SINKKULUUKKU

Mä olen kans sitä mieltä ettei se aika mene hukkaan vaikka pitempi suhde menisikin poikki. Jäähän noista kuitenkin mieleen muistoja ja kokemuksia jotka muokkaavat sitä millaisia ihmisiä me itse olemme, ja millaisia asioita suhteen hoitaminen vaatii.

Ja tosiaan itsekin olen sitä mieltä että jos pisimmät suhteet on vain tyyliin 2kk niin jossakin mennään kyllä pahasti vikaan ja pieni uudelleen arviointi omasta minästään on ehkä paikallaan. Tai sitten on oikeesti ollut vain todella huono tuuri.

Toinen on sitten ikisinkkuilu, ehkä jossain vaiheessa kannattaisi hyväksyä että se unelmien prinssi ei välttämättä tule valkoisella ratsulla hakemaan sua sieltä palavasta talosta ja ole ulkonäöllisesti mikään *aseta tähän oma unelma*. Onnellinen todellisuus saattaisi kuitenkin olla sitä, että se unelmien herrasmies ostaa sulle tikkarin kun on makean himo ja näyttää hämärässä komealta. Eli realistisuutta kehiin. Ja sitten niille vielä niille jotka haluavat mielummin olla sinkku kuin seurustella sen täydellisen kanssa niin oletteko miettineet asiaa siltä kannalta että sitten 40 vuotiaana ja yksinäisenä huomaa että olisi ehkä sittenkin pitänyt tyytyä johonkin tavalliseen kumppaniin.

Ja tämä syytös ei sitten todellakaan koske kaikkia. Jokainen saa lähinnä itse miettiä koskeeko kyseiset asiat itseään. Ja tämäkin on vain spekulaatiota. Kukapa näistä suhdeasioista oikeesti mitään tietää. :)

Jep, juuri jotain tuollaista GoA:n tapaista ihmisten herättelyä todellisuuteen hain takaa :) Siinä vaiheessa kun on 40v ja rupsahtanut, kaikki hyvät on jo varattu, ja saa tyytyä jämäpainoksiin, niin saattaa vähän vituttaa ,)

[pieni]suhteen arvo ei määrity yksin pituudesta..[/pieni]

Mulla on kans kasa noita kahden kuukauden juttuja takana. Tosin tämän säännön vahvistavana poikkeuksena yks reilu kaks ja puol vuotta..

Kyl mä vähän meinaan, et ei sitä tarvii ihan välttämättä alkaa itteään kauheesti potkia, jos on sattunu niin, ettei ei oo tullu pitempiä suhteita kohdalle. Aina ei voi voittaa. Ite oon ainakii niin kranttu, et pitää oikeesti napata ja paljon, et jään suhteeseen... [pieni]hitto nyt multa karkas punanen lanka.. [/pieni]

Nyt enää muista (enkä jaksa tarkistaa) kuka kirjoitti siitä, jos perheen perustettuaan huomaa napanneensa väärän kumppanin.. Ei se kumppani välttämättä ole aina ollut "väärä" vaikka suhde syystä tai kolmannesta ajautuisi karille. Se että suhde päättyy, ei tarkoita sitä, että se olisi epäonnistunut. niiiiiiiin suuri osa suhteista joka tapauksessa päättyy jossain vaiheessa ennen toisen osapuolen kuolemaa, että niistä päättyneistä ja "epäonnnistuneistakin" kannattaa yrittää ottaa kaikki irti ja muistaa ne hyvätkin asiat eikä vain surkutella sitä, että se päättyi.

Kumppanin valitsemiskriteerien johdonmukaisuudesta:
Aika harvoin siihen voi konkreettisesti vaikuttaa, kehen ihastuu. Ja itse henkilökohtaisesti en ainakaan ole järkeilyyn perustuvan seukkailun kannalla. Fiilispohjalla mennään. Tunteissa on toki se huono puoli, et joskus ne tekee huonoja valintoja.

[pieni]hitto taas mä alan puhuu sekavia.. pahoitteluni, toivottavasti tässä oli ees jotain järkeä.. [/pieni]

GoA, 17.11.2005 11:54:
...unelmien herrasmies ostaa sulle tikkarin kun on makean himo ja näyttää hämärässä komealta.

Tämähän kuulostaa ihan multa. Ainakin tuo jälkimmäinen. Siis jos silleen siristää silmiäänkin vielä. ;D

Vaikka GoA:lla ja pHazella on todella hyvä pointti tuossa ylempänä, niin kaikista vaatimuksista ei realistisuuden nimissä tarvitse kuitenkaan luopua. Kannattaa toki vähän miettiä, että mitkä niistä omista kriteereistä ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä vain ylimääräistä plussaa, mutta johonkin ihmiseen tyytyminen ei varsinaisesti kuulosta kauhean mielenkiintoisen suhteen alulta. Ei sellaista kohtaloa välttämättä haluaisi omallekaan kohdalle, että olisi joku, johon vain tyydytään. Ei vaikka tietäisikin, ettei ole se unelmien prinssi tai prinsessa valtaosan silmissä. Kyllä suhteen olisi ainakin minun mielestäni hyvä lähteä siltä pohjalta, että haluaa seurustella nimenomaan tämän tietyn henkilön kanssa, eikä niin, että haluaa seurustella ja tämä toinen henkilö vain sattuu olemaan sopiva kompromissi. Harmi, ettei elämä ole niin helppoa, että sitä aina osaisi sanoa kummasta tilanteesta on kyse. Kannattaa kuitenkin miettiä, että onko sellainen tyytymiseen perustuva suhde jotain, mitä haluaa...

...toisaalta kannattaa myös varoa ajattelemasta ansaitsevansa jotain parempaa - kukaan täällä ei ole mitään ihmissuhdetta ansainnut, puhumattakaan sitten jostain paremmasta ihmissuhteesta (tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi huonossa suhteessa kärsiä vain sen takia, ettei ansaitse sitäkään). En siis sano, että odottakaa sitä prinssiänne tai prinsessaanne valkoisen ratsukon selässä, mutta ei sitä nyt välttämättä kannata tyytyä siihen aseenkantajaankaan muuleinensa vain sen takia, että saisi elää parisuhteessa.

mariquita, 17.11.2005 13:01:
Ite oon ainakii niin kranttu, et pitää oikeesti napata ja paljon, et jään suhteeseen...

Mutta et ole niin kranttu, että pieni nappaus olisi riittämätön suhteen aloittamiseen?

Epailija, 17.11.2005 13:15:
---
mariquita, 17.11.2005 13:01:
Ite oon ainakii niin kranttu, et pitää oikeesti napata ja paljon, et jään suhteeseen...

---

Mutta et ole niin kranttu, että pieni nappaus olisi riittämätön suhteen aloittamiseen?

Tää on vähän niin ja näin, et mikä määritellään jo suhteeks.. Tapailu/ tunnustelu/ jään rikkomis -vaiheessa voi tulla paljon yllätyksiä.
Siis tietysti kiinnnostusta pitää olla, että mihinkään ylipäänsä ryhtyy (miks ihmeessä alottais jos ei hotsita??), mutta joskus (lue: usein) se saattaa mennä niin, että pian huomaa, että ei tämä nyt ollukkaan ihan niinkuin olin kuvitellut.
Selvenikö yhtään? Mun artikulaatio ei tänään oo parhaimmillaan.. univelkaa

Epailija, 17.11.2005 13:13:
Tämähän kuulostaa ihan multa. Ainakin tuo jälkimmäinen. Siis jos silleen siristää silmiäänkin vielä. ;D

Sä oot sen verran juutalainen etten kyllä oottanutkaan, että sä neidolle ees tikkaria ostaisit ;D
Oon kyllä samaa mieltä tossa ettei tosiaan kannata ja pidä luopua koska jossain vaiheessa voi käydä niin, että se kriteeri jossa antoi periksi alkaa sitten ärsyttämään niin paljon, että jos ei suoraan eroa tule niin ainakaan paranna sitä suhdetta. Iso osa minunkin "vaatimuksista" on enemmän sellaisia, että voi kun ois kiva jos se kattois mun kanssa scifiä aamun sarastukseen ja lanittais mun kanssa :D Tosin suhde ei kyllä välttämättä kestäisi kun toisella osapuolella menisi herne nenään kun koko ajan istun koneella joko foorumeilla, pelaamassa tai kattomassa jotain lempparisarjaani :D

Naisen voi kyllä opettaa pelaamaan mutta tytöissä jotka ei luonnostaan ole alkanu pelaamaan alkavat pelaa peliä joka on itse suuri saatana... SIMS ja sitä helvettiä ei kyllä kestä :D Ensinnäkin niin kamala peli, että oikein sydäntä särkee kun rakas joutuu pimeälle puolelle ja sitten valtaa vielä koneen ja mä en pääse pelaamaan kunnon pelejä tai kattoo scifii :(

Epailija, 17.11.2005 13:13:
---
GoA, 17.11.2005 11:54:
...unelmien herrasmies ostaa sulle tikkarin kun on makean himo ja näyttää hämärässä komealta.

---


Tämähän kuulostaa ihan multa. Ainakin tuo jälkimmäinen. Siis jos silleen siristää silmiäänkin vielä. ;D

Vaikka GoA:lla ja pHazella on todella hyvä pointti tuossa ylempänä, niin kaikista vaatimuksista ei realistisuuden nimissä tarvitse kuitenkaan luopua. Kannattaa toki vähän miettiä, että mitkä niistä omista kriteereistä ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä vain ylimääräistä plussaa, mutta johonkin ihmiseen tyytyminen ei varsinaisesti kuulosta kauhean mielenkiintoisen suhteen alulta. Ei sellaista kohtaloa välttämättä haluaisi omallekaan kohdalle, että olisi joku, johon vain tyydytään. Ei vaikka tietäisikin, ettei ole se unelmien prinssi tai prinsessa valtaosan silmissä. Kyllä suhteen olisi ainakin minun mielestäni hyvä lähteä siltä pohjalta, että haluaa seurustella nimenomaan tämän tietyn henkilön kanssa, eikä niin, että haluaa seurustella ja tämä toinen henkilö vain sattuu olemaan sopiva kompromissi. Harmi, ettei elämä ole niin helppoa, että sitä aina osaisi sanoa kummasta tilanteesta on kyse. Kannattaa kuitenkin miettiä, että onko sellainen tyytymiseen perustuva suhde jotain, mitä haluaa...

...toisaalta kannattaa myös varoa ajattelemasta ansaitsevansa jotain parempaa - kukaan täällä ei ole mitään ihmissuhdetta ansainnut, puhumattakaan sitten jostain paremmasta ihmissuhteesta (tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi huonossa suhteessa kärsiä vain sen takia, ettei ansaitse sitäkään). En siis sano, että odottakaa sitä prinssiänne tai prinsessaanne valkoisen ratsukon selässä, mutta ei sitä nyt välttämättä kannata tyytyä siihen aseenkantajaankaan muuleinensa vain sen takia, että saisi elää parisuhteessa.

Ei tietenkään. Pointti oli se että jos kumppanissa on vaikka pari ominaisuutta josta ei pidä mutta jos ne ei maailmaa kaada ja suhde menee muuten hyvin niin kannattaa ehkä miettiä sitä että onko valmis hyväksymään toisen huonot puolet vai ei.

Ja monella myös tuo ulkonäkö vaikuttaa senverta paljon ettei ole halukas edes yrittämään mitään. Ja älkää käsittäkö väärin, en ole mikään vain sisin ratkaisee tyyppejä vaan mullekin merkkaa ulkonäkö paljon. Mutta tuossakin realistisuutta kehiin.

En itse odota löytäväni mitään mallia enkä oikeastaan haluakaan. Mä haluan vain sellasen perussöpön tytsyn itelleni. Mut kuiteskin hurmataan tehokkaasti katseella ja hymyllä joten itse kiinnitän niihin huomiota aikas paljon. Mut vaiks tykkäänkin bruneteista niin käytännössä mulle on ihan sama minkä väriset hiukset toisella on. Ja vaikka ite treenaankin niin en todellakaan vaadi/odota et tytsyllä ois sixpäk jne (ei kyl mullakaan ole ).

Itse ainakin nuorempana vaadin ja halusin aivan liikaa toiselta sukupuolelta minkä seurauksena, (yllätys yllätys) vietinkin paljon aikaa sinkkuna. Nykyään olen ainakin osittain realisoitunut. Ei ole enää suurta vaatimuslistaa joka on ehdoton.

Olen myös oppinut että ihmistä kohtaan voi alkaa tuntemaan paljon enemmän siinä vaiheessa kun vain tutustuu enemmän. Toisin sanoen omalla kohdalla ulkonäölliset vaatimukset ovat vähentyneet kun taas henkisiä ominaisuuksia osaa arvostaa enemmän. Ja niidenkin kohalla voi katsoa läpi sormien muutamia juttuja.

Mutta jokainen taplaa tyylillään, mulla ei ole oikeutta kritisoida muiden toimintoja. Mutta ajateltavaa voin kyllä antaa. :)

EDIT: Poistin yhden typon, pidemmälle en jaksanut tarkastaa.

hallucinogen, 17.11.2005 13:23:
Sä oot sen verran juutalainen etten kyllä oottanutkaan, että sä neidolle ees tikkaria ostaisit ;D
Oon kyllä samaa mieltä tossa ettei tosiaan kannata ja pidä luopua koska jossain vaiheessa voi käydä niin, että se kriteeri jossa antoi periksi alkaa sitten ärsyttämään niin paljon, että jos ei suoraan eroa tule niin ainakaan paranna sitä suhdetta. Iso osa minunkin "vaatimuksista" on enemmän sellaisia, että voi kun ois kiva jos se kattois mun kanssa scifiä aamun sarastukseen ja lanittais mun kanssa :D Tosin suhde ei kyllä välttämättä kestäisi kun toisella osapuolella menisi herne nenään kun koko ajan istun koneella joko foorumeilla, pelaamassa tai kattomassa jotain lempparisarjaani :D

Naisen voi kyllä opettaa pelaamaan mutta tytöissä jotka ei luonnostaan ole alkanu pelaamaan alkavat pelaa peliä joka on itse suuri saatana... SIMS ja sitä helvettiä ei kyllä kestä :D Ensinnäkin niin kamala peli, että oikein sydäntä särkee kun rakas joutuu pimeälle puolelle ja sitten valtaa vielä koneen ja mä en pääse pelaamaan kunnon pelejä tai kattoo scifii :(

Mun on pakko kommentoida tähän, elämä on. :P

pHaze, 17.11.2005 11:34:
Itsekin olen "tuhlannut" vuosia "turhissa" suhteissa, mutta ne ovat opettaneet seurustelemaan paremmin, enkä pidä niitä kyllä täysin hukkaanheitettynä aikana, vaikka se siltä suhteen jälkeen saattaakin hetken tuntua. Ainakin oppii mitä meni pieleen, voi parantaa ensi kerralla, ja ehkä onnistua paremmin.

Juu siis nyt ihan väärinkäsitysten välttämiseks, olen tästä 100% samaa mieltä; hence the lainausmerkit sanojen "tuhlausta" jne ympärillä. Olen kiitollinen molemmista suhteista - molemmissa nautin olostani valtavasti ja koin upeita asioita, sekä tietenkin opin itsestäni ja ihmissuhteista ja ihmisistä ylipäänsä paljon asioita joita en luultavasti mitenkään muutoin olisi voinut omakohtaisesti oppia.

Yhä vaan sitä tulee mietittyä mitä muuta sillä ajalla olisi voinut tehdä, ja miettii että kuinka monta tuommoista muutaman vuoden hutia tässä vielä ehtii tekemään... Ei sitä aikaa loputtomasti ole kuitenkaan.

GoA, 17.11.2005 11:54:
Mä olen kans sitä mieltä ettei se aika mene hukkaan vaikka pitempi suhde menisikin poikki. Jäähän noista kuitenkin mieleen muistoja ja kokemuksia jotka muokkaavat sitä millaisia ihmisiä me itse olemme, ja millaisia asioita suhteen hoitaminen vaatii.

Ja tosiaan itsekin olen sitä mieltä että jos pisimmät suhteet on vain tyyliin 2kk niin jossakin mennään kyllä pahasti vikaan ja pieni uudelleen arviointi omasta minästään on ehkä paikallaan. Tai sitten on oikeesti ollut vain todella huono tuuri.

Toinen on sitten ikisinkkuilu, ehkä jossain vaiheessa kannattaisi hyväksyä että se unelmien prinssi ei välttämättä tule valkoisella ratsulla hakemaan sua sieltä palavasta talosta ja ole ulkonäöllisesti mikään *aseta tähän oma unelma*. Onnellinen todellisuus saattaisi kuitenkin olla sitä, että se unelmien herrasmies ostaa sulle tikkarin kun on makean himo ja näyttää hämärässä komealta. Eli realistisuutta kehiin. Ja sitten niille vielä niille jotka haluavat mielummin olla sinkku kuin seurustella sen täydellisen kanssa niin oletteko miettineet asiaa siltä kannalta että sitten 40 vuotiaana ja yksinäisenä huomaa että olisi ehkä sittenkin pitänyt tyytyä johonkin tavalliseen kumppaniin.

Ja tämä syytös ei sitten todellakaan koske kaikkia. Jokainen saa lähinnä itse miettiä koskeeko kyseiset asiat itseään. Ja tämäkin on vain spekulaatiota. Kukapa näistä suhdeasioista oikeesti mitään tietää. :)

Tuosta tekstistä kyllä löytyi melko paljon otuuksia. Mulla itselläni on ollut viimeisen eron jälkeen tosi pahoja ongelmia oman elämän järjestämisessä ennalleen...mulle siis annettiin potkut entisestä suhteesta. Se oli sellainen suhde mihin mä olin valmis jo laittamaan aivan kaiken peliin, oman elämäni. Rakastin tätä tyttöä ihan kauheasti mut...

Nyt vaan pitäis jotenkin saada pää pystyyn mutta mä oon sellainen itseäni vihaava ja tosi kriittinen ihminen...välillä oikein haluan että muhun sattuu. En oo muille ollenkaan paha ihminen vaan itselleni.

En haluaisi olla tällainen ja tiedän että tästä pitää nyt nousta ja ajatella positiivisemmin sekä olis myös hyvä hymyillä ihmisille ja tutustua niihin.....DIIBADAABA!!!! noi jutut ei muhun pure ja mä en vaan pysty nyt omin avuin täältä nousemaan...aika synkkää mut minkäs teet kun oot tällainen. Mä oon viel niin hiton ujo etten tutustu helposti ihmisiin saati et menisin niille juttelemaan.

Että mä varmaan sit 40:nä mietin et kai sitä ois voinu elämänsä toisinkin elää...

Mulla on yks suhde kestäny 2,5 vuotta ja niitä muutamaa parin viikon juttua en edes laske seurusteluks.
Mä en kauheesti oo edes tapaillu "sillä mielellä" miehiä, koska en oo ainakaan tähän mennessä päässyt edes siihen asti. Ongelma mulla onkin siis se, että vaikka tälläkin hetkellä tiedän monia kiinnostavia tyyppejä, joita haluaisi "sillä mielellä" oppia tuntemaan paremmin, niin en tiedä, miten siihen tapailuun asti pääsee. Siis että toinenkin tietäisi millä mielellä lähdetään leffaan tai kahville. Mä en vaan osaa lukea ihmisiä niin, että tietäisin olisiko toisella samantapasia ajatuksia mun suhteen. Mulle pitäis se sanoa suoraan, mut tuskin kukaan niin tekee, enhän mäkään tee.
Mä myös mietin todella paljon, mitä toisen teot tai sanomiset oikeasti merkitsevät ja usein mun omat pähkäilyt menee todella pieleen. Tosi asiassa niillä ei välttämättä ole mitään sen kummempia merkityksiä, mut mä saatan lukea asiat niin, että toinen ärsyyntyy mun läsnäolosta tai sanomisista ja unohdan koko tyypin tai yritän ainakin.

Kauhee vuodatus, mut pääsinpäs sanomaan tän ääneen

Ja tosta "oikean" tapaamisesta: Miten sä voit tietää onko joku oikea, ellet eka "testaa" sitä sen parin viikon tai kuukauden ajan? Tuskin kukaan heti ensimmäisestä tapaamisesta tietää, että tää on se, jonka kanssa perustan perheen. Mä en ainakaan usko "rakkautta ensisilmäyksellä" juttuun.

Manolo, 17.11.2005 16:44:
---
mitä sanoit

Tuttua huttua. Voinpa lainata tähän jotain jonka joskus kuulin: ..."vaan ollapa syntynyt kusipääksi joka v*tut muista veisaa. Vois olla ehkä onnellinen".

(ja joo, kärjistettyä, mutta totuutta tuossakin hitunen)

onni3mk, 17.11.2005 16:46:
Mä en vaan osaa lukea ihmisiä niin, että tietäisin olisiko toisella samantapasia ajatuksia mun suhteen. Mulle pitäis se sanoa suoraan, mut tuskin kukaan niin tekee, enhän mäkään tee.
Mä myös mietin todella paljon, mitä toisen teot tai sanomiset oikeasti merkitsevät ja usein mun omat pähkäilyt menee todella pieleen. Tosi asiassa niillä ei välttämättä ole mitään sen kummempia merkityksiä, mut mä saatan lukea asiat niin, että toinen ärsyyntyy mun läsnäolosta tai sanomisista ja unohdan koko tyypin tai yritän ainakin.

Eiköhän tämä ole aika yleinen ongelma, mulla ainakin on ollut moinen. Tosin enemmänkin niin päin, että tulkitsen asioita niin että olisi jotain mitä todellisuudessa ei olekaan. Sekin on kyllä omiaan aiheuttamaan hankaluuksia :)

toma, 17.11.2005 16:56:
---
onni3mk, 17.11.2005 16:46:
Mä en vaan osaa lukea ihmisiä niin, että tietäisin olisiko toisella samantapasia ajatuksia mun suhteen. Mulle pitäis se sanoa suoraan, mut tuskin kukaan niin tekee, enhän mäkään tee.
Mä myös mietin todella paljon, mitä toisen teot tai sanomiset oikeasti merkitsevät ja usein mun omat pähkäilyt menee todella pieleen. Tosi asiassa niillä ei välttämättä ole mitään sen kummempia merkityksiä, mut mä saatan lukea asiat niin, että toinen ärsyyntyy mun läsnäolosta tai sanomisista ja unohdan koko tyypin tai yritän ainakin.
---

Eiköhän tämä ole aika yleinen ongelma, mulla ainakin on ollut moinen. Tosin enemmänkin niin päin, että tulkitsen asioita niin että olisi jotain mitä todellisuudessa ei olekaan. Sekin on kyllä omiaan aiheuttamaan hankaluuksia :)

Totuus

onni3mk:
Mä myös mietin todella paljon, mitä toisen teot tai sanomiset oikeasti merkitsevät ja usein mun omat pähkäilyt menee todella pieleen. Tosi asiassa niillä ei välttämättä ole mitään sen kummempia merkityksiä, mut mä saatan lukea asiat niin, että toinen ärsyyntyy mun läsnäolosta tai sanomisista ja unohdan koko tyypin tai yritän ainakin.

Erittäin, erittäin tuttua!

Mua ei kovin helposti voi syyttää ainakaan itsekritiikin puutteesta. Olen aivan liiankin huolestunut kaikista pikku ´mogista´, joita mielestäni teen sosiaalisessa elämässä. Ja, sitten kuvittelen, että esim. joku mulle tärkeä tyyppi ei voikaan enää sietää mua, kun olen sanonut tai tehnyt jotain ´typerää´. Olen sanalla sanoen liian harkitsevainen. Pitäis olla rennompi ja rohkeampi, silloin kun on kiinnostunut jostakusta.

Mun on helppoa ottaa iisisti niiden suhteen, jotka on mulle todellakin vain kavereita, mutta jos kiinnostun jostakin henkilöstä enemmänkin alan kompastelemaan ihan mahdottomaan itsekritiikin suohon. Ja, jos katson ´typeryydelläni´´ärsyttäneeni´ jotakin mulle merkityksellistä henkilöä, väistyn hyvin liukkaasti takavasemmalle, etten vain olisi enempää häiriöksi.

Tämä sisäinen kompurointi yhdistettynä ihan järkkyyn ujouteen, joka iskee muhun ainoastaan silloin, kun mulla on syvempiä tunteita jotakuta kohtaan, on kyllä aiheuttanut erinäisiä surkuhupaisia episodeja mun elämässä. Onneksi pystyn niille nauramaankin, mutta... Olis silti kivempi olla vähän reippaampaa ja rohkeampaa sorttia!

[pieni][Rohkea saatan olla kyllä muuten, mutta EN miesasioissa.][/pieni]

Manolo, tää on niin klassista ja tätä oot kuullu varmasti paljon muiltakin mutta se tekee kipeää siihen asti kunnes löytää uuden. Yhtäkkiä vanhat asiat kaikkoo kohtuu nopsaa pois mielestä. :) Enkä myöskään tiedä sun tilannettas tarkemmin tai muutakaan mut itelle ainakin on ero paljon helpompaa kun ei vaan yksinkertaisesti pidä mitään yhteyttä. Julmaa mutta tehokasta. Unohdus toimii pirun hyvin omalla kohdalla. Tohon päälle viel kovat reenit ja duuni niin ei mulla jää ees aikaa mietiskellä mitn eroa.

Ja sitten noin yleisesti ujouteen. Tohon en osaa antaa mitn vastausta. Itekin olen ujo, mut kyl se siitä. Ei pidä nyt liikaa kuitenkaan jännittää. Vaiks tiedänkin kuinka vaikeeta saattaa olla kysyä jotain ulos. Mut toisaalta, tääkin on niin klassista mutta kuitenkin, mitä voi menettää jos joltakin jotain kysyy?

Ja sitten noihin pikku mogiin, jos joku mies on susta vähänkin kiinnostunut niin ei sitä kiinnosta vaikka joskus päästäisitkin pierun. Se on kuitenkin ihan normaalia ja varsinkin me miehet tykätään siitä. Tämä antaa katsos meille myös vapauden olla oma itsemme ja pieraista jos siltä tuntuu. :) Eli vaikka välillä pitääkin olla harkitsevainen mut ei aina. Se saattaa kuitenkin antaa sellaisen kuvan että yrittää olla jotain muuta kuin oikeasti on. Tosin treffeillä kyllä jännitys on yleensä molemminpuolista ja kummatkin haluaa antaa parastaan (toivottavasti) mutta asian edessä tollasista pikku mogista ei kannata välittää. Helppohan tämä on sanoa mut ainakin kantsii yrittää olla välittämättä.

Semmosta tällä kertaa. Mut nyt reenaamaan. Katotaan jos tulee jotain hempeetä tekstiä sit illalla kyykky/sjmv reenin jälkeen. Ainakin yleensä olo on tuolloin kohtuu raukea/lempeä/herkkä.

Nauskiss, 17.11.2005 17:07:


Mua ei kovin helposti voi syyttää ainakaan itsekritiikin puutteesta. Olen aivan liiankin huolestunut kaikista pikku ´mogista´, joita mielestäni teen sosiaalisessa elämässä. Ja, sitten kuvittelen, että esim. joku mulle tärkeä tyyppi ei voikaan enää sietää mua, kun olen sanonut tai tehnyt jotain ´typerää´. Olen sanalla sanoen liian harkitsevainen. Pitäis olla rennompi ja rohkeampi, silloin kun on kiinnostunut jostakusta.

Toi pätee aika hyvin itseenikin. En osaa olla ajattelematta, että nyt mokasin taas jotain ja jään niitä sitten pohtimaan. Ujo olen ja tulen aina olemaan (kuten myöskin ikisinkku, mutta se ei liity tähän). En osaa kauhean hyvin ilmaista itseäni livenä rankan itsekritiikin johdosta. Ehkä sitä tosiaan joskus oppis sitä sosiaalistakin puolta parantamaan itsessään.

Ja ööh, eka viesti täällä.

Hippo, 17.11.2005 17:35:
---
Nauskiss, 17.11.2005 17:07:

Mua ei kovin helposti voi syyttää ainakaan itsekritiikin puutteesta. Olen aivan liiankin huolestunut kaikista pikku ´mogista´, joita mielestäni teen sosiaalisessa elämässä. Ja, sitten kuvittelen, että esim. joku mulle tärkeä tyyppi ei voikaan enää sietää mua, kun olen sanonut tai tehnyt jotain ´typerää´. Olen sanalla sanoen liian harkitsevainen. Pitäis olla rennompi ja rohkeampi, silloin kun on kiinnostunut jostakusta.

---

Toi pätee aika hyvin itseenikin. En osaa olla ajattelematta, että nyt mokasin taas jotain ja jään niitä sitten pohtimaan. En osaa kauhean hyvin ilmaista itseäni livenä rankan itsekritiikin johdosta.

Joo, kamalinta on, kun on OIKEIN kiinnostunut jostain tyypistä, niin hänen seurassaan muuttuu todella tylsäksi tuppisuuksi, kun seuloo sanomisiaan liian itsekriittisesti, välttelee sanomasta ainakaan mitään tyhmää... Kommunikaatio muuttuu epäluontevaksi jäykistelyksi ja ei ole ihme, jos se kiinnostava tyyppi ei kauaa viihdy vierellä.

GoA:

Ja sitten noihin pikku mogiin, jos joku mies on susta vähänkin kiinnostunut niin ei sitä kiinnosta vaikka joskus päästäisitkin pierun. Se on kuitenkin ihan normaalia ja varsinkin me miehet tykätään siitä. Tämä antaa katsos meille myös vapauden olla oma itsemme ja pieraista jos siltä tuntuu. :) Eli vaikka välillä pitääkin olla harkitsevainen mut ei aina.

Haha!

Toi varmaankin oli tarkotettu vastaukseks mun pohdintoihin..?

Jos konkreettisesti pierasemisesta puhutaan, niin mulle se olis jo jotain ihan muuta kuin pikku moga. Mun mielenrauhan riittää riistämään todella paljon mitättömämmät seikat - joiden kuitenkin uskon olevan eräille muillekin kuin minulle suht merkitseviä: Ärsyttää kun unohtelen olennaisia asioista, jotka tiedän tietäväni; ärsyttää, jos esitän asiat kömpelöin sanakääntein; ärsyttää jos änkytän/sekoilen sanoissani; punastuminen ärsyttää ihan vitusti, eikä ole harvinaista, silloin kun olen jostakusta erityisen kiinnostunut jne... Että semmosta.