SINKKULUUKKU

Replying to SINKKULUUKKU:

*huoh*

Taidanpa olla taas tän luukun puolella..

oon kyl snadisti ihastunu. huolestuttavaa.

Replying to SINKKULUUKKU:

Moi. Mulle tuli vuosi sinkkuilua täyteen. PLING PLONG!

Kaks!

Välillä on tuntunut siltä että nyt saa riittää tämmönen forever alone -touhu mutta pääasiassa fiilis on ollut toinen. Tuntuu koko ajan enemmän ja rehellisemmin siltä etten mä mitään miestä tarvitse.

Ja eikös tuo olekin se ihanteellinen tavoitetila - ettei sitä seurustelukumppania tarvitse? Eihän elämässä pitäisikään olla ihmisen kokoista tyhjää koloa, johon väenvängällä yrittää löytää jonkun sitä täyttämään.

Tuntuu oikeasti siltä että oon niin hyvässä muutosvauhdissa itseni kanssa ettei kannata sitoa itseään kovin tiiviisti yhtään kehenkään. Pitää vielä vähän tutustua itseeni. Itse asiassa tää asia valkeni mulle täysin vasta viime syksynä, kun oikeasti ymmärsin että käytännössä kaikki ihmissuhteeni ovat kaatuneet siihen, etten oo vielä ihan sinut itseni kanssa, en oo osannut käsitellä asioita pääni sisällä tai sen ulkopuolella. Oon kuvitellut ja toisaalta odottanut kaikenlaista älytöntä.

Lupasin itselleni, että hoidan oman pääni selväksi ennen kun alan edes haihatella mitään parisuhdejuttuja. Saa nähdä sitten millainen selväpäisyyden taso mulle riittää. :D

Replying to SINKKULUUKKU:

Itse asiassa tää asia valkeni mulle täysin vasta viime syksynä, kun oikeasti ymmärsin että käytännössä kaikki ihmissuhteeni ovat kaatuneet siihen, etten oo vielä ihan sinut itseni kanssa, en oo osannut käsitellä asioita pääni sisällä tai sen ulkopuolella.

Amen, sistah!

mä en kyllä koskaan tuu ymmärtämään naisia. ehkä sen takia ne onkin niin helvetin kiehtovia.

Mukavaa. Viihdyn. Ihan vaan muuten vaan on mahdollista olla onnellinen ja tyytyväinen.

Replying to SINKKULUUKKU:

Mukavaa. Viihdyn. Ihan vaan muuten vaan on mahdollista olla onnellinen ja tyytyväinen.

Yksi tykkää! :)

Itsekin viihdyn täällä edelleen aivan mainiosti, ehkäpä sen huonon kokemuksenkin takia tosin.

Replying to SINKKULUUKKU:

---
Mukavaa. Viihdyn. Ihan vaan muuten vaan on mahdollista olla onnellinen ja tyytyväinen.
---


Yksi tykkää! :)

Itsekin viihdyn täällä edelleen aivan mainiosti, ehkäpä sen huonon kokemuksenkin takia tosin.

Juu, minullakin oli sellainen vähän aikaa sitten. Kruunasi kaiken aikaisemman. Oikein piste I:n päällä. Huvittavinta on todeta ensitapaamisen olleen varoittava. Ehkäpä nyt luotan itseeni :)

Replying to SINKKULUUKKU:

---
Tuntuu oikeasti siltä että oon niin hyvässä muutosvauhdissa itseni kanssa ettei kannata sitoa itseään kovin tiiviisti yhtään kehenkään. Pitää vielä vähän tutustua itseeni. Itse asiassa tää asia valkeni mulle täysin vasta viime syksynä, kun oikeasti ymmärsin että käytännössä kaikki ihmissuhteeni ovat kaatuneet siihen, etten oo vielä ihan sinut itseni kanssa, en oo osannut käsitellä asioita pääni sisällä tai sen ulkopuolella. Oon kuvitellut ja toisaalta odottanut kaikenlaista älytöntä.

Lupasin itselleni, että hoidan oman pääni selväksi ennen kun alan edes haihatella mitään parisuhdejuttuja. Saa nähdä sitten millainen selväpäisyyden taso mulle riittää. :D

Parisuhteissa on tosiaan se huono puoli, että ne on todella hyviä harhautuksia omasta itsestä. Kun vieressä on jatkuvasti toinen ihminen, johon keskittyä, on helppo olla käyttämättä aikaa ja energiaa omien sisäisten asioiden kanssa painimiseen, se kun on niin hankalaa ja ikävää.

Toki itseään voi harhauttaa muilla ihmisillä muutenkin (olen itse erityisen lahjakas tässä) mutta sen eteen joutuu näkemään yleensä vähän enemmän vaivaa, jos elelee paljon itsekseen eikä harhautusta ole tarjolla automaagisesti.

Toisaalta joskus joku itsen ulkopuolinen saattaa tarkkanäköisemmin havaita joitain itsessä olevia kehityskohtia. Usein kuitenkin erityisesti seurustelun alkuvaiheissa fokus on vahvasti toisessa ihmisessä, poissa itsestä ja omista tavoitteista, siis muista kuin siitä että 'toi tyyppi on vaan niin käsittämättömän mielenkiintoinen ja dreamy että tahdon syödä sen kaikki ajatukset!'

Millähän hopeatarjottimella näitä voisi saada sopivassa suhteessa, niin että voisi itse kasvatella itseään ja samalla poimia yllättäviä vaikutteita muilta. Uskoisin kuitenkin, että mikä tahansa selväpäisyydentaso elämässä saattaa tulla vastaan, sen huomaa ennen pitkää taas auttamattoman vähäiseksi ja pitää palata sorvin ääreen, oli sitten suhteessa toiseen ihmiseen tai autuaan keskittyneesti itseensä. Kumpikaan tilanne ei sulkene pois mahdollisuuksia löytää itsestään enemmän.

Replying to SINKKULUUKKU:

Parisuhteissa on tosiaan se huono puoli, että ne on todella hyviä harhautuksia omasta itsestä. Kun vieressä on jatkuvasti toinen ihminen, johon keskittyä, on helppo olla käyttämättä aikaa ja energiaa omien sisäisten asioiden kanssa painimiseen, se kun on niin hankalaa ja ikävää.

(snip)

Toisaalta joskus joku itsen ulkopuolinen saattaa tarkkanäköisemmin havaita joitain itsessä olevia kehityskohtia. Usein kuitenkin erityisesti seurustelun alkuvaiheissa fokus on vahvasti toisessa ihmisessä, poissa itsestä ja omista tavoitteista, siis muista kuin siitä että 'toi tyyppi on vaan niin käsittämättömän mielenkiintoinen ja dreamy että tahdon syödä sen kaikki ajatukset!'

QFT. Tosi osuvasti sanottu.

Replying to SINKKULUUKKU:

---
Moi. Mulle tuli vuosi sinkkuilua täyteen. PLING PLONG!

---


Kaks!

Välillä on tuntunut siltä että nyt saa riittää tämmönen forever alone -touhu mutta pääasiassa fiilis on ollut toinen. Tuntuu koko ajan enemmän ja rehellisemmin siltä etten mä mitään miestä tarvitse.

Ja eikös tuo olekin se ihanteellinen tavoitetila - ettei sitä seurustelukumppania tarvitse? Eihän elämässä pitäisikään olla ihmisen kokoista tyhjää koloa, johon väenvängällä yrittää löytää jonkun sitä täyttämään.

Tuntuu oikeasti siltä että oon niin hyvässä muutosvauhdissa itseni kanssa ettei kannata sitoa itseään kovin tiiviisti yhtään kehenkään. Pitää vielä vähän tutustua itseeni. Itse asiassa tää asia valkeni mulle täysin vasta viime syksynä, kun oikeasti ymmärsin että käytännössä kaikki ihmissuhteeni ovat kaatuneet siihen, etten oo vielä ihan sinut itseni kanssa, en oo osannut käsitellä asioita pääni sisällä tai sen ulkopuolella. Oon kuvitellut ja toisaalta odottanut kaikenlaista älytöntä.

Lupasin itselleni, että hoidan oman pääni selväksi ennen kun alan edes haihatella mitään parisuhdejuttuja. Saa nähdä sitten millainen selväpäisyyden taso mulle riittää. :D

sanoisin, että on parempi olla täysin sinut ittensä kanssa ennekun lähtee suhteeseen, ettei hae toisesta korjausta tai harhautusta omiin ongelmiinsa. Tosin kyllä sen sinkkunakin osaa tehdä. Laittaa vaan kalenterin täyteen ni ei oo aikaa kohdata itteensä.

Mulla suhteet kaatunu kommunikaation puutteeseen. Se on jotain mitä pitää siis yrittää kehittää. Se on toisaalta mun elämässä suuri haaste muutenkin, joten en tiiä miten siitä ongelmasta pääsee yli*täh*

Mulla kanssa nyt niin kova muutosvauhti ja tarve, etten haluis että kukaan tulee siihen väliin sekottamaan pakkaa ja tunteita. Muutenkin just toi alkuvaihe tuntuu omalle päälle olevan aina liikaa.
Kyllä sieltä joku sopiva joskus löytyy, jos löytyy. Jos ei ni sit ei.

Replying to SINKKULUUKKU:

sanoisin, että on parempi olla täysin sinut ittensä kanssa ennekun lähtee suhteeseen, ettei hae toisesta korjausta tai harhautusta omiin ongelmiinsa.

Entä jos ei päädy koskaan olemaan täysin sinut itsensä kanssa? Onkohan meistä kukaan koskaan täysin sinut itsensä kanssa?

Ei varmaan, jolloin haaste on löytää se sopiva "itsensä-sinut-kanssa-olemisen" taso johon tyytyä.

Tai sit ei vaan kannata stressaa ihan hirveesti tosta ja luottaa siihen että kyllä se suhde sieltä napsahtaa sitten kun on siihen valmis, ja jos se elämään sopii.

Replying to SINKKULUUKKU:

-


Parisuhteissa on tosiaan se huono puoli, että ne on todella hyviä harhautuksia omasta itsestä. Kun vieressä on jatkuvasti toinen ihminen, johon keskittyä, on helppo olla käyttämättä aikaa ja energiaa omien sisäisten asioiden kanssa painimiseen, se kun on niin hankalaa ja ikävää.


Toisaalta joskus joku itsen ulkopuolinen saattaa tarkkanäköisemmin havaita joitain itsessä olevia kehityskohtia. Usein kuitenkin erityisesti seurustelun alkuvaiheissa fokus on vahvasti toisessa ihmisessä, poissa itsestä ja omista tavoitteista, siis muista kuin siitä että 'toi tyyppi on vaan niin käsittämättömän mielenkiintoinen ja dreamy että tahdon syödä sen kaikki ajatukset!'

Millähän hopeatarjottimella näitä voisi saada sopivassa suhteessa, niin että voisi itse kasvatella itseään ja samalla poimia yllättäviä vaikutteita muilta. Uskoisin kuitenkin, että mikä tahansa selväpäisyydentaso elämässä saattaa tulla vastaan, sen huomaa ennen pitkää taas auttamattoman vähäiseksi ja pitää palata sorvin ääreen, oli sitten suhteessa toiseen ihmiseen tai autuaan keskittyneesti itseensä. Kumpikaan tilanne ei sulkene pois mahdollisuuksia löytää itsestään enemmän.

Muutos on jatkuvaa, ja kokoajan pitäisi pystyä kehittymään jonkin verran että pystyy selviämään muuntuneissa tilanteissa.

Ulkopuolinen voi huomauttaa kehityskohdista sekä sinkkuna että suhteessa.
Suhteessa ja sinkkuna kehitys on jossain määrin erilaista. Suhteessa oma kehitys on riippuvainen suhteen tilasta. Jos suhteessa menee hyvin ei halua kehittyä sellaisiin suuntiin mitkä voi viedä kauemmas siitä toisesta. Jos siitä haluaa jollain tasolla irrottautua saattaa lähteä "tahalteen" kehittymään erisuuntaan, jotta saisi irrottauduttua siitä.
Sinkkuuden parhaimpia puolia on omasta mielestä se, että kukaan ja mikään ei rajoita niin paljoa kehityksen suuntaa. Kyllähän oma elämäntilanne, duunit, perhe ja ystävät vaikuttaa jonkin verran siihen kehitykseen ja myös alitajuisesti siihen mihin suuntaan antaa itsensä kehittyä, mutta niiden vaikutus ei ole niin suurta kuin kumppanin "ohjaama". Ainakin itsellä yksinoloajan määrä asettaa sinkkuudelle enemmän mahdollisuuksia kehittyä henkisesti yksilönä. Parisuhteessa se helpommin menee juuri siihen yhteisolon helpottavaan kehitykseen. Sekin on tietenkin tärkeetä ja se heijastuu myös muihin elämän alueille kun parisuhteeseen.

Replying to SINKKULUUKKU:

---
sanoisin, että on parempi olla täysin sinut ittensä kanssa ennekun lähtee suhteeseen, ettei hae toisesta korjausta tai harhautusta omiin ongelmiinsa.
---


Entä jos ei päädy koskaan olemaan täysin sinut itsensä kanssa? Onkohan meistä kukaan koskaan täysin sinut itsensä kanssa?

Ei varmaan, jolloin haaste on löytää se sopiva "itsensä-sinut-kanssa-olemisen" taso johon tyytyä.

Tai sit ei vaan kannata stressaa ihan hirveesti tosta ja luottaa siihen että kyllä se suhde sieltä napsahtaa sitten kun on siihen valmis, ja jos se elämään sopii.

Njoo toi tuli väärällä tavalla ulos.
Sanotaan mieluummin että tarpeeks hyvin, ettei tartte sitä toisen persoonaa korjaamaan omaa persoonaansa, mutta että se toinen voi olla apuna ongelmissa.
Joo tulee kun tulee. ei sitä kannata lähtee ettimään, kun se kuitenkin iskee just kun sitä vähiten odottaa

Replying to SINKKULUUKKU:

Parisuhteessa se helpommin menee juuri siihen yhteisolon helpottavaan kehitykseen. Sekin on tietenkin tärkeetä ja se heijastuu myös muihin elämän alueille kun parisuhteeseen.

Voisiko olla mahdollista että parisuhteen edustama "yhteiskehitys" voisi tuoda mukanaan oivalluksia ja kehitysaskeleita, mitä yksin ei voi saavuttaa?

Replying to SINKKULUUKKU:

---
Parisuhteessa se helpommin menee juuri siihen yhteisolon helpottavaan kehitykseen. Sekin on tietenkin tärkeetä ja se heijastuu myös muihin elämän alueille kun parisuhteeseen.
---


Voisiko olla mahdollista että parisuhteen edustama "yhteiskehitys" voisi tuoda mukanaan oivalluksia ja kehitysaskeleita, mitä yksin ei voi saavuttaa?

Ehdottomasti. Ei yksin pysty oppimaan omista parisuhteisiin liittyvistä traumoista ja neurooseista esim. ja sitäkautta pystyy opettelemaan myös omia hallintadraamoja ja siis perhesuhteita yleensäottaen. Persesuhteet taas luo pohjan omalle persoonalle jne. Siis molemmista on hyötyä. Sanosin, että on hyötyä siitä että on ollut sinkkuna ja suhteessa ja siitä, että on "saanut" kokea eroamisen ihanuuden. Kaikki nuo kasvattaa omalla tavallaan

Replying to SINKKULUUKKU:

Millähän hopeatarjottimella näitä voisi saada sopivassa suhteessa, niin että voisi itse kasvatella itseään ja samalla poimia yllättäviä vaikutteita muilta. Uskoisin kuitenkin, että mikä tahansa selväpäisyydentaso elämässä saattaa tulla vastaan, sen huomaa ennen pitkää taas auttamattoman vähäiseksi ja pitää palata sorvin ääreen, oli sitten suhteessa toiseen ihmiseen tai autuaan keskittyneesti itseensä. Kumpikaan tilanne ei sulkene pois mahdollisuuksia löytää itsestään enemmän.

Niin just.

Ja onneksi. :) Mun mielestäni itsensätutkiskelu, kipukohtien bongaaminen ja niiden jauhaminen on kivaa ja mielenkiintoista - ikävää ja hankalaa saattaa olla kun niitä kieltäytyy havaitsemasta..? Ehkä osasyy haltioituneeseen asenteeseeni on sekin, että olen oppinut tähän (ja toki oppimassa koko ajan) vasta viimeisten kahden vuoden aikana. Tästä iso kiitos kuuluu rakkaalle avomiehelleni. <3

Parastahan olisi viettää aikaansa sellaisten ihmisten seurassa, jotka auttavat kasvamaan kohti sitä täyttä omaa potentiaalia, samalla mukavaa rentoilua ja purinaa tarjoten. Yksiselitteisesti ei siis henkilökohtaista kasvua voi laittaa sinkkuuden, seurustelun, hyvän tai huonon suhteen piikkiin.

Replying to SINKKULUUKKU:

Parastahan olisi viettää aikaansa sellaisten ihmisten seurassa, jotka auttavat kasvamaan kohti sitä täyttä omaa potentiaalia, samalla mukavaa rentoilua ja purinaa tarjoten.

http://1.bp.blogspot.com/_OovoeAJ1zzA/S3hLjbs5llI/AAAAAAAAAsA/E217bjUZHMc/s1600-h/Purina+Cat+Chow.jpg

?

Replying to SINKKULUUKKU:

Yksiselitteisesti ei siis henkilökohtaista kasvua voi laittaa sinkkuuden, seurustelun, hyvän tai huonon suhteen piikkiin.

Kasvua tapahtuu kaikissa noissa. Mutta tietty tilanteet missä elää vaikuttaa siihen minkälaista kasvua hakee ja tarvitsee. Eli henkilökohtaisen kasvun sävyjä voi laittaa osin myös olosuhteiden piikkiin

Replying to SINKKULUUKKU:

Kasvua tapahtuu kaikissa noissa. Mutta tietty tilanteet missä elää vaikuttaa siihen minkälaista kasvua hakee ja tarvitsee. Eli henkilökohtaisen kasvun sävyjä voi laittaa osin myös olosuhteiden piikkiin

Hmm, sanoin ehkä vähän epäselvästi. Tottakai henkilökohtaista kasvua voi kiittää tai syyttää olosuhteista. Ei voi kuitenkaan yksiselitteisesti sanoa että nimenomaan suhteessa tai suhteettomuudessa tai tietynlaisessa suhteessa tapahtuisi enemmän/vähemmän tätä kasvua.