Juhgu:
Kiitoksia kuvaajille saisi toki jakaa (ja jaetaankin?), mutta kuulostaa vähän hassulta tuommoinen näen hirveästi vaivaa ja missaan bileet kun istun kameran linssin takana. Jos ei halua missata bileitä, niin miksi sitten uhrautuisi kameran taakse?
Koska tää kommentti oli niin suoraan suunnattu mulle, niin vastaanpa:
Mä olen aloittanut kuvaamaan bileissä 2001 ihan huvikseni tarkoituksenani taltioida tätä itseni mielestä kovin kiehtovaa kulttuuria (vuodet 1996-2001 kuvasin toista alakulttuuria kunnes mulle annettiin ymmärtää että se on syytä lopettaa ellen halua kiven sisälle siitä) ja pääasemassa ovat mulle aina olleet ihmiset. Olen halunnut tehdä parhaani saadakseni kuvattua ne hetket kun ihmiset ovat edes näennäisesti onnellisimmillaan. Aluksi en ottanut koko asiasta minkäänlaista stressiä, mutta kuvieni saadessa enemmän näkyvyyttä asiat yksinkertaisesti muuttuivat.
Enää en saa kuvata silloin kun mua huvittaa siten kun mua huvittaa, vaan vaikka jättäisin kameran kotiin ja menisin bileisiin, niin illan aikana keskimäärin parikymmentä ihmistä tulee kuumottamaan mua kuvaamisesta - Missä sun kamerasi on?, Aiotko ottaa kuvia?, Onko tullut hyviä kuvia? Viikollakaan en saa olla asian suhteen hetkeäkään rauhassa olinpa sitten ollut kuvaamassa tai en. Jos olen ollut kuvaamassa viikonloppuna, niin kuvista kuumottaminen pahimmillaan kymmenien ihmisten toimesta alkaa sunnuntaiaamuna ja kestää siihen saakka kunnes olen saanut kuvat julkistettua. Jos en ole ollut kuvaamassa, niin kuvien kyselijöiden määrä jää jopa alle kymmeneen.
Viikolla sitten kyselläänkin eri organisaatioiden toimesta olisko mulla millään aikaa tulla kuvaamaan bileisiin X ajankohtana Y. Aika usein vastaa myöntävästi (omasta kiinnostuksen tasostani huolimatta), koska tiedän suurimman osan kysyjistä olevan ihan kivoja tyyppejä, joiden pyyntöihin on periaatteessa tosi kiva suostua. Sit kun pyyntöön on suostunut, niin sitä haluaisi luonnollisesti myöskin tuottaa ihmisille parhaan mahdollisen osaamisensa mukaisia kuvia. Jos näitä kuvia ei yllättäen tekijästä Z johtuen alakaan tulemaan sellaista siedettävää tahtia bileissä, niin sitä tulee hakattua itsensä täysin äärirajoille jaksamisen suhteen kameran kanssa ympäriinsä ryntäillessä, koska Oli miten oli, niin hyvää kuvaa on nähtäväksi tuotettava.
Tän jälkeen ei varmaan ole kauhea ihme, että kun joku kysyy multa millaiset bileet olivat, niin osaan vastata siihen nykyään ainoastaan siitä näkökulmasta millaiset ne olivat kuvausolosuhteiltaan.
Miksen sitten lopeta bilekuvaamista? No pitäis varmaan. Mulle bilekuvaus ei nimittäin ole antanut mitään virikkeitä varmaan viimeiseen puoleen vuoteen ja olen aivan helvetin kyllästynyt tohon rumbaan, jonka johdosta pääsen tekemään töitä arkiöinäkin silloin kun muut nukkuvat.
Juhgu:
Valokuvaaminenhan on harrastus jota tehdään siksi että se on hauskaa/mielenkiintoista. Itse räpsin (amatööri)kuvia jotta bileistä jäisi muistojen lisäksi käteen jotain konkreettista, enkä koe sitä minkäänlaisena vaivana. Tosin en siihen koko bileitä kulutakaan.
Niinhän sen varmaan pitäisi. Luettuasi ylläolevan saatat ehkä ymmärtää mikä esim. sun ja mun bilekuvaamisessa on se ratkaiseva ero, joka tekee mun kuvaamisestani pahimmillaan stressihelvetin ja miksi sun kuvaamiset ei tunnu sulla juuri missään.
Ehkä mä otan kirjoituksestasi vaarin ja lakkaan kuvaamasta. Vihoviimeinen juttu tähän päälle on nimittäin asiasta leukojaan louskuttavat ihmiset.