Ujous

Otetaanpa vähän vanhempia topicceja takaisin pöydälle.

tiipi:
mulla ainakin se on vähän ristiriitasta, kun juuri silloin kun pitäisi tehdä uuteen tuttavuuteen vaikutus, niin ujostuttaa. mutta sit jos ei ole \'taka-ajatuksia\' jonkun uuden tuttavuuden suhteen, niin silloin taas juttuu luistaa niiiin hyvin.

No tuohan johtuu ihan yksinkertaisesti siitä että siitä ei niin välitä mitä joku satunnainen ohikulkija ajattelee, mutta sitten kun on joku johon on vähän ihastunut (tai jos siihen pitää tehdä sitä vaikutusta muuten vaan) niin sitten sitä rupeekin miettimään kuumeisesti mitähän hienoa ja koolia sitä tekis tai sanois...

Eli / - täällä jälleen yksi ujostelija joka sentään uskaltaa täällä puoli-anonyymisti sen tunnustaa...

Treffeistä: on ole paljon treffaillut, mutta tiedän muusta kokemuksesta että ihmiset puhuu mielellään itsestään - ainakin niistä yleismaallisemmista asioista kuten mistä on kotoisin, mitä lemmikkejä omistaa, mitä harrastaa, ym. Eli aina kannattaa kysyä jotain toisesta (vaikka miten jännä nimi sillä on, tai että kuinka hienot vaatteet sillä on, jne, jne), ja jos juttu meinaa loppua kesken eikä toinenkaan tunnu jatkavan sitä eteenpäin niin sitten on ihan ok vaihtaa puheenaihetta johonkin vähän samalla suunnalla olevaan.

Se on se ensitapaaminen tai juttelemaan meneminen kaikkein vaikeinta ja mäkin olen huomannut että se on PALJON helpompaa jos A) tutustuu ensin vaikka täällä klubbarissa ja sitten menee moikkaamaan irl, tai B) jos on joku yhteinen tuttu jonka kautta pääsee tutustumaan. Muutoin ainakin meikäläiselle se tuntuu niin teennäiseltä ettei mitenkään kehtaa.

Sitten alkoholista: ainakin sen ensikontaktin kanssa se on ainakin mulle henkilökohtaisesti ihan välttämättömyys jollei ylläolevia kanavia ole saatavilla. Mulla myös juttu luistaa paljon paremmin humalassa ja olen muutenkin paljon avoimempi - selvin päin mä oon huomannut selkeästi ajattelevani ja analysoivani ihan liikaa kaikkea. Ei pitäis ottaa itseään niin vakavasti vaan mennä vaan ja murehtia myöhemmin... Mutta helppohan tuo on sanoa (en siis itsekään vielä osaa elää noin).

Ja sitten vielä (tuleepas tästä pitkä) sen seuraavan askelen tekemisestä: mulla on ainakin tapana (tietääkseni suht inhimilliseen tapaan) olettaa kaikenlaisia asioita ihmisistä vaikken paremmin tiedä, ja sitten sitä alkaa kehittelemään skenaarioita mielessään että mitähän tapahtuisi jos sille sanoisi sitä ja tätä. Loppujen lopuksi toista ei voi koskaan tuntea niin perin pohjin että voisi aina tietää miten se tulee reagoimaan.

Mulla on itsellä nyt juuri tuollainen ongelma edessä - pitäisi ottaa yksi herkkäluontoisempi asia puheeksi yhden tutun kanssa mutta pelkään niin *possu*na että se tilanne kääntyy mua vastaan ja sitten menetän potentiaalisesti erittäin hyvän kaverin.

*astuu alas saippualaatikolta ja antaa seuraavalle tilaa*

Orfeus:
---
GoA:
Ujous vaikuttaa myös esiintymispelkoon joka on minun kohdallani melkoisen suuri. Pienessä ja tutussa porukassa ei mitään hätää ole, ei myöskään jos esimerkiksi koulussa puhutaan omalta paikalta. Mutta heti kun kävelee pari metriä luokan eteen on asia aivan toinen. Jännityksen minun kohdallani on punastumista ja nopeasti puhumista. Nämä ovat sellaisia asioita jotka hävettää mutta joille ei myöskään voi mitään.

Ja tuo punastuminenhan häiritsee eniten itseään. Ja osa syynä siihen on se että nuorempana tuosta tuli pientä pottuilua. Vielä hauskempaa asiasta tekee sen että kuitenkin sitä haluaa herättää huomiota pukeutumalla erikoisesti. Ja toisaalta siis tykkään ihmisten katseista mutta toisaalta välillä ne ahdistavat. Olen siis melkoinen sekopää.

---


Hassua, tuntu kun oisin ite kirjottanu noi kohdat*iihhih* Eli kyl tääl on ainaki toinen sekopää jos tota voi sekopäisyydeks kutsuu*nauru*

Vallitseeko ujous myös soittaessa vai onko se jo niin rutinoitua etteis sitä siellä yleisön edessä kammoa mutta jotkut puhetilaisuudet vetää aivan paniikkiin ja palan kurkkuun.....mutta ujokin dj pystyy soittelemaan, eikä se häiritse sitä itse tekemistä.....no tietty ekat keikat on aina jänniä mut siitä se sit lähtee vaikos?

Ujous on hyvin monelle edes jonkin asteinen ”ongelma” ja voin myöntää että, kyllä se itellinikin on, mutta paljon suuremmalla skaalalla. I'm shy as hell, ja tosi paikan tullen menen vaikeaksi kuin mikäkin ja saatan olla hiljaa, koko sen hetken ajan, niin etten saa mitään suusta ulos vaik kui pal yrittäis

7v sitten olin sairaan ujo .. sitten tulin vanhax .. en ole enää .. jotain iloa ikääntymisestäkin

Mullakin on vähän sama ongelma, jos pitäis mennä jollekin naiselle puhumaan niin ei tuu mitään. Menee vaan ihan jumiin. Tai no, sekin riippuu tilanteesta. Mutt jos vähänki tuntee tyypin niin sit ei oo niinkään ongelmia, huomaan aina joskus hölöttävän koko ajan. Mutt helposti punastun eikä se oo kovin mukavaa, ainakaan jos joku siitä vielä huomauttelee... Mutt kyllä se siitä ku ei liikaa ota stressiä. Jos ei tosiaan tunne ihmisiä niin sitä vaan on eikä tiiä mitä sanoo, istuu vaan hiljaa. Mutt kait se siitä vielä paranee, toivottavasti....

Musta tuntuu, että ujouden voi aina voittaa sellaisissa suht julkisissa tilanteissa, jotka eivät ole itselle ihan supertärkeitä, kuten joku esitelmän pito tms. Mut siinä vaiheessa kun on tosi kyseessä ja varsinkin jos ihastukselle pitäisi sanoa jotain älykästä, ei kyllä täältäkään lähde juuri inahdustakaan ihme mulkoilua ja silmien räpyttelyä, *pelle*hymy ja hörähtelyä... Vaikka mitä sanois, se ei kuulosta omaan korvaan juurikaan rakentavalta tai mielenkiintoiselta. Joku syy etten (enää ikinä) lähde kahvittelemaan minkään pintapuolisesti tutun ihastuksen kanssa? Se, että ujouttaan on oppinut peittäämään vaikkapa pitämällä yllä jonkinlaista keskustelua, ei valitettavasti oikein poista sitä ihme venkula-oloa joka tulee sisältäpäin. Epämukavaa

Mäkin oon aika ujopujo varsinkin tuntemattomassa seurassa. Lisäks mulla on tasan kolme aihetta mistä osaan aloittaa keskustelun - tai riidan: suomalainen polkka, kielet ja lapsellinen banaanipissakakkapäärynähomoläppä.. (Ja tietty exät ku oon niin teinixxx)

Näistä on aika paha lähtee varsinkaan ensitreffeillä rakentamaan keskustelua: ”Moi Suomes on hyvä polkkaa, osaan muuten aika paljon klassista atsteekkia niltze cihuatzin nictlahtolli in nahuatl pieruleijonakakka mennääks panee?”

Mut aina sitä jotenkin on selvitty, etenkin jos vastapuolella riittää jutunaiheita.

Hih, söpöä. Tytöt tykkää vaan vähän ujoista pojista mut jos ujostelee liikaa niin ei hyvä. Mut jos juttu ei luista mitenkään hyvin aina uudessa seurassa níin mun mielestä kantsii ees pitää katsekontakti toiseen ja olla kiinnostunut siitä mitä toinen puhuu ja ennenkaikkea hymyillä! Itseäni ainakin jännittää aina uusien ihmisten seurassa ihan kamalasti. Mutta kaksin ollessa puhun kyllä paljon enemmän. Puhuminenkin helpottuu sitte ajan myötä ku alkaa tunte toista ja tietää et mistä sen kanssa voi jutella jne, löytää ne yhteiset jutunaiheet.

Jos minäkin avautuisin omasta ujoudestani ja kuinka tunnen joutuneeni kierteeseen josta ei pääse pois....
On vaan ollu niin ahdistavaa kun suurin osa ihmisistä ei näe, huomaa, kun on ujo...ja kun mua ei kiinnosta yhtään jauhaa sellasta turhan päivästä vaan haluais oikeesti tutustuu kaikkiin ihmisiin....ja jos joskus joku rohkea tulee mulle juttelee, kyl mulla siinä tilantees taas on niin paljon rohkeutta et annan toiselle tilaisuuden koska haluun kuunnella mitä toisella on sydämellään ja päällimmäisinä ajatuksina...kuitenkin jokaiselta ihmiseltä voi jotain oppia, ainakin niin mä ajattelen...

Mut jos alotteen tekeminen kääntyy mulle....voi olla ettei siitä sit tule mitään koska itse sulkeudun omiin analyyseihini ja ajattelen liikaa ja liian pitkälle.....ja sit jossaa bileissäkin tuntuu et meen häiritsee jotain jos haluais mennä juttelee jollekin dj:lle vaik tai jotai mut tuntuu itsestään siltä et oon taas sellanen selkään taputtelija joita sillä toisella riittää enkä sen takia uskalla mennä juttelee koska mulla ei oo ehkä niin tärkeää sanottavaa mut haluis vaan muutaman sanan mennä sanoo...vaik kehuu sen miksausta tai vastaavaa...mut yleensä jos joku juttelee toiselle en mee siihen väliin taas pilaa niiden keskusteluu ja sit kaikki vaan menee niin et oon vaan jossaa, ehkä omien kavereiden kaa....tai sit jammaan yksin mut en sit tutustu yleensä kehenkään uuteen tyyppiin vaan olen vain se näkymätön bilettäjä.....niinkuin baarissa, kuvaisiko sana Seinäruusu parhaimmin mun rooliani....enkä toiseelta oo mitenkään niin riippuvainen huomiosta, enkä sellasta kaipaa, mut on vaan niin vaikee tutustuu kehenkään, kun ei ole nuorempana joutunu paljoakaan keskustelemaan ihmisten kanssa eikä kukaan oo kysyny mitään tai ite joutun kertoo mitään itsestään niin toisaalta oon analysoinut itseänikin niin että oon tehnyt tietoisen valinnan ja tietoisesti pidän kaikkiin tietyn etäisyyden ja tuo ujouden kautta ihmiset pysyy kauempana musta...en vaan tiiä miksi teen niin....

Ja sit ite luokittelen toisaalta ihmisiä omassa elämässäni kavereihin ja ystäviin....kavereita moikataan vaihdetaan muutama sana ja se tuntuu musta vaikeelta, kun täytyis heittää jotaa läppää kun toinen jauhaa sitä...ja sitä vaan saa sen vaikutteen etten saa siltä ihmiseltä sitä syvyyttä mitä haluaisin.....ja sit ystävät on mulle elämän tärkein asia....niille annan kaikkeni eikä niiden seurassa mun tarvi olla mitään muuta kuin oma itseni...kuin oon ollu sitä aina ja ne on hyväksyneet mut juuri sellaisena mitä oon....voi ihan häpeilemättä niiden kanssa nauraa ja olla välillä vaikka rennomminkin eikä aina sitä syvällisyyttä tarvi olla.....

Kiitos ystävien he ovat saaneet multa rikottua sen pullon missä olen itseäni säilyttänyt....ja pystyn jo elämään hiukan rohkeammin, mut hyvä esimerkki mulla on tääl töissä kun on yksi tyttö....tosi nätti ja kaikkee.....ekalla kerralla kun juttelin sen kaa oli huvittavaa miten se ehti nopeesti sanoo et se seukkaa....tosin niin itsekin etten edes hae siitä mitään suurempaa mut sit nyt tuntuu ettei olla samoilla aalloilla niin tässä kahvihuoneessakin voidaan olla puol tuntii kumpikin täysin hiljaa jos se on musta kiinni et tarvis alkaa puhuu.....itse pystyn olee niin kauan hiljaa et toinen kyllästyy ja lähtee kävelee pois.....mua vaan käy tällänenkin tilanne ahdistaa...ei sille kai sit voi mitään....itsensä pitäis voittaa....siinä se yksinkertaisuus.....kai

Sade*:
Hih, söpöä. Tytöt tykkää vaan vähän ujoista pojista mut jos ujostelee liikaa niin ei hyvä. Mut jos juttu ei luista mitenkään hyvin aina uudessa seurassa níin mun mielestä kantsii ees pitää katsekontakti toiseen ja olla kiinnostunut siitä mitä toinen puhuu ja ennenkaikkea hymyillä! Itseäni ainakin jännittää aina uusien ihmisten seurassa ihan kamalasti. Mutta kaksin ollessa puhun kyllä paljon enemmän. Puhuminenkin helpottuu sitte ajan myötä ku alkaa tunte toista ja tietää et mistä sen kanssa voi jutella jne, löytää ne yhteiset jutunaiheet.

Mulle on sanottu monesti et oon tosi hyvä kuuntelija ja sitä oonkin...mut itse en osaa hieman vieraassa seurassa muuta tehdä kun katsoa silmiin...sitä en oo koskaan hävennyt sillä baareissakin huomaa et jotenkin katson kaikkia liian syvälle silmiin....mul ei oo sitä ongelmaa ollu etten silmiin voisi ketään katsoa....ite katson aina ekana silmiin ja tyttöjen kanssakin yritän aina etsiä pitkää katsetta toisen kaa mut usein vaan huomaan et toinen vetää sen pois....

Ujous vaivaa allekirjoittanutta myös, mutta vain kun pitäisi tehdä tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen. Normaali kanssakäyminen duunissa tai koulussa tms tilanteessa sujuu kyllä oikein hyvin, mutta jos jompikumpi ilmaisee kiinnostustaan tai ihastustaan niin alkaa mennä jauhot suuhun. Moni onkin jo edellä kuvaillut tilannetta oikein osuvin sanoin.

Jos tuo luonteva silta jutustelun aloittamiselta puuttuu, en yleensä edes mene juttelemaan tuntemattomille ihmisille. Olipa sukupuoli kumpi tahansa. Tilanne tuntuu niin väkinäiseltä, esim perinteinen baari-iskuyritys. Ei oo mun juttu, kaipa se liiallista ujoutta on.

Cassu:

---


Mulle on sanottu monesti et oon tosi hyvä kuuntelija ja sitä oonkin...mut itse en osaa hieman vieraassa seurassa muuta tehdä kun katsoa silmiin...sitä en oo koskaan hävennyt sillä baareissakin huomaa et jotenkin katson kaikkia liian syvälle silmiin....mul ei oo sitä ongelmaa ollu etten silmiin voisi ketään katsoa....ite katson aina ekana silmiin ja tyttöjen kanssakin yritän aina etsiä pitkää katsetta toisen kaa mut usein vaan huomaan et toinen vetää sen pois....

Toisaalta sellanen jatkuva silmiin tuijotus saattaa ahdistaa ihmiset pois. Varsinkin jos se ihminen kehen luot katsekontaktin on itsekin hieman ujo. Ehkä ei kannata tuijottaa suoraan silmiin viiden minuutin ajan tai toinen vielä luulee et oot ihan sekopäinen. Itse ainakin katselen välillä jonnekin muualle vaikka puhuisin tai kuuntelisin toista. Välillä huomaa etten katso toista ollenkaan vaikka juttelisin.

Sade*:
Itse ainakin katselen välillä jonnekin muualle vaikka puhuisin tai kuuntelisin toista. Välillä huomaa etten katso toista ollenkaan vaikka juttelisin.

Ton kanssa pitää kyllä olla varovainen - mikään ei ole selvempi merkki siitä ettei toista kiinnosta jos se katselee muualle kun sille puhutaan... Jos olette koskaan huomanneet niin yleensä se joka puhuu vilkuilee muualle tai katsoo alaspäin, ja se joka kuuntelee katsoo aika kiinteästi puhujaa.

Musta tuntuu että se avainjuttu on olla tuijottamatta, mutta katsoa saa.

sapeli:

Ton kanssa pitää kyllä olla varovainen - mikään ei ole selvempi merkki siitä ettei toista kiinnosta jos se katselee muualle kun sille puhutaan... Jos olette koskaan huomanneet niin yleensä se joka puhuu vilkuilee muualle tai katsoo alaspäin, ja se joka kuuntelee katsoo aika kiinteästi puhujaa.

Musta tuntuu että se avainjuttu on olla tuijottamatta, mutta katsoa saa.

Tuo on niin totta mitä sanoit....kyl itse yrittää kuitenkin pitää katsekontaktia toiseen mut jotenkin jos tulee puhuttuu jotaa vakavaa niin itse pyörittelee välillä muualle ja välillä vilkaisee toista silmiin....se on sellasta...ihmisluonto....

Mä oon vähän ujo :)

Mä oon oikeesti toooooooooosi ujo, ainaski selvinpäin*nauru* Mut muutaman rohkasevan jälkeen en kyllä enää ujostele ainakaan niin paljoo. Sit uskallan höpöttää ja tutustuu ihmisiin.

Ei musta yhtään rohkeempaa iän myötä oo tullu, mutta nyt se ujous ei enää haittaa. Suosittelen treffeille menemistä sillä periaatteella, että mitäs sitte vaik oon ujo. Se mitä mulle on tapahtunu, on ollu pelkkää positiivista. Tosin sanoen pöydän toisella puolella istunu on vaan hymyilly, ja sanonu että ootpas sä sulonen ku oot vähän ujo.

Ehkä mun itsevarmuus on iän myötä kohonnu, mutta ujoudesta tuskin pääsen ikinä eroon.

Howdy:
7v sitten olin sairaan ujo .. sitten tulin vanhax .. en ole enää .. jotain iloa ikääntymisestäkin

Mut sua onkin elämä koulinut!

Joo mä myönnän että oon ujo - ja että tulee juotua lähinnä sitä alkoholia viikonloppuisin sen ujouden poistamiseksi sosiaalisissa tilanteissa (- ihan kun en siitä viinasta muuten tykkäisi )

Pablo:

Joo mä myönnän että oon ujo - ja että tulee juotua lähinnä sitä alkoholia viikonloppuisin sen ujouden poistamiseksi sosiaalisissa tilanteissa (- ihan kun en siitä viinasta muuten tykkäisi )

Toimii myös muilla.

Galadhan:

Jos tuo luonteva silta jutustelun aloittamiselta puuttuu, en yleensä edes mene juttelemaan tuntemattomille ihmisille. Olipa sukupuoli kumpi tahansa. Tilanne tuntuu niin väkinäiseltä, esim perinteinen baari-iskuyritys. Ei oo mun juttu, kaipa se liiallista ujoutta on.

Se on kyl hankalaa, ku miettii mitä sanoo tms. En sitä minäkää meinaa sanaa suusta saada ja sit pitää vaa yrittää luottaa siihe et jotai sielt tulee oli se sit älytöntä eli ei. Perinteiset baari-iskut on kyl persiist. Mut kyl galadhan broun on uskottava et pariin kertaan ku saat suus hyvin auki ni voi pojat katoaa se ujous vähitellen. Eihän keskustelu ole muuta kuin jatkuvaa harjoittelua.

Olin nuorempana ihan hirveen ujo.. En uskaltanut lähteä minnekkään enkä tavata ketään, enkä suurinpiirtein puhuakkaan miespuolisille ihmisille..

Nyttemmin olen jotenkin päässyt yli ujoudestani, ja uskallan mennä juttelemaan tuntemattomille ihmisille ihan selvinpäinkin.

Monet on sanonut, että on ujoja eikä uskalla tavata mua, muttakun ovat tavanneet mut niin ei niiden ujoudesta ole ollut tietoakaan Kai olen sellainen ihminen joka saa ihmisen puhumaan.