaa sen eteen että kodista saa juuri sellaisen missä on mukava asua? Vai onko koti vain tila jossa nukutaan, syödään ja toisinaan kun flaksi käy naidaan ja se millainen se on, on toissijaista?
Ensimmäisen muuton yhteydessä seinien "värittäminen" oli prioriteetti no:1
Itse en ainakaan voisi asua sellaisessa kodissa mikä ei ole lämmin ja en nyt tarkoita ilman lämpötilaa.
Haluaisin ihan mielenkiinnosta tietää miten tärkeänä ihmiset pitää kodin sisustusta.
Ja ne jotka on oikeasti nähny vaivaa niin olisi mukava nähdä jotain kuvia mikä tekee kodista kodin.
Jahka saan muuton pois alta ja kamat kasaan niin räpsin tänne muutaman itsekkin.
, niin pidän huolen että saan yhden viherkasvin tänne ainakin, sen sopiessa nimeltään hyvin tauluihin mitä minulla seinillä on.
isompiakin vois olla, flabat venailee vaan käyttöönottoa...
Ehkä sitten joskus kun on koti jota oikeasti pitää omanaan - tähän asti on aina tullut asuttua jonkun sukulaisen tai muun luona, tai sitten on ollut tiedossa että senhetkisessä asunnossa asuu vain muutaman vuoden enää...
Seinät saa jäädä valkoseks, se tavallaan mun mielestä avartaa pienehköä asuntoa kivasti. Mulla oli kauheesti asiaa mielessä, et mitä mun piti tänne selitellä (jotain tosi fiksua taas) mut mä unohdin ne. Sama pää kesät, talvet. Vois kyllä räpsii parit picsit tänne sitku on kämppä kunnossa 

