Replying to SINKKULUUKKU:
Vampyrella, 12.11.2009 18:10:
---
MrMaunus, 12.11.2009 17:37:
Ja mun mielestä pyykkien pesu yms ruuan laitto on paljon helpompaa kuin remonttireiskana oleminen, teknisten laitteiden korjailu, auton huolto yms. En kuitenkaan pidä kumpaakaan vähempiarvoisena, mutta mun mielestä kotiäidit ja -isit vaan pääsee vähän helpommalla.
---
Kaikki on suhteellista, ja lapsia on hyvin erilaisia. Duunissa ihmisellä on kuitenkin aikaa keskittyä vain omiin puuhiinsa, kun taas kotona olevan vanhemman kaikki aika ja tekeminen menee lasten ehdoilla. Jos lapset sattuvat olemaan hankalasti hoidettavia, voi kotona oleminen olla ihan oikeasti paljon rankempaa ja uuvuttavampaa kuin vaikka se remppareiskan tekemä duuni. Moni kotiäiti ja -iskä huokaiseekin helpotuksesta, kun pääsee takaisin työelämään ja saa ns. omaa aikaa. Tämä ei tarkoita, etteikö rakastaisi lapsiaan, mutta yksikään äiti tai isi ei ole mikään superihminen, joka ei tarvitsisi elämäänsä omiakin juttuja ja omaa aikaa itsensä toteuttamiselle.
edit: No okei, onhan niitäkin, jotka haluavat ns. uhrata kaiken lastensa vuoksi ja olla miltei yli-ihmisiä, mutta onko tämäkään sitten ihannetilanne. Vanhemman tärkein tehtävä kun on tehdä lopulta itsensä tarpeettomaksi. Moni yli-ihmiseksi tavoitellut onkin kokenut aika kovan kolauksen siinä vaiheessa, kun lapset eivät enää olekaan oleet yhtä riippuvaisia vanhemmastaan. Siinäkin mielessä on siis ihan tervettä, että vanhemmalla on myös välillä sitä omaa aikaa omille jutuilleen, tai näin mä itse koen asian olevan.
Joo toi on kyllä hyvä pointti, että ei ole omaa aikaa lasten kanssa ja joutuu olemaan koko ajan tarkkana ettei lapset tee mitään vaarallista, mutta jossain töissäkin joutuu olemaan aika valmiustilassa ja se työssäoleminenkaan aina ole edes ns. omaa aikaa. Homma menee usein kuitenkin pomon/yrityksen ehdoilla. Okei duunipaikoilla se on yleensä vaan 8h sitä ja sitten omaa aikaa perheettömille, mutta kyllä sille perheelliselle työtätekevällekin on lapset sitten kotona viemässä aikaa kun sieltä pääsee. Duunissa ei aina pääse toteuttamaan itseään vaan se voi olla puuduttavaa pakkopullaa tai aika monessa työssä on tiettyjä aikatauluja,odotuksia, laatuvaatimuksia yms. mitkä pitää pitää täyttää mikä (ainakin meikäläisellä) lisää stressiä. Ja kun on vielä tä taloustilanne ja helpommin vaarana potkut, paineet vaan kasvaa.
Lapsikaan ei kuitenkaan ole täysin loputon energianlähde, että yleensä jossain vaiheessa kohellusta seuraa rauhallisempi vaihe. Vauvan hoito on vähän hankalampi asia, jos joutuu heräilemään öisin, mutta luulis että se töitä tekevä puolisokin herää siinä samalla. Kun katsoo kadulla käveleviä vauvan ulkoiluttajia eivät ne yleensä vaikuta kovin kuluneilta tai stressautuneilta. Ennemmin päinvastoin.
Lasten käytöksen hankaluus on kasvatuskysymys mun mielestä. Tuntuu, että vaikeiden lasten kohdalla kasvatuksessa on jotain vialla. (Tarkoitan nyt semmosia lapsia jotka tietoisesti uhmaa sääntöjä. Vammaiset ja vajavaiset lapset tarttee vissiin enemmän huomiota, mutta sairauskaan ei saa olla mikään tekosyy sääntöjen rikkomiselle. Uskon, että useimmat jonkinlaisen neurologisen fibankin takia agressiiviset tai uhmakkaat lapset oppii olemaan siedettävästi, kun ne altistaa jollekin negatiiviselle seuraukselle vääränlaisesta toiminnasta ja palkitsee hyvän käytöksen.)
Kun töllössä kattoo niitä Nanny-ohjelmia ja niissä on niitä hankalia lapsia niin yleensä näkee, että vanhemmat eivät puutu lastensa tekemiseen riittävästi eivätkä rankaise vääränlaista käytöstä riittävän kovin keinoin.
Kovin harvoin mulle lapset kuitenkaan käyttäytyy huonosti ja jos niin tekevät ja olis oma lapsi niin kyllä äkkiä tulis tukkapöllyä
(Ot pitääkin avautua tosta muksujen käyttäytymisestä: Raivostuttavaa, kun toisten lapset käyttäytyvät huonosti eikä niitä oikein voi ojentaa millään ilman että siitä tulis kauhea selkkaus)
Eli mun käsitykseni mukaan lapset ovat niinkin hankalia kuin niiden antaa olla.
Ite olen saanut aika ankaran kasvatuksen, enkä pitänyt siitä muksuna, mutta nyt osaan arvostaa niitä aresteja, selkäsaunoja yms :-P Eikä se kuitenkaan vaikuttanut sinänsä mun kiintymykseen vanhempia kohtaan vaan loi tietynlaista kunnioitusta. Tuntuu, että semmoiset vanhemmat, joiden lapset ovat hankalia ovat joko avuttomia tai yrittävät olla lapsensa kavereita. Molemmissa tapauksissa oma vika mun mielestä jos on vaikeuksia hallita lasta.
Tietty ihan nuorimmaiset voi olla vaikeita jotka eivät vielä hahmota syy-seuraus jutskia, mutta jos on esim. kaksi lasta kotona luulisi niiden hoitamisen olevan vielä ihan siedettävää. (Nuorimmat vauvat eivät osaa kävellä joten ne voi laittaa vaikka viereen babysitteriin tms kun pitää tehdä kotitöitä.) Eikä niitä kotitöitäkään nyt niin paljon ole (taas suurtalouksis asia voi olla eri mut sit luulis että osa lapsista on jo päiväkodissa tai koulussa. Muistaakseni kirjoitinkin, että isot perheet ovat vähän hankalampia hallittavia. Mutta niissäkin vanhemmat ovat tehneet valinnan hankkia niin monta lasta tai harrastaneet vastuutonta seksiä), että tarvis sen puolison duunissaoloajan stressata, että ehtiikö nyt varmasti tekemään kaiken.
Mut joo: Olet oikeassa Vampyrella. Syyllistyin liikaan yleistämiseen ja muutan katsantoani. Riippuu täysin tehdystä duunista ja kotioloista kumpi on helpompaa. Tota vaikeat lapset juttua en kuitenkaan niele sillä riittävällä kurilla luulis pahemmankin kauhukakaran saada rauhoittumaan. Kyllä niitä keinoja riittää. (Lukitsee vaikka sitten komeroon hetkeksi, jos ei meno muuten rauhoitu :D ) Itselleni kuitenkin tuntuu helpommalta lastenhoito yms. kotiaskareet verrattuna niihin töihin mitä olen itse tehnyt. (mm. Metallitehtaan"liukuhihna"hommat. En rupea listaamaan ellei joku erikseen pyydä koska tuntuu että porukkaa ei hirveästi kiinnosta lukea mun työhistoriaa :D )
edit: Itselläni ei siis lapsia ole, mutta olen kyllä kasvanut pikku-siskon ja veljen kanssa ja noi mun kokemukset perustuu lähinnä toisten lasten kanssa tekemisissä olemisiin. Saa korjata, jos olen väärässä.